Poikaystävä narkkari

-etoo tosissas,et katselet päivää pitempaan narkkarii..se kunon ihmisraunio sisältäpäin realy..sama kuin mä alkaisin ammatti huoran kanssa styylaan, ja kysyisin, miten tää tällee mättää......

ja lopeta heti,äläkä koskaan palaa tai ole yhteyksissä. jos on kiikissä humanoidiin, n.1-2% voi selvitä. joten irti ja pian,muuten olet kusessa loppuikäsi !

Joillakin tytöillä on tapana tuntea tuollainen suhde "jännäksi" ja roikkuvat siksi mukana noinkin tuhoontuomitussa suhteessa... Sulla taitaa kuitenkin olla vähän eri fiilikset? Toivottavasti. Laita oma elämäsi etusijalle. Lopeta suhde. Älä rupea leikkimään terapeuttia ammattiapua tarvitsevan ihmisen kanssa.

Mutta voi olla niinkin, et oot ratkaiseva tukipilari ettei jätkälle satu mitään vakavempaa. Mut toisaalta, ei sun pitäs joutuu jäämään sen "vangiks".

Sun itsesi kannalta toi tilanne on varmasti ikävä, mutta en voi olla ajattelematta tilannetta tuon pojankaan kannalta. Saatat hyvinkin olla hänen elämässään ainoa asia, jonka takia hän edes yrittää jatkaa elämäänsä niin hyvin kuin siinä tilanteessaan kykenee. Tuskin hänestä itsekään tuntuu mukavalta olla narkkari, mutta kun on kerran siihen tilanteeseen joutunut, siitä on todella vaikea päästä pois, joskaan ei täysin mahdotonta. Minusta nuo ihmiset, jotka suoralta kädeltä sanovat "jätä se" ovat erittäin vastuuttomia ja välinpitämättömiä. Itse sanoisin, että jos vain mitenkään kykenet, yritä auttaa häntä ja kerro hänelle, että välität hänestä noista asioista huolimatta. Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, ei kukaan tietenkään voi pakottaa sinua jatkamaan suhdettasi, mutta sen sanon, että tuo poika voi varmasti vielä huonommin kuin sinä ja sinun lähtösi voisi juuri olla se ratkaiseva takaisku, joka tuhoaisi hänet lopullisesti.

Olen seurustellu huumeidenkäyttäjän kanssa melkein 2 vuotta. Meillä on ollu vaikea ja myrskyisä suhde, luulin ensin että ollaan vaan niin samanlaisia,yhtä temperamenttisii, mut se ei ollukaan pelkästään siitä kiinni. Alussa se käytti hormoneja ja jotain ryynejä päälle(väitti et ne rauhottaa, muuten hormonit tekis liian aggressiiviks). No, mä en suostunut sellaseen elämään ja sanoin että joko ne hormonit ja ryynit tai minä. Se lopetti kaikki, tai ainakin väitti niin ja mä uskoin kaikkea mitä se selitti.
Meni pari kk ihan rauhassa, muutettiin yhteen hienoon kämppään ja suunniteltiin tulevaisuutta. Aina välillä se kuitenkin vaikutti jotenkin oudolta, jopa pelottavalta. Se näytti olevan jotenki sekasin, silmissä oli tyhjä,julma ja välinpitämätön katse. Välillä se huusi mulle yhtäkkiä ilman syytä, ja haukku mut pystyyn, ajoi mut pois himasta, ja lähin aina itkien vanhempien luo. Pari päivän päästä soitti katuvana ja itkien pyysi mua takasin, vanno rakkautta. Uskoin kaiken taas ja lähdin takasin kotiin. Sellasta jatku aina välillä, kuukaus pari oli kaikki suht ok ja taas samaa rumbaa. Se huutaa, haukkuu, mä lähen, se itkee, mä tuun takasin. Sitten sen kaveri kuoli, yliannostukseen. Halusin auttaa, tukea, muttei se halunnu jutella asiasta. Kun tulin töistä kotiin, se istu sohvalla ja sen silmät meni välillä kiinni, ihan niinku olis ollu aineissa. Mulle tuli heti ahdistava olo, etten halua olla sen seurassa siinä kunnossa. Joten yritin lähteä, ja se ei antanu. Se tarttu mua huivista kiinni ja piti siitä niin etten saanu henkee, kiristi mun takin vyötä niin että luulin et lähtee taju. Huusi ettei rakasta mua enää ja haukkui vitun ämmäksi. Loppujen lopuks tilanne kärjistyi niin, että se veti yhtä naapurii turpaan, joka autto mua pakenemaan, juoksin sen avulla meijän autolle pistin ovet lukkoon ja kaasutin pois, ilman sitä en olis siihen pystyny. Se joutu yöks putkaan ja mä lähin hesaan kaverin luo. Olin varma että se on siinä, en antais sellasta ikinä anteeks, ku jouduin pelkäämään sitä tosissani, ties mitä se ois mulle tehny.
Kuitenkin, kun tulin takasin, se sai mut taas ylipuhuttuu, ja me itkettiin molemmat ja päätettiin yrittää uudestaan kun se lupas ettei tee enää noin. Kuitenkin sentyyppistä on välillä taas tapahtunu, ja mä aina pakenin vanhempien luo, ja tulin taas takasin. Se ei ikinä lyöny mua, mutta uhkaili kyllä lyövänsä, ja haukkus ja huusi ja sano semmosia asioita mitkä jätti arvet loppuelämäks. Joten pelkäsin sitä välillä mielettömästi, enkä ollu varma etteikö olis voinu joskus lyödäkin. Kaikki loppui siihen, kun se lähti veljensä kanssa ryöstöretkelle kauppaan, mistä joutuu nyt varmasti istumaan, vaikka väittää kovana olevansa syytön siihen. Annoin paljon paskaa sille anteeks, ja monta mahdollisuutta, mutta narkkarin kans ei tuu ikinä olemaan normaalia elämää. Nyt selvisi, että se käytti koko meijän suhteen aikana subutexii, ja kaikkia mahdollisia ryynejä. Semmosen ihmisen kanssa elämä on ehkä aluksi jännittävää, mutta kun oikeesti rakastuu ja haluu normaalin parisuhteen, se ei tuu ikinä onnistumaan, ja siinä joutuu vaan kärsimään turhaan, ja pettymään kerta toisensa jälkeen. Rakastan sitä vieläkin kaikesta paskasta huolimatta, mutta tiedän etten voi auttaa sitä,vaikka kuinka haluaisin, ainut ketä voi sitä auttaa on se itse.Meijän piti olla Thaimaassa tällä hetkellä lomalla, piti mennä siellä kihloihin. Ja oltais menty jos kaikki olis ollu ok. Olen nyt ihan rikki ja masentunut, mutta elämä jatkuu ja pitää vaan olla vahva, nousta ylös paskasta ja pitää huoli omasta elämästä.

