Eriseuran henkeä seurakunnassamme

yksi seuravieras...

Seurakunnassamme on esintynyt viimeaikona runsaasti eriseuran henkeä.
Seurapuheissa on ilmennyt paljon erinlaisia käsityksiä ja myös eriseurojen syntymisestä on varoiteltu viime aikoina tiheään. Tuntuu, kuin puhujat haluaisivat oikein puheillaan hajoittaa tämän seurakunnan.
Ikään kuin puhujat haluaisivat lietsoa puheillaan eriseurojen syntymisiä. Vasta näiden eriseuroista varoittavien puheiden aikana ihmiset ovat taas vähitellen ruvenneet valvomaan oman uskonsa sijaan muiden uskoja. Minuakin on usein yritelty tulla puhuttelemaan milloin mistäkin asiasta. Eräs perheen isä kehoitti minun tekemään parannusta sellaisesta synnistä, mitä en ole ikinä tehnyt. Haiskahtaa jotenkin, että joku katkeroitunut ihminen on puhunut minusta takana päin pahaa. Muutenkin juoruilu ja kyräily on tuntunut lisääntyvän seurakunnassamme.
Usein itsekin kuulen, kuinka jotku puhuvat, että oletko kuullut miten sillä ja silläkin menee. Ja pitää itseään vielä uskovaisena!

Minun mielestä tällaisessa seurakunnassa ei ole kotoisaa olla. Hirveän kireä ilmapiiri ja porukkakin rupeaa olemaan jotenkin väsynyttä. Työvuoroihin ei haluta enää oikein osallistua, enkä yhtään ihmettele. Osa on niin väsyneitä, että saattavat purkaa omaa väsymystä toisiinsa. Juoruilutkaan ei ole kivaa kuultavaa.

Viimeaikoina meidän seurakunnassamme ovat ruvenneet entistä tiheämpää käymään vierailevat puhujat. En sitten tiedä, onko SRK:n taholta huomattu meidän siionimme tila. Halutaan tuoda enemmän sellaisia puhujia, jotka antaa uskoa ja luottamusta tulevaan, ettei seurakunta liikaa kyynistyisi. Väsyneenä ja masentuneena ihmiset helposti joko käpertyvät itseensä, tai rupeavat omissa pienissä kuppikunnissaan jauhaa toisista pahaa, joka on omiaan jakamaan porukkaa.. Toivon mukaan puhujat eivät liikaa toitottaisi eriseuroista. Puheet jäävät usein vaikuttaa ihmisten alitajuntaan. Ikävistäkin aiheista on hyvä puhua, mutta ne ei saisi olla koskaan seurapuheen pääsisältö! Ei koskaan. Ja turhan syyllistävät puheetkin olisi hyvä jättää kokonaan pois!

9

485

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avakas

      Ovat seurakuntasi Puhujien saarnaaiheet !!!

      • kerskaisi!

        "Vasta näiden eriseuroista varoittavien puheiden aikana ihmiset ovat taas vähitellen ruvenneet valvomaan oman uskonsa sijaan muiden uskoja."

        Ihan kuten hoitokokousaikoina. Silloinkin valvottiin enemmän naapurin kuin omaa uskoa! Ja saarnaajat kyselivät ensitöikseen, onko tullut ilmoituksia vääristä hengistä? No sehän tarkoitti tietenkin sitä, että piti löytämällä löytää joku ilmiannettava.


      • kirkkaana
        kerskaisi! kirjoitti:

        "Vasta näiden eriseuroista varoittavien puheiden aikana ihmiset ovat taas vähitellen ruvenneet valvomaan oman uskonsa sijaan muiden uskoja."

        Ihan kuten hoitokokousaikoina. Silloinkin valvottiin enemmän naapurin kuin omaa uskoa! Ja saarnaajat kyselivät ensitöikseen, onko tullut ilmoituksia vääristä hengistä? No sehän tarkoitti tietenkin sitä, että piti löytämällä löytää joku ilmiannettava.

        mielessä, että kun valvomme myös naapurimme uskoa, niin tämä tarkoittaa nimenomaan tätä samaa myös meille itsellemme. "Tehkää toisillenne sitä mitä, tahtoisitte itsellenne tehtävän." Yksinkertaista.


    • vapiskaaa

      rytisee...

    • Riettaat hoitajat

      "Eräs perheen isä kehoitti minun tekemään parannusta sellaisesta synnistä, mitä en ole ikinä tehnyt. Haiskahtaa jotenkin, että joku katkeroitunut ihminen on puhunut minusta takana päin pahaa. Muutenkin juoruilu ja kyräily on tuntunut lisääntyvän seurakunnassamme."

      Hoitokokouksia/-tilaisuuksia aikoinaan järjestivät mm. juoruakat/-ukot, jotka kyselivät ja puhuttelivat vain siksi,että saivat ensimmäisinä olla levittämässä "sielunhoitotilanteessa" kuulemaansa. Minulla on hyvä esimerkki parin kymmenen vuoden takaa, mihin liittyen selvitän vasta tällä hetkellä, mikä oli juoruäijän puhuttelun syy. On todella alkanut kiinnostamaan. Vastausta en ole vielä saanut. Hoitajat elävät synnneissään ja monesti varmaan hyvin riettaissa ajatuksissa ja yhdistävät ajatuksensa aina johonkin henkilöön.

    • Syrjäänvetäytynyt

      "Eräs perheen isä kehoitti minun tekemään parannusta sellaisesta synnistä, mitä en ole ikinä tehnyt. Haiskahtaa jotenkin, että joku katkeroitunut ihminen on puhunut minusta takana päin pahaa..."

      Arvaapa olenko joutunut samanlaisen terrorin kohteeksi... :-(

    • puhdistuksen.

      Silloin niitä "vierailevia veljiä" alkaakin vasta näkyä...

      Tiedän kokemuksesta.

    • Seurakunnassamme on esintynyt viimeaikona runsaasti eriseuran henkeä.
      Seurapuheissa on ilmennyt paljon erinlaisia käsityksiä ja myös eriseurojen syntymisestä on varoiteltu viime aikoina tiheään. Tuntuu, kuin puhujat haluaisivat oikein puheillaan hajoittaa tämän seurakunnan.

      SRK;ssa on hätä kädessä ja kuten Raamattu sanoo, - tartutaan viimeiseen oljenkorteen, käy nyt toteen.

      Kun on kysymyksessä ihmisten tekemät säännöt seurakunnassa ja Pyhä Henki pyrkii kirkastamaan Kristusta, kokee ne ”isännän ääntä” kuuntelevat olevansa pulassa ja saadun ohjeen mukaan jokaista uhkakuvaa ammutaan kovilla, seurauksista piittaamatta.

      Ihmetyttää, etteikö seurakunnan vasemmisto jo herää, vai onko sitä ollenkaan.

      Minuakin on usein yritelty tulla puhuttelemaan milloin mistäkin asiasta. Eräs perheen isä kehoitti minun tekemään parannusta sellaisesta synnistä, mitä en ole ikinä tehnyt. Haiskahtaa jotenkin, että joku katkeroitunut ihminen on puhunut minusta takana päin pahaa. Muutenkin juoruilu ja kyräily on tuntunut lisääntyvän seurakunnassamme. ** Kysymyksessä on suoraan saatanallinen olemus. Milloin Jeesus näin menetteli. Kohta on edessä hoitokokous- aalto, johon useat palstan, etunenässä naiset ovat joutuneet.

      Usein itsekin kuulen, kuinka jotku puhuvat, että oletko kuullut miten sillä ja silläkin menee. Ja pitää itseään vielä uskovaisena! * Aika pahalla mallilla ollaan, menossa kuten kommunismissa, hyvävelijärjestelmä alkaa potkia omaan nilkkaan, kukaan ei ole turvassa.

      Minun mielestä tällaisessa seurakunnassa ei ole kotoisaa olla. ** Miksi et lähde pois, olet kohta samalla sielunvihollisen nuhtelu- tasolla. Kristillisiä seurakuntia on maa väärällään.


      Hirveän kireä ilmapiiri ja porukkakin rupeaa olemaan jotenkin väsynyttä. ** Kirjoittaako kukaan Raamatussa, että seurakunta ahdistaa? Sen löytäminen olisi suuri etu SRK,lle


      Viimeaikoina meidän seurakunnassamme ovat ruvenneet entistä tiheämpää käymään vierailevat puhujat. * Näin käy kun ei ole paikalla pyhin, Pyhä Henki, sitä yritetään korvata vierailijoilla.
      Ikävistäkin aiheista on hyvä puhua, mutta ne ei saisi olla koskaan seurapuheen pääsisältö! Ei koskaan. Ja turhan syyllistävät puheetkin olisi hyvä jättää kokonaan pois! ** Niin, seurakuunasta pitää lähteä AINA ylistäen ja iloiten. Näin tekevät kristityt.

    • xovl-v60

      Jos on joutunut jo huomion kohteeksi, mikään ei auta. Kenestä tahansa voidaan keksiä aina uusia negatiivisia asioita. Tämä on aivan sama ilmiö kuin politiikassa. Vedetään esille kaikki tuppeen sahatut lautakasat.

      Jos haluat olla kaikesta huolimatta mukana, niin pidä mahdollisimman matalaa profiilia. Paras paikka on keittiö tai siivousryhmä. Mutta jos joskus käynnistetään varsinainen hoitokokous, niin kannattaa karata pois heti. Koska epäilyttävät henkilöt erotetaan joka tapauksessa, niin pääsee helpommalla, kun tekee sen itse ilman julkisia rituaaleja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1640
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      151
      1103
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      333
      948
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe