Lueskelin tässä tänään lehdestä että Obaman päästövähennykset eivät olekaan kovin suosittuja demokraattienkaan leirissä. Kaikki demokraatit eivät halukaan kasvattaa työttömyyttä päästövähennyksillä. Obama ei varmaankaan halua muistaa että sai tukea vaaleissa amerikkalaiselta ay-liikkeeltä.
Obaman ilmastopolitiika vastatuulessa
pieruhaisee
278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun jo kenen tahansa eurooppalaisen mielestä järkevä terveydenhuollon uudistus tahmaa vuosia ja vuosikymmeniä, ja siinä on sentään järjellinen tavoite ettei ketään jätetä hoidon puutteessa kuolemaan ellei ole rahnaa pörssissä tai oikeanlaista vakuutusta. Silti sitäkin pidetään pahimman lajin sosialismina ja vastustetaan.
Nyt pitäisi EU:nkin olla tarkkana ettei sorruta samaan halpaan kuin Saksa Rytin-sopimuksen kanssa. Presidentti lupaa omissa nimissään mutta hallitus ja parlamentti eivät ikinä ratifioi. Näin tässä nyt tullee käymään.
Alex Jonesin dokumentti vuodelta 2009, jossa käydään kaikki Obaman suuret vaalilupaukset läpi ja kuinka hän jo ensimmäisen virkakuukautensa aikana rikkoi ne.
http://www.youtube.com/watch?v=eAaQNACwaLw