Moi.. Tuttua hommaa tuo kaikki. Mä aloin seurustelee mun nykyisen poikakaverin kans noin kaks kuukautta sitten. Tiesin et se juo alkoholia jonkun verran mutta ajattelin et se pystyy lopettaa kun me aletaan seurustelemaan. Huumeita se ei ollut käyttänyt kuulemma vuoteen. Kaikenlaisia ryynejä se kyllä käyttää ja hyväksyn sen koska se sanoo aina et se ei pysty olee selvinpäin ilman lääkitystä, tosin kaikki ei ole määrätty sille. Niin ja tosiaan sillä on ollut jo 11 haimatulehdusta ja munuaiset ja maksa paskana, ja c-hepatiitti. Sairaalassa se on rampannut n. viikon välein, kun oon joutunut soittaa sille ambulanssin kun se on ollut niin huonona. Siellä se pysyy aina max. kaks päivää ja lähtee pois. Se ryyppää päivittäin viinaa jota jotkut hemmetin viinadrokarit tuo ovelle asti !!! Se puhuu aina et se rakastaa mua yli kaiken mut silti se ei voi olla selvinpäin vaik tietää et jos se jatkaa se voi kuolla hetkenä minä hyvänsä. Alus se oli tosi kultanen ja ei ikinä ois voinu haukkuakkaan mua, mut joku kuukaus sit se alkoi haukkumaan mua huoraks ja millon mikskäkin, se oli uus piirre siin. Ja kun mä kaadoin sen viinat alas lavuaarista se meinas lyödä mua. No yks kerta mä halusin lähte pois mun omasta kodista kun en halunnut olla kun se oli taas ihan sekasin, niin se ei päästänyt mua ja heitti mut maahan, kuristi mua ja jopa löi kainalosauvalla mua leukaan !! Seuraavana päivänä se vaan väitti kivenkovaan et mä kaaduin maahan ja siitä se jälki tuli mun naamaan, ! Se ei suostunut myöntämään mitä oli tehnyt. Oon kaiken antanut anteeksi, koska en osaa olla ilman sitä ja rakastan sitä! Meiän seurustelun aikana se on kuulemma kaks kertaa ratkennut huumeisiin(suonensisäisiin). Subuteksii se ei kuulemma luokittele huumeeks, sitä siis käyttää. Kaikki sanoo mulle et mun pitäis jättää se, mut en uskalla koska se uhkaa tappavansa itsensä! mut hauskinta täs on se et se tappaa itteensä koko ajan ja puhuu et tulispa kuolema nopeasti ja silti mukamas rakastaa mua?? Mä oon antanu kaikki voimani sille siis ihan kaiken, perunu omat menoni sen takia , sen takii et olen sen tukena, kaikki rahatkin on mennyt siihen oikeastaan viinaan koska se uhkailee aina millon milläkin. Sit mä en saa mennä yksin kavereitten kanssa mut nyttenki se jätti mut taaaas yksin kun se lähti kavereittensä kanssa ryyppäämään. Mä en tiedä mitä mä voin enää tehdä? Olen itse erittäin ahdistunut ja masentunut mutta yritän skarppaa poikaystäväni takia, haluaisin auttaa sitä keinolla millä hyvänsä, mutt en kestä että se ei ymmärrä mitä kaikkea mä oon sen eteen tehnyt, vaan haukkuu mua edelleen !

Kannattaa puhua asiat halki sen kanssa ja miettiä tilannetta sen jälkeen.Tässä on eräs neuvo sinulle elämääsi: Seuraa sydäntäsi mutta ajattele järjelläsi...itse pyrin menemää tolla ohjella läpi elämän,ainoo vaan että tunnun ajattelevan sydämmelläni suurimmaks osaks,mikä on virhe välillä...

Minulla on tunteita erästä henkilöä kohtaan tosi paljon mutta todellisuudessa en sitä tule saamaan koska hän on kiinnostunut eräästä toisesta.En vaan osaa päästää irti hänestä (tai siis niistä tunteista) vaikka hän asuukin eri paikkakunnalla.Mutta ehkä joku päivä sekin vielä onnistuu,toivon mukaan...

Siitä olen kuitenkin ylpeä että olen saanut hänet ystäväkseni,niiiin ihana nainen kun on se ;D Mutta,sä päätät mitä teet!Punnitse hyvät ja huonot puolet ja mieti mikä on parasta juuri SINULLE!

Tsemppiä ja hyvää kesää sulle!

kerron sinulle nyt asiaa...itse olen ollut yhdessä sekakäyttäjän kanssa kohta 8 vuotta. aluksi ajattelin että kun ollaan vielä niin nuoria että kyllä se lopettaa. tyhmyydessäni jäin odottaa vauvaa vain 16 vuotiaana ja poikakaveri meni lujaa ja teki kaikkea mahdollista. itse olin silloin vielä niin lapsellinen ja hyväuskoinen että ajattelin että kyllä se vielä lopettaa vaan ei ole lopettanut. toki on aikoja jolloin asiat menee hyvin jonkin aikaa mutta sitten taas alkaa. kannattaa vielä lopettaa kun on mahdollista eikä ole yhteisiä lapsia. Jos elää narkkarin kanssa on itse lopussa tosi väsyny ja elämä ei pyöri minkään muun ympärillä kuin sen toisenosapuolen aamut alkaa sillä että mietit millä mielellä kaveri heräilee ja illalla nukkumaan käydessä mietit herääköhön kaveri enää aamulla. Itselle käy tosi raskaaksi ei kannata ruveta psykiatriksi hänelle olet itse suhteen mentyä pidemälle psykiatrin tarpeessa. ei tästä tämän enempää

Niin... Juuri sitä pelkään aina että herääkö se mun vierestä vai onko siinä ruumis.. Vaikka hirveeltä se kuulostaakin. Itse kävin psykiatrin juttusilla toissa päivänä ja kerroin tilanteen, se kertoi asioita jotka pisti tosissaan miettimään että pitäisikö jo lopettaa suhde. Mutta enemmän kun olen miettiny niin eniten pelkään sitä että jos lopetan suhteen ja hän tekee itselleen jotain mikä johtaa kuolemaan , joudun koko loppuelämäni potemaan syyllisyyttä siitä että minun takia hän teki niin itselleen! ja lopuksi saatan maata samalla hautausmaalla jos syyllisyys on niin kova. Olen siis ollut itsetuhoinen mutta pääässyt yli siitä mutta pelkään että pahimmassa tilanteessa saatan taas tehdä jotain ! En ikinä ole ajatellut järjellä vaan mennyt tunteiden perässä, vaikka yrittäisinki ajatella järjellä.Tuntuu välillä että kaikki on ,mun syytä, et se ryyppää ja kaikkee mun takia koska nipotanjoka asiasta enkä oo tarpeeks sen tukena... ns. "Ite kerjään turpaani"

Lähdetään siitä että "kerran narkkari, aina narkkari" ei päde. Minulla on muutamia ystäviä jotka nyt on iältään 26-35-vuotiaita(ihmettelet varmaan, että mitä helvettiä aikuinen tekee nuorten keskusteluissa, löysin sattumalta googlettamalla). Useimmat yllä mainituista ovat "narkanneet" nuorempina (17-20-vuotiaina) ja eräskin tapaus käytti aineita vuoden, mutta nyt ollut jo 12 vuotta erossa niistä.

Oletko ajatellut että poika uhoaa itsemurhalla, koska on sitä mieltä ettei ole tarpeeksi hyvä sinulle?

Samoilla linjoilla olen miä myös.Kaikilla asioilla on aina kääntöpuolensa...

Hienoa! Ilmeisesti joku muukin ymmärsi pointtini. Lisätään vielä se, että yleensä kun joku "narkkaa" siihen on olemassa syynsä. Toisilla huonompi, toisilla parempi.