kaukoputki lahjaksi tai itselle taivaallisen harrastuksen käynnistämiseksi?
Onko perusteltuja mielipiteitä asiasta tai omakohtaisia silminnäkijähavaintoja?
Meinaan vain, että kun tämä suomalainensää ja taivas on mitä on.
Talvella on pitkää pimeää, enimmäkseen pilvistä ja kylmää.
Keväällä on valoisaa lunta maassa ja kirkkaina öinä kylmää.
Kesällä on valoisaa ja lämmintä ja kirkasta.
Syksyllä on sopivasti pilvistä.
Onko perusteltuja mielipiteitä asiasta tai omakohtaisia silminnäkijähavaintoja?
Meinaan vain, että kun tämä suomalainensää ja taivas on mitä on.
Talvella on pitkää pimeää, enimmäkseen pilvistä ja kylmää.
Keväällä on valoisaa lunta maassa ja kirkkaina öinä kylmää.
Kesällä on valoisaa ja lämmintä ja kirkasta.
Syksyllä on sopivasti pilvistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Loppukesällä - joskus heinä-elokuussa - yöt alkavat jo olla riittävän hämäriä ja silti vielä kohtalaisen lämpimiä.
Suomessa vuoden aikana on vain kymmenkunta tähtitaivaan havaitsemiseen hyvää yötä. Niin se vaan on, sen faktan kanssa on elettävä.
Suomessa ns. Seeing ei myöskään koskaan ole parempi kuin yksi kulmasekunti, joten pelkästään erotuskyvyn takia ei kannattane hankkia yli 4-tuumaista objektiivia