Lusmut vastuuseen - KKO:n ennakkopäätös

Tuore uutinen Iltalehdestä. Lainaus:

*

Kosteusvaurio toi käsirahan takaisin asunnon ostajille

Maanantai 22.6.2009 klo 11.03 (päivitetty klo 11.32)


Korkein oikeus (KKO) on määrännyt asunnon myyjän palauttamaan käsirahan ostajille.

Ostajat saivat tietää käsirahan maksamisen jälkeen, että asunnossa olikin kosteusvaurio. He eivät enää halunneet asuntoa ja vaativat käsirahaa takaisin.

Ostajat olivat hävinneet juttunsa alemmissa oikeusasteissa. Käräjä- ja hovioikeuden mielestä asunnossa ei ollut sellaista vikaa, että ostajilla olisi ollut oikeus vetäytyä kaupasta.

Ennakkopäätöksessään korkein oikeus otti toisen kannan ja määräsi myyjän palauttamaan reilun 4 000 euron käsirahan korkoineen, koska asunnon kunto oli huonompi kuin ostajat olivat tarjousta tehdessään edellyttäneet.

Välittäjä: Tummumat vain roiskeita

Ostajat olivat huomanneet asuntoon tutustuessaan, että keittiön seinässä ja lattiassa oli vaurioitunutta maalipintaa ja tummumia. He pyysivät myyjää teettämään kosteusmittauksen ja olisivat olleet valmiita maksamaan työn puoliksi.

Myyjä piti mittausta tarpeettomana. Ostajien mukaan kiinteistönvälittäjä totesi tummien kohtien olevan vain vesialtaasta lentäneitä roiskeita. Ostajat eivät enää vaatineet kosteusmittausta, koska luottivat välittäjän arvioon. Kosteusvaurio selvisi putkiremontin yhteydessä pari viikkoa myöhemmin.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906229807790_uu.shtml

4

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KKO:n ennakkopäätös merkitsee sitä, että jatkossa homeasunnon myyjät ovat ahtaalla.

      Te, joille on käynyt köpelösti, taistelkaa nyt loppuun asti.

      KKO:n ennakkopäätöksen myötä alkaa ainakin tältä osin puhaltaa uudet tuulet.

      (Edellinen tiedoksi myös sinulle, joka kirjoitit tämän: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/1700034/38452258 )

    • vaurio ja mustaa hometta

      sehän nyt aiheuttaa vain pelkotiloja!

      Miksi ihmeessä MYYJÄN pitäisi tässä kärsiä! Ei hänellä mitään pelkotiloja ole!

    • Vuokra-asuntopuolelta tarvittaisiin ihan samanlainen KKO:n ennakkopäätös, jonka jälkeen kosteusvaurioituneita vuokra-asuntoja ei voisikaan vuokrata enää sanktiotta kenellekään ilman oikeaoppista homeremonttia.

      Nythän on vuokrapuolellakin käytännössä niin, että kosteusvaurioisia asuntoja kierrätetään ja aina vain uudet ja uudet ihmiset sairastutetaan säästämättä ketään, lapsiakaan!

      *

      Jotta Suomessa ei enää joka toinen rakennus olisi kosteusvaurioinen, KKO:n täytyisi olla johdonmukainen.

      Lusmut vastuuseen niin omistusasunto- kuin vuokrapuolellakin, niin sen olla pitää!

    • monia usmuja

      kotona ja maistua oikein hyvalta. hienoa olla sinun ustava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4193
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      2905
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      47
      2827
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2583
    5. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2555
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      321
      2521
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2119
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      1855
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1673
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1517
    Aihe