Onko ihmisen ja apinan välimuotoja löydetty?

"" Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.

V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.

V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.

V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.

V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.

V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.
.........
Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:

V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6

Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7

V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.

V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.

V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8

Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.

Asiantuntijat tietävät

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.""
------------------------------Taustaa 2 kehitysopin kuliseissa Kimmo Pälikkö---------------------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/
7998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

se Pälikkö keittää.

Toivottavasti se osaa edes maalata postikortteja.

Äänestä

Mitä välimuotoja? Ihminenhän on apina, suvun homo ainoa edustaja saman suvun muiden edustajien kuoltua sukupuuttoon jo kauan ennen kuin kreationistien mukaan maailmaa oli edes luotu... ; )

Äänestä

Ardipithecus ramidus, Australopithecus anamensis, Australopithecus afarensis, Australopithecus bahrlergazhali, Australopithecus africanus, Australopithecus garhi, Homo habilis, Homo georcius, Homo erectus.

Äänestä

Keskustelupalstat on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelu ei ole chattailua tai samojen viestien lähettelyä jokaikiselle palstalle. Yrityksiä saa markkinoida keskustelupalstoilla vain Suomi24:n luvalla.

Yksityinen henkilö voi jättää myynti- tai markkinointi ilmoituksen Suomi24 Torille. Jos haluat yrityksellesi medianäkyvyyttä Suomi24:ssä, katso mainonta-osiosta lisätietoja.

Keskustelusivuilla sanomasi tavoittaa suuren yleisön. Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille.

Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan.

Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta.

Keskusteluissa ei saa:
- Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
- Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
- Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
- Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
- Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
- Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
- Kirjoittaa rasistisia tekstejä
- Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
- Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua ilman Suomi24:n lupaa
- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty

Äänestä
  • Mites on saako laina tekstiä, jos laittaa paikan mistä on ottanut ja tekijän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huuhaatiedettä? kirjoitti:

"" Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.

V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.

V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.

V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.

V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.

V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.
.........
Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:

V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6

Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7

V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.

V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.

V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8

Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.

Asiantuntijat tietävät

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.""
------------------------------Taustaa 2 kehitysopin kuliseissa Kimmo Pälikkö---------------------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu