Millainen isä Sinä olet?

saat aivan itte valita

Perheenpää-isä on kodin ehdoton auktoriteetti. Isänä hänen ensisijainen tehtävänsä on ohjata ja opastaa lapsiaan, asettaa rajoja sekä antaa heille isän rakkautta. Arkinen lasten kanssa puuhastelu voi jäädä toissijaiseksi.

Hoitava isä aloittaa aktiivisen lapsen kanssa olemisen vauvan syntymästä lähtien. Lapsesta välittäminen näkyy konkreettisesti. Hoitava isä ei jaottele omia tehtäviään ja äidin tehtäviä.

Äitiä auttava isä voi olla muissa asioissa herra talossa, mutta lastenhoidon suhteen hän on ohjailtavissa.

Leikkivä isä pitää lapsia mahdollisuutena hauskanpitoon, jota hän voi itse säädellä. Pahimmillaan leikkiminen on isälle nopea tapa saada lasten suosiota tai lieventää huonoa omaatuntoa, kenties myös keino vapauttaa itsensä muista työvelvoitteista. Isän tärkein vuorovaikutustapa lastensa kanssa on vekkuli yhdessäolo, hän ei harrasta vakavia keskusteluja tai riitojen selvittelyjä.

Rutiini-isä tekee lasten kanssa sitä, mitä on oppinut pitämään oikeana – kyselemättä lapsiltaan mistä he pitävät. Häntä ohjailevat sovinnaisuus, velvollisuudentunto ja vähimmän mahdollisen vaivan periaate.

Kiireinen isä tuntee jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi olla tarpeeksi lastensa kanssa. Työlle omistautuminen, irtisanomisen uhka, ylityöt, matkatyöt ja työporukan lojaalisuusvaatimukset ohjailevat häntä.

Ahdistunut isä voi sisäisesti pahoin. Syy voi olla parisuhteessa, työssä tai ylipäänsä henkisessä epätasapainossa. Oireita ovat lisääntynyt alkoholin käyttö, univaikeudet, eristäytyneisyys, ärtyneisyys, yllättävät ja rajut mielialan muutokset sekä väkivaltaisuus. Ahdistus vie suuren osan voimista, joten hän ei jaksa keskittyä lapseensa.

Kaipaava isä ei voi jakaa arkeaan lasten kanssa niin paljon kuin haluaisi. Olosuhteet, esimerkiksi muuttaminen pois kotoa, on vienyt hänet kauas lapsistaan.

Poissaoleva isä on poissa sekä henkisesti että fyysisesti. Hän vetäytyy omiin oloihinsa myös ollessaan kotona eikä tunne siitä huonoa omaatuntoa.

Kypsymätön isä ei ole huomannut isäksi tulon merkitystä itselleen. Hän voi olla nuori tai hänellä on vaikeuksia aikuistua. Mies on kenties kuin suuri lapsi, joka työllistää äitiä vähintään saman verran kuin oikeat lapset. Tästä isätyypistä lasketaan leikkiä, mutta monikaan nainen ei myönnä, että hänellä on oikeasti tällainen puoliso. Salaa nainen toivoo, että ärsyttävän lapsellisesta miehestä kasvaa joskus järkevä ja sitoutunut perheenisä.

http://kaksplus.fi/aidit-ja-isat/isyys/millainen-isa-sina-olet

Moon itte vähä nuata kaikkia. Tälläänen sekatyömies, tai sekaisä.

2

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sellainen joka ei suostu elatusmaksuja makselemaan:)

    • mutta,

      En kokonaisuudessaan lukenut viestiäsi, mutta aina mä ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa muotoilla vaikka pelkästään toisellekin sukupuolelle tarkoitettua viestiä muotoon, josta se ei näy...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe