Tiivistelmä

AGW perustuu uskoon. Sen lähtökohtana on ilmaston lämpenemisen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousun virheellinen liittäminen toisiinsa.

Aluksi uskottiin jääkairausnäytteistä todetun hiilidioksidipitoisuuden vaihtelun osoittavan, että lämpötilamuutokset ovat sen seurausta. YK:n poliitikkojen tehtäväksiannon mukaisesti perustettiin hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli ihmisperäisenä pidetyn ilmastonmuutoksen tieteellisen taustan arviointi.

Tieteellistä vahvistusta ihmisperäiselle ilmastonmuutokselle ei kuitenkaan ole löytynyt. Mm. YK:n ilmastokokouksessa 1992 päätettiin perusperiaatteesta, jonka mukaan tieteellisen epävarmuuden ei tule olla esteenä toimenpiteille, joilla ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään. Tämä johti sitten Kioton sopimukseen, mille tällä hetkellä vieläkin kyseenalaisemmin, lähinnä poliittis-ideologisin perustein ollaan jatkoa tekemässä.

Havainnot todellisuudesta puhuvat tällaista sopimusta vastaan. Mm. on todettu, että jääkairausnäytteistä todettu hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on seurausta lämpötilavaihtelusta, joka puolestaan on Aurinkoperäistä.

IPCC:n varsinainen perustelu ihmisperäiseksi väitetylle lämpenemiselle on ilmastomallitutkimuksin saatu todennäköisyys, jonka mukaan ihminen on pääasillinen syyllinen maapallon nykyiseen lämpenemiseen (AGW). Sellaisenakin se on vasta hypoteesi, mikä vielä eräiden keskeistenkin lähtöparametrien osalta näyttää perustuvan kyseenalaisiin olettamuksiin.

AGW-hypoteesia perustellaan vielä mm. sillä, että nykyinen hiilidioksidipitoisuuden nousu on ollut poikkeuksellinen aikaisempiin verrattuna. Lisäksi perusteluna tavallisesti käytetään isotooppitutkimuksia. Vedotaan myös siihen, että erityisesti viimeisen 30 vuoden aikana lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus ovat samanaikaisesti nousseet. Mikään näistä ei kuitenkaan pysty osoittamaan, että ilman hiilidioksidipitoisuus olisi noussut ihmisen toimista. Päinvastoin nämä tukevat tai eivät ainakaan sulje pois sen luonnollisista syistä tapahtuvaa nousua.

Linkissä http://keskutelu.suomi24.fi/node/8120963 kerrotaan:

""Näin yksinkertaista se on: --- ihmisperäisen hiilidioksipäästön tulee, analogisesti valtameristä emissoituvan luonnollisen hiilidioksidipäästön kanssa, käytännöllisesti kokonaan valtameriin absorboitua."

Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:
1. Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg
2. Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

Linkissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/8172398 kerrotaan:

"Valtameriä ilman CO2-pitoisuuden säätelijänä kuvaa esimerkiksi se, mitä Lance Endersbee kirjoittaa: ”Oceans are the main regulators of carbon dioxide” http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf eli 'valtameret hiilidioksidin pääasiallisia säätäjiä'. Siinä kuva 2 osoittaa, kuinka ilman hiilidioksidipitoisuus riippuu valtamerien pintavesien keskimääräisestä lämpötilanmuutoksesta."
74561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Olipas taas puppu-pläjäys. Miksi tuota samaa roskaa pitää postata tänne jatkuvasti?

Tuolta voit lukea, mitä mieltä kaikki maailman oikeat ilmastontutkimuslaitokset ovat asiasta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change

"An increasing body of observations gives a collective picture of a warming world and other changes in the climate system... There is new and stronger evidence that most of the warming observed over the last 50 years is attributable to human activities."

Äänestä
  • Olipas taas puppu-pläjäys.
    Miksi tuota samaa roskaa pitää postata tänne jatkuvasti?

    Äänestä

  • "There is new and stronger evidence that most of the warming observed over the last 50 years is attributable to human activities."

    Etkö tajunnut aloittajan viestiä alkuunkaan? Jo pelkästään hiilidioksidipitoisuuden ihmisen toimista aiheutuvalle nousulle ei perusteita sen mukaan ole. Auringon vaikutuksen vähättelykin IPCC:n arvioissa osoittaa vain sen roolin matalaa tieteellistä ymmärtämistä, kuten IPCC itsekin asian ilmaisee.

    Äänestä

  • odottaakaan? kirjoitti:

    "There is new and stronger evidence that most of the warming observed over the last 50 years is attributable to human activities."

    Etkö tajunnut aloittajan viestiä alkuunkaan? Jo pelkästään hiilidioksidipitoisuuden ihmisen toimista aiheutuvalle nousulle ei perusteita sen mukaan ole. Auringon vaikutuksen vähättelykin IPCC:n arvioissa osoittaa vain sen roolin matalaa tieteellistä ymmärtämistä, kuten IPCC itsekin asian ilmaisee.

    Miksi et kerro tuota mullistavaa "tietoasi" alan tutkijoille? Miksi tyytyä postaamaan se pelkästään tänne Suoli24:n ilmastohörhöilypalstalle?

    Vai kävisiköhän siinä niin, että alan tutkijat nauraisivat tuon "tiedon" esittäjälle ja pitäisivät häntä pelkkänä hörhönä? Taitaisi käydä...

    Äänestä

  • erveqrvev kirjoitti:

    "Miksi et kerro tuota mullistavaa "tietoasi" alan tutkijoille? Miksi tyytyä postaamaan se pelkästään tänne Suoli24:n ilmastohörhöilypalstalle?"

    Se on asia erikseen. Nyt on tarkoitus nostaa tämänkin foorumin tasoa.

    Äänestä

  • vastaten: kirjoitti:

    "Miksi et kerro tuota mullistavaa "tietoasi" alan tutkijoille? Miksi tyytyä postaamaan se pelkästään tänne Suoli24:n ilmastohörhöilypalstalle?"

    Se on asia erikseen. Nyt on tarkoitus nostaa tämänkin foorumin tasoa.

    Kaikki sen jo nykypäivänä ymmärtää, ettei ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia ilmastoon vaikuttaa, kuin minimaalisesti.
    Aurinko ja muu säteily määräävät ilmastomme 99,9 prosenttisesti. Ilmastonmuutospropaganda ei perustu mihinkään konkreettiseen asiaan, pelkkiin olettamusten olettamuksiin ja arvailuihin.

    Äänestä

  • ettei ihmisellä valtaa kirjoitti:

    Kaikki sen jo nykypäivänä ymmärtää, ettei ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia ilmastoon vaikuttaa, kuin minimaalisesti.
    Aurinko ja muu säteily määräävät ilmastomme 99,9 prosenttisesti. Ilmastonmuutospropaganda ei perustu mihinkään konkreettiseen asiaan, pelkkiin olettamusten olettamuksiin ja arvailuihin.

    Aika vähissä on kaltaisesi "ymmärtäjät" ja urantia-hihhulit ja tieteenkieltäjä-hörhöt.

    Äänestä

  • tvwetbvwbt kirjoitti:

    Aika vähissä on kaltaisesi "ymmärtäjät" ja urantia-hihhulit ja tieteenkieltäjä-hörhöt.

    Pari viikkoa sitten kaikki olivat "tapio urantia-hihhuleita".
    Miksi ei enään? Oletko lukenut Urantia-kirjaa ja todennut sen uskonnollisuuden ihanaksi?
    Mitä poliisi kysyi, kun kuulusteli kunnianloukkauksestasi?

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Joku hörhö esiintyi täällä Tapiona. Tapio itse kertoi, ettei ole koskaan kirjoittanut tänne mitään. Täytyyhän miehen sanaan uskoa.

    Enkelten kirjoittamaa Urantia-kirjaa en vaivaudu lukemaan. Pari siitä kuulemaani lainausta riittää.

    Mikä ihmeen poliisi? Mitä ihmettä hörhöilet? Mitä tekemistä noilla hörhöilyilläsi on ilmastonmuuttumisen kanssa?

    Äänestä

  • evqervqerv kirjoitti:

    Joku kertoi linkistä tapionajatukset.com ja sinä lähdit syyttelemään kaikkia "tapio urantia-hörhöiksi".

    Jos tuon kiellät, niin olet myös itsellensä valehtelija.
    Ilmastovalehtelija jo olet ja suuri sellainen.

    Äänestä

  • Miksi retard tuhlaat joka ikinen päivä suuren osan säälittävästä elämästäsi tuohon loputtomaan ja täysin turhaan hörhöilyysi ja palstan lapselliseen häiriköintiin?

    Äänestä

Nissanintuunaaja se jaksaa pursottaa tyhjänpäiväistä trollauspuuroaan.

Onkohan Wunderbaumin höyryt sekoittaneet ressukan pään ?

BUAAAAAAAAAH

Äänestä
  • Aina sitä paljastuu uusia hauskoja asioita. Vuoden hörhöksikin valittu hohhoijaa luulee maapallon ilmaston lämpötilojen tarkoittavan maan pinnasta mitattavia lukemia? Varsinainen ilmastotietäjä, heh. Entäs loput 100 km, ei mitään väliä vai ?

    Ilmankos hohhoijaan kommentit ovat niin omituisia, hänhän luulee ilmaston olevan ainoastaan pari metriä maan pinnalta ylös. Ei yhtään enempää. Loistavaa, tämän palstan häirikön tiedot siis täysi nolla ! Enpä enää ihmettele mitään hoijaan juttua!

    Äänestä

  • jopas jotain´¨ kirjoitti:

    Aina sitä paljastuu uusia hauskoja asioita. Vuoden hörhöksikin valittu hohhoijaa luulee maapallon ilmaston lämpötilojen tarkoittavan maan pinnasta mitattavia lukemia? Varsinainen ilmastotietäjä, heh. Entäs loput 100 km, ei mitään väliä vai ?

    Ilmankos hohhoijaan kommentit ovat niin omituisia, hänhän luulee ilmaston olevan ainoastaan pari metriä maan pinnalta ylös. Ei yhtään enempää. Loistavaa, tämän palstan häirikön tiedot siis täysi nolla ! Enpä enää ihmettele mitään hoijaan juttua!

    Meteorologiset lämpötilat mitataan parin metrin korkeudelta maanpinnasta.

    Sinä ilmastonviilenemis-retard varmaankin mittailet omat lukemasi vaikkapa 8 km korkeudelta, jossa on yleensä aika pirun paljon kylmempää.

    Äänestä

  • rbrtbrbt kirjoitti:

    Kysymys onkin ilmakehän lämpötilasta.
    Sinähän tietenkin mittasit nuorena kokoomuslaisena tammikuussa Ivalon lämpötiloja ja nyt lueskelet päiväntasaajan lukemia.

    Ilmankos tyhmällä on lukemat lämmennyt.
    Todellinen esimerkki ilmastouskovais-hörhöstä, jonka päivät kuluu valehtelemalla muille. Siihen valehteluun kuuluu vääristely ja väärennettyjen käyrien esittely.

    Onneksi ylivoimainen enemmistö suomalaisista osaa ajatella omillaan.
    Hohhoijaa ei niihin kuulu.

    Tuo idioottimaisen hörhöilysi määrä ja tyhmyys on jo aivan käsittämätön.

    Äänestä

  • vevtevqeqv kirjoitti:

    Tuo idioottimaisen hörhöilysi määrä ja tyhmyys on jo aivan käsittämätön.

    toistelet toisia ja itseäsi.

    Osaatko mitään ihan itseksesi keksiä? Tuskin

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    toistelet toisia ja itseäsi.

    Osaatko mitään ihan itseksesi keksiä? Tuskin

    Olisikos sinulla jotain järkevää sanottavaa palstan aiheeseen eli ilmastonmuutokseen? Minulta ainakin on jo unohtunut sinun mahdollinen asiasi sen suhteen, kaikkien noiden aivottomien ja asiaan liittymättömien hörhöilyjesi jälkeen.

    Äänestä

Mikä on motiivisi suoltaa tuota roskaa?

"AGW perustuu uskoon. Sen lähtökohtana on ilmaston lämpenemisen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousun virheellinen liittäminen toisiinsa."

No mikäs se AGW on?

http://www.globalwarmingart.com/images/1/18/Arrhenius.pdf

Jo ilmastotieteen pioneeri Svante Arrhenius päätteli vuonna 1896 että lisääntyvä hiilen polttaminen johtaa ilmakehän lämpenemiseen. Arrheniuksen arviot lämpenemisen määrästä ovat ällistyttävän lähellä IPCC:n uusimpiakin arvioita, vaikka useat tutkijaryhmät ovat 103 vuoden aikana päätyneet hyvin erilaisiin arvioihin.

"YK:n poliitikkojen tehtäväksiannon mukaisesti perustettiin hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli ihmisperäisenä pidetyn ilmastonmuutoksen tieteellisen taustan arviointi."

IPCC perustettiin vuonna 1988 kun varmistui lopullisesti että ihminen on pääsyyllinen lämpenevään ilmastoon. Perustajina olivat kaksi YK:n alaisuudessa toimivaa järjestöä, WMO ja UNEP. IPCC ei tee tutkimustyötä vaan tiivistää ilmastotiedettä käsittelevää kirjallisuutta päättäjien tajuamaan muotoon.

"Mm. YK:n ilmastokokouksessa 1992 päätettiin perusperiaatteesta, jonka mukaan tieteellisen epävarmuuden ei tule olla esteenä toimenpiteille, joilla ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään."

"Tieteellinen epävarmuus" on tieteen tekemisen lähtökohta. Ilmastotieteessä epävarmuutta on lähinnä yksityiskohdista, ei siitä muuttaako ihminen toimillaan ilmastoa vai ei.

"Havainnot todellisuudesta puhuvat tällaista sopimusta vastaan. Mm. on todettu, että jääkairausnäytteistä todettu hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on seurausta lämpötilavaihtelusta, joka puolestaan on Aurinkoperäistä."

Hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan suhde ei ole lähimainkaan noin yksinkertainen. Hiilidioksidi lämmittää ilmakehää ja lämpeneminen hidastaa hiilidioksidin sitoutumista sedimentteihin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Carbon_cycle

"Aurinkoperäisellä" mahdat tarkoittaa jääkaudet aiheuttaneita, Milankovichin sykleinä tunnettua ilmiötä, eli Maan kiertoradassa tapahtuvia muutoksia.

http://en.wikipedia.org/wiki/Milankovich_cycle

"AGW-hypoteesia perustellaan..."

Mikä on AGW-hypoteesi? Se on ilmeisesti itse keksimäsi, määrittelemätön kokoelma erilaisia hypoteeseja, joita et edes tunne.

"...Mikään näistä ei kuitenkaan pysty osoittamaan, että ilman hiilidioksidipitoisuus olisi noussut ihmisen toimista."

Pystyy, sori vaan. Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt voidaan mitata hyvinkin tarkkaan, ja niiden vaikutus äärellisen tilan sisältämän kaasumäärän pitoisuuksiin on aika yksinkertaista matematiikkaa.

""Näin yksinkertaista se on: --- ihmisperäisen hiilidioksipäästön tulee, analogisesti valtameristä emissoituvan luonnollisen hiilidioksidipäästön kanssa, käytännöllisesti kokonaan valtameriin absorboitua.""

Uskottelet itsellesi siis edelleen että joku taikatemppu säätelee ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta...

"Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg..."

Tarkoitat varmaan että näiden asioiden välillä on korrelaatio. No mikä siinä korrelaatiossa antaa ymmärtää että lämpeneminen johtuu luonnollisista syistä? Ei yhtään mikään. Yhtä hyvin voisit väittää että koska kahvin juonti ja ylipaino korreloivat, toisen täytyy olla toisen aiheuttaja.

Tuskinpa tälläkään oli taas mitään vaikutusta mihinkään.

Äänestä
  • Paljon tekstiä, vähän asiaa. Koko asian voi tiivistää näin:

    Ilmastomme tuleva tila on jo päätetty, eikä päätöksestä voi valittaa.

    Aivan sama onko kuumaa vai kylmää, rajuihin toimiin on ryhdyttävä.

    Kaikki valtiot kiristävät verotusta ja lisäävät ihmisten syyllistämistä.

    Ilmastobisnes nousee maailman suurimmaksi bisnekseksi, ellei ole jo.

    Äänestä

  • "Tuskinpa tälläkään oli taas mitään vaikutusta mihinkään."

    Vaikka nämä uskonasioina ovat yksinkertaisia, ymmärrettäväksi koko ilmasto-ongelma näyttää olevan meille kaikille liian vaikea.

    Se on jo saavutus, jos ymmärtää, mitä asioita ei ymmärrä. Siinä pääsee ainakin ilmastouskonnosta eroon.

    Olen itse yrittänyt tuoda esille ilmasto-ongelmaan liittyviä asioita, joiden kohdalla vallalla olevaa käsitystä en ymmärrä ja joille itselläni on esittää vaihtoehtoinen käsitys.

    Käsillä olevassa tapauksessa se keskittyy teollisena aikana tapahtuneeseen ilman hiilidioksidipitoisuuden nousuun, minkä IPCC olettaa ilman asianmukaisia perusteita täysin ihmisperäiseksi. Tuolle hiilidioksidipitoisuuden nousulle olen sitten pyrkinyt hakemaan luonnollisen selityksen. Se, mitä esitän, on nähtävä perusteltuna hypoteesina, joka luonnollisesti vaatii jatkotutkimuksia.

