Onko suomen kielessä puolivokaaleja? Jos on, mitkä niitä ovat? Onko esim. v puolivokaali? Jos on, mikä on sen määritelmä ja toisaalta mikä on sen kuvaus? Saa käyttää yleisen fonetiikan "järjestelmää", API-järjestelmää tai SU-järjestelmää...
Puolivokaaleja?!
Phoneemi
2318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Puolivokaaleiksi kutsutaan äänteitä j ja v, joiden ääntämisessä on vokaalimaista ääntötavan hälyttömyys, mutta konsonanttimaista se, että ääntöväylässä on kapeikko – –."
http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/visktermit/visktermit.cgi?h_id=pCHDHHHEG
Tosin Visk luonnehtii myös "h-äännettä" (todellisuudessa ainakin kolme foneettisesti hyvin erilaista äännettä) äänteeksi, jolla "on yhtymäkohtia sekä frikatiiveihin että puolivokaaleihin".
Hupia kaipaava voi lukea myös Hikipedian tai sen ivamukaelman Wikipedian kuvauksen käsitteestä "puolivokaali".
Niinpä, ”ääniväylässä on kapeikko”… Tarkoittaako tämä kapeikko sitten supistumaa eli striktuuraa? Jos esim. puhutaan äänteestä v, minä ainakin äännän v:n siten, että alahuuleni koskettaa ylähampaita, eli kyllä se minusta on selvä striktuura. Äänne j taas voidaan selkeästi määritellä puolivokaaliksikin sekä yleisen fonetiikan että SU-järjestelmän mukaan.
Alun perin SU-järjestelmässä puolivokaalilla tarkoitettiin soinnillista heikkohälyistä frikatiivia (Itkonen ja Sovijärvi sekä Nykysuomen sanakirja!), mutta jossain vaiheessa ko. äänteet yhdistettiin (minusta oudolla tavalla) yleisen fonetiikan puolivokaaleihin, jotka luetaan resonantteihin (ja ovat ihan eri asia). ”Oikeat” puolivokaalithan ovat suppeiden vokaalien konsonanttisia vastineita eli puolivokaaleita voivat olla vain w, j ja ɥ* (sekä harvinainen ɰ*), jotka vastaavat vokaaleja u, i ja y (sekä ɯ*). En ole koskaan tavannut ainakaan tuntemissani kielissä vokaalia, joka olisi labiodentaalinen! (* nämä merkit eivät ehkä näy oikein!)
Yleensä esitetään, että klusiilit muodostetaan sulkeumalla eli klausuuralla ja vokaalit avaumalla eli apertuuralla.
Miksi kuitenkin ns. frikatiivit määritellään frikaation perusteella, joka on aivan erityyppinen ilmiö? Miksi ei käytetä määrittelyssä ”ääntymätapaa” striktuura, joka siis tarkoittaa supistumaa eli epätäydellistä sulkeumaa, ja vastaavista äänteistä (joskus käytettyä) nimitystä konstriktiivi?
Sitä paitsi nykyään frikaatiostakin käytetään nimitystä friktio, vaikka äänteitä yhä nimitetään frikatiiveiksi eikä friktiiveiksi!
Tuo h voi olla todella vieläkin hankalampi tapaus, onko se ns. frikatiivi, puolivokaali vai ehkä jokin glottaalinen äänne?!...