Mikä selittäisi tämmöistä työtoverin käytöstä: hän kehuu hirveästi ja kaiken aikaa itseään. Luonne, ulkonäkö, elämänkokemukset, jne. ovat hänellä aivan ylivertaiset. Erityisesti hän korostaa iloisuuttaan ja pirteää jaksamistaan.
Hän kertoo olevansa niin kovin positiivinen! Eipä tuossa sinänsä mitään, mutta kaiken päälle tämä henkilö arvostelee koko ajan muita. Ehtymättömillä tarinoillaan hän alleviivaa muiden mitättömyyttä ja pikkusieluisuutta verrattuna häneen sekä hänen erinomaisiin sukulaisiinsa.
Hän määrää ja sanelee. Hän ilmaisee voimallisesti, ettei voi sietää, eikä tykkää siitä ja tästä. Hänellä on oikeus sanoa, mitä hyvänsä, mutta hän suuttuu hyvin herkästi toisten kommenteista, vaikka nämä olisivat yleisluontoisiakin. Jotenkin hän ajattelee kaiken liittyvän/kohdistuvan aina itseensä, Hänen täytyy kaiken aikaa hyökätä ja nolata muita.
Tämä henkilö ei suvaitse hiljaisempia, asiallisia ihmisiä, mutta toisaalta hermostuu myös rempseämpiin tapauksiin "pelattuaan" näiden kanssa vähän aikaa. Juoruilu on hänen perusominaisuuteensa. Väliin tulee suoranaisia valheita niin ihmisistä kuin yhdentekevistä pikkuseikoistakin.
Asioihin paneutumista vaativat työtehtävät hän jättää muille keskittäen huomionsa äänekkäästi ja suurieleisesti aina johonkin hauskempaan. Tietenkin hänet koetaan rasittavana ja ilkeänä, mutta jotenkin hän on onnistunut säilyttämään muutamia tukijoita, joiden pitkää pinnaa voi vain ihmetellä. Eukon kohtaamiset päällikkötason kanssa ovat legendaarisia: hän ilahtuu todella äänekkäästi ja usein kapsahtaa pomojen kaulaan ihastellen näitä ja kysellen kuulumisia. Ei ihme, että hän on arvostettu työntekijä.

Vastaukset 15
Vanhimmat
oleva ihminen jotta erinomaisuuttaan täytyy kehua(koska muuten ei sitä saa). Luulisin liittyvän itsetunto ongelmiin tuollaiset ominaisuudet. Tunnen yhden tuollaisen tapauksen ja niin rasittavaa ja voimia vievää (oli) kuunnella samoja jaarituksia vuodesta toiseen. Kaiken takana itselleen uskottelu olen niin pirteä ym. eihän normaalin ihmisen tarvi tuollaista peliä vetää. Tekopirteyttä sanoisin ja positiiviydestäkään tyhmää mainostaa. Aika jännä et huomion keskipisteenä pitää olla ja murjotus jos ei onnistu. Ne remseät ihmiset saavat sen alemmuutta tuntemaan joten parempi väistyä. Tuokin suuttuminen vastaansanomisesta kertoo jo paljon,niin minä pääsin eroon lopullisesti voimia vievästä ihmisestä...en ollut ainut.mut enämpi tekemisissä. Todella positiivinen ihminen tuo energiaa eikä vie sitä. Teillä on nyt siellä todella energiaa vievä ihminen joka syö jokaisen voimavaroja. Ainut keino ottaa tila omaan haltuun joko suoraan sanoen tai muuten.
Ei mikään eikä kukaan voi viedä sinun voimiasi, jos sinä et itse anna niin tapahtua. Ainut ulospääsy tilanteesta on muuttaa omaa suhtautumistasi asioihin. Toisia on turha alkaa muuttamaan.
ihmisen kanssa joka jo läsnäolollaan ahdistusta aikaan saa. Sellaisen kans ei vaan halua olla tekemisissä ja työkaverina pakko. Ei siinä auta oman suhtautumistavan muuttaminenkaan.
"Ei mikään - eikä kukaan voi sinua auttaa" asenne on kuitenkin hämmästyttävän yleinen. Taitaa olla edelleen ammattiauttajienkin virallinen linja. Se on järkyttävän vahingollinen uhrille, mutta antaa henkisen terrorin harjoittamiselle hiljaisen siunauksen. Uhri tulee tavallaan kielletyksi kahteen kertaan. Kiusaaja kieltää hänen arvonsa ja oikeutensa, "auttajat" mitätöivät näiden vääryyksien aiheuttamat tunteet ja menetykset. Jo on ihme, ellei uhri sairastu.
Kyllä se vaan tuppaa olemaan niin että ihmisen sosiaalisuus on nuppiin narutettu tietyllä tavalla. Jatkuva vittumainen käytös ympärillä lannistaa, ellei itse ole vielä vittumaisempi. Toiset ovat tämän suhteen herkempiä kuin toiset.
Toisia ei tosiaan voi juurikaan muuttaa, mutta ylläripylläri sama koskee myös itseä. Ei itseäänkään voi oikeasti muuttaa.
Onnekkaat löytävät tiensä sellaiseen työyhteisöön, jossa viihtyvät. Huono-onniset eivät. Ei siinä oikeasti paljon muuta ole.
Muutama vuosikymmen sitten miehellä oli oikeus fyysisesti hakata vaimoaan ja lapsiaan. Nyt moinen väkivalta ja yhteiskunnan sille osoittama hyväksyntä kuulostavat järkyttävän alkeelliselta. Ehkäpä joskus 2050-luvulla kauhistellaan säälien, miten vielä vuosituhannen alun Suomessa käytännössä suvaittiin henkinen väkivalta kouluissa ja työpaikoilla. Uhrien syyllistäminen ja aggressiivisten tyyppien suosiminen kuulostavat joskus tulevaisuudessa barbarialta.
Tässä lainaus, jossa mielestäni kuvataan hyvin monen hyvää tarkoittavan "tsemppaajan" suhtautumista.
"Teissä tsemppaajissa on se huono puoli että usein toimitte omien kykyjenne ja historianne perusteella ja jos toinen ei sitten ole samanlainen ja yllä samaan niin sitten vika on heissä. Olen nähnyt sen useita kertoja kuinka hyvää tarkoittava tsemppaaja lopulta päätyy omalta osaltaan huonottelemaan toista.
Tsemppaajaa ei ole koskaan kiusattu tarpeeksi että hän menettäisi tarpeeksi niin ettei kiusaaminen muuta häntä pysyvästi. Tsemppaaja itseasiassa herkästi ottaa käyttöön kiusaajan konstit jos hän ei saa toivottua "tsemppausreaktiota" muuten esiin eli pääse nauttimaan omasta onnistumisestaan. Se että hänen tsemppauksensa epäonnistuu on tietenkin tsempatun vika ja tsempattu tulee kuulemaan kuinka paska hän on. (tietenkin sosiaalisen hyväksyttävillä sanakäänteillä mutta kuitenkin)."
on ollut köyhä ja kurja lapsuus,isä ehkä, tai äiti
juoppo.
Semmoinen ihminen on jäänyt jostain paitsi.....
Siksi hän mesoo erinomaisuuttaan, viitaisko se vähän narsismiinkin?
Jäänyt myös lapsen tasolle kun ei huomaa olevansa oikeassa vain omalla tasollaan.
No, kyllä siperia vielä opettaa........
Kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että minun oikea ei ole toiselle oikea.
Hän saattaa kotona itkeä parkua väsymyksestä.
Kiittäkää ja lisätkää tuulta purjeisiin, kysykää usein neuvoa ,ja näytä miten tehdään kun olet niin hyvä.Katsokaa jaksaako kauan?
sopisi paremmin ehkä vammaisten työpajoihin,jotta ei häiritsi normaalia työntekoa.Mikä yhteinen päätelmä sanoi kerran,että Maapallolla on kaikki sairasta:ihmiset,kasvisto ja eläimistö? Oikein. Nämä olivat Maapallon 3 johtavaa psykiatria USA:sta.Mitä hourimista silloin on puhua terveydestä,kun siitä ei mitään tiedetäkkään?
Aika säälittävää sakkia on teidän pomot, jos perseennuolemiseen haksahtavat.
Kantsisko vaihtaa pomoa?
(Keinot pomon vaihtamiseen/vaihtumiseen jätetään kotitehtäväksi.)
Haluan vain sanoa että kehitysvammaistenkin "työpajoilla" on työyhteisössä säännöt ja ohjeistus jota noudatetaan. Em. käytöstä ei haluta vammaistenkaan työyhteisössä olevan.
kertoo aivan selvästi narsistista.
Tiedän, olin sellaisen työparina 25 vuotta. Todella rasittava olio. Suu käy koko ajan ilman mitään asiaa.
Kuvauksen perusteella kyseessä on narsisti.
Veikkaanpa myös, että ko. narsisti uskoo tosissaan olevansa koko työyhteisön sielu. Itsevarmuuden ja sairauden raja on todella hiuksenhieno...
Minusta se kertoo heidän huonosta itsetunnosta ja pelosta jäädä huomiotta. Varsinkin kun he huomaavat ympärillä olevan fiksuja ja komeita/kauniita ihmisiä, joilla on terve itsetunto.
Eipä sellaisille oikein mitään voi tehdä. Tuskin he tiedostavat omaa typerää käytöstään ja ongelmaa. Mutta sen tietää, että kaikki tervejärkiset huomaavat omituisuuden ja mielessään ovat huvittuneita, vaikka esittävät tällaisen "ystävää." Miehet voivat lisäksi hyväksikäyttää, koska pimppaa irronnee helpolla.
vapaa aikaa tarvitse kuitenkaan yhdessä viettää. Ja loukkaavaa ja typerää käytöstä ei kannata noteerata mitenkään,paitsi kojata valeet,ja pitää puoltaan,sekä muidenkin.