Lähestytkö miestä/ naista josta olet kiinnostunut? Vai odotatko hänen lähestyvän sinua?
Lähestymisestä
15
663
Vastaukset
se on minusta alentavaa
- -lähestynyt-
sitten taas seuraavassa elämässä. Nykyisen kiintiö on jo täynnä.
Minä olen päättänyt ryhtyä feministiksi ja jättää lähestymiset toisen sukupuolen huoleksi. Sitä paitsi Rouva Ratikka voisi suuttua, jos kovin paljon lähestyisin muita naisia.
- kysymästä
Kerran lähestyin ja tilanne päättyi katastrofiin... Eli en lähesty enää !
- vänksy
pelkkä kiinnostuminen ei vielä saa mua tekemään mitään, eikä odottamaan mitään.
Kiinnostusvaiheessa se on ihan sama, tekeeks toinen jompi kumpi jotain, vai ei. Kiinnostus, niin harvoin kun sellaista tunnetta tunnenkin, saattaa mennä vaikka päivässä ohi. Se ei ole siis omalla kohdallani ollenkaan voimakas tunne, koska se kiinnostumiseni on saattanut herätä jostain ihan merkityksettömästä seikasta, kuten vaikka miehen nimestä, ammatista, harrastuksesta tms, mutta se ei tarkoita automaattisesti että haluaisin edes tutustua siihen mieheen.
Vasta jos ollaan jo ihastumisvaiheessa, tai pidemmällä, niin sitten alkaa vasta merkitsemään toisen teot ja omatkin. helposti ihmisiä joista olen kiinnostunut ja muutenkin juttelen nykyään aika helposti kenen kanssa vaan. Mutta kynnys nousee, jos olen ihastunut tms. Jos silloin lähestyn ja ihastuksen kohde hiukankin kääntää selkänsä tai ei vastaa tai tulkitsen asian niin, peräännyn ja poistun takavasemmalle nopeasti. Sitten en enää lähesty ennen kuin hän lähestyy minua, jos lähestyy.
- Papeete1
Mulla on kerättynä 100% pakkiensaaminen kun olen ite lähestynyt jotain.
Siispä nykyään olen odottavalla kannalla. Tosin odottava mä suuremmaksi osaksi olen ollutkin, enkä edes halua nykyään mitään mutta silti.
Enää en lähesty, kun kerran en saa _ikinä_ sitä jota haluaisin. Grrr.. Odottelen sitten josko se halun kohde itse vaivautuu ottaan yhteyttä.
Tuohan ei sitten tarkoita nykytilannetta. Nykyään mut pitää hakea kotoa enkä anna osoitetta joten haasteelliseksi mene :) - Serpico
tilanteesta riippuen. Joskus odotan, joskus lähestyn, se on kiinni fiiliksestä. Mut täytyy sanoa, jos on sellainen fiilis että voisin lähestyä, niin silloin se toinenkin uskaltaa lähestyä helpommin ja saattaakin lähestyä ennen kuin itse ehdin.
Mut enpä tiedä. Enpä taida lähestyä enää ketään vähään aikaan...- löytynyt jo
se mielitietty;)
- Serpico
löytynyt jo kirjoitti:
se mielitietty;)
Enkä tiedä enää mitä ajatella koko asiasta. Mä olen kyllä elämässäni kohdannut sen oikean, mut se aika meni eikä palaa... Kyllä mä tavallaan uskon että niitä on useempiakin, mut miten monta, ja miten olla mokaamatta? Sitä ei tiedä miten elämä yllättää, toivoa kyllä sopii että yllättäisi kivalla tavalla...
Nyt jotenkin tuntuu, että taidan jäädä unholaan kun olen muuttanut tänne korpeen. Olipa se odotettavissa. En mä tietysti voi odottaa että säilyisin kaikkien mielessä tulenpalavana muistona ;) - Tiedät
Serpico kirjoitti:
Enkä tiedä enää mitä ajatella koko asiasta. Mä olen kyllä elämässäni kohdannut sen oikean, mut se aika meni eikä palaa... Kyllä mä tavallaan uskon että niitä on useempiakin, mut miten monta, ja miten olla mokaamatta? Sitä ei tiedä miten elämä yllättää, toivoa kyllä sopii että yllättäisi kivalla tavalla...
Nyt jotenkin tuntuu, että taidan jäädä unholaan kun olen muuttanut tänne korpeen. Olipa se odotettavissa. En mä tietysti voi odottaa että säilyisin kaikkien mielessä tulenpalavana muistona ;)sen itsekin.
- Serpico
Tiedät kirjoitti:
sen itsekin.
Tai tiedänkö sittenkään? Toivon. Välillä sitä ajattelee asioita vähän ikävämmältä kantilta, ikävämmältä ja vakavammalta.
Aika tuo unohduksen, mutta aika parantaa haavat.
:) - täältä
Serpico kirjoitti:
Tai tiedänkö sittenkään? Toivon. Välillä sitä ajattelee asioita vähän ikävämmältä kantilta, ikävämmältä ja vakavammalta.
Aika tuo unohduksen, mutta aika parantaa haavat.
:)pois. Ok?
- Serpico
täältä kirjoitti:
pois. Ok?
En lähde. Kiitos noista sanoista.
mieluummin ensin katselen ja kiertelen, kiinnostukseni tietysti osoittaen jolloinka mies itse on lähestyny (tai sitten ei, jolloinka asia saa mun puolesta olla) mutta kun taas toisaalta joskus ensin ite kaartelen mutta sitte yhtäkkiä lähestynki.
mutta noin ylipäätään harvemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591124Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83583Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476