    AGW:llä olen oppinut ymmärtämään ihmisen toimista tapahtuvaksi uskottua lämpenemistä, jossa ihmisperäisillä hiilidioksidipäästöillä olisi hallitseva asema. Kuten esityksestäni näet, tällaista AGW:tä ei luonnonlakien mukaan pitäisi olla olemassakaan.

    Mitä tämän harrastukseni motiiveihin tulee, niitä on haettava puhtaasti henkilökohtaisesta mielenkiinnostani vaikeiksi koettuja luonnonilmiöitä kohtaan..

    Äänestä

  • paljo tekstiä,vähän kirjoitti:

    Paljon tekstiä, vähän asiaa. Koko asian voi tiivistää näin:

    Ilmastomme tuleva tila on jo päätetty, eikä päätöksestä voi valittaa.

    Aivan sama onko kuumaa vai kylmää, rajuihin toimiin on ryhdyttävä.

    Kaikki valtiot kiristävät verotusta ja lisäävät ihmisten syyllistämistä.

    Ilmastobisnes nousee maailman suurimmaksi bisnekseksi, ellei ole jo.

    "Paljon tekstiä, vähän asiaa. Koko asian voi tiivistää näin:

    Ilmastomme tuleva tila on jo päätetty, eikä päätöksestä voi valittaa.

    Aivan sama onko kuumaa vai kylmää, rajuihin toimiin on ryhdyttävä.

    Kaikki valtiot kiristävät verotusta ja lisäävät ihmisten syyllistämistä.

    Ilmastobisnes nousee maailman suurimmaksi bisnekseksi, ellei ole jo."

    Näin hassusti tilanna vaan nyt on! Ei siinä luonnontieteillä sanansijaa näytä olevan.

    Äänestä

  • Onneksi epäilet AGW:a.

    "IPCC perustettiin vuonna 1988 kun varmistui lopullisesti että ihminen on pääsyyllinen lämpenevään ilmastoon"

    Halusit kuitenkin kirjoittaa tämän seuraavasti:

    IPCC perustettiin vuonna 1988 ja sovittiin että ihminen on pääsyyllinen lämpenevään ilmastoon.

    Hörhöillähän piti olla konsessus, mutta ammut sen nyt itsekkin jo alas ankkana.

    "Arrheniuksen arviot lämpenemisen määrästä ovat ällistyttävän lähellä IPCC:n uusimpiakin arvioita, vaikka useat tutkijaryhmät ovat 103 vuoden aikana päätyneet hyvin erilaisiin arvioihin."

    siis tarkemmin " vaikka useat tutkijaryhmät ovat 103 vuoden aikana päätyneet hyvin erilaisiin arvioihin"

    Aika huvittavaa, eikö vain?

    Taas melko sekaista tekstiä juupas/eipäs väittelyyn.

    Äänestä

  • samaa mieltä: kirjoitti:

    "Tuskinpa tälläkään oli taas mitään vaikutusta mihinkään."

    Vaikka nämä uskonasioina ovat yksinkertaisia, ymmärrettäväksi koko ilmasto-ongelma näyttää olevan meille kaikille liian vaikea.

    Se on jo saavutus, jos ymmärtää, mitä asioita ei ymmärrä. Siinä pääsee ainakin ilmastouskonnosta eroon.

    Olen itse yrittänyt tuoda esille ilmasto-ongelmaan liittyviä asioita, joiden kohdalla vallalla olevaa käsitystä en ymmärrä ja joille itselläni on esittää vaihtoehtoinen käsitys.

    Käsillä olevassa tapauksessa se keskittyy teollisena aikana tapahtuneeseen ilman hiilidioksidipitoisuuden nousuun, minkä IPCC olettaa ilman asianmukaisia perusteita täysin ihmisperäiseksi. Tuolle hiilidioksidipitoisuuden nousulle olen sitten pyrkinyt hakemaan luonnollisen selityksen. Se, mitä esitän, on nähtävä perusteltuna hypoteesina, joka luonnollisesti vaatii jatkotutkimuksia.

    AGW:llä olen oppinut ymmärtämään ihmisen toimista tapahtuvaksi uskottua lämpenemistä, jossa ihmisperäisillä hiilidioksidipäästöillä olisi hallitseva asema. Kuten esityksestäni näet, tällaista AGW:tä ei luonnonlakien mukaan pitäisi olla olemassakaan.

    Mitä tämän harrastukseni motiiveihin tulee, niitä on haettava puhtaasti henkilökohtaisesta mielenkiinnostani vaikeiksi koettuja luonnonilmiöitä kohtaan..

    "Olen itse yrittänyt tuoda esille ilmasto-ongelmaan liittyviä asioita, joiden kohdalla vallalla olevaa käsitystä en ymmärrä ja joille itselläni on esittää vaihtoehtoinen käsitys."

    Tuossahan ei ole mitään vikaa, mutta väitteistä olisi hyvä mainita se, kuinka hyväksyttyjä ne tieteen parissa ovat.

    Meille maallikoille tutkijoiden konsensus on se, jonka pitäisi ohjata toimintaamme.

    "Käsillä olevassa tapauksessa se keskittyy teollisena aikana tapahtuneeseen ilman hiilidioksidipitoisuuden nousuun, minkä IPCC olettaa ilman asianmukaisia perusteita täysin ihmisperäiseksi."

    En sanoisi että ilman asianmukaisia perusteita. Ihmiskunnan ilmakehään teollisen vallankumouksen jälkeen päästämä hiili voidaan laskea hyvinkin tarkkaan. Mitään sellaista luonnollista lähdettähän ei ole löydetty, joka selittäisi hiilidioksidipitoisuuden nousun, joten sen tiedon valossa ihminen on syypää. Luonnolliset muutokset hiilidioksidipitoisuudessa ovat syklisiä, ihmisen päästöt taas eksponentiaalisesti kasvavia. Havaitun muutoksen hiilidioksidipitoisuudessa kuluisi luonnollisilta prosesseilta hyvin pitkiä aikoja.

    Äänestä

Ketjun aloitusviestin lopussa perusteluin esitetään, että viimeaikainenkin ilman hiilidioksidipitoisuuen nousu on tapahtunut luonnollisista syistä:

"AGW-hypoteesia perustellaan vielä mm. sillä, että nykyinen hiilidioksidipitoisuuden nousu on ollut poikkeuksellinen aikaisempiin verrattuna. Lisäksi perusteluna tavallisesti käytetään isotooppitutkimuksia. Vedotaan myös siihen, että erityisesti viimeisen 30 vuoden aikana lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus ovat samanaikaisesti nousseet. Mikään näistä ei kuitenkaan pysty osoittamaan, että ilman hiilidioksidipitoisuus olisi noussut ihmisen toimista. Päinvastoin nämä tukevat tai eivät ainakaan sulje pois sen luonnollisista syistä tapahtuvaa nousua.

Linkissä http://keskutelu.suomi24.fi/node/8120963 kerrotaan:

""Näin yksinkertaista se on: --- ihmisperäisen hiilidioksipäästön tulee, analogisesti valtameristä emissoituvan luonnollisen hiilidioksidipäästön kanssa, käytännöllisesti kokonaan valtameriin absorboitua."

Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:
1. Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg
2. Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

Linkissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/8172398 kerrotaan:

"Valtameriä ilman CO2-pitoisuuden säätelijänä kuvaa esimerkiksi se, mitä Lance Endersbee kirjoittaa: ”Oceans are the main regulators of carbon dioxide” http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf eli 'valtameret hiilidioksidin pääasiallisia säätäjiä'. Siinä kuva 2 osoittaa, kuinka ilman hiilidioksidipitoisuus riippuu valtamerien pintavesien keskimääräisestä lämpötilanmuutoksesta.""

Tämä tarkoittaa sitä, että sekin vähäinen vaikutus, mikä ilman hiilidioksidipitoisuuden nousulla ilmaston lämpenemiseen on, meneekin Auringon tiliin!

Äänestä
  • Olipas puppua taas jo ties kuinka monennen kerran. Kuulostaa ihan joltain enkelten kirjoittamalta urantialta. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • eveqrve kirjoitti:

    Olipas puppua taas jo ties kuinka monennen kerran. Kuulostaa ihan joltain enkelten kirjoittamalta urantialta. Hohhoijaa.

    mielestä aurinko ei mitenkään vaikuta maapallon ilmastoon.

    Mikähän sitten on puppua ja mikä uskontoa.

    "Olipas puppua taas jo ties kuinka monennen kerran. Kuulostaa ihan joltain enkelten kirjoittamalta urantialta. Hohhoijaa. "

    Et ole osannut mitään noista väitteistä vääräksi osoittaa, et edes yrittänytkään. Arvaan syynkin: tiedät itsekin, että havaintoihin perustuvina ne edustavat todellisuutta.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    mielestä aurinko ei mitenkään vaikuta maapallon ilmastoon.

    Mikähän sitten on puppua ja mikä uskontoa.

    Auringon kokonaissäteilyteho on muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan vähentynyt, ja samana aikana maapallon keskilämpötila on noussut. Mitäs siihen sanot hörhö?

    Äänestä

  • voit! kirjoitti:

    "Olipas puppua taas jo ties kuinka monennen kerran. Kuulostaa ihan joltain enkelten kirjoittamalta urantialta. Hohhoijaa. "

    Et ole osannut mitään noista väitteistä vääräksi osoittaa, et edes yrittänytkään. Arvaan syynkin: tiedät itsekin, että havaintoihin perustuvina ne edustavat todellisuutta.

    Minäkin olen joskus lehtiä luettuani nähnyt niissä autoilevan ja puhuvan ankan, jolla on hattu ja paita mutta ei housuja. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • rtrwbrwb kirjoitti:

    Auringon kokonaissäteilyteho on muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan vähentynyt, ja samana aikana maapallon keskilämpötila on noussut. Mitäs siihen sanot hörhö?

    Ilmastouskovainen No. 1 hohhoijaa päivystyksen saldo alkaa näkyä vakavana mielenterveyden horjumisena.
    Mutta kyllä se 24/7/365 päivystys jälkensä jättää.

    Lämpötila on nyt tämän vuosi tuhannen puolella laskenut.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Ilmastouskovainen No. 1 hohhoijaa päivystyksen saldo alkaa näkyä vakavana mielenterveyden horjumisena.
    Mutta kyllä se 24/7/365 päivystys jälkensä jättää.

    Lämpötila on nyt tämän vuosi tuhannen puolella laskenut.

    Täysin käsittämätöntä tuo loputon valehtelusi.

    Äänestä

  • erbrewbrw kirjoitti:

    Minäkin olen joskus lehtiä luettuani nähnyt niissä autoilevan ja puhuvan ankan, jolla on hattu ja paita mutta ei housuja. Hohhoijaa.

    Sen mitä olet "lukenut" on uutisankka by ipcc.

    Akusta olet katsonut vain kuvat lukutaidon ja älyn puutteen vuoksi

    Äänestä

  • rbrrwtbr kirjoitti:

    Täysin käsittämätöntä tuo loputon valehtelusi.

    Ssekö, että päivystät täällä ympäri vuorokauden vai se, että ilmasto viilee?

    Äänestä

  • rbrrwtbr kirjoitti:

    Täysin käsittämätöntä tuo loputon valehtelusi.

    miltä osin "valehtelen".

    Sinä vääristelet ja pyrit pelottelemaan ja ilman mitään oikeita perusteluita.

    Jos ilmasto on lämmennyt 1910 - 1940 välisen ajanjakson ja sitten 1970 - 2000 välisen jakson.

    Tyhmässä päässäsi ensin mainittu on luonnollista, mutta toinen ihmisen aiheuttamaa.

    Kuinka tyhmä voi joku olla kuin hohhoijaa.

    Mistä johtuu, että lähes ainoana puolustelet IAIM:ta?
    Minä kerron...98 % ihmisistä ymmärtää mikä on kusetusta ja mikä ei.
    2 %:iin mahtuu hohhoijaa.

    Äänestä

  • erbrewbrw kirjoitti:

    Minäkin olen joskus lehtiä luettuani nähnyt niissä autoilevan ja puhuvan ankan, jolla on hattu ja paita mutta ei housuja. Hohhoijaa.

    "Et ole osannut mitään noista väitteistä vääräksi osoittaa, et edes yrittänytkään. Arvaan syynkin: tiedät itsekin, että havaintoihin perustuvina ne edustavat todellisuutta."

    "Minäkin olen joskus lehtiä luettuani nähnyt niissä autoilevan ja puhuvan ankan, jolla on hattu ja paita mutta ei housuja. Hohhoijaa."

    Aku Ankka lehtenä on yhtä todellista kuin viestini tässä ketjussa.

    Mitä Aku Ankka -lehden sisältöön tulee, se on samalla tavalla kuvitteellista kuin tuo uskomasi AGW eli ihmisen toimesta aiheutuva lämpeneminen.

    Oman tekstini sisältämät väitteet perustuvat todellisuudesta tehtyihin havaintoihin ja poikkeavat siinä suhteessa kuvitteellisesta AGW:sta.

    Äänestä

  • väliillä: kirjoitti:

    "Mitä Aku Ankka -lehden sisältöön tulee, se on samalla tavalla kuvitteellista kuin tuo uskomasi AGW eli ihmisen toimesta aiheutuva lämpeneminen."

    Kuvitellaan, että Aurinko lakkaa vaikuttamasta, kun ihminen päästää hiilidioksidia ilmaan, että kaikki hiilidioksidi, mikä ilman hiilidioksidipitoisuutta nostaa, on ihmisen syytä, ja että ihmisen päästämä hiilidioksidi saa aikaan sellaista, mitä sama määrä luonnollista hiilidioksidia ei saa aikaan.

    Äänestä

  • luonnonlakeihin? kirjoitti:

    Tämä se on ilmastouskovaisten viesti.
    Luonnollinen hyvä CO2 ja paha paha ihmisen päästämä CO2.

    Oikeasti matikassa se menisi näin

    Luonnollinen CO2 - ihmisen päästämä CO2 = 0

    tämä on ilmastotiedettä.

    mutta ilmasto uskovaisten mukaan se lasketaan näin.

    Luonnollinen CO2 - ihmisen päästämä CO2 = ihmisen päästämä CO2

    Tämä on taloustiedettä.

    Äänestä

  • "Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:
    1. Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg
    2. Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

    Myös glasiaaleihin ja interglasiaaleihin liittyen valtamerien pintavesien lämpötilat säätelevät ilman hiilidioksidipitoisuutta: jäätiköitymisten aikana, kun ilman hiilidioksidipitoisuus on minimissään myös valtamerien päiväntasaajaseudun ja ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilat ovat minimissään; ja vastaavasti lämpiminä kausina ne kaikki ovat maksimissaan, linkki http://skepticalscience.com/co2-lags-temperature.htm#85

    Kun lämpötilamuutokset ovat aurinkoperäisiä, sitä ovat myös ilman hiilidioksidipitoisuuden muutoksetkin. Näin on tilanne sekä glasiaalien että interglasiaalienkin aikana.

    Äänestä

  • avainasemassa kirjoitti:

    "Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:

    Ilmakehän kokonaismassa on noin:
    5 000 teratonnia
    5 000 000 gigatonnia
    5 000 000 miljardia tonnia
    5 000 000 000 000 000 000 kg

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt vuodessa ovat noin:
    30 gigatonnia
    30 miljardia tonnia
    30 000 000 000 000 kg

    Yksinkertaisella laskutoimituksella saadaan selville ihmiskunnan vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen suhde koko ilmakehän massaan. Se on noin 0,000006 eli 6 PPM.

    Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa kuitenkin vain noin 2 PPM vuodessa. Eli ihmiskunnan päästöistä jää ilmakehään noin kolmannes ja loput kaksi kolmannesta imeytyvät ilmeisesti suurimmaksi osaksi meriin. Jonka seurauksena myös meret happamoituvat.

    Ja jotkut vajakit väittävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvavan luonnollisista syistä ilman mitään ihmisen osuutta asiaan.

    Huh huh ja hohhoijaa.

    Äänestä

  • rbrwtbrwb kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt, että ammattisi pohjalta osaat numeroita pyöritellä vielä tuotakin taitavammin. Pyöritellään niitä vähän lisää tässäkin:

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöinä 30 Gt per vuosi vastaa hiilena noin 8 Gt per vuosi. Tämä on pieni verrattuna luonnosta ilmaan hiilidioksidina emissoituvasta hiilestä, mikä on luokkaa 200 Gt per vuosi. Taustalla oleviin luonnonlakeihin ja mekanismeihin tässä puuttumatta voidaan sanoa, että nämä emissiot yhdessä määräävät, millä tasolla ilman hiilidioksidipitoisuuden taso on. Tässä pelissä sinun mainitsemasi, ihmisperäiset päästöt määräävät hiilidioksidin kokonaispitoisuudesta eli 385 ppm:stä vain vähäisen osan eli eli 8/208, mikä tekee noin 15 ppm.

    Kerro nyt, millaiseen laskelmaan ja luonnonlakeihin perustuu IPCC:n arvio, jonka mukaan teollisena aikana ihminen on nostanut ilman hiilidioksidipitoisuutta ilmassa 100 ppm!

    On tarpeellista ymmärtää, että, luonnonlakien mukaan, ilmakehässä oleva, ihmisperäinen hiilidioksidi käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin sinne tuleva ja siellä ennestään oleva muukin hiilidioksidi.

    Äänestä

  • ymmärtämistä kirjoitti:

    Olet ihan sekopää.

    Yritäs nyt ymmärtää, että se 30 Gt on per vuosi. Siis PER VUOSI, tajuatko hörhö.

    Sadan vuoden aikana ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat olleet tietenkin paljon enemmän, heitetään nyt lonkalta vaikka ympäripyöreä arvio 1000 Gt.

    Se on jo 200 PPM ilmakehän massasta. Ja saman sadan vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut noin 110 PPM (280-390 PPM).

    Täysin järjetöntä ja sairasta tuo denialismisi.

    Äänestä

  • rbrbrwb kirjoitti:

    "Yritäs nyt ymmärtää, että se 30 Gt on per vuosi. Siis PER VUOSI, tajuatko hörhö."

    Luonnolliset hiilidioksidipäästöt ovat noin 730 Gt per vuosi. Kokonaispäästöistä tuo sinun 30 Gt per vuosi on noin neljä prosenttia.

    Jos tilanne oletetaan sellaiseksi, että muut tekijät pysyvät muuttumattomina, nuo luonnolliset päästöt absorboituvat täysin takaisin luonnon nieluihin. Kun tuot siihen mukaan tuon 30 Gt per vuosi ihmisperäistä hiillidioksidia, se käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin luonnollinenkin hiilidioksidipäästö eli täysin luonnollisiin nieluihin absorboituu sen jälkeen, kun ilman hiilidioksidipitoisuus on noussut sellaiseksi, että uusi dynaaminen tasapaino emissioiden ja valtameriin tapahtuvan absorption välille syntyy.

    Huomaa, että tuon dynaamisen tasapainon synnyttyä, mihin menee aikaa noin vuosi, ei olemassa olevista päästöistä ilmaan enää lisää hiilidioksidia kasaannu. Sensijaan, kun päästöjen ja absorptioiden välinen dynaaminen tasapainotila syystä tai toisesta häiriintyy, esim. päästöjen muutoksesta johtuen, sen korjautuminen yleensä edellyttää ilman hiilidioksidipitoisuuden tason muuttumista.

    Tuon ihmisperäisen, vuosittaisen päästön osuus on siis noin neljä prosenttia ilmakehään tulevista kaikista vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä, ja sen vaikutus ilman hiilidioksidipitoisuuteenkin on karkeasti ottaen neljä prosenttia, eli 385 ppm:stä noin 15 ppm.

    Äänestä

  • se vaatii! kirjoitti:

    Raapustat silkkaa roskaa ja paskaa. Maailman tiedeyhteisö on asiasta kanssasi täysin eri mieltä. Jokainen maallikkokin ymmärtää, että jos ihmiskunta tupruttelee ilmakehään tolkuttoman määrän hiilidioksidia, johtuu hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä siitä eikä mistään mielisairaan denialistin hörhöilemästä huuhaasta. Hohhoijaa. HOHHOIJAA.

    Äänestä

  • eveqrvqevqe kirjoitti:

    Hauska seurata sivusta kuinka Hohhoijaa/everqerve taas kerran joutuu tappiolle viisaampiensa edessä. Ei pysty edes myöntämään tappiotaan vaan alkaa herjaamaan kuten aina.

    Äänestä

  • sait löylytyksen kirjoitti:

    Tappiolle? Millä ihmeen tavalla? Onko tämä muka joku kilpailu? Mitä ihmettä hörhöilet? Siinä lajissa voitat kyllä ylivoimaisesti.

    Äänestä

  • sait löylytyksen kirjoitti:

    Hauska seurata sivusta kuinka Hohhoijaa/everqerve taas kerran joutuu tappiolle viisaampiensa edessä. Ei pysty edes myöntämään tappiotaan vaan alkaa herjaamaan kuten aina.

    Olen jo ihmetellyt tätä 8 tai 30 Gt CO2 eroa.

    Selvitit sen ja siitä kiitos.

    Nyt on hyvä taas jatkaa.

    Äänestä

"Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

Kun valtamerien ylempien levyspiirien pintavedet lämpenevät, niiden kyky toimia hiilidioksidin nieluna heikkenee. Päiväntasaajaseudun pintavesistä ilmaan emittoituva hiilidioksidi saavuttaa uuden dynaamisen tasapainon ylemmillä leveysasteilla tapahtuvan absorption kanssa vasta sitten, kun hiilidioksidin pitoisuus ilmassa nousee uudelle, tämän mahdollistavalle tasolle.

Linkistä http://i40.tinypic.com/t8xkba.jpg nähdään, miten pohjoisten leveyspiirien valtamerien pintavesien lämpötila on kehittynyt.

Asiaan vaikuttavat myös valtamerien pintavesiin kumpuavat, hiilidioksidirikkaat syvävedet, jotka vaikuttavat sekä pintavesien hiilidioksidipitoisuuteen että niiden lämpötilaan. Näissä tulevat kuvaan mukaan erityisesti valtamerien erilaiset oskilloinnit niissä tapahtuvine virtausmutoksineen.

Nämä kaikki ovat riippuvaisia Auringosta maapallolle tulevasta säteilystä, sen pienistäkin muutoksista nykyisessä geologisessa tilanteessa.

Mitä tällä sitten on geologian kanssa tekemistä? Esimerkiksi viimeisen noin 50 miljoonan vuoden aikana, ilman mitään isoja muutoksia Auringon suhteen, laattatektoniikkaan kuuluvat mannerten liikkeet ovat saaneet aikaan valtamerissä sellaiset virtausmuutokset, että ne pääasiallisesti selittävät sinä aikana tapahtuneen, luokkaa kymmenen astetta olevan ilmaston keskimääräisen lämpötilan putoamisen ja siihen liittyvän ilman hiilidioksidipitoisuuden muutoksen tuhansien ppm:ien luokasta nykytason satoihin ppm:iin.( Voit tutustua asiaan paremmin Lunkan kirjasta).

Äänestä

"AGW perustuu uskoon. Sen lähtökohtana on ilmaston lämpenemisen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousun virheellinen, ihmisperäisyyteen perustuva liittäminen toisiinsa."

Sanonta 'mihin tieto loppuu, siitä usko alkaa' pätee mitä suurimmalla syyllä tähän ilmastonmuutoskeskusteluunkin. Näyttää siltä, että tieto loppuu siihen, että ihmisen polttamista fossiilisista polttoaineista ilmaan pääsee hiilidioksidia.

Siitä sitten ei asianmukaista, vallalla olevaa tietoa enää ole, mitä sille hiilidioksidille senjälkeen tapahtuu. Ihmetellään vain, miksei se ilman hiilidioksidi nouse enemmänkin, kun näyttää siltä, että ilman hiilidioksidimäärä kasvaa vain noin puolet siitä, mitä ihminen ilmaan päästää. Siinä on sitten pitänyt pakon edessä turvautua jo luontoonkin ja selittää, että se ylimäärä luontoon absorboituu.

Olen tässäkin ketjussa pyrkinyt luonnonlakien pohjalta osoittamaan, että ihmisperäinen hiilidioksidi absorboituu kokonaan luontoon yhdenmukaisesti yli kertaluokkaa suuremman luonnollisen hiilidioksidiemission kanssa, ja että ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä, kun valtamerien pintavesien lämmetessä ilmaan haihtuvan hiilidioksidin määrä kasvaa. Näihin liittyvät yksityiskohdat selviävät tämän ketjun muista viesteistä.

Äänestä
  • Kerrotkos huuhaa-hörhö vielä, miksi ilman hiilidioksidipitoisuus alkoi nousta "luonnollisista syistä" juuri samaan aikaan ja samalla nopeudella kuin ihmiskunta alkoi tuprutella sitä ilmakehään?

    Äänestä

  • rtbrwtbrw kirjoitti:

    Kerrotkos huuhaa-hörhö vielä, miksi ilman hiilidioksidipitoisuus alkoi nousta "luonnollisista syistä" juuri samaan aikaan ja samalla nopeudella kuin ihmiskunta alkoi tuprutella sitä ilmakehään?

    "Kerrotkos huuhaa-hörhö vielä, miksi ilman hiilidioksidipitoisuus alkoi nousta "luonnollisista syistä" juuri samaan aikaan ja samalla nopeudella kuin ihmiskunta alkoi tuprutella sitä ilmakehään?"

    Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu on seurausta valtamerien pintavesien lämpenemisestä, lainaus aloitusviestistä:

    ""Näin yksinkertaista se on: --- ihmisperäisen hiilidioksipäästön tulee, analogisesti valtameristä emissoituvan luonnollisen hiilidioksidipäästön kanssa, käytännöllisesti kokonaan valtameriin absorboitua."

    Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:
    1. Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg
    2. Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

    Linkissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/8172398 kerrotaan:

    "Valtameriä ilman CO2-pitoisuuden säätelijänä kuvaa esimerkiksi se, mitä Lance Endersbee kirjoittaa: ”Oceans are the main regulators of carbon dioxide” http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf eli 'valtameret hiilidioksidin pääasiallisia säätäjiä'. Siinä kuva 2 osoittaa, kuinka ilman hiilidioksidipitoisuus riippuu valtamerien pintavesien keskimääräisestä lämpötilanmuutoksesta."

    Valtamerien pintavesien lämpötilamuutosten, kuten myös niiden oskillointienkin, ajavana voimana on vaihtelu Auringosta maapallolle tulevassa säteilyssä. En tiedä montako kertaa olen jo sinuakin muistuttanut siitä, että viimeisen 70 vuoden aikana Auringon aktiivisuus on ollut korkeimmillaan yli 8000 vuoteen.

    On syytä vielä muistuttaa sinua siitä, että tuo korrelaatio johon ilmeisesti viittaat, eli ilmaston lämpenemisen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden välillä, on sattumalta tosisasia vain viime vuosisadan lopulla parinkymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan tapahtuneen valtamerien pintavesien lämpenemisen on todettu olleen syy ilman hiillidioksidipitoisuuden nousuun, kuten jo edellä mainitussa linkissä http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf todetaan.

    Katso nyt vielä linkkiä http://keskustelu.suomi24.fi/node/8158490 , jossa osoitetaan, että viimeaikainen ilman hiilidioksipitoisuuden nousu on luonnollista eikä ihmisperäistä.

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    No, kierretään sitten tätä samaa rinkiä loputtomasti.

    Ilmakehän kokonaismassa on noin:
    5 000 teratonnia
    5 000 000 gigatonnia
    5 000 000 miljardia tonnia
    5 000 000 000 000 000 000 kg

    Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt vuodessa ovat noin:
    30 gigatonnia
    30 miljardia tonnia
    30 000 000 000 000 kg

    Yksinkertaisella laskutoimituksella saadaan selville ihmiskunnan vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen suhde koko ilmakehän massaan. Se on noin 0,000006 eli 6 PPM.

    Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa kuitenkin vain noin 2 PPM vuodessa. Eli ihmiskunnan päästöistä jää ilmakehään noin kolmannes ja loput kaksi kolmannesta imeytyvät ilmeisesti suurimmaksi osaksi meriin. Jonka seurauksena myös meret happamoituvat.

    Ja jotkut vajakit väittävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvavan luonnollisista syistä ilman mitään ihmisen osuutta asiaan.

    Huh huh ja hohhoijaa.

    Auringostakin hörhöilit jotain, jotetaan laitetaanpa saman tien nämäkin:

    "Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan"
    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1239007562.html

    "Recent warming cannot be explained by the Sun or natural factors alone"
    http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/myths/4.html

    Äänestä

  • wrbrwbwrbt kirjoitti:

    "Changes in solar activity do affect global temperatures, but research shows that, over the last 50 years, increased greenhouse gas concentrations have a much greater effect than changes in the Sun's energy."

    Jo yksistään sen vuoksi, että edellä esittämäni mukaan hiilidioksidin nousu on tapahtunut luonnollisista syistä, ihmisen aiheuttamaksi uskottu lämpeneminen kumoutuu.

    Kun linkissäsi väitetään, että kasvihuonekaasujen nousulla on suurempi vaikutus kuin Auringon energiamuutoksilla, esitykseni mukaan kasvihuonekaasuista hallitsevin eli hiilidioksidin osuus on sekin laskettava Auringon tiliin.

    Täälläkin on moneen kertaan perustellusti esitetty, että pelkällä hiilidioksidin nousulla on vain minimaalinen vaikutus lämpenemiseen.

    Mitä taas Auringon vaikutukseen tulee, sitä koskeva arvio perustuu IPCC:n itsensäkin mukaan 'matalaan tieteelliseen ymmärtämiseen'. Elikkä Auringon osuus on vielä puutteellisesti tunnettu. Koska sen aktiivisuusmuutosten ja lämpötilavaihtelujen välillä on selvä korrelaatio - ks. vaikkapa auringonpilkkujen kehitystä - Auringon vaikutusten vahvistuminen maapallolla on mitä ilmeisin. Siihenhän ollaan esim. pilvipeitemuutosten osalta selitystä hakemassa.

    Auringon hallitsevaa vaikutusta tukevat havainnot todellisuudesta, kun taas ihmisen vaikutukselle en ole minkäänlaista sitä tukevaa, todellisuudesta tehtyä havaintoa löytänyt. Ihmisen vaikutusta kuvaava todenäköisyys perustuu teoreettisiin, olettamuspohjaisia lähtömuuttujia sisältäviin ilmastomallilaskelmiin. Se on vasta hypoteesi, joka sellaisenakin on kyseenalainen, kuten täälläkin on moneen kertaan esitetty.

    Äänestä

  • selittää! kirjoitti:

    Maailman tiedeyhteisö nyt kuitenkin vaan on ihan eri mieltä ja on melkoisen paljon uskottavampi kuin sinä huuhaa-hörhö:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change

    Tietoa ilmastonmuutoksesta suomeksi:

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/
    http://www.ilmasto.org/
    http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastonmuutos

    Äänestä

  • eveqvev kirjoitti:

    Edustaako noi sun höpö höpö linkit maailman tiedeyhteisöä?

    tyhmyyttäsi ei voi edes kuvata mitenkään.

    Saahan taas nauraa huomiseen ja sun seuraavaan viestin "sisältöön".

    Pyytköhän ymmärtämään miksi sana sisältöön on hakasissa?
    Et tietenkään, kun tyhmä olet.

    Vain sinä olet tyhmä.

    Äänestä

  • eveqvev kirjoitti:

    Maailman tiedeyhteisö nyt kuitenkin vaan on ihan eri mieltä ja on melkoisen paljon uskottavampi kuin sinä huuhaa-hörhö:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change

    Tietoa ilmastonmuutoksesta suomeksi:

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/
    http://www.ilmasto.org/
    http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastonmuutos

    "Maailman tiedeyhteisö nyt kuitenkin vaan on ihan eri mieltä ja on melkoisen paljon uskottavampi kuin sinä huuhaa-hörhö"

    Kuten olet huomannut, todellisuus puhuu viittaamasi tiedeyhteisön esittämää käsitystä vastaan.

    Äänestä

  • mielipidekyselyllä kirjoitti:

    "Maailman tiedeyhteisö nyt kuitenkin vaan on ihan eri mieltä ja on melkoisen paljon uskottavampi kuin sinä huuhaa-hörhö"

    Kuten olet huomannut, todellisuus puhuu viittaamasi tiedeyhteisön esittämää käsitystä vastaan.

    Enpä ole huomannut tuollaista väittämääsi.

    Jos sinulla muka ihan oikeasti olisi jotain oikeaa tietoa ja todisteita jostain nykytieteelle tuntemattomasta asiasta, tuskin kertoisit siitä pelkästään anonyyminä tällaisella hörhöilypalstalla. Mutta koska teet niin, voimme pitää hörhöilyjäsi melkoisen varmasti silkkana huuhaana.

    Äänestä

  • evqervqev kirjoitti:

    "Jos sinulla muka ihan oikeasti olisi jotain oikeaa tietoa ja todisteita jostain nykytieteelle tuntemattomasta asiasta, tuskin kertoisit siitä pelkästään anonyyminä tällaisella hörhöilypalstalla. Mutta koska teet niin, voimme pitää hörhöilyjäsi melkoisen varmasti silkkana huuhaana."

    Minä keskustelen täällä pelkästään oman mielenkiintoni vuoksi. Totta kai minua kiinnostaa mahdollinen palaute, mitä omiin viesteihini saan, ja ennenkaikkea se mahdollinen lisätieto, minkä jäljille muiden keskustelijoiden viestit voivat johtaa. Tunnen luonnollisesti mielihyvää myös siitä, jos jollekin keskustelukumppaneistani on hyötyä minun esittämistäni ajatuksista.

    Vaikka täällä tätä nykyä puhutaan valtaosaltaan epäasianmukaisuuksia, ei se minua häiritse. Yritän olla niistä provosoitumatta. Enkä välitä lukeakaan sellaisten kirjoittajien viestejä jotka mielessäni ovat leimautuneet vähemmän kiinnostaviksi. Sinunkin viesteistäsi luen lähinnä vain ne, jotka jotenkin liittyvät omiin viesteihini.

    Mikä minua sitten kiinnostaa? Koska minulla on jatkuva tarve saada lisätietoa yleisestikin otettuna puutteellisesti tunnettuun ilmasto-ongelmaan, vinkit, mitä tätä kautta saan, tarjoavat paljon nopeamman mahdollisuuden tiedonhankintaan kuin se, että pelkästään omatoimisesti yrittäisin lähteitä läpikäydä.

    Kaiken sen roskankin joukosta, mitä näillä palstoilla esiintyy, löytyy 'kultajyviäkin', jotka ovat omiaan johtamaan täysin uusiin ajatuksiin ja näkökulmiin. Se kyllä vaatii myös asian omakohtaista ymmärtämistä ja kykyä sen merkityksen arvioimiseksi.

    Se, että puhut omien tietojeni olevan ristiriidassa 'nykytieteen' kanssa, ei minulle merkitse mitään asioissa, joissa tiedän vallalla olevan tiedon puutteellisuuden, niinkuin tilanne juuri ilmastonmuutosongelmassakin on. Tilannehan siinä on se, ettei toimivaksi tiedettyä ratkaisua vielä ole olemassakaan.

    Äänestä

  • selkeyteen! kirjoitti:

    Vielä kerran, jos sinulla muka on jotain sellaista tietoa, jota maailman tiedeyhteisö ei vielä tiedä ja jonka pystyt todistamaan, niin miksi ihmeessä hörhöilet sen kanssa tällä palstalla? Miksi et tee siitä väitöskirjaa? Miksi et esitä tietoasi alan tutkimuslaitoksille? Jos olisit oikeassa, pääsisit varmasti Nobel-ehdokkaiden listalle.

    ... anteeksi, tässä kohdassa iski naurukohtaus ...

    ... no niin, nyt sain naurukohtauksen tukahdutettua ...

    Sen sijaan hörhöilet mullistavan "tietosi" kanssa vain tällä hörhöilypalstalla. Mitä siitä voimme päätellä? Vain sen, että "tietosi" on silkkaa huuhaata ja hörhöilyä. Mielenterveytesikin joutuu epäilyksen alaiseksi.

    Äänestä

  • bveveqve kirjoitti:

    "Vielä kerran, jos sinulla muka on jotain sellaista tietoa, jota maailman tiedeyhteisö ei vielä tiedä ja jonka pystyt todistamaan, niin miksi ihmeessä hörhöilet sen kanssa tällä palstalla? Miksi et tee siitä väitöskirjaa?"

    Käytännössä toimivaa ratkaisua en pysty löytämään muodollisista, institutionaalisista tutkimuksista. Ymmärrän, että väitöskirjaa muodollisesti pidetään ansiona, mutta se tieto ei riitä, eikä se useinkaan ole käyttökelpoistakaan, kun ennenkokemattomaan ongelmaan ratkaisua haetaan. Se tieto paremmin löytyy juuri sieltä, mitä sinä tässä tapauksessa et arvossa pidä. Toisin sanoen tiedon käyttökelpoisuuden joutuu tutkija itse arvioimaan, eikä siinä lähteen status silloin mitään merkitse.

    Muistan lukeneeni jostakin, että esim. metaaniklatraateista ilmastotutkija sai avaintiedon baaritiskin ääressä jonkin sukeltajan kanssa keskustellessaan. Sukeltaja kertoi kummastelleensa merenpohjan outoja 'kokkareita'. Ennakkoluuloton, tiedonjanoinen tutkija alkoi ottaa asiasta selvää, ja niin paljastui paljon puhuttu klatraattien todellisuus.

    Mitä ilmastonmuutokseen tulee, näyttää siltä, että luulet asian jo olevan tuolla 'tiedeyhteisösi' mielipiteellä ratkaistu. Jos itse olisit kokemustaustaltasi luonnontieteilijä, ymmärtäisit kyllä, että se sinun ahtaasti ilmastomalleihin nojaava, ihmistä syyttävä 'tiedeyhteisösi' elää virtuaalisessa tekomaailmassa. Käsitykseni mukaan siltä puuttuu todellisuuteen perustuva, monitieteellisen ongelman kokonaisuuteen kohdistuva, poikkitieteellinen toimintatapa.

    Äänestä

  • 'maailmoista'? kirjoitti:

    "Mitä ilmastonmuutokseen tulee, näyttää siltä, että luulet asian jo olevan tuolla 'tiedeyhteisösi' mielipiteellä ratkaistu. Jos itse olisit kokemustaustaltasi luonnontieteilijä, ymmärtäisit kyllä, että se sinun ahtaasti ilmastomalleihin nojaava, ihmistä syyttävä 'tiedeyhteisösi' elää virtuaalisessa tekomaailmassa. Käsitykseni mukaan siltä puuttuu todellisuuteen perustuva, monitieteellisen ongelman kokonaisuuteen kohdistuva, poikkitieteellinen toimintatapa."

    Miten tästä eteenpäin?

    Äänestä

  • ollaan! kirjoitti:

    On taas 20 päivää kulunut, eikä asia näytä ainakaan eteenpäin menneen.

    Huomiota herättävinä kekustelussa tuntuvat toistuvan samat, omaan liturgiaansa pinttyneet, uskonvaraiset käsitykset. Nekin näyttävät vain "kehää kiertävän", ilman mitään koettavaa yhteyttä todellisuuteen.

    Äänestä

Huvittavaa ja samalla säälittävää miten joku on kehittänyt itselleen monisyisen teorian ilmastonmuutoksesta vain perustuen joihinkin huijareiden netissä esittämiin teksteihin.

Jos todellisuus kiinnostaa, voi aloittaa siihen tutustumisen tästä luotettavasta tiedonlähteestä:

http://scrippsco2.ucsd.edu/faq/faq.html

Äänestä
  • "Huvittavaa ja samalla säälittävää miten joku on kehittänyt itselleen monisyisen teorian ilmastonmuutoksesta vain perustuen joihinkin huijareiden netissä esittämiin teksteihin."

    Ja sinäkö et ole huijari ja linkkisi on "luotettava" koska sinä sanot niin?

    Ei kiitos.

    Äänestä

  • "Jos todellisuus kiinnostaa, voi aloittaa siihen tutustumisen tästä luotettavasta tiedonlähteestä":

    http://scrippsco2.ucsd.edu/faq/faq.html

    Se, mitä tässä ketjussa on viestitetty, osoittaa, että tuon viitteenä esittämäsi linkin sisältö ei vastaa todellisuutta.

    Todellisuudesta tehtyjen havaintojen mukaan ihmisperäinen hiilidioksidi, käytännöllisesti katsoen kokonaisuudessaan, absorboituu valtameriin, analogisesti valtameristä emissoituvan, kertaluokkaa suuremman luonnollisen hiilidioksidiemission kanssa.

    Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee seurauksena valtamerien pintavesien lämpenemisestä ja siihen kytköksissä olevista, valtamerien erilaisista oskilloinneista.

    Mauna Loan CO2-mittaukset ja jääkairauksista saadut CO2-tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia, kun edelliset edustavat tarkkoja hetkellisiä arvoja ja jälkimmäiset parhaillaankin satojen vuosien keskiarvoja. Näin jääkairaustuloksissa eivät nykyisenkaltaiset, lyhytaikaiset hiilidioksidipitoisuuden vaihtelut näy. Erilaiset proksi-tulokset osoittavat, että nykyinen hiilidioksidipitoiden vaihtelu ei tavatonta ole.

    Erilaiset isotooppitutkimukset eivät pysty ihmisperäisestä hiilidioksidipitoisuuden noususta mitään todistamaan.

    Äänestä

  • minua kiinnostaa! kirjoitti:

    "Jos todellisuus kiinnostaa, voi aloittaa siihen tutustumisen tästä luotettavasta tiedonlähteestä":

    http://scrippsco2.ucsd.edu/faq/faq.html

    Se, mitä tässä ketjussa on viestitetty, osoittaa, että tuon viitteenä esittämäsi linkin sisältö ei vastaa todellisuutta.

    Todellisuudesta tehtyjen havaintojen mukaan ihmisperäinen hiilidioksidi, käytännöllisesti katsoen kokonaisuudessaan, absorboituu valtameriin, analogisesti valtameristä emissoituvan, kertaluokkaa suuremman luonnollisen hiilidioksidiemission kanssa.

    Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee seurauksena valtamerien pintavesien lämpenemisestä ja siihen kytköksissä olevista, valtamerien erilaisista oskilloinneista.

    Mauna Loan CO2-mittaukset ja jääkairauksista saadut CO2-tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia, kun edelliset edustavat tarkkoja hetkellisiä arvoja ja jälkimmäiset parhaillaankin satojen vuosien keskiarvoja. Näin jääkairaustuloksissa eivät nykyisenkaltaiset, lyhytaikaiset hiilidioksidipitoisuuden vaihtelut näy. Erilaiset proksi-tulokset osoittavat, että nykyinen hiilidioksidipitoiden vaihtelu ei tavatonta ole.

    Erilaiset isotooppitutkimukset eivät pysty ihmisperäisestä hiilidioksidipitoisuuden noususta mitään todistamaan.

    "Se, mitä tässä ketjussa on viestitetty, osoittaa, että tuon viitteenä esittämäsi linkin sisältö ei vastaa todellisuutta."

    Erinomainen esimerkki kehäpäättelystä.

    Mainioita hörhöjä nämä denialistit. :-D

    Äänestä

  • Briljanttia! kirjoitti:

    "Se, mitä tässä ketjussa on viestitetty, osoittaa, että tuon viitteenä esittämäsi linkin sisältö ei vastaa todellisuutta."

    Erinomainen esimerkki kehäpäättelystä.

    Mainioita hörhöjä nämä denialistit. :-D

    ja kehäpäättelyn!

    Äänestä

  • miksi uskoisin juuri sin kirjoitti:

    "Huvittavaa ja samalla säälittävää miten joku on kehittänyt itselleen monisyisen teorian ilmastonmuutoksesta vain perustuen joihinkin huijareiden netissä esittämiin teksteihin."

    Ja sinäkö et ole huijari ja linkkisi on "luotettava" koska sinä sanot niin?

    Ei kiitos.

    Tähän tutustuminen voi auttaa sinua:
    http://opko.laurea.fi/tiedonhallinta/polku/internethaku/5_8.html

    Äänestä

  • kertauksen kirjoitti:

    ja kehäpäättelyn!

    Edellä esitetty kehäpäättely menee näin:

    Tässä ketjussa on esitetty, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei ole ihmisperäistä.

    Koska tässä ketjussa on esitetty, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei ole ihmisperäistä, täytyy vaitteen ihmisperäisyydestä olla epätosi.

    Äänestä

  • onkaan kirjoitti:

    Wikipedia: "Kehäpäätelmä on virheellinen päätelmä, jonka pätevyys perustuu oletukseen johtopäätöksen totuudesta."

    Tässä ketjussa on esitetty todellisuudesta saatuihin havaintoihin perustuva käsitys siitä, että ilman hiilidioksidipitoisuuden nykyisessä nousussa ihmisen toimilla ei ole hallitsevaa roolia.

    Sensijaan IPCC:n olettamusta, minkä mukaan ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu on kokonaan ihmisperäistä, ei tue mikään todellisuudesta tehty havainto.

    Äänestä

  • asiasta! kirjoitti:

    Esittämäsi Wikipedia-määritelmä kuvaa erinomaisesti käyttämääsi logiikkaa.

    Äänestä

  • logiikkaasi kirjoitti:

    Esittämäsi Wikipedia-määritelmä kuvaa erinomaisesti käyttämääsi logiikkaa.

    'Wikipedia: "Kehäpäätelmä on virheellinen päätelmä, jonka pätevyys perustuu oletukseen johtopäätöksen totuudesta."'

    "Esittämäsi Wikipedia-määritelmä kuvaa erinomaisesti käyttämääsi logiikkaa".

    Olen matkan varrella saanut käsityksen, että edellä mainitun kaltaisten, asiayhteyteen vaikeasti sovitettavien väitteiden esittely sopii 'hoijaajan' tapaan toimia.

    Nytkin kirjoittaja näkyy kääntävän keskustelun 'sivuraiteille', sen sijaan, että esittäisi jotakin asianmukaista, ilmastonmuutokseen liittyvää, omakohtaisesti ymmärtämäänsä.

    Olen ymmärtänyt, että hän voi olla mallintamisen spesialisti, minkä vuoksi hänelle on tärkeää puolustaa kaikkea sitä, mikä liittyy ilmastomalleihin. Sen vuoksi palaan vielä hänen kesteluumme yhdistämiinsä kehäpäätelmiin.

    IPCC:n raporteistahan tiedämme, että ilmastomalleille haetaan käänteisillä laskelmilla, ts. kehäpäätelmillä, havaintoihin sopivat arvot sellaisille parametreille, jotka puutteellisesti tunnetaan.

    Näin on esimerkiksi ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu teollisena aikana arvioitu kokonaan ihmisperäiseksi, vaikka todettujen luonnonlakien mukaan ihmisperäisen päästön osuus siitä on minimaalinen. On myös jätetty huomioon ottamatta luonnonlaki, jonka mukaan ilman hiilidioksidipitoisuus nousee lämpenemisen seurauksena.

    Edelleen, ilman asianmukaisia perusteita, esimerkiksi Auringon säteilypakote on arvioitu niin matalaksi, ettei sen vaikutus hallitsevana näy. Tähänkin sitten luotetaan kuin 'jumalansanaan' ikään, vaikka IPCC itsekin toteaa, että Auringon säteilypakotearvio perustuu 'matalaan tieteelliseen ymmärtämiseen'.

    Äänestä

  • 'sormenjäljet'? kirjoitti:

    Ainoat alat, joilla hohhoijaa/evrqerve/bwrbt on todellinen spesialisti, ovat yövalvominen ja vittuilu.

    Kaikilla muilla aloilla hän on osoittanut tietämättömyytensä useaan kertaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

AGW-harhasta kirjoitti:

AGW perustuu uskoon. Sen lähtökohtana on ilmaston lämpenemisen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousun virheellinen liittäminen toisiinsa.

Aluksi uskottiin jääkairausnäytteistä todetun hiilidioksidipitoisuuden vaihtelun osoittavan, että lämpötilamuutokset ovat sen seurausta. YK:n poliitikkojen tehtäväksiannon mukaisesti perustettiin hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli ihmisperäisenä pidetyn ilmastonmuutoksen tieteellisen taustan arviointi.

Tieteellistä vahvistusta ihmisperäiselle ilmastonmuutokselle ei kuitenkaan ole löytynyt. Mm. YK:n ilmastokokouksessa 1992 päätettiin perusperiaatteesta, jonka mukaan tieteellisen epävarmuuden ei tule olla esteenä toimenpiteille, joilla ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään. Tämä johti sitten Kioton sopimukseen, mille tällä hetkellä vieläkin kyseenalaisemmin, lähinnä poliittis-ideologisin perustein ollaan jatkoa tekemässä.

Havainnot todellisuudesta puhuvat tällaista sopimusta vastaan. Mm. on todettu, että jääkairausnäytteistä todettu hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on seurausta lämpötilavaihtelusta, joka puolestaan on Aurinkoperäistä.

IPCC:n varsinainen perustelu ihmisperäiseksi väitetylle lämpenemiselle on ilmastomallitutkimuksin saatu todennäköisyys, jonka mukaan ihminen on pääasillinen syyllinen maapallon nykyiseen lämpenemiseen (AGW). Sellaisenakin se on vasta hypoteesi, mikä vielä eräiden keskeistenkin lähtöparametrien osalta näyttää perustuvan kyseenalaisiin olettamuksiin.

AGW-hypoteesia perustellaan vielä mm. sillä, että nykyinen hiilidioksidipitoisuuden nousu on ollut poikkeuksellinen aikaisempiin verrattuna. Lisäksi perusteluna tavallisesti käytetään isotooppitutkimuksia. Vedotaan myös siihen, että erityisesti viimeisen 30 vuoden aikana lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus ovat samanaikaisesti nousseet. Mikään näistä ei kuitenkaan pysty osoittamaan, että ilman hiilidioksidipitoisuus olisi noussut ihmisen toimista. Päinvastoin nämä tukevat tai eivät ainakaan sulje pois sen luonnollisista syistä tapahtuvaa nousua.

Linkissä http://keskutelu.suomi24.fi/node/8120963 kerrotaan:

""Näin yksinkertaista se on: --- ihmisperäisen hiilidioksipäästön tulee, analogisesti valtameristä emissoituvan luonnollisen hiilidioksidipäästön kanssa, käytännöllisesti kokonaan valtameriin absorboitua."

Ilman hiilidioksidipitoisuus nousee luonnollisista syistä:
1. Ilman hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu on kytköksissä päiväntasaajaseudun valtamerien pintavesien lämpötilanvaihtelun kanssa, linkki http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg
2. Ilman hiilidioksidipitoisuuden nousutrendi on kytköksissä valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpötilan nousutrendin kanssa, linkki http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg "

Linkissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/8172398 kerrotaan:

"Valtameriä ilman CO2-pitoisuuden säätelijänä kuvaa esimerkiksi se, mitä Lance Endersbee kirjoittaa: ”Oceans are the main regulators of carbon dioxide” http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf eli 'valtameret hiilidioksidin pääasiallisia säätäjiä'. Siinä kuva 2 osoittaa, kuinka ilman hiilidioksidipitoisuus riippuu valtamerien pintavesien keskimääräisestä lämpötilanmuutoksesta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu