CRU:n uskottavuus tiedon lähteenä

Näiden julkisuuteen vuodettujen meilien esiin tuomat ongelmat asettavat hyvin suuria kysymyksiä CRU:n ja sitä tietolähteenään käyttävän ICPP:n suhteen. Se on fakta.

Jos meileissä on jotakin sellaista, joka ei pidä paikkaansa, jotakin sellaista mitä niiden lähettäjät eivät ole sanoneet, asia olisi varsin helppo selvittää oikeudessa. Jokainen jonka meilin sisältöä on muuteltu, voisi haastaa niitä julkaisseet mediat oikeuteen perättömästä väittämästä. Alkuperäisellä viestillä olisi helppo osoittaa julkisuudessa olleet väärennöksiksi. Näin ei kuitenkaan yksikään näistä CRU:n neroista ole toiminut. Miksi?

Jos julkisuudessa on esitetty asiayhteydestä irrotettuja lainauksia, mitä sitten? Onhan herra Adolf Hitlerkin puhunut paljon muusta kuin juutalaisista, mutta aina vain nostetaan esiin hänen asenteensa juutalaisiin ja heidän tuhoamiseensa irrallaan muusta kansallissosialistisesta ideologiasta. Tällä irvokkaalla esimerkillä haluan siis sanoa, että vaikka näin onkin, se ei muuta ajatusta. Vaikka Hitlerin juutalaiskommentit olivat pieni osa miehen kaikkea paasausta, ne olivat totta ja johtivat katastrofiin. Jos CRU:n nokkamiesten meilien sisältämät ajatukset ovat heidän ajatuksiaan, nekin paljastavat aika paljon koko systeemistä, aivan kuten herra Hitlerinkin heitot, olivatpa ne irti asiayhteydestään tai eivät.

Koska ICPP käyttää CRU:ta pääasiallisena tieteellisenä lähteenään, olisi CRU:n oltava tieteellisesti alansa huippua. Nythän me emme tiedä sitä, koska CRU:n ilmastonmuutostutkimuksen metodi on salainen, samoin kuin heidän tuloksena jne. He kieltäytyvät avaamasta tiedostojaan ja tutkimustaan muulle tiedeyhteisölle. Tämä on varsin merkillistä. Se herättää epäilyksiä.

Voihan olla, että CRU:n herrat ovat oikeassa. Fakta on vain se, ettemme me, skeptikot tai uskovaisetkaan, tiedä onko niin. Kukaan ulkopuolinen ei ole päässyt tarkastelemaan heidän dataansa, metodiaan ja tutkimuksiaan. Miksi? Onko tämä tiedettä, vai uskonnollisen dogmin varjelemista? Emme tiedä. Emme niin kauan, kun CRU ei avaa metodiaan ja tuloksiaan kriittiselle tarkastelulle.

Miksi se ei sitä tee? Sehän katkaisisi siivet näiltä huhuilta ja epäilyksiltä. Minustakin voisi tulla ilmastouskovainen.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Phil Jonesin mielentilaa tutkitaan nyt e-mailien perusteella, koska mies on kadonnut maan alle. Outojen e-mailien syynä voi olla esim. aivokasvain, ei välttämättä tahallinen vääristely. On häämästyttävää, että huippuilmastotutkijoille ei tehdä pakollista terveystarkastusta vuosittain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


scepdius kirjoitti:

Näiden julkisuuteen vuodettujen meilien esiin tuomat ongelmat asettavat hyvin suuria kysymyksiä CRU:n ja sitä tietolähteenään käyttävän ICPP:n suhteen. Se on fakta.

Jos meileissä on jotakin sellaista, joka ei pidä paikkaansa, jotakin sellaista mitä niiden lähettäjät eivät ole sanoneet, asia olisi varsin helppo selvittää oikeudessa. Jokainen jonka meilin sisältöä on muuteltu, voisi haastaa niitä julkaisseet mediat oikeuteen perättömästä väittämästä. Alkuperäisellä viestillä olisi helppo osoittaa julkisuudessa olleet väärennöksiksi. Näin ei kuitenkaan yksikään näistä CRU:n neroista ole toiminut. Miksi?

Jos julkisuudessa on esitetty asiayhteydestä irrotettuja lainauksia, mitä sitten? Onhan herra Adolf Hitlerkin puhunut paljon muusta kuin juutalaisista, mutta aina vain nostetaan esiin hänen asenteensa juutalaisiin ja heidän tuhoamiseensa irrallaan muusta kansallissosialistisesta ideologiasta. Tällä irvokkaalla esimerkillä haluan siis sanoa, että vaikka näin onkin, se ei muuta ajatusta. Vaikka Hitlerin juutalaiskommentit olivat pieni osa miehen kaikkea paasausta, ne olivat totta ja johtivat katastrofiin. Jos CRU:n nokkamiesten meilien sisältämät ajatukset ovat heidän ajatuksiaan, nekin paljastavat aika paljon koko systeemistä, aivan kuten herra Hitlerinkin heitot, olivatpa ne irti asiayhteydestään tai eivät.

Koska ICPP käyttää CRU:ta pääasiallisena tieteellisenä lähteenään, olisi CRU:n oltava tieteellisesti alansa huippua. Nythän me emme tiedä sitä, koska CRU:n ilmastonmuutostutkimuksen metodi on salainen, samoin kuin heidän tuloksena jne. He kieltäytyvät avaamasta tiedostojaan ja tutkimustaan muulle tiedeyhteisölle. Tämä on varsin merkillistä. Se herättää epäilyksiä.

Voihan olla, että CRU:n herrat ovat oikeassa. Fakta on vain se, ettemme me, skeptikot tai uskovaisetkaan, tiedä onko niin. Kukaan ulkopuolinen ei ole päässyt tarkastelemaan heidän dataansa, metodiaan ja tutkimuksiaan. Miksi? Onko tämä tiedettä, vai uskonnollisen dogmin varjelemista? Emme tiedä. Emme niin kauan, kun CRU ei avaa metodiaan ja tuloksiaan kriittiselle tarkastelulle.

Miksi se ei sitä tee? Sehän katkaisisi siivet näiltä huhuilta ja epäilyksiltä. Minustakin voisi tulla ilmastouskovainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu