Pari hyväksi todettua reseptiä.

Swordstar

Ideana ei siis ole seuraavissa ohjeissa ei ole tarkoitus valmistaa äärettömän terveellistä ruokaa tai noudattaa "perinteistä" mausteoppia. Ideanaa on siis tehdä hyvää kaupan aineksista. Reseptini ovat muunelmia tai kokonaan omiani.

Mozarella kanawokkin resepti 2-4 henkilölle:

Öinekset
300-600 Grammaa hunajamarinoituja kanaasuikaleita (kanaa saa laittaa enemmän tai vähemmänkin.)
100 Grammaa mozarella juustoraastetta.
1-2 dl Ruokakermaa tai kasvisrasva vaihtoehto jota itse suosin.
Pakastesekoitus/wok joka sisältää vaikka Kukkakaalia, porkkanaa, parsakaalia, tai perus wokkisetti. Periaatteessa ihan mikä tahansa wok mistä itse tykkää sopii. (Ja reippaasti sitten PRKL!)

Huomioi että tarvitset tilavan teflonpannun!! (tai joudut metsästämään minut pesemään jumittuneen mozarellan pannustasi.)

- Laita hella vitoselle ja Kaada pannulle rypsi/oliiviöljyä ruokalusikallinen.
- Odota että pannu kuumenee jonka jälkeen lisää kana.
- Paista kanaa vain muutama minuutti älä anna sen ruskistua, lisää pannulle joko vettä 2 dl tai 2 dl ruokakermaa/kasvisrasvaa. Kuitenkin siten että nestettä on noin yksi senttimetri pannun pohjasta. Vaihtoehtoja on tässä kohtaa kaksi, joko lisätä punaviimi balsamietikkaa 0,2 dl, tai ketsuppia 0,3dl. (ketsuppi toimaa paremmin.)

Alenna hellan lämpö kääntämällä se joko 2 tai 3 asentoon.

Lisää jäiset wok vihannekset ja mausteet.

-Mausteiksi-
- valkosipulijauhetta.
- Paprikajauhetta.
- Yrttejä. (Itse saa päättää)
- Suolaa (en itse käytä suolaa ja suosin soijaa.)
- ruokalusikallinen hunajaa.

Jätä ruoka muhimaan 30 minuutiksi, pakasteet sulavat, pehmenevät ja kankin kypsentyy tasaisesti. (taivaskin laulaa ylistyslaulua). lisää mozarella ja sekoita hyvin. Jätä ruoka muhimaan hellalla 2 asennossa vielä 30-40 minuutiksi. Ideana on että Wok vihannekset pehmenee, ja kana kypsentyy täysin.

Lisukkeiksi kannattaa tarjoilla kaupasta noudettua pakastepatonkia, riisiä, perunaa, ei niin väliä. Patonki kuitenkin on loistava valinta.

Ja valitkaa erinoimainen valkoviini jos seurassa nautitte, jos perheelle ei niin väliä.

Simppeliä, ei nopeata mutta eipä tarvii kökkiä hellan edessä jatkuvasti.

Jälkiruoaksi Vanilisunshine.

Ainekset:

hedelmäsokeri.
1 litran Ananasmehu.
2 Tuoreetta banaania.
2 tuoretta mangoa.
2 tuoretta persikkaa.
3 Vaniljateetä.
(Muita mieluisia hedelmiä.)
Maizenan vaaleaa suurustetta.
1 ananaspurkki (purkkiananas kelpaa hyvin)

- Kuumenna 0,5 litraa vettä, lisää joukkoon hedelmäsokeria tai perinteistä sokeria siinä määrin että vesi on makeata.
-Ala kylvetämään kolmea vaniljatee pussia kylvetä pusseja kunnes teestä nousee vahva vanilijan tuoksu ja vesi värjääntyy vahvasti ruskeahkoksi.
- Lisää suurustetta siten että vesi sakeutuu hieman liisterimäiseksi.
- Laita kattila toiselle hellalle ja anna viilentyä huoneenlämpöiseksi.
- Kun Kattila on viilentynyt tarpeeksi laita se jääkaappiin kylmenemään kunnes se on kylmää tai edes viileätä.
- Kaada ananasmehu joukkoon ja sekoita.
-Pilko Banaanit, persikat, mangot, ananas mahdollisimman pieneksi ja lisää ne kattilaan.
- Sekoita ja kaada neste vaikka kannuun ja eikun takaisin jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Joukkoon sopii erittäin hyvin hieman kirkasta viinaa jos ei käytä suurustetta, sellaisenaankin ilman suurustetta se on erinomainen sekoitus drinkkiä varten.

Ei muuta kun naattimaan!

1

1189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öinekset

      Nuo reseptit, ihan varmaan kirjoitettu asenteella, tunteen palolla ,suurella sydämellä
      ja nuoruuden innolla :o))) way to go !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe