En tiedä mille osastolle tämä kuuluisi, mutta ajattelin tämän olevan ihan sopiva sille.
Ongelman nimi on siis se, että olen ollut melkein koko elämäni musiikkiaddikti (siis nimenomaan musiikin kuuntelijana). Pari vuotta sitten söin reilun puoli vuotta Cipramilia, ja tämän ajan kuluessa musiikin kuuntelusta saatavat hyvänolontunteet ovat koko ajan vähentyneet. Olen ollut bändien fani ja kuunnellut iho kananlihalla moniakin kappaleita.
Nykyään musa ei käytännössä yhtään kolise minulle. Olen koittanut etsiä uusia bändejä josta voisin innostua, mutta turhaan.
Olisiko teillä mitään käsitystä, mistä ongelmani voisi johtua ja voisiko sitä mitenkään korjata?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Cipramilia käytit ilmeisesti masennuksen takia? Oliko masennuksen tai muun lääkitystä vaatineen sairauden hoitoon muita hoitoja, kuten esim terapiaa?
Ajan takaa sitä, että jos sinua hoidettiin masennuksen, paniikkihäiriön tai vastaavan takia, ei lääkehoito, ja joskus siihen yhdistetty terapiakaan, ole ehkä tehokasta. Olet käyttänyt lääkitystä vain minimiajan, eli puoli vuotta. Entäpä jos lääkkeellä ei ole osuutta musiikin tuoman mielihyvän häviämiseen, vaan aiempi sairaus jota hoidettiin ei ole parantunut tai se on uusinut? Oireesi sopivat masennukseen.
Hei Elli.
Ei taida johtua masennuksesta tuo ongelmani, kun en kunnolla allapäin ole ollut n. kolmeen vuoteen. Cipramilia söin lievään sosiaaliseen fobiaan, joka häiritsi itseäni kovasti.
Onko muilla ideoita?
Olin itse samanlainen musiikki-addikti.
Vaikka musasta tuli sittemmin enemmän tai vähemmän leipätyöni, sen kuuntelu ei pitkään aikaan aiheuttanut mitään säpinöitä yläkerrassa.
Musiikkihan vaikuttaa suoraan tunnetasoon, aivojen beta-aaltoihin, eikä sen vaikutusta voi ikäänkuin torjua. Sitä ei voi myöskään stimuloida ulkoisesti.
Itse huomasin että suurin merkitys musiikilla oli elämässäni teini-ikäisenä, jolloin ilmeisesti löysin musiikin kautta tavan järjestellä sekavaa sielunelämääni. Sittemmin musiikki muuttui enemmän esteettiseksi nautinnoksi, jolloin sen arvo taiteena oli suurempi. Käytännössä siis heavy vaihtui jatsiin ja kokeelliseen taidemusiikkiin.
Musiikilla oli siis edelleen rooli elämässäni, mutta tapa jolla musiikista nautin oli muuttunut totaalisesti. Syynä tähän oli elämäntilanteen muuttuminen ja vanheneminen.
Sitten musiikin kuunteluun tuli vuosien tauko.
Nyt keski-iän kriisissä musiikin tunnevaikutuksille on taas tilaus olemassa :-)
Niin se käy. Et ole välttämättä sairas, mutta kokeile kuunnella erilaista musiikkia ja koeta löytää siitä ehkä muita arvoja kuin tähän saakka. Ehkä syynä on pelkästään jokin elämäntilanteeseesi vaikuttava asia.