Rosollimunat

crudo

Tänne kai tämä kuuluu? Olen joka Joulu harmitellut keittäessäni rosolliin punajuuret - todellakin, keitän ne ihan itse ja niitä pieniä, puolikkaannyrkinkokoisia ainoastaan - ja jäljelle jää kaunista punaista keitinvettä punajuurenmakuineen. Rosollinkastikkeen värjäykseen sitä ei tavita kuin pieni liraus ja loppu on sääli kaataa pois. Jollei nyt sitten tee etikkapunajuuria.

Loppukesän reissulla Gdanskiin asia ratkesi - rosollimunat!

Keitä punajuuret ja ota keitinvesi talteen - siivilöi se tiheällä siivilällä. Ennen punajuurten keittoa pese ja harjaa ne hyvin. Käytä punajuuret vaikka rosolliin.

Keitettyjä kanmunia haluttu määrä - kuorittuna

Muut aineet:

1 ltr keitinlientä
2 dl punaviinietikkaa - vähän määrä maun mukaan
2 dl sokeria
mausteneilikoita 5-7 kpl
laakerinlehti
valkopippuria
pätkä piparjuurta - tämä antaa liemeen potkun, joten käytä vähän varoen

Kuori piparjuuri ja keitä liemi yhdessä muiden ainesten kanssa - kiehauta vain. Lisää keitetyt ja kuoritut kananmunat liemeen siten, että peittyvät ja anna olla yön yli kylmässä.

Ota aamulla pinnalta kauniin punaisiksi muuttuneet munat liemestä ja viipaloi ne, aseta lautaselle salaatipedin päälle nätisti ja ripottele päälle vaikka vähän vinegrette-kastiketta. Punajuuri värjää ja maustaa vain munien pintaosan - leikattaessa tulee kauniita rinkuloita.

Säästä munien säilytysliemi ja käytä se vaikka etikkapunajuurien valmistukseen - käy siihen aivan hyvin.

9

1388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GoggiBoiga

      Pitää kokeilla.

      Toinen vinkki:
      Keitä lientä hieman kokoon.
      Lisää alkuliemeen suolaa, hieman reippaammalla kädellä sokeria ja pippureita, anna jäähtyä.
      Kirjolohifile puhdistettuna astiaan, liemi päälle ja huomenna on punajuuri-jääkellarilohi valmis viipaloitavaksi.

    • Ja kiitos reseptistä. Pitääkö niiden tosiaan olla yön yli siinä liemessä ?
      Olet varmaan itse testannut tämän niin tiedät... minulle tämä oli ihan uutta
      mutta kokeilen kyllä.
      Meille tullee ensi viikolla aikamoinen satsi kananmunia ja entisiäkin on, jotenka riittää vaikka
      testattavaksi, niin että kaikki muutkin kananmunaruoat ovat sitten IN.
      -- pitänee käydä mittauttamassa koesterolit myöhemmin--- :o)

      Uppomunat ovat ihan jees, ja omeletit, hyydykkeet, leivontaankin menee mutta jos löytyy vielä jotain
      idiksiä takataskusta niin meille vaan kiitos !

      • Niin minulle sanottiin ja lisäksi, että tulisi jokusen kerran käännellä, että punastuvat tasaisesti. Mutta annahan olla jonkin ajan ja katso itse, miltä näyttävät. Minun kielitaitoni ei ole niin kovin hyvä tuolla maankolkalla ja muistikin vähän pätkii, joten en ole varma enää.

        Eiväthän ne muuttuneet punaisiksi kuin pinnasta ja milli siitä sisään, mutta olivat kovin kauniita ja eksoottisia kiekkoja.

        Joo, testasin kyllä - mutta vähän hätäpäin ja jäivät laikukkaiksi ja siksi jakelin ohjeen siten kuin sen muistan - ja myöhemmin norttiaskiin kirjoitin - ja loput sovelsin.

        Ne "intialaiset" aamumunat olen joskus tänne tarinnut:

        Pieneen annoskulhoon pohjalle öljyä ja pyörittämällä kulhoa reunat öljytään. Rikotaan kulhoon muna, keltuaisen tulee jäädä ehjäksi, munan päälle pari raetta sormisuolaa ja pari tippaa tabascoa. Kaiken päälle juustoraastetta keko. Uuniin ja asteita 100 astetta. Annetaan olla kunnes juusto alkaa sulaa ja aivan vähän ruskistua. Keltuainen saisi olla kernaasti vielä vähän juokseva.

        Taisin vielä sanoa, että jos taloudesta löytyy tryffeliöljyä, niin kernaasti tippa enne syöntiä kaiken päälle.

        Niin, ja hei... tekemään Palvolaa ja marenkeja. Vaniljalla kevyesti maustettuja marenkipyörylöitä ja mahdollisimman paksua kermaa. Puhuitko jotain kolesterolista?

      • crudo kirjoitti:

        Niin minulle sanottiin ja lisäksi, että tulisi jokusen kerran käännellä, että punastuvat tasaisesti. Mutta annahan olla jonkin ajan ja katso itse, miltä näyttävät. Minun kielitaitoni ei ole niin kovin hyvä tuolla maankolkalla ja muistikin vähän pätkii, joten en ole varma enää.

        Eiväthän ne muuttuneet punaisiksi kuin pinnasta ja milli siitä sisään, mutta olivat kovin kauniita ja eksoottisia kiekkoja.

        Joo, testasin kyllä - mutta vähän hätäpäin ja jäivät laikukkaiksi ja siksi jakelin ohjeen siten kuin sen muistan - ja myöhemmin norttiaskiin kirjoitin - ja loput sovelsin.

        Ne "intialaiset" aamumunat olen joskus tänne tarinnut:

        Pieneen annoskulhoon pohjalle öljyä ja pyörittämällä kulhoa reunat öljytään. Rikotaan kulhoon muna, keltuaisen tulee jäädä ehjäksi, munan päälle pari raetta sormisuolaa ja pari tippaa tabascoa. Kaiken päälle juustoraastetta keko. Uuniin ja asteita 100 astetta. Annetaan olla kunnes juusto alkaa sulaa ja aivan vähän ruskistua. Keltuainen saisi olla kernaasti vielä vähän juokseva.

        Taisin vielä sanoa, että jos taloudesta löytyy tryffeliöljyä, niin kernaasti tippa enne syöntiä kaiken päälle.

        Niin, ja hei... tekemään Palvolaa ja marenkeja. Vaniljalla kevyesti maustettuja marenkipyörylöitä ja mahdollisimman paksua kermaa. Puhuitko jotain kolesterolista?

        Meillä tosiaan tulle olemaan "munaa" riittämiin joten pitänee testata tuo intialainenkin.
        Saiskohan täältä syrjäkylältä tryffeliöljyä... joku oli muuten tehnyt Ilomantsissa tryrffelilöydön
        omasta kompostistaan viime kesänä, siitä oli meidän "evakossa" eli Karjalaisessa.
        Kompostin pohjalla oli ollut satakunta tryffeliä, olivat ekaksi luulleet joiksikin kökkäreiksi vaan
        ja heitellet menemään ennekuin hokasivat että hei nämähän on tryffeleitä. Ovat siis nyt varmaan
        miljonäärejä .

        No ei mulla aiakaan puola taivu, jotenka ei mikään ihme jos ei sitä rosollimunienn resptiä ihan sanantarkasti saa talteen :o)

        Kolesterooli ... perhana.. noh... eikai tämmöinen kertakuuri vielä ihan tapa.

    • Kokeilkapaas muutkin tätä, justiin ihailin äsken miten kauniin värin saa kananmuniin tällä ohjeella.
      Mulla ovat hieman retroja, niitä varmaan pitäisi käännellä aika ajoin että väri imeytyy tasaisemmin,
      mutta nyt jo voin sanoa että näitä pitää sitten käyttää koristeluun, esim voileipäkakkuihin.
      Huomenna testataan myös maku.
      Kiitosta vaan paljon ohjeesta !

      Piparjuurta ei löytynyt kun jauheena tähän hätään , laitoin sillä, vaan eiköpähän tuo menne
      näinkin :o)

      • Se vähän epätasainen väri ei muuten yhtään haittaa kun munat viipaloi salaattiin - tai vaikka voileipäkakun päälle.

      • crudo kirjoitti:

        Se vähän epätasainen väri ei muuten yhtään haittaa kun munat viipaloi salaattiin - tai vaikka voileipäkakun päälle.

        Makua ei tullut kovinkaan paljon siitä liemestä mutta väri on kyllä upea.
        Näitä pitää tehdä myös pääsiäiseksi ja huomenna saavat miehen työpaikalla
        ihmetellä että mitä sillä NYT on eväspalasten päällä :o))))
        --se on tämä kokeellinen keittiö, vai pitäsikö vedättää että täälläpäin kanat
        tekee tuon värisiä munia--

        Näistä puheen ollen, vieläköhän laitos/ravintola keittiöihin pystyy tilaamaan sitä "putkimunaa",
        eli teollinen valmiste mikä on pitkässä pötkössä ?
        Siitä oli ainakin joitain vuosia sitten kuvaa alan lehdissä.
        Tuo värjääminen toimisi muuten aika hyvin siihen.
        Hmm.. pitänee illan katveessa taas pyörähtää tässä paikallisessa luolaraflassa
        kyselemässä. Lupasin tehdä yhdet hautajaiset, siis tarjoilun puolesta, ja
        melko varmaan toiveena on , yllätys yllätys, voileipäkakkuja.

        Leipää muuten kannattaa tilata tuolta itä-suomesta eli rajan takaa jos sinnekkin päin
        toimii tavarankuljetus. Vuokaleivän hinta on 1,50 ja maku on ehkä vielä parempi kun
        kaupan viipaleleivissä.
        Samoin ne suolakurkut, koukussa ollaan ja ison pönikän hinta on 3 ekeä.
        Karpalosuklaa, fazerin sinisen kokoinen levy 1.50.

        Siehän kaiten kuitenkin tuot Baltiasta päin näitä, varmaan edullisempia myös siellä kun täällä ?

      • porkkanapää kirjoitti:

        Tanskassa taitavat kanat pökkiä niska kyyryssä niitä putkimunia. Niistä tulisi kyllä värjäämällä komeita pötkyjä.

        "Etelä-Suomestahan" ostelen silloin tällöin lavash-leipää kun se on oikein hyvää - samoin rukiinen vuokaleipä. Samaa tavaraa kuin siellä "Itä-Suomessakin". Samoin tarttui Jouluksi koriin nuo Eestin verimakkarat - melko kuorma - ja viimeiseen asti menivät kaupaksi. Rakveressä tehtyjä ja S-kaupan teettämiä - muistaakseni. Miksi eivät ole tuoneet Suomen joulumarkkinoille; õige maitsev olivat, vieraat söivät ja ihmettelivät? Hirsryynejä joskus ja venäläisiä erikoisuuksia. Savustettuja possunkieliä ja parempaa sianlihaa - vaikka mistä minä tiedän, missä läävässä nekin ovat röhkineet ja kuinka ahtaassa tilassa? Mutta läskin ovat ainakin ympärilleen keränneet ihan eri tyyliin, joten ei niitä kamalassa nälässä ole voitu pitää.

        Ja ovathan ne toki edullisempia, mutta ei niitä hinnan takia oikein kannata reppumiehenä kantaa - lähinnä vain niitä, joita ei täältä saa.

    • väriä arkeen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      262
      3208
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1274
    3. 66
      1193
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      998
    5. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      899
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      896
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      762
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      708
    Aihe