Mistä ilmastotouhussa on todella kysymys

Kysymys on veropohjasta. Katsokaa ajatuksella mitkä valtiot ja mikä maanosa ajaa asiaa kiivaasti. Aivan oikein, hyvinvointimallinsa huojumisen kanssa tuskailevat pohjoismaat ja ikääntyvä EU. Obama komppaa, sillä hän tarvitsee rahoituksen, ja legitimiteetin sen keräämiseen, ajamalleen valtiollisen terveydenhuollon suur-uudistukselle USA:ssa. Valtioiden kassa paistaa tyhjyyttään. Veropohja on jo viritetty äärimmilleen mutta uusia rahoituskanavia on keksittävä, ja vielä tavalla joka ei nosta kansalaisia kapinaan.

Tähän tarkoitukseen on viritetty ilmastoasia. Kukapa vastustaisi sen nimissä tapahtuvia verojen kiristyksiä, ja siltä varalta että joku kuitenkin vastustaisi, asiasta on luotu epävirallinen uskonto jonka arvostelu johtaa (koko EU:n laajudelta) arvostelijansa samanlaiseen paitsioon kuin muutama kymmentä vuotta sitten NL:n arvostelu Suomessa.
10191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja nyt on kiire, kun ilmasto ei lämpenekään. Ei ihmiset enää usko koko hömpötykseen, mutta kun verot on kerran saatu lyötyä läpi, ei niitä enää voi perua. Tai ainakin se tehdään mahdollisimman hankalaksi.
Voi olla, että kansalle tarjotaan jo alennusmyyntiä koska mitään näyttöä ei ole. Maksakaa edes tämän verran, niin tulevaisuudessakaan ette paistu.

Äänestä
  • ja niin ennustettava reaktio.

    Äänestä

Kun verolle saadaan hyvä ja vetävä nimi, niin se on helpompi hyväksyttää kansalla ja on vielä mahdollisuudet olla seuraavassa eduskunnassa istumassa.

Näinhän se menee, kuten -90 luvun alun polttoaineiden "haitta"-verot.

Äänestä

...puheessasi on kieltämättä perää.

Äänestä
  • Siis kaikkien maiden hallitukset ovat salaliitossa kansalaisiaan vastaan.

    Hyvä, minä uskon tämän kun sinä hörhö niin sanot.

    Äänestä

  • Jönkö kirjoitti:

    Siis kaikkien maiden hallitukset ovat salaliitossa kansalaisiaan vastaan.

    Hyvä, minä uskon tämän kun sinä hörhö niin sanot.

    Uskotteko todella ettei saasteilla ja saastuttamisella ja luonnonvarojen massivisella riistämisellä ole mitään vaikutusta tähän planeettaan?

    Mitä jos pistetään suomeen 1000 hiilivoimalaa pystyyn, pari jokaiseen suureen kaupunkiin! Lasketaan kaikki päästöt ilmaan ja vesistöön! Katsotaan sitten miten hyvin henki kulkee niissä kaupungeissa ja lähialuella 10vuoden kulutta!

    Äänestä

Jenkeissä runnotaan verouudistukset joiden avulla kansa verotetaan puolikuoliaaksi. Sama fasistinen aalto pyyhkäisee pian myös Euroopan yli.

Äänestä

on muuten tässä jatkuvassa nopeusrajoitusten kiristämisessä ja valvonnan lisäämisessä. Siinäkin on kyse naamioidusta verotuksen kiristyksestä, valtiolle kerätään lisää rahaa sakkotulojen muodossa. Sitäkin on perusteltu päästöjen vähentämisellä ja turvallisuudella, joiden arvostelu on paheksuttavaa. Kyllä verojen keräämiselle aina keinot keksitään. Harva ryhmä maksaa enemmän veroja kuin autoilijat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


R.E. Tardi kirjoitti:

Kysymys on veropohjasta. Katsokaa ajatuksella mitkä valtiot ja mikä maanosa ajaa asiaa kiivaasti. Aivan oikein, hyvinvointimallinsa huojumisen kanssa tuskailevat pohjoismaat ja ikääntyvä EU. Obama komppaa, sillä hän tarvitsee rahoituksen, ja legitimiteetin sen keräämiseen, ajamalleen valtiollisen terveydenhuollon suur-uudistukselle USA:ssa. Valtioiden kassa paistaa tyhjyyttään. Veropohja on jo viritetty äärimmilleen mutta uusia rahoituskanavia on keksittävä, ja vielä tavalla joka ei nosta kansalaisia kapinaan.

Tähän tarkoitukseen on viritetty ilmastoasia. Kukapa vastustaisi sen nimissä tapahtuvia verojen kiristyksiä, ja siltä varalta että joku kuitenkin vastustaisi, asiasta on luotu epävirallinen uskonto jonka arvostelu johtaa (koko EU:n laajudelta) arvostelijansa samanlaiseen paitsioon kuin muutama kymmentä vuotta sitten NL:n arvostelu Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu