vaimo uskovainen mies ei!!!

Onko kyseessä jokin lahko?
Itse olen ev-lut uskovainen, mutta minun uskoani ei arkipäivässä näe, muuta kuin luottavaisena suhtautumisenani tulevaisuuteen ja siitä, että mies tietää, että häntä ei tässä liitossa petetä.

..sama tilanne, mutta mieheni tuli uskoon kun olimme olleet 4 vuotta yhdessä. En käännyttänyt, pari kertaa yritin mutta eihän se ala kun vain ahdistamaan niin en sitten yrittänyt. Riidat koski lähinnä uskoon liittyen esim. lasten kasvatukseen. Uskoon tulo on ihme, itsekin ajattelin etten pilaa nuoruuttani uskoon tulolla mut niin vain kävi eikä mennytkään pilalle, rukoillen kiitin, että mieheni joskus pelastuu ja sekin ihme tapahtui.
Raamatussa on tälläisiä ohjeita siihen jos toinen on uskos ja toinen ei.
1. Piet. 3:1
Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin
1. Kor. 7:12
Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
1. Kor. 7:13
Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.

Jeesus tulee oletko valmis? No ehkä liikaakin hoettu, selittämättä mitä se tarkoittaa.
Onko hän selittänyt mitä se tarkoittaa?
Ensin hakee omansa,2.Tess 2:1-17" samoin 1.Kor 15:50-52.
Matt 24:40 "Kaksi miestä on pellolla:toinen otetaan, toinen jätetään."

Siitä miten ja missä järjetyksessä asiat tapahtuvat on eri tulkintoja.
Itse näen niin että on ahdistuksen aika, jossain vaiheessa sitä tulee ylöstempaus Ilmestyksenkirjan 7 luku kertoo ahdingosta päässeistä eli kaiketi tarkoitetaan ylöstemmattuja.
Sitten toisen kerran Jeesus tulee kukistamaan antikristuksen.

Joissakin asioissa voi mennä "napit vastakkain" mutta puhumalla niistä selvitään. Jokaisessa liitossa tulee myös erimielisyyksiä. Keskustelkaa niistä asioista jotka kiusaavat toista. Liiallinen uskoninnostus voi olla ärsyttävää, niin myös puolison uskomattomuus huonoine sanavalintoineen. Se mikä hänelle on normaalia ei ole sitä välttämättä sinulle ja päinvastoin. Tärkeintä että osaatte elää yhdessä erilaisina ihmisinä. Ajan myötä voit sinäkin alkaa uskomaan että raamatun opetukset ovat paljolti ihmistä suojaavia elämän ohjeita. Oikeasti uskova on usein niitä parhaita vaihtoehtoja luotettavaan aviosuhteeseen siinä määrin kun hän on raamatun opetukset sisäistänyt.

Minulla on kokemus siitä että mun mies tuli uskoon.
Ensin havainnon yöpöydällä olevan raamatun, sitten uskovaisten nettisivuilla
vierailun. Lopulta uskoontulo alkoi näkymään päivittäisissä asioissa.
Meille tuli ero, mutta syy ei ollut yksin miehen uskoon tulo, tosin silläkin
oli vaikutusta. Hänessä näkyi noita joillekin uskovaisille ominaisia piirteitä, joihin
kuuluu esim itsensä nostaminen jalustalle ja muiden ihmisten tuomitseminen.

Hei!

Meillä on vaimo myös uskossa. On mukana herätysliikkeessä. Käy satunnaisesti seuroissa ja joskus olen itsekin ollut mukana. Pidän useimmista uskovista ihmisistä, lähipiirissäni on pappeja yms. Mukavaa väkeä. Mutta porukkaan mahtuu. Pienelle mutta sitäkin äänekkäämmälle fraktiolle usko on tilaisuus yrittää osoittaa omaa paremmuuttaan. Tällaisten ihmisten seurassa on vaikeaa olla. Heillä on vahva "tieto" että he ovat oikeassa. He ovat niitä jotka pelastuvat.

Minä ajattelen uskon niin, että uskoa pitää uskomalla tieto ei ole uskomista. Jos Jumala (jos siis sellainen sattuu olemaan) olisi halunnut että ihminen uskoo tietoon perustuen olisi hän esimerkiksi perustanut jo oman tv-kanavan jossa olisi suoria lähetyksiä taivaasta. Se tuskin olisi kaikkivoivalle mikään temppu. Olen jonkin verran lukenut raamattua yms. teoksia ja niissä se ilmoitus on riittävän ristiriitaista, että pakostakin jää sellainen mielikuva, että nyt tässä liikutaan jossain muuaalla kuin järjen alueella. Toisaalta olen opiskellut jonkin verran tieteitä ja tieteenhistoriassa on aina ollut vaiheita kun tiedettä on haluttu valjastaa todisteeksi jumalan olemassa olosta. Nämä hankkeet ovat olleet aina epäonnistuneista. Tämäkin mielestäni osoittaa sen, että Jumala (siis jos sellainen on) on peittänyt jälkensä niin tehokkaasti, että vajavainen ihminen ei pysty osoittamaan Jumalan olemassaoloa tai sitten sitä ettei Jumalaa ole (Sinällään olen itse kallellaan jälkimmäisen hypoteesin suuntaan, mutta se ei estä kunnioittamasta uskovia ihmisiä). Pidän kristinuskon sisään rakennetusta armahtamisen ajatuksesta, sen perusteellahan meillä kaikilla on paikka taivaassa. Ja se sisältää myös ajatuksen kaikkien tasa-arvoisuudesta. Se on minusta ihan kaunista oppia.

Oma vaimoni on erittäin suvaitsevainen minun ja oman itsensä suhteen. Tekee syntiä normaalisti. Hän turvautuu rukoukseen satunnaisesti mutta toisaalta käy kirkossa melko ahkerasti. Hän ei osallistu minkäänlaiseen kanssaihmisien tuomitsemiseen (eli on siitä synnistä melkein vapaa). Suhteemme on eläväinen ja toisiimme luottava. Hän kunnioittaa minua ja minä häntä ja hän tietää sen.

Ohjeeni on siis: kunnioita vaimoasi ja itseäsi sekä edellytä kunnioitusta, rakasta ja elä. Kyllä näillä säännöillä pärjää kaikissa olosuhteissa. Pariskunnat ovat aina erilaisia.

Siis oliko tämä uskovaisuus sinulle yllätys? Ettekö puhuneet asiasta seurusteluaikana?

se ainakin vaatii jos joutuu elämään ihmisen kanssa joka uskoo satuihin. Itse en pystyisi.

vaan Jeesus tulee pian eli Maranatha(Herramme saapuu). Kysymys vaan kuuluu:olemmeko valmiita Hänen tuloonsa? Uskovan tulee olla "valveilla", mutta ei niin kuin eräs vasta uskoon tullut valvoi niin kauan, kunnes "simahti". Vaan meidän tulee valvoa sielumme tilaa, ettemme hairahdu synnin teille ja varsinkaan eroon Jumalasta. Uskovana tulee myös muistaa Raamatun kohta Joh.14:6: Et voi päästä taivaaseen, muutoin kuin minun(Jeesuksen)kautta. Sun kohdallas tarvitaankin RUKOUSTA, ET TULISIT USKOON! Tämä maailma tarvitsee Jeesusta, eikä mitään epäjumalia, joita on pilvin pimein. Ala lukemaan Raamattua ja vaikkapa Johanneksen evankeliumin alusta. Syvenny lukemaasi ja Jeesus hoitaa elämässäs loput, kun vain otat Hänet vastaan henk.koht. Vapahtajana. Synnit ja epäjumalat sun elämässäs ei pelasta vaan sen tekee vain ja ainoastaan Jeesus. AMEN! Jumalan siunausta

Yhdessä 20 vuotta. Toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin tämä on, mutta harva meistä siihen pystyy noin vain. Rakentavat riidat ja erilaisuuden käsittely hiovat kulmia pyöreimmiksi ja vievät samalla lähemmäs toista. Olen tavallaan oppinut ajattelemaa, että mieheni usko tai epäusko on hänen ja Jumalan välinen asia, ja minulla on täysi työ jokseenkin siedettävä vaimona olemisessa ;) Ei-uskovan mieheni moraalikin taitaa olla paremmalla tolalla kuin omani...

Nuorempana koin ajoittain surua erilaisten arvojemme ja maailmankatsomuksen vuoksi. Jokin äärimmäisen tärkeä osa itseä jää jakamatta toisen kanssa.

Huomaathan, että meissä uskovissa on monta erilaista tapaa olla... Luin taannoin Fowlerin teorian siitä, miten usko kehittyy ihmisen elämän aikana. Jotkut aikuiset kuitenkin jäävät "teinimäiselle tasolle" nähdä maailma mustavalkoisena, ja he kaipaavat elämäänsä selkeitä auktoriteetteja ja totuuksia. Silloin puoliso voi tuntea olevansa "käännytykohde". Yritä hyväksyä puolisosi sellaisena kuin tämä on ja nähdä hänen kauniit ominaisuutensa. Huumoristakin on apua. Kerro vaikka, että on hienoa, että hän hoitaa suhteet yläkertaan teidän molempien puolesta...

Se on melkonen paikka, jos toinen uskoo mielikuvitusolentoihin, ja sinä käytät järkeä.

Eiköhän tuo ole taas aika persoonakohtainen kysymys. Kuulostaa siltä, että teillä ei toimi, jos toista häiritsee.

Meillä on myös näin, minä uskovainen ja mies ateisti. Onneksi mieheni ei ole tiukka näkemyksensä tai näkemyksettömyytensä kanssa, vaan hänelle sopii, että tulevat lapsemme kastetaan ja että hän opettelee lukemaan lasten kanssa iltarukoukset :) Lasten iltarukoukset ovat minulle tärkeitä. Lisäksi on joulukirkko ja lasten myötä varmaankin myös pääsiäiskirkko, siinä toiveeni hänen osallistumisestaan. Ja onneksi ne hänelle sopivat, ja jos eivät sopisi, en tietenkään voisi vaatia. Joka tapauksessa nuo kastamiset ja kirkot ovat vain ulkoisia rituaaleja eikä uskoni ole niistä millään muotoa riippuvainen, eikä ainakaan mieheni osallistumisesta. Mukavia perheen tapoja vain.

Minä en kritisoi hänen näkemystään Jumalan olemassaolosta. Olemme kyllä keskustelleet asiasta ja keskustelemme varmaan tulevaisuudessakin, ja vaikka kumpikaan ei toisen näkemystä usko, niin toisen valintaa arvostetaan. Mitä nyt mies joskus huvittuneena jutuilleni tuhahtelee, mutta ymmärrän sen ja se on ok - jos ei usko, niin kuulostaahan se ihme tarinoinnilta! Rukoilen yleensä itsekseni, jos mieheltäni kysyt niin hän tuskin tietää minun aktiivisesti rukoilevan. Arvomme ovat hyvin samanlaiset, vaikka itse nimeämmekin niille erilaisen pohjan. Molemmat uskomme rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen, hyväntahtoisuuteen, läheisistä välittämiseen ja muuhun sellaiseen, jotka ovat aika tavallisia arvoja väitti niiden perustaksi sitten uskontoa tai muuten vain hyvää kasvatusta.

Ei ongelma. Meille.

Meille tul ero. Olen kristitty ja mies ateisti. Mies ei voinut hyväksyä sitä, että vaimo uskoo Jumalaan ja lukee satunnaisesti Raamattua. Muistutin häntä monesti siitä, että hän tiesi uskostani mennessämme naimisiin. Tunsin, että olin ollut hänelle projekti, jossa käännytään uskosta pois itselle tärkeä henkilö. Oli meillä muitakin ongelmia, mutta tuo oli yksi isoimmista.