Kohtuullisen lyhyen ajan kuluessa tuli koeajettua nuo mainiot menopelit. Ei ole tarkoitus liiemmalti puuttua noiden autojen yleensä koeajoissa esiin tuleviin ominaisuuksiin lähinnä autotoimittajien jutuissa, ovat pahasti erkaantuneet käytännön asioista.
Muutamat asiat, jotka jäivät minun mieleeni päälimmäisiksi. Kaikki kolme ovat erinomaisia.
Volvon jousitus on miellyttävä. Jarrut ovat aluksi oudot, ottavat nimittäin ikävän terävästi.
Audissa olivat mielestäni parhaan tuntuiset. Kevyellä painalluksella ilmoittavat olemassaolostaan, mutta eivät stoppaa liian herkästi (metsästyssaapaskäytössä).
Jousitus Audissa on kovahko, tosin miellyttävällä tavalla. Volvon ja Mersun jousitukset toimivat juoheasti ja ovat miellyttäviä ajossa.
Volvon D5 kone ei sytyttänyt, täysin elottoman tuntuinen pintakaasulla. Mersu ja Audi ovat siinä suhteessa aivan omaa luokkaansa.
Suurin pettymys oli Volvon takapenkin tilat. Ei Audikaan niissä loistanut. Ei riitä, että etupenkkejä siirtämällä saadaan taakse riittävästi jalkatilaa. Sinne pitää myös päästä ja pois kanssa. Volvossa ovet ovet väärässä paikassa istuimiin nähden. Autotoimittajat kun eivät yleensä istu siellä takana ja eivät ainakaan nauhanahkavarsisaappaissa jotka ottavat tilaa aivan toisella tapaa kuin nappaskengät. Yksinkertaisesti ei ilkeä pyytää jahtikaveria pujottelemaan itseään takapenkille.
Volvon takakontti on tilava minkä mittapuun mukaan hyvänsä ja 230 mm:n maavara on etu.
Jahtikäytössä autojen suuret alselivälit 2774 - 2810 ovat täysin sopimattomat. Vaikea kääntää autoa metsäautoteillä tulosuuntaan. Pitkä akseliväli ajaa pyörät kulmiin. Etu-ja takaylityksille olisi kyllä tilaa ojanpenkoilla.
Volvo ei noussut jäisellä tiellä siitä, mistä Mersu ja Audi menivät. Audi on mielestäni porukan paras etenijä, mutta ei sekään pärjännyt Subarun Foresterille, jäi kerran kiinni samaan paikkaan jonka Subaru selvitti joka kerta.
Noihin koeajoihin ja testeihin tulisi lisätä enempi käytännön ajamista niissä erikoisolosuhteissa joihin autot on rakennettu. Turhaa niitä on kellottaa pelkästään henkilöautomaisesti, tulee helposti vedettyä vääriä johtopäätöksiä.
Miksi kirjoitus on täällä, eikä esim. maasturipalstalla. Siellä saa heti neniinsä jos ei ole kysymys maastoautosta. Neniinantaja ei ole maasturimies, vaan joku häirikkö, jolla ei ole muutakaan sanomista. Olisihan se citymaasturi-foorumi, mutta senkin medbörjaret ovat jo saastuttaneet. Miksi yleensä tämä kirjoitus, joku kohta kysyy? En minä tiedä, tuli vaan.
Volvo XC60 - MB GLK - Audi Q5
1
811
Vastaukset
Luvin viestisi glk:n tilaaja, ja ihmettelit, että
mikä mies täällä kirjoittelee. Sehän ei millään
lailla liity asiaan, ainoastaan mielipiteet.
Viestisi tosin hävisi sillä aikaa kun vein skidin
tarhaan. Viestisi poistamisen syynä lienee yksi
n:llä alkava sana, vaikka olikin lainnausmerkeissä.
Hyvän auton olet valinnut. Minulla ei ole ollut
tilaisuutta vielä ajaa glk:ta pienellä koneella.
Mitä tulee Subaruun ja sen vetojärjestelmiin,
niin voinet kurkistaa Subaruosastolle. Siellä
pyörii parhaillaan keskustelu asiasta.
Se Volvo ei vaan selvinnyt siitä, mistä Forester
ja Audi menivät, Mersullakin oli eteneminen sii-
nä ja siinä.
Ihmettelet "isokenkäisyyttä". Mitä parempia autot
ovat, sitä pienemmät asiat hiertävät. Volvoon ei
mennä eilä tulla takapenkiltä helposti. Kuskinkaan
"monot" eivät mahdu jalkatilaan. Vasemmalle jalal-
le ei ole tilaa lepuutusasennossa, kun ei sovi,
niin ei sovi. Audissa jäi yli noin yksi sentti.
Kengän numeroni on 44, tyypillinen miehen koko.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2081530Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441154Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617