Voisko joku selvittää meille, että miksi näin kävi?
Mitä oli syynä, että melko lyhessä ajassa neandertalilaiset hävisivät geenijälkiä jättämättä?
miksi homo sapiens voitti neandertalin ihmisen
69
1532
Vastaukset
- !!!
Jos ihan oikeeeeesti kiinnostaa, niin googlaa hieman tai ota yhteyttä johonkin yliopistoon.
Kirjastoissa on kuulemma edelleenkin kirjoja...Seurasin nimittäin eräs tv-lähetystä, jossa asia oli pohdittu ja pohjustettu tieteellisin keinoin.
Yllätys olikin, että homo sapiens voitti neanderthalilaista erilaisen kurkkurakenteen ansiosta. Neandethalin kurkkurakenne muistuttu enempi isoja nykyapinoita, kun homo sapiens omasi sellaisen, joka mahdollisti kehittyneiden kielien käyttö. Näin syntyi ylivoimainen kommunikaatiokyky lauman sisällä, muiden laumojen kanssa ja ennenkaikki kyky siirtää tietoja ja kokemuksia, jopa abstraktikäsiteitä seuravaille sukupolville. Eli kurkkurakenne mahdollisti tiedonsiirron, kultuurin, kehityksen.
Mielenkiintoista, vai kuinka?- ja siinä
1ulkomaalainen kirjoitti:
Seurasin nimittäin eräs tv-lähetystä, jossa asia oli pohdittu ja pohjustettu tieteellisin keinoin.

Mielenkiintoista, vai kuinka?kerrottiin sapiensien taiteen erottaneen meidät muista. Arkeologit olivat löytäneet muinaisen huilun ja patsasveistoksia ja samoja veistoksia löytyi ympäri maailmaa, eli ihmiset ovat kommunikoineet myös taiteen voimin :) Ihmiset pystyvät mielikuvitukseen, joka puuttuu yksinkertaisemmilta olennoilta.
- tsitz
Millä todistat sen, että kirjoissa annetaan oikeaa tietoa?
Eikös nuo kirjat olekin kirjoittaneet työtä vieroksuvat loisivat ihmisainekset? - voi ett'
1ulkomaalainen kirjoitti:
Seurasin nimittäin eräs tv-lähetystä, jossa asia oli pohdittu ja pohjustettu tieteellisin keinoin.
Yllätys olikin, että homo sapiens voitti neanderthalilaista erilaisen kurkkurakenteen ansiosta. Neandethalin kurkkurakenne muistuttu enempi isoja nykyapinoita, kun homo sapiens omasi sellaisen, joka mahdollisti kehittyneiden kielien käyttö. Näin syntyi ylivoimainen kommunikaatiokyky lauman sisällä, muiden laumojen kanssa ja ennenkaikki kyky siirtää tietoja ja kokemuksia, jopa abstraktikäsiteitä seuravaille sukupolville. Eli kurkkurakenne mahdollisti tiedonsiirron, kultuurin, kehityksen.
Mielenkiintoista, vai kuinka?No mikä piti gorillat hengissä, jos niilläkin on apinan kurkku ja aivot?
Eihän se ole niilläkään mikään häviämisen syy ollut! - vratiritz
ja siinä kirjoitti:
kerrottiin sapiensien taiteen erottaneen meidät muista. Arkeologit olivat löytäneet muinaisen huilun ja patsasveistoksia ja samoja veistoksia löytyi ympäri maailmaa, eli ihmiset ovat kommunikoineet myös taiteen voimin :) Ihmiset pystyvät mielikuvitukseen, joka puuttuu yksinkertaisemmilta olennoilta.
Mihionkäs se taiteellisuus nyt on sitten hävinnyt, kun monet eivät osaa piirtää, maalata eikä laulaa? Ja hyvin pärjäävät silti!
Esitit huonon teorian.
Monet ovat varsinaisia tumpeloita muissakin asioissa mutta silti syövät ja säilyvät.
Hesalaisetkin pärjäävät vakka obat kaikki ns.uusavuttomia niuhottajia.
- vastaa:
Lataa ja kuuntele tarkasti:
http://www.dnalc.org/resources/dnatoday/090521_neanderthal.html - spekulaatioita:
- ilmaston lämpeneminen jääkauden lopussa: nedut olivat täydellisesti sopeutuneet jääkauden kylmiin oloihin, ja kun olosuhteet muuttuivat (esim. safkanaan käyttämänsä eläimet hävisivät, metsästykseen sopivat maastot hävisivät), aiheutti tämä evoluutiokuoppa nedujen sukupuuton ja vähemmän erikoistuneen sapiensin voittokulun.
- nedut eivät tajunneet missään vaiheessa, että keihästä voi myös heittää, eikä sen kanssa tarvitse välttämättä hiipiä esim. villasarvikuonon perseen taakse vaarallisen lähelle. Nykyihminen hokasi, että jumankauta, tän kepin voi heittääkin! Näin ollen nykyihmisen metsästys oli tehokkaampaa, vaarattomampaa ja nykyihmisen kannat pysyivät helpommin elinvoimaisina.
- neduja oli aina ollut vähälukuisesti Euroopassa ja toisistaan etäällä sijainneina pikku populaatioina. Sapiens sai sen sijaan uutta geeniainesta jatkuvasti Aasian ja Afrikan puolelta, ts. sapiens-kanta välttyi sisäsiitoksilta ja perinnöllisiltä sairauksilta paremmin kuin nedut.
- nedut olivat tehottomampia lisääntyjiä kuin sapienssit. Nedunaisten raskaus kesti esim. kauemmin kuin sapiens-eukkojen tiineys.
- sapiens pystyi kehittämään kielen ja sitä myötä kulttuurin paremmin puhumiseen sopivampien kurkunpään rakenteiden ansiosta.
- sapiens on voinut tartuttaa neduihin mahdollisesti jonkun taudin, johon neduilla ei ollut mitään immuniteettia, mutta joka sapienssissa aiheutti korkeintaan muutaman päivän räkätaudin.
- sapienssit ovat yksinkertaisesti voineet myös tappaa nämä oudot, ihmeellisesti kökivät kummajaiset, jotka varmaan ovat olleet sapienssin mielestä myös halvatun rumia. Tiedämmehän, millainen nykyihminen perusluonteeltaan on. Tappahan tämä laji jopa oman lajinsa edustajia tänä päivänäkin, miksei siis eri lajia edustavaa, alkeellisempaa lajia?
- nedut eivät kykeneet juurikaan oppimaan uutta. Kerran hyväksi havaituista konsteista elämässä selviytymiseksi ei hevillä luovuttu, kun taas sapiens eli enemmän kulloisenkin aikakauden vaatimuksien mukaan. Nedut eivät tiettävästi koskaan oppineet edes kaloja narraamaan mato-ongella.
- nedut tarvitsivat vitusti enemmän kaloreita kuin nykyihminen, käytännössä nedut olivat puhtaita lihansyöjiä, kun taas sapienssi saattoi kovan paikan tullen ruveta popsimaan jopa hirvenjäkälää ja kituutella sillä hengissä.
- joku edellä mainitusta voi olla ainoa syy, tai useampi em. syistä voi olla syy nedujen katoamiseen. Tai sitten ei mikään noista. Emme me koskaan saa satavarmasti totuutta tietää, mutta spekuleeraaminen on aina ah, niin kivaa!!- J S
Kumpikin ryhmä nedut ja sapiensit olivat äärimmilleen viritettyjä eloonjäämis yksikköjä ja kumpikin
rotu omasi kyvyt maailma valloitukseen.
Syy miksi nedut hävisivät voi olla että he yksinkertaisesti väistyivät vapaaehtoisesti tämän uuden kehittyneemmän rodun tieltä.
Maata riitti kaikille mutta väistyessään nedut ajautuivat pieninä ryhminä euroopan ja aasian syrjäisille seudulle ja menettivät mahdollisuutensa nousta valtaroduksi. - Lil Miss Anthropy
Viime vuonna esitettiin yksi mahdollinen selitys lisää: vuotavat mitokondriot. Mitokondrion DNA:n analyysissä paljastuneiden mutaatioiden perusteella niiden mitokondrioista vuoti lämpöä, mikä oli toimiva ratkaisu jääkauden kylmyydessä, mutta olisi ollut ongelma kun lämpötila nousi. Neandertalien sukupuuton aikaan ei tosin ollut tietääkseni mitään lämpöhuippua (päinvastoin), mutta ehkä ylimääräistä lämpöä tuottava kroppa oli estänyt neandertaleja kehittämästä kunnollista vaatetusta tulimaan alkuasukkaiden tavoin, mikä olisi ollut jääkauden loppuvaiheen pahenevassa kylmyydessä huonompi juttu.
- viuhf
Lil Miss Anthropy kirjoitti:

Missäs niin vakiot olot olivat, että ei ollut erilaisia vuodenaikoja ja alueita?
Missäs krokotiilit lisääntyivät jääkauden aikana? Entä sademetsien kasvit?
- Aku Ankka...
exsä tiedä että Jumala loi Aatamin ja Eevan ja niistä synty Aatu Saksaan.
- Anonyymi
2025 . . .
mutta joko on merkkejä seuraavasta"super" ihmis lajista joka syrjäyttää meidät, eli homo sapiensin?, eli pakkohan on jo olla ihmisiä jotka ovat kehittyneet pidemmälle kuin homo sapiens?- Anonyymi
Nykyihmisillä evoluutio on rullannut eteenpäin kulttuureissa.
Euroopankin yli on pyyhkäissyt useita kertoja uusia kulttuureja ja populaatoita, syrjäyttäen aiemmat.
Kivikaudelta lähtien löytyy viitteitä.
Yhteisön järjestäytyminen, sotataito, teknologia, ruokatuotanto tai kyky sietää laktoosia ovat voineet antaa kilpailuetua aiempaan väestöön nähden.
- Anonyymi
Suhteellisuuden tajua tuo ehkä fakta,että ihmisen esi-isiä on ollut lukuisia. Nykyihminen ei "voittanut" neardentalilaisia, vaan viimeksi mainitut kuolivat sukupuuttoon niin kuin moni muukin ihmislaji.
- Anonyymi
Kyllä ne ihan sukulaisia oli, kun edelleenkin geenistössä on n. 2% neanderthalilaista geeniperimää. Esim. kallon mallia näkee edelleen melko yleisesti - samoin lihaksistoa.
- Anonyymi
Voittiko?
Eihän asetelma välttämättä ollut nykyihminen tai neandertalilainen, vaan neandertalilaisten kohtalo saattoi olla sinetöity ilman nykyihmistäkin. Ehkä he olivat sopeutuneet maailmaan joka katosi. Neandertalilaiset hävisivät, mutta eivät hävinneet geenijälkiä jättämättä. Heidän geenijälkiään on nykytiedon mukaan kaikissa ihmisissä, joissain hyvin vähän, toisissa enemmän.
Neandertalilaiset hävisivät koska noin 70000-50000 vuotta sitten tapahtui Homo sapiens lajin ensimmäinen väestöräjähdys. Selitän tarkemmin jos ketään kiinnostaa.- Anonyymi
Ei kaikissa ihmisissä, lähinnä vain heissä joiden matka on käynyt samojen maisemien kautta eli eurooppalaisissa. Afrikkalaisista ei ole geenijälkeä heistä löytynyt.
Denisovanihmisestä puolestaan on jälkiä idempänä aina Japanissa asti. - Anonyymi
Ei tapahtunut mitään merkittävää väestönräjähdystä tuossa vaiheessa, homo sapienseja oli hyvin harvassa silloin ja vielä paljon myöhemminkin eikä tiede edes varoen esitä että Neandertalilaisten lopun olisi nykyihminen (homo sapiens) aiheuttanut. Neandertalilaisia oli kovin vähän ja heistä jotkut kuitenkin yhtyivät nykyihmisiin joka samalla sotii sitä vastaan että nykyihmiset olisivat heidät tuhonneet.
Sinulla ei ole väitteillesi mitään lähdetietoja esittää, siinäpä se... Anonyymi kirjoitti:
Ei tapahtunut mitään merkittävää väestönräjähdystä tuossa vaiheessa, homo sapienseja oli hyvin harvassa silloin ja vielä paljon myöhemminkin eikä tiede edes varoen esitä että Neandertalilaisten lopun olisi nykyihminen (homo sapiens) aiheuttanut. Neandertalilaisia oli kovin vähän ja heistä jotkut kuitenkin yhtyivät nykyihmisiin joka samalla sotii sitä vastaan että nykyihmiset olisivat heidät tuhonneet.
Sinulla ei ole väitteillesi mitään lähdetietoja esittää, siinäpä se...Kaikkia ihmislajeja oli hyvin vähän ennen Homo sapiensin ensimmäistä väestöräjähdystä. Myös sapienseja oli vähän. Kaikki hominidit olivat luonnonvaraisia muiden eläinlajien tapaan. Luonto asetti rajoitukset populaatioiden koolle. Ihmislajit elivät pienissä perheryhmissä. Hominidit olivat kuitenkin opportunisteja. Jossain Afrikan rannikoilla syntyi kulttuuri, joka sopeutui niin tehokkaasti käyttämään luonnon tarjoamia mahdollisuuksia, että pienistä perheryhmistä kasvoi heimoja. Kyseessä oli ilmeisesti rannikkokulttuuri. Meret tarjoavat vakaat elinmahdollisuudet ympäri vuoden. Uusi kulttuuri hyödynsi sitä ja levisi hurjaa vauhtia pitkin rannikoita aina Indonesiaan ja Australiaan asti. Leviäminen alkoi noin 70000 vuotta sitten.
Ennen pitkää sapiens-heimot levisivät myös sisämaahan. Kylmät arot tarjosivat mahdollisuuden toisenlaiseen elämäntapaan - suurriistan metsästykseen. Sapiens-heimot saattoivat jopa oppia sen neanderthalilaisilta. Juuri siinä vaiheessa sapiensit saivat DNAta neandertallilaisilta ja denisovalaisilta. Kylmillä aroilla saattoi metsästää varastoon. Liha säilyi pilaantumatta. Neandertalilaiset olivat oppineet sen, mutta moninkertaisesti neandertalilaisten perheryhmiä suuremmat sapiens-heimot kykenivät toteuttamaan mammuttien ja muun suurriistan metsästystä neandertalilaisiakin tehokkaammin. Ehkä sapienseilla oli myös parempia aseita. Sapiensit valtasivat parhaat metsästysmaat. Arkaaiset ihmislajit katosivat. Samassa rytäkässä taisi kadota myös muita kilpailevia saalistajia kuten sapelikissat, luolakarhut, luolaleijonat yms. Kun sapiens-heimot lopulta pääsivät Amerikkaan niin meno äityi vielä hurjemmaksi. Amerikan aroeläimistä jäi jäljelle vain muutama laji. Metsälajit selvisivät siellä paljon paremmin.- Anonyymi
Oikonomi kirjoitti:
Kaikkia ihmislajeja oli hyvin vähän ennen Homo sapiensin ensimmäistä väestöräjähdystä. Myös sapienseja oli vähän. Kaikki hominidit olivat luonnonvaraisia muiden eläinlajien tapaan. Luonto asetti rajoitukset populaatioiden koolle. Ihmislajit elivät pienissä perheryhmissä. Hominidit olivat kuitenkin opportunisteja. Jossain Afrikan rannikoilla syntyi kulttuuri, joka sopeutui niin tehokkaasti käyttämään luonnon tarjoamia mahdollisuuksia, että pienistä perheryhmistä kasvoi heimoja. Kyseessä oli ilmeisesti rannikkokulttuuri. Meret tarjoavat vakaat elinmahdollisuudet ympäri vuoden. Uusi kulttuuri hyödynsi sitä ja levisi hurjaa vauhtia pitkin rannikoita aina Indonesiaan ja Australiaan asti. Leviäminen alkoi noin 70000 vuotta sitten.
Ennen pitkää sapiens-heimot levisivät myös sisämaahan. Kylmät arot tarjosivat mahdollisuuden toisenlaiseen elämäntapaan - suurriistan metsästykseen. Sapiens-heimot saattoivat jopa oppia sen neanderthalilaisilta. Juuri siinä vaiheessa sapiensit saivat DNAta neandertallilaisilta ja denisovalaisilta. Kylmillä aroilla saattoi metsästää varastoon. Liha säilyi pilaantumatta. Neandertalilaiset olivat oppineet sen, mutta moninkertaisesti neandertalilaisten perheryhmiä suuremmat sapiens-heimot kykenivät toteuttamaan mammuttien ja muun suurriistan metsästystä neandertalilaisiakin tehokkaammin. Ehkä sapienseilla oli myös parempia aseita. Sapiensit valtasivat parhaat metsästysmaat. Arkaaiset ihmislajit katosivat. Samassa rytäkässä taisi kadota myös muita kilpailevia saalistajia kuten sapelikissat, luolakarhut, luolaleijonat yms. Kun sapiens-heimot lopulta pääsivät Amerikkaan niin meno äityi vielä hurjemmaksi. Amerikan aroeläimistä jäi jäljelle vain muutama laji. Metsälajit selvisivät siellä paljon paremmin.Sekoitat nyt iloisesti hominidit ja homininit, me olimme hominineja!
Anonyymi kirjoitti:
Sekoitat nyt iloisesti hominidit ja homininit, me olimme hominineja!
Hominineja olemme edelleenkin ja olemmehan me hominidejakin yhdessä isojen ihmisapinoiden kanssa. Aika kuvaavaa, että tuo mielestäsi sekaannus on ainoa vastauksen arvoinen osa kommenttiani. Olisit edes vaatinut niitä tieteellisiä lähteitä. Sellaista minulla ei olisi ollut. Tuo ajatus, jonka kommentissani esitän on ihka omani - tai en ole sitä ainakaan missään tieteellisessä julkaisussa nähnyt. Sellaisia lähteitä kyllä löytyisi, joiden perusteella olen ajatukseni kehitellyt. En siis kutsu ajatustani teoriaksi kun en ole tutkija. Se on vain ajatus, mutta tykkään siitä ajatuksesta.

Toistan, emme ole hominideja eli ihmisapinoita, hominidit ovat edelleen ihmisapinoita ja olen jopa nähnyt sellaisia aika läheltäkin ihan luonnossa, myös hyvin vähälukuisin enää eläviä gorilloja.
Hypoteesisi kaikkine rannikoita pitkin muuttamisineen ei kyllä saa kannatusta, toki MYÖS rannikoita myöten varmaan on aika- ajoin kuljettu. Väitetään joidenkin Amerikoiden ensimmäisten valkoisten kertoneen vanhoilta paikallisilta kuulemaansa heidän perimätietonaan kulkenutta kertomusta ensimmäisten heikäläisten tulosta alueelle ja se olisi tapahtunut jonkinlaisilla kanooteilla rannikkoa pitkin pohjoisesta. Tarinaan sisältyy se uskottavana pidetty juttu että ensimmäisten Amerikan asuttajien uskotaan vaeltaneen silloin vielä kuivilla olleen Beringinsalmen yli jne. Melko nopeasti kuitenkin koko Amerikat oli asutettu, toki harvakseltaan. Nythän tiedetään että Amerikat saivat ensimmäiset ihmisensä paljon aiemmin oletettua aikaisemmin, luokkaa ehkä jopa 30000 vuotta sitten joten onhan siinä ollut aikaa myös perimätiedolla muuttua suuntaan tai toiseen.
Denisovanihmisen DNA:a ei tietääkseni ole löytynyt esim. keskisen tai läntisen Euroopan alueen väestöltä ja muuten neandertalilaisten DNA:a ei ole löytynyt nykyiseltä Afrikan väestöltä vaikka tiedetään että on tapahtunut aikojen saatossa paljon myös muuttoliikettä takaisin Afrikkaan. Afrikassahan on yhä tummuusasteeltaan hyvin erilaisia ihmisiä ja vaaleimpien suvut ovat viimeksi paluumuuttaneet jostakin pohjoisemmasta jossa sielläkin ovat ehtineet asua niin pitkään että ovat vaalentuneet. Anonyymi kirjoitti:
Toistan, emme ole hominideja eli ihmisapinoita, hominidit ovat edelleen ihmisapinoita ja olen jopa nähnyt sellaisia aika läheltäkin ihan luonnossa, myös hyvin vähälukuisin enää eläviä gorilloja.
Hypoteesisi kaikkine rannikoita pitkin muuttamisineen ei kyllä saa kannatusta, toki MYÖS rannikoita myöten varmaan on aika- ajoin kuljettu. Väitetään joidenkin Amerikoiden ensimmäisten valkoisten kertoneen vanhoilta paikallisilta kuulemaansa heidän perimätietonaan kulkenutta kertomusta ensimmäisten heikäläisten tulosta alueelle ja se olisi tapahtunut jonkinlaisilla kanooteilla rannikkoa pitkin pohjoisesta. Tarinaan sisältyy se uskottavana pidetty juttu että ensimmäisten Amerikan asuttajien uskotaan vaeltaneen silloin vielä kuivilla olleen Beringinsalmen yli jne. Melko nopeasti kuitenkin koko Amerikat oli asutettu, toki harvakseltaan. Nythän tiedetään että Amerikat saivat ensimmäiset ihmisensä paljon aiemmin oletettua aikaisemmin, luokkaa ehkä jopa 30000 vuotta sitten joten onhan siinä ollut aikaa myös perimätiedolla muuttua suuntaan tai toiseen.
Denisovanihmisen DNA:a ei tietääkseni ole löytynyt esim. keskisen tai läntisen Euroopan alueen väestöltä ja muuten neandertalilaisten DNA:a ei ole löytynyt nykyiseltä Afrikan väestöltä vaikka tiedetään että on tapahtunut aikojen saatossa paljon myös muuttoliikettä takaisin Afrikkaan. Afrikassahan on yhä tummuusasteeltaan hyvin erilaisia ihmisiä ja vaaleimpien suvut ovat viimeksi paluumuuttaneet jostakin pohjoisemmasta jossa sielläkin ovat ehtineet asua niin pitkään että ovat vaalentuneet.Wikipedia:
Ihminen kuuluu ihmisapinoiden (hominoidit, Hominoidea) yläheimoon, isojen ihmisapinoiden (hominidit, Hominidae) heimoon ja sen Homininae-alaheimoon.- Anonyymi
Wiki:
Toban viimeisimmän tulivuoren purkauksen 74 000 vuotta sitten uskotaan vaikuttaneen merkittävästi myös ihmislajin evoluutioon, kun nykyisen käsityksen mukaan koko nykyihmisen (Homo sapiens) populaatio maapallolla olisi purkauksen aiheuttaman äkillisen ilmaston kylmenemisen seurauksena tuolloin kutistunut vain muutamaan tuhanteen yksilöön, joiden jälkeläisiä kaikki nykyään elävät ihmiset ovat
- Anonyymi
Neardertalien geenejä on nykyihmisissä esim Euroopassa joka johtuu että saivat hybridi lapsia,mutta eiköhän homo sapiensin ääretön väkivaltaisuus käynyt neardertalien kohtaloksi enimmäkseen
- Anonyymi
Kirjoittamasi sanat "mutta eiköhän" sisältävät jo epävarmuuden, ts. kerrot oman mielikuvituksesi tuloksista. Ei ole olemassa pienimpiäkään todisteita siihen suuntaan että nykyihmiset olisivat olleet erityisen väkivaltaisia tai että he olisivat jotenkin voittaneet jossakin ottelussa Neandertalilaiset tai ajaneet heidät sukupuuttoon tai mitään sellaista. Liioin jälkeläisten saaminen yhdessä nykyihmisen kanssa ei tue tuota teoriaa, mikään ei tue sitä eikä tiedä väitä sellaista. Tutkijat joutuvat toistaiseksi vain arvailemaan ja olettamaan asioita.
Ja noin muuten, Wikipedian sijaan kehotan lukemaan asioita esim. kirjoista, muutama kymmenentuhatta luettua kirjan sivua antaa jo vähän enemmän kaikupohjaa kuin muutama Wikipedialause. - Anonyymi
Esim. Euroopassa. Missä muualla?
Anonyymi kirjoitti:
Esim. Euroopassa. Missä muualla?
Itse asiassa kaikkialla muualla joskin Afrikassa hyvin vähän. Eniten on Euroopassa, mutta liki yhtä paljon on Aasian pohjoisosissa. Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa on enemmän denisova-geenejä.
Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että sapiensin ja neandertalilaisten sekoittumista tapahtui enemmän tietyssä sapiensin leviämisvaiheessa, mutta sen jälkeen vain hyvin vähän, mikä sopii ajatukseeni, että sapiensit oppivat neandertalilaisilta pohjoisen metsästyskulttuurin ja kehittivät sitä edelleen. Sapiens-heimoista tuli niin eteviä suurriistan metsästäjiä, että se vaikutti koko jääkauden ekosysteemiin. Neandertalilaiset joutuivat väistymään kun sapiens-heimot olivat paljon suurempia kuin neandertalilaisten pienet perheryhmät.
Denisovalaisten ja sapiensien sekoittuminen kaakkois-Aasiassa on oma lukunsa. Denisovalaiset muistuttivat paljon neandertalilaisia, olivat rotevia ja heillä oli isot aivot valtavassa kallonrotiskossa. Jotain kulttuurillisesti ja geneettisesti hyödyllistä sapiensit heiltäkin varmaan saivat.- Anonyymi
Oikonomi kirjoitti:
Itse asiassa kaikkialla muualla joskin Afrikassa hyvin vähän. Eniten on Euroopassa, mutta liki yhtä paljon on Aasian pohjoisosissa. Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa on enemmän denisova-geenejä.
Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että sapiensin ja neandertalilaisten sekoittumista tapahtui enemmän tietyssä sapiensin leviämisvaiheessa, mutta sen jälkeen vain hyvin vähän, mikä sopii ajatukseeni, että sapiensit oppivat neandertalilaisilta pohjoisen metsästyskulttuurin ja kehittivät sitä edelleen. Sapiens-heimoista tuli niin eteviä suurriistan metsästäjiä, että se vaikutti koko jääkauden ekosysteemiin. Neandertalilaiset joutuivat väistymään kun sapiens-heimot olivat paljon suurempia kuin neandertalilaisten pienet perheryhmät.
Denisovalaisten ja sapiensien sekoittuminen kaakkois-Aasiassa on oma lukunsa. Denisovalaiset muistuttivat paljon neandertalilaisia, olivat rotevia ja heillä oli isot aivot valtavassa kallonrotiskossa. Jotain kulttuurillisesti ja geneettisesti hyödyllistä sapiensit heiltäkin varmaan saivat.Mielikuvitus on hyvä olla olemassa, se on rikkaus sekin mutta ei saa päästää sitä ohittamaan tieteellisiä faktoja.
Mitään perusteita, viitteitä tai todisteita ei ole esim. sille väitteellesi että ihmisen metsästystoiminta vaikutti koko ekosysteemiin...
Ei liioin ole minkäänlaisia todisteita siitä että Neandertalilaiset lakaksivat olemasta koska nykyihminen vei heidän tilansa. Sen sijaan voitaisiin tehdä aivan toisenlainen tulkinta koska kuitenkin monilla nykyihmisillä on Neandertalilaisilta saatua perimää, on siis tehty lapsia yhdessä. Se toisenlainen päätelmä tarkoittaisikin ettei Neandertalilainen ollenkaan hävinnyt vaan vain assimiloitui hyvin nykyihmiseen, juuri niin arvellaan käyneen mm. viikingeiksi kutsumillemme ihmisille. Jos vaikkapa 20000 vuotta sitten nykyihminen ja Neandertalilainen saivat lapsen, se lapsi omasi perintö- ja muita tekijöitä vanhemmiltaan suhteessa 50/50 %. Mutta jos se lapsikin innostui saamaan lapsen pystyihmisen kanssa, suhde muuttuikin nykyihmisen eduksi 75/25 %. Ja jos edelleen jostain syystä sekin ihminen otti lisääntymiskumppanikseen nykyihmisen, suhde muuttui edelleen. Genomi ei tietenkään muutu em. tahdissa mutta jos lisääntyminen jatkui ko. tavalla vaikkapa 15000 vuotta, jopa genomi muuttui merkittävästi ja nykyisillä Eurooppalaisilla Neandertalilaisen geeneistä on jäljellä se muutama prosentti. Sekin pienenee kaiken aikaa ja joskus 100000 vuoden kuluttua sitä tuskin on ollenkaan löydettävissä.
Siispä Neandertalilaisten "sukupuutto" johtuikin heidän halustaan sulautua nykyihmisiin. Pidän tätä väitettä paljon uskottavampana kuin väitettäsi että nykyihminen väkivalloin syrjäytti Neandertalilaiset...yhteiset lapset ovat erittäin väkevä todiste esittämäni teorian puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielikuvitus on hyvä olla olemassa, se on rikkaus sekin mutta ei saa päästää sitä ohittamaan tieteellisiä faktoja.
Mitään perusteita, viitteitä tai todisteita ei ole esim. sille väitteellesi että ihmisen metsästystoiminta vaikutti koko ekosysteemiin...
Ei liioin ole minkäänlaisia todisteita siitä että Neandertalilaiset lakaksivat olemasta koska nykyihminen vei heidän tilansa. Sen sijaan voitaisiin tehdä aivan toisenlainen tulkinta koska kuitenkin monilla nykyihmisillä on Neandertalilaisilta saatua perimää, on siis tehty lapsia yhdessä. Se toisenlainen päätelmä tarkoittaisikin ettei Neandertalilainen ollenkaan hävinnyt vaan vain assimiloitui hyvin nykyihmiseen, juuri niin arvellaan käyneen mm. viikingeiksi kutsumillemme ihmisille. Jos vaikkapa 20000 vuotta sitten nykyihminen ja Neandertalilainen saivat lapsen, se lapsi omasi perintö- ja muita tekijöitä vanhemmiltaan suhteessa 50/50 %. Mutta jos se lapsikin innostui saamaan lapsen pystyihmisen kanssa, suhde muuttuikin nykyihmisen eduksi 75/25 %. Ja jos edelleen jostain syystä sekin ihminen otti lisääntymiskumppanikseen nykyihmisen, suhde muuttui edelleen. Genomi ei tietenkään muutu em. tahdissa mutta jos lisääntyminen jatkui ko. tavalla vaikkapa 15000 vuotta, jopa genomi muuttui merkittävästi ja nykyisillä Eurooppalaisilla Neandertalilaisen geeneistä on jäljellä se muutama prosentti. Sekin pienenee kaiken aikaa ja joskus 100000 vuoden kuluttua sitä tuskin on ollenkaan löydettävissä.
Siispä Neandertalilaisten "sukupuutto" johtuikin heidän halustaan sulautua nykyihmisiin. Pidän tätä väitettä paljon uskottavampana kuin väitettäsi että nykyihminen väkivalloin syrjäytti Neandertalilaiset...yhteiset lapset ovat erittäin väkevä todiste esittämäni teorian puolesta."Elämä on puhdas liekki, ja me elämme sisässämme olevan näkymättömän auringon mukaan." — Sir Thomas Browne
Tästä mukailtuna voidaan ajatella, että kun valkoinen valo sisältää kaikki muut valon aallonpituudet, on nykyihminen siinä ja sen sisällä on kaikki muut valo-olennot.
Neandertali on ollut jollain muulla valon aallonpituudella, sinisellä ehkä. Eli kun DNA on valokierre, niin valo luo olennot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Elämä on puhdas liekki, ja me elämme sisässämme olevan näkymättömän auringon mukaan." — Sir Thomas Browne
Tästä mukailtuna voidaan ajatella, että kun valkoinen valo sisältää kaikki muut valon aallonpituudet, on nykyihminen siinä ja sen sisällä on kaikki muut valo-olennot.
Neandertali on ollut jollain muulla valon aallonpituudella, sinisellä ehkä. Eli kun DNA on valokierre, niin valo luo olennot.Ei sekoamisesi aivan yllärinä tullut, se oli aavistettavissa jo "mielikuvitus"kommenttisi seurauksena, vahvistuipahan tuo nyt.
Pyri hakeutumaan hoitoon... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sekoamisesi aivan yllärinä tullut, se oli aavistettavissa jo "mielikuvitus"kommenttisi seurauksena, vahvistuipahan tuo nyt.
Pyri hakeutumaan hoitoon...En ole sanonut mielikuvituksesta mitään. Se on ihan omaa mielikuvituksen tuotettasi. Hakeudu siis hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Elämä on puhdas liekki, ja me elämme sisässämme olevan näkymättömän auringon mukaan." — Sir Thomas Browne
Tästä mukailtuna voidaan ajatella, että kun valkoinen valo sisältää kaikki muut valon aallonpituudet, on nykyihminen siinä ja sen sisällä on kaikki muut valo-olennot.
Neandertali on ollut jollain muulla valon aallonpituudella, sinisellä ehkä. Eli kun DNA on valokierre, niin valo luo olennot.Nyt lipsahti väärälle palstalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt lipsahti väärälle palstalle.
Evoluutio on pelkkää pimeyttä. Mitään ei ymmärretä.
- Anonyymi
Voimme olettaa etä kun valkoinen valo saa voiton violetista niin se on jumalan luomus...
- Anonyymi
Mitä vain voi olettaa. En tosin tiedä ketään, joka olettaisi noin. Eikä ihme, eihän tuollaisilla oletuksilla ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Näin on. Tapahtuu yin-yang ilmiö.
Sisäinen neadertali vei minut mustikkaan, poimimaan violetteja marjoja.
Neadertali on yin suhteessa nykyihmiseen, joka on yang. Yön sinisävy eli yin kääntyy kosmisen valon voimasta yangiksi.
Onko ne sitten fyysisesti oikeasti yhtyneet toisiinsa on eri juttu, koska kosminen suoristava yang valo toimii vetävänä voimana. Vain rippeet jää entisistä yin geeneistä jäljelle.
Ihminen on valo-olento. Moni on käynyt kirkkaassa valossa kuoltuaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Tapahtuu yin-yang ilmiö.
Sisäinen neadertali vei minut mustikkaan, poimimaan violetteja marjoja.
Neadertali on yin suhteessa nykyihmiseen, joka on yang. Yön sinisävy eli yin kääntyy kosmisen valon voimasta yangiksi.
Onko ne sitten fyysisesti oikeasti yhtyneet toisiinsa on eri juttu, koska kosminen suoristava yang valo toimii vetävänä voimana. Vain rippeet jää entisistä yin geeneistä jäljelle.
Ihminen on valo-olento. Moni on käynyt kirkkaassa valossa kuoltuaan."Moni on käynyt kirkkaassa valossa kuoltuaan."
Niin, uunissa on kirkasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Moni on käynyt kirkkaassa valossa kuoltuaan."
Niin, uunissa on kirkasta.Ihmisen toinen puoli on sidottu valoon ja toinen pimeyteen.
Sanotaan, että ihmissielun toinen puolikas on valossa ja toinen pimeydessä/varjossa. Jotta ihminen voi valaistua ja nousta sieluna ylös, täytyy sen kohdata oma pimeä puolensa.
Silmät on sidottu toinen Aurinkoon ja toinen Kuuhun.
Neadertalien sielut ei olleet samalla valon aallonpituudella kuin nykyihmisten. Ruumis ja sielu kietoutuu yhteen. Siksi sielulliset seikat vaikuttaa ruumiiseen ja toisinpäin.
Ruumis on siis sielun kuljetusväline, josta sielun valo siirtyy kaikkeuden ikuiseen valoon. Sielun valo ei jää krematorion uuniin, vaan siellä on pelkkä tulen palo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen toinen puoli on sidottu valoon ja toinen pimeyteen.
Sanotaan, että ihmissielun toinen puolikas on valossa ja toinen pimeydessä/varjossa. Jotta ihminen voi valaistua ja nousta sieluna ylös, täytyy sen kohdata oma pimeä puolensa.
Silmät on sidottu toinen Aurinkoon ja toinen Kuuhun.
Neadertalien sielut ei olleet samalla valon aallonpituudella kuin nykyihmisten. Ruumis ja sielu kietoutuu yhteen. Siksi sielulliset seikat vaikuttaa ruumiiseen ja toisinpäin.
Ruumis on siis sielun kuljetusväline, josta sielun valo siirtyy kaikkeuden ikuiseen valoon. Sielun valo ei jää krematorion uuniin, vaan siellä on pelkkä tulen palo.Ville Valo on pelkkää valoa!
- Anonyymi
Sekopäiden sekoiluksi meni mielenkiintoinen aihe, vielä kun mainitaan persut, ollaan asian ytimessä.
- Anonyymi
Kyllä, syynä on ehdottomasti kivikauden persut.
Huomio myös pyöräliitto, rokotekuolemat ja Venäjä on uhri. Natseja oli silloinkin riesana joka kiven kolossa.
- Anonyymi
khp
- Anonyymi
Neandertalien sukupuuton syy saattoi hyvin olla se, että he olivat sopeutuneet jääkauden maailmaan, joka lakkasi olemasta. Nykyihminen ehkä päin vastoin "pelasti" palan neandertalin perimää risteytymällä tämän kanssa ja näin alalaji ei kadonnut kokonaan.
- Anonyymi
Miksi pitää risteytyä?
Ihminen on aina kahdella jalalla kävelevä olento, jonka yläpää on kiinni valon maailmassa ja alapää ns. pimeydessä. Siksi silmät on ylhäällä ja perssilmä pimeydessä.
Kun kaikkeus luo uuden ihmisen, niin sen yläpäähän laskeutuu uusi hengen ja tiedon valo, sielu laskeutuu uuteen ruumiiseen.
Jonkinlainen ryhdin suoristuminen tapahtuu johtuen maapallon akselin kulman muutoksesta.
Muuten tulee ongelma nykyihmisen kanssa. Mistä se putkahti, tiedollaan ja taidoillaan varustettuna? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitää risteytyä?
Ihminen on aina kahdella jalalla kävelevä olento, jonka yläpää on kiinni valon maailmassa ja alapää ns. pimeydessä. Siksi silmät on ylhäällä ja perssilmä pimeydessä.
Kun kaikkeus luo uuden ihmisen, niin sen yläpäähän laskeutuu uusi hengen ja tiedon valo, sielu laskeutuu uuteen ruumiiseen.
Jonkinlainen ryhdin suoristuminen tapahtuu johtuen maapallon akselin kulman muutoksesta.
Muuten tulee ongelma nykyihmisen kanssa. Mistä se putkahti, tiedollaan ja taidoillaan varustettuna?Olet putkahduttanut itsestäsi ongelman itsellesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet putkahduttanut itsestäsi ongelman itsellesi.
Ikuinen tieto on sinun ulottumattomissa.
Älä ala vanhalle nedusielulle ryttyilemään. Olen elänyt siihen aikaan todisteena geenijämät ja ulkoisia piirteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikuinen tieto on sinun ulottumattomissa.
Älä ala vanhalle nedusielulle ryttyilemään. Olen elänyt siihen aikaan todisteena geenijämät ja ulkoisia piirteitä.Et sitten osannut eds sanaa ulottumattomissasi oikein kirjoittaa. Ehkä yritit viisastella niillä noin 30 prosentilla surkastuneista geeneistäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitää risteytyä?
Ihminen on aina kahdella jalalla kävelevä olento, jonka yläpää on kiinni valon maailmassa ja alapää ns. pimeydessä. Siksi silmät on ylhäällä ja perssilmä pimeydessä.
Kun kaikkeus luo uuden ihmisen, niin sen yläpäähän laskeutuu uusi hengen ja tiedon valo, sielu laskeutuu uuteen ruumiiseen.
Jonkinlainen ryhdin suoristuminen tapahtuu johtuen maapallon akselin kulman muutoksesta.
Muuten tulee ongelma nykyihmisen kanssa. Mistä se putkahti, tiedollaan ja taidoillaan varustettuna?Ville Valo on valo-olento, mutta Vappu Pimiä kuulostaa epäilyttävvältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet putkahduttanut itsestäsi ongelman itsellesi.
Eihän maapalloakaan ole kuin yksi. Se vaan kohoaa eri oktaaveille.
On siis yksi ihmisen perusrunko, jota jalostetaan hienovaraisemmaksi, kuin puu. Ihmisen uusi henkisielu laskeutuu perusrunkoon tuottaen makeampia omenoita.
Jos ihmisen ruumiissa tapahtuu äkillinen trauma, niin ihminen katselee itseään yläpuolelta irti ruumiistaan. Myös psyykkiset traumat hajottaa.
Kun maapallon sävelkorkeus kohoaa, niin uusi kehittyneempi sielu astuu ruumiiseen. Kyllä me ollaan jonkun musiikin sisällä.
"Oktaavi on sävelkorkeuden intervalli, joka vastaa taajuuden kaksinkertaistumista." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän maapalloakaan ole kuin yksi. Se vaan kohoaa eri oktaaveille.
On siis yksi ihmisen perusrunko, jota jalostetaan hienovaraisemmaksi, kuin puu. Ihmisen uusi henkisielu laskeutuu perusrunkoon tuottaen makeampia omenoita.
Jos ihmisen ruumiissa tapahtuu äkillinen trauma, niin ihminen katselee itseään yläpuolelta irti ruumiistaan. Myös psyykkiset traumat hajottaa.
Kun maapallon sävelkorkeus kohoaa, niin uusi kehittyneempi sielu astuu ruumiiseen. Kyllä me ollaan jonkun musiikin sisällä.
"Oktaavi on sävelkorkeuden intervalli, joka vastaa taajuuden kaksinkertaistumista."Tähän sopii myös se, että ihminen oli alunperin pelkkä perssilmä. Eli ihmisen perusrunko imee maasta sisäänsä mikrobeja, sieniä ym.
Ihmisestä tulee kerroksellinen olento, jonka sisällä on perusrunko, jonka päälle laskeutuu kuin uusi henkinen vaate. Sielu, joka ilmentää ihmisluonetta. Neadertalit oli kai leppoisia.
Vaatteita, eli päällimmäistä kerrosta, voidaan vaihtaa, mutta torso, jonka päälle vaatteet puetaan, pysyy samana.
Siinä on perssilmä josta ylöspäin haarautuu kaksi näkevää silmää, kuin silmua puun latvukseen. Välissä tietysti kaikki elimet, jotka myös pysyy samana, koska ne ravitsee puuta.
Onko näitä perusrunkoja ollut useampia?
Väitän että myös kaikki oikeat puut on yhdestä perusrungosta, ja niillä on vain erilainen sielu. Sielu kuvaa muotoa, puun luonnetta ja mihin se asettuu asumaan.
- Anonyymi
AI:n kanssa pohdiskelin muita aiheita, mutta siinä ohessa tämmöinen kooste:
🌍 Euroopan väestönvaihdot – tärkeimmät aallot
1. Paleoliittiset metsästäjä-keräilijät (~45 000 vuotta sitten)
- Ensimmäiset anatomisesti modernit ihmiset saapuivat Eurooppaan Afrikasta.
- He syrjäyttivät tai sekoittuivat neandertalinihmisiin.
- Elivät pienissä ryhmissä, liikkuivat paljon, söivät riistaa, kalaa ja kasveja.
2. Neoliittiset maanviljelijät (~9 000–6 000 vuotta sitten)
- Lähi-idästä saapui maatalouden omaksuneita populaatioita, jotka toivat mukanaan viljan, karjan ja keramiikan.
- He syrjäyttivät osin metsästäjä-keräilijät tai sulautuivat heihin.
- Tämä oli ensimmäinen suuri geneettinen ja kulttuurinen muutos Euroopassa.
3. Indoeurooppalaiset paimentolaiset (~5 000 vuotta sitten)
- Tulivat Mustanmeren aroilta, toivat hevoset, rattaat, metallin käytön ja indoeurooppalaiset kielet.
- Heidän geeninsä ja kulttuurinsa levisivät laajasti – nykyiset eurooppalaiset kielet ovat pääosin heidän perua.
- Tämä aalto tunnetaan myös Yamnaya-kulttuurin levittäytymisenä.
4. Historialliset kansainvaellukset (Rooman jälkeen)
- Germaanit, slaavit, hunnit, avaarit, viikingit, turkkilaiset – kaikki toivat uusia geenejä ja kulttuureja.
- Esimerkiksi suomalais-ugrilaiset kansat levittäytyivät Itä-Euroopan metsistä länteen ja pohjoiseen.
---
🧬 Mitä tämä tarkoittaa nykyihmiselle?
- Eurooppalaiset ovat geneettisesti sekoittuneita: useimmat kantavat metästäjä-keräilijän, maanviljelijän ja paimentolaisen perimää.
- Tämä vaikuttaa mm. ravinnon sietoon, sairauksien alttiuteen ja aineenvaihduntaan.
- Esimerkiksi suomalaisilla on siperialaista ja eurooppalaista perimää, mikä näkyy mm. D-vitamiinin aineenvaihdunnassa, laktoosinsietokyvyssä ja immuunivasteessa.
---
🧠 Yhteenveto:
> Euroopan väestö ei ole ollut staattinen – se on muuttunut aaltoina, joissa uudet ihmisryhmät toivat uusia geenejä, kieliä ja ruokakulttuureja.
> Nykyihmisen fysiologia ja ravintosopeumat ovat kerrostuma näistä muinaisista muutoksista. - Anonyymi
Kun törmäsivät sapiensseihin,
nedu-ukot ihastuivat ikihyviksi
sorjiin tummiin (afrikkalais) sapiensneitoihin
ja sapiensukot ihastuivat samoin
vaaieaihoisiin punapäisiin neduneitoihin.
Siitä alkoi sekoittuminen jonka
voittajaksi selviytyi tietysti isompi populaatio.
Puhtaat nedut väheni ja sapiensseja lappasi
Eurooppaan koko ajan lisää. - Anonyymi
Eivät he hävinneet geenijälkiä jättämättä eivätkä he hävinneet välttämättä kovin lyhyessä ajassakaan. Meistähän löytyy useimmista edelleen juurikin niitä geenijälkiä heistä. Ehkä he siis eivät varsinaisesti hävinneetkään mitenkään muuten kuin assimiloitumalla nykyihmiseen niin tiiviisti että heidän keskinäinen lisääntymisensä lakkasi.
Suurempiin taantumahetkiin ihmisen kohdalla noin yleisemminkin heidän määrissään tiedetään lähes poikkeuksetta olleen ilmastollisesti vaikeiksi muuttuneet olosuhteet sekä usein samoihin aikoihin osuneet ruttojen kaltaiset tappavat taudit. Olosuhteiden vaikeuttajina ovat yleensä toimineet suuria tulivuorenpurkauksia seuranneet heikon auringonvalon ja edelleen kylmyyden aiheuttamat ongelmat ja lisäksi jo nälän heikentämiin ihmisiin iskeneet taudit. Ehkä Neandertalinihmisten asuinpaikoissa ja elinoloissa tuollaiset koettiin erityisen tuhoisina ja vain pieni osa selvisi päätyäkseen lisääntymään nykyihmisen kanssa.
Mongolien valloituksista Euroopan (ja Venäjän) alueilla tiedetään että sitä avitti paljon paikallisten sattumoisin juuri silloin em. seikkojen takia heikentämät voimat ja lisäksi Mongolien arvellaan olleen suorastaan silta kaukaa idästä tulleiden meillä ennen tuntemattomien tappavien tautien kuljettajina, hehän eivät vain valloittaneet ja tuhonneet vaan käynnistivät myös laajaa kauppaa moneen suuntaan.- Anonyymi
No en usko. Ihminen on mikrokosmos ja universumi pienoiskoossa.
Ihminen on korkein henkinen ja sielullinen olento. Siinä tapahtuu kehitystä, eli alempana eli ns. pimeällä puolella taapertava aineellinen ihminen käännetään jossain kohti enemmän valoon.
Aineellinen geenistö, joka on "pimeää ainetta" hupenee. Myös se, että on ollut kylmää ja tauteja on toki totta, mutta se liittyy juuri valoon ja miten maapallo on asemoitunut.
Ihmisen olemassaolo ei selity muuten kuin henkisenä ja sielullisena olentona, jolla on yhteys kaikkeuden valoon.
Meidät luodaan ja meitä ohjataan ylhäältä valon kautta. Olisi suorastaan käsittämätöntä, että valo ei ole meissä ja meitä luonut vaan pelkkå aine, joka putkahti jostain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en usko. Ihminen on mikrokosmos ja universumi pienoiskoossa.
Ihminen on korkein henkinen ja sielullinen olento. Siinä tapahtuu kehitystä, eli alempana eli ns. pimeällä puolella taapertava aineellinen ihminen käännetään jossain kohti enemmän valoon.
Aineellinen geenistö, joka on "pimeää ainetta" hupenee. Myös se, että on ollut kylmää ja tauteja on toki totta, mutta se liittyy juuri valoon ja miten maapallo on asemoitunut.
Ihmisen olemassaolo ei selity muuten kuin henkisenä ja sielullisena olentona, jolla on yhteys kaikkeuden valoon.
Meidät luodaan ja meitä ohjataan ylhäältä valon kautta. Olisi suorastaan käsittämätöntä, että valo ei ole meissä ja meitä luonut vaan pelkkå aine, joka putkahti jostain.Uskontopalsta on toisaalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en usko. Ihminen on mikrokosmos ja universumi pienoiskoossa.
Ihminen on korkein henkinen ja sielullinen olento. Siinä tapahtuu kehitystä, eli alempana eli ns. pimeällä puolella taapertava aineellinen ihminen käännetään jossain kohti enemmän valoon.
Aineellinen geenistö, joka on "pimeää ainetta" hupenee. Myös se, että on ollut kylmää ja tauteja on toki totta, mutta se liittyy juuri valoon ja miten maapallo on asemoitunut.
Ihmisen olemassaolo ei selity muuten kuin henkisenä ja sielullisena olentona, jolla on yhteys kaikkeuden valoon.
Meidät luodaan ja meitä ohjataan ylhäältä valon kautta. Olisi suorastaan käsittämätöntä, että valo ei ole meissä ja meitä luonut vaan pelkkå aine, joka putkahti jostain.Yrittäisit sinäkin päästä pois sieltä pimeydestä valoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäisit sinäkin päästä pois sieltä pimeydestä valoon!
"Aineellinen geenistö, joka on "pimeää ainetta" hupenee."
Matkalla ollaan. Vielä muutama elämä täytyy aineissa käydä läpi.
Oletko sinä jo täysin valmis valo-olento, vai luuletko vaan niin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aineellinen geenistö, joka on "pimeää ainetta" hupenee."
Matkalla ollaan. Vielä muutama elämä täytyy aineissa käydä läpi.
Oletko sinä jo täysin valmis valo-olento, vai luuletko vaan niin?Jätä ne aineet...
- Anonyymi
Ilmeisesti neandertaaleista on löytynyt joiltain muiltakin ajoilta myös homo sapiens ja denisovan kromosomeja?
Ihmislajeilla yhteisiä kantamuotoja ja kontakteja pienemmissä määrin aikojen kuluessa?
Oma juttunsa, että kuinka eriytyneitä lajeja ja millaisella prosentilla risteytyminen ja lisääntymiskykyiset jälkeläiset ovat olleet mahdollisia.
Teknisesti ottaen populaation tai ekologisen lokeron korvautuminen jollain muulla on periaatteeltaan aika sama juttu kuin jonkin homo sapiens -kulttuurin korvatessa aiemman kulttuurin.
Esim. indo-eurooppalaisten leviäminen Eurooppaan.- Anonyymi
Kontaktit on olleet ehkä hengen maailmassa. Sitten kun syntyvät aineellisiksi sieluksi tänne, niin kokevat olevansa sielunkumppaneita. Muuten ovat vihollisia keskenään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontaktit on olleet ehkä hengen maailmassa. Sitten kun syntyvät aineellisiksi sieluksi tänne, niin kokevat olevansa sielunkumppaneita. Muuten ovat vihollisia keskenään.
Onko lääkkeet unohtunu ottaa?
- Anonyymi
Kun käytät sanaa "ilmeisesti" ilmaiset ettet tiedä vaan vain arvuuttelet!
Ainakaan toistaiseksi löydetyistä Neandertalinihmisen jäänteistä ei ole löydetty jälkiä nykyihmisen eikä Denisovanihmisen geeneistä.
Olen liikkunut muutaman kymmenen kilometrin päässä Denisovan luolista, samoin kohtuu lähellä aluetta jossa aikanaan asui perhe jonka tarina on luettavissa TAIGAN ERAKOT- nimisestä kirjasta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun käytät sanaa "ilmeisesti" ilmaiset ettet tiedä vaan vain arvuuttelet!
Ainakaan toistaiseksi löydetyistä Neandertalinihmisen jäänteistä ei ole löydetty jälkiä nykyihmisen eikä Denisovanihmisen geeneistä.
Olen liikkunut muutaman kymmenen kilometrin päässä Denisovan luolista, samoin kohtuu lähellä aluetta jossa aikanaan asui perhe jonka tarina on luettavissa TAIGAN ERAKOT- nimisestä kirjasta...Risteymistä on näyttöä.
https://yle.fi/a/3-10482330
- Anonyymi
Olemmeko jo uutta rotua?
Talvipäivän seisaus 21.12.2012 oli astronomisesti hetki, jolloin auringon liike Linnunrataa vasten leikkasi Linnunradan elämänpuun eli galaktisen keskipisteen kanssa. Tuona hetkenä aurinkokunta ja Maa planeetta saivat mahdollisuuden vastaanottaa uuden tietoisuuden impulssin ja galaktisen yhteyden, jonka avulla ihmiskunta aloitti uuden 5125 vuotta pitkän jakson.
Tuona hetkenä päättyi 26 000 vuotta pitkä Maan prekessio sykli. Planeettamme linjautui suoraan yhteyteen Lähteen kanssa. Tämä käynnisti siirtymän uuteen värähtelytaajuuteen ja ihmiskunnan sekä Maa planeetan uudeksisyntymän.
2012 vuodesta alkoi tähtikylvön aika. Planeetallemme alkoi virrata aivan uudenlaisia energioita. Ne tahdistavat värähtelytaajuuden jatkuvan syklisen kohoamisen ja ihmiskunnan tietoisuuden evoluution, joka nyt on käynnissä entistä intensiivisemmin. Vuodesta 2012 vuoteen 2032 ihmiskunta on jonkin aivan uuden ja ennennäkemättömän äärellä.- Anonyymi
Ne lääkkeet..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne lääkkeet..?
Syötkö paljon rautaa, jotta pysyt jämähtäneenä maan kamaralle?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1629704Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217208Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495