5cm haava ollut tulehtunut 2 viikkoa! vastauksia??

Kirjoitan siksi, että apua ei nyt irtoa muualtakaan. Terveyskeskuksessa ollaan ihan perseestä, heitin eilen hoitajan pihalle kun laittoi laastaria vahingossa 'vakavaan' haavaan ja perjantaina käynyt lääkäri ei vaivautunut edes katsomaan haavaa vaan kurkisti yksi kolmasosaa ja kirjoitti vahvaa antibioottia, onneksi edes sitä.

Nilkka on katki, siksi en pääse ulos, ei ole varaa mennä taksilla sairaalaan enkä ole vielä suomessa.

Eli mikä on parasta ja mikä huonointa, olen nyt saanut 6:lta thaimaalaiselta lääkäriltä ja hoitajalta jotain esimerkkiä hoidosta ja kyllä ne päihitti tän länkkärimenon mennen tullen MUTTA

-haava on isovarpaan päällä/sivussa
-5-7cm pitkä kahdella pahalla 'päällä' (pitkulainen josta keskiosa on jo lähtenyt parantumaan umpeutumaan ja ei ole auki) joista toinen on yli sentin ja toinenkin varmaan yli sentin levyinen. Olivat onnettomuushetkellä melkein luuhun asti auki, saivat infektion likaisesta tiestä ja verilammikosta olisi voinut jakaa tarvitseville.

ne ommeltiinkin jo nilkkaoperaation yhteydessä, mutta avattiin ja leikattiin saksilla auki, kaavittiin mädät pois muutamia päiviä sitten ja päiviteltiin tulehdusta.

Olen puhdistanut kolme kertaa päivässä niin että ensin desinfioin kädet, sitten haavan ympäristön (leikkaushaava ei ole tulehtunut, tämä on erihaava) sitten suolavesi liuoksella huuhtelen edellisen löysän sidelapun irti, huuhdon vielä vähän lisää, pyyhin samaan suolavesipuhdistusaineeseen kastettulla pumpulipallolla haavaa jossa on:
-ehkä mätää, ehkä vain jotain ihokudosta? ei irtoa, menee pyyhkimisestä vereslihalle

Betadini loppui pari päivää sitten joten en ole enään käyttänyt, saan tänään lisää mutta en tiedä pitäisikö sitä laittaa vai ei??.

Olin yhden yön ilman antibioottirasvaa jota olen laittanut betadinin päälle, kolmesti päivässä siis, eli käytännössä vietin toissayön pelkällä löysällä sidelapulla ja suolavesiliuoksella puhdistettuna mikä teki sen yönaikana punaisemmaksi, ehkä vähän kuivemman näköisen ja näkyi jopa mustaa ihoa, mitä näkyy jo heti nytkin kun olen haava auki n. tunnin.
Nyt laitoin viime yöksi taas antibioottirasvaa joka muhitutti sen LÖYSÄN lapun alla samannäköiseksi limaiseksi ja röhnäiseksi mätäkasaksi, mutta epäilen ettei se ihan mätääkään ole.
En ymmärrä mitään haavoista, tämän jälkeen jotain.

Siis mitä mun jalalle nyt tapahtuu? Ei täällä oikein auta mennä lääkäriin. Pääsen suomeen vasta maanantaina.
Jalka muuten ei sinerrä tai vaikuta siltä että infektio leviäisi vauhdilla. Jos hypin ruokaa laittamassa vartinkin niin sitten alkaa varpaat sinertää.

Pitääkö tätä pitää auki, tuulettaa? Tänään huhkin pari tuntia ja se alkoi vuotaa ja märkiä, löysän lapun alla jonka laitoin vain huhkimisen ajaksi, ettei lentäisi yhtäkään ilkeää bakteeria rakentamaan kivaa pikku himaansa. Jos jätän sen vaan ylösnosto asentoon, se muistuttaa vähän kuivahtamista... onkohan se hyvä asia vai ei?

Onko kolme kertaa päivässä liian paljon puhdistamista? MITÄ MÄ TEEN TÄLLE? LEIKKAANKO IRTI KOKO OSAN JALASTA? pitäisikö itkeä vai nauraa?

Tämä hullu hoitaja eilen laittoi sen tosi tiukan puolihuolimattomasti tunkaistun siteen ympärille ja päälle ja sanoi etten saa koskea siihen ennen perjantaita, ei ilmaa ei mitään olisi päässyt. Odotin että se lähti kiukkuisena ja revin siteen auki. Huh huh mikä meininki.

Anteeksi tämä pitkä selostus mutta kyllä huolettaa. Jos siellä joku lukisi kuka vähäänkään osaisi vinkata.

Alkaa koskemaan kivuliaasti jos se on alaspäin. Puhdistuksen jälkeen voi nähdä pienen sykkeenliikkeen vähän syvemmässä ihokerroksessa.

p.s on se kahdenviikon aikana mielestäni parantunut paljonkin, mutta silti se on tosi hurjan näköinen vieläkin!!! ja tuntuu myös siltä!

Kiitos. Jos ette osaa mitään kertokaa jotain mistä voisin kysyä. Olen tänään soitellut numeroihin kysyäkseni neuvoja mutta täällä yhdistellään samalla lailla ku KELA:lla konsanaan aina seuraavalta seuraavalle.

kiitos kiitos kiitos
2543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

elimistön omia korjausmekanismeja.

Syö paljon punaista lihaa, punaisen lihan rasvaa ja kananmunia. Jos mahdollista niin luomua. Ruoan tulisi olla mahdollisimman puhdasta.

Virtsaaminen haavaan nopeuttaa haavan paranemista.

Äänestä

Kannattaisi suhtauta tosi vakavasti ja hoitaa hyvin tuollaiset! Septidin on tosi hyvää tuollaisiin. mutta hankli mitätahansa antiseptista haavavoidetta tai vastaavaa ja työnnä nsitä tai niitä paljon joka päivä useaan kertaan haavaan ja ympärille. Jopa suuvedetkin auttavat, jos ei ole muita.

Kuumassa vedessä liuottaminenkin, yli 70 astetta, auttaa. Suomessa osaavat suhtautua vakavasti tuollaisiin. Hoida itseäsi nyt huolellisesti!

Kyllä hynajakin auttaa jos ei ole muuta ja voi laittaa vaikka sokeria, sitäkin ovat käyttäneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut invavarvas kirjoitti:

Kirjoitan siksi, että apua ei nyt irtoa muualtakaan. Terveyskeskuksessa ollaan ihan perseestä, heitin eilen hoitajan pihalle kun laittoi laastaria vahingossa 'vakavaan' haavaan ja perjantaina käynyt lääkäri ei vaivautunut edes katsomaan haavaa vaan kurkisti yksi kolmasosaa ja kirjoitti vahvaa antibioottia, onneksi edes sitä.

Nilkka on katki, siksi en pääse ulos, ei ole varaa mennä taksilla sairaalaan enkä ole vielä suomessa.

Eli mikä on parasta ja mikä huonointa, olen nyt saanut 6:lta thaimaalaiselta lääkäriltä ja hoitajalta jotain esimerkkiä hoidosta ja kyllä ne päihitti tän länkkärimenon mennen tullen MUTTA

-haava on isovarpaan päällä/sivussa
-5-7cm pitkä kahdella pahalla 'päällä' (pitkulainen josta keskiosa on jo lähtenyt parantumaan umpeutumaan ja ei ole auki) joista toinen on yli sentin ja toinenkin varmaan yli sentin levyinen. Olivat onnettomuushetkellä melkein luuhun asti auki, saivat infektion likaisesta tiestä ja verilammikosta olisi voinut jakaa tarvitseville.

ne ommeltiinkin jo nilkkaoperaation yhteydessä, mutta avattiin ja leikattiin saksilla auki, kaavittiin mädät pois muutamia päiviä sitten ja päiviteltiin tulehdusta.

Olen puhdistanut kolme kertaa päivässä niin että ensin desinfioin kädet, sitten haavan ympäristön (leikkaushaava ei ole tulehtunut, tämä on erihaava) sitten suolavesi liuoksella huuhtelen edellisen löysän sidelapun irti, huuhdon vielä vähän lisää, pyyhin samaan suolavesipuhdistusaineeseen kastettulla pumpulipallolla haavaa jossa on:
-ehkä mätää, ehkä vain jotain ihokudosta? ei irtoa, menee pyyhkimisestä vereslihalle

Betadini loppui pari päivää sitten joten en ole enään käyttänyt, saan tänään lisää mutta en tiedä pitäisikö sitä laittaa vai ei??.

Olin yhden yön ilman antibioottirasvaa jota olen laittanut betadinin päälle, kolmesti päivässä siis, eli käytännössä vietin toissayön pelkällä löysällä sidelapulla ja suolavesiliuoksella puhdistettuna mikä teki sen yönaikana punaisemmaksi, ehkä vähän kuivemman näköisen ja näkyi jopa mustaa ihoa, mitä näkyy jo heti nytkin kun olen haava auki n. tunnin.
Nyt laitoin viime yöksi taas antibioottirasvaa joka muhitutti sen LÖYSÄN lapun alla samannäköiseksi limaiseksi ja röhnäiseksi mätäkasaksi, mutta epäilen ettei se ihan mätääkään ole.
En ymmärrä mitään haavoista, tämän jälkeen jotain.

Siis mitä mun jalalle nyt tapahtuu? Ei täällä oikein auta mennä lääkäriin. Pääsen suomeen vasta maanantaina.
Jalka muuten ei sinerrä tai vaikuta siltä että infektio leviäisi vauhdilla. Jos hypin ruokaa laittamassa vartinkin niin sitten alkaa varpaat sinertää.

Pitääkö tätä pitää auki, tuulettaa? Tänään huhkin pari tuntia ja se alkoi vuotaa ja märkiä, löysän lapun alla jonka laitoin vain huhkimisen ajaksi, ettei lentäisi yhtäkään ilkeää bakteeria rakentamaan kivaa pikku himaansa. Jos jätän sen vaan ylösnosto asentoon, se muistuttaa vähän kuivahtamista... onkohan se hyvä asia vai ei?

Onko kolme kertaa päivässä liian paljon puhdistamista? MITÄ MÄ TEEN TÄLLE? LEIKKAANKO IRTI KOKO OSAN JALASTA? pitäisikö itkeä vai nauraa?

Tämä hullu hoitaja eilen laittoi sen tosi tiukan puolihuolimattomasti tunkaistun siteen ympärille ja päälle ja sanoi etten saa koskea siihen ennen perjantaita, ei ilmaa ei mitään olisi päässyt. Odotin että se lähti kiukkuisena ja revin siteen auki. Huh huh mikä meininki.

Anteeksi tämä pitkä selostus mutta kyllä huolettaa. Jos siellä joku lukisi kuka vähäänkään osaisi vinkata.

Alkaa koskemaan kivuliaasti jos se on alaspäin. Puhdistuksen jälkeen voi nähdä pienen sykkeenliikkeen vähän syvemmässä ihokerroksessa.

p.s on se kahdenviikon aikana mielestäni parantunut paljonkin, mutta silti se on tosi hurjan näköinen vieläkin!!! ja tuntuu myös siltä!

Kiitos. Jos ette osaa mitään kertokaa jotain mistä voisin kysyä. Olen tänään soitellut numeroihin kysyäkseni neuvoja mutta täällä yhdistellään samalla lailla ku KELA:lla konsanaan aina seuraavalta seuraavalle.

kiitos kiitos kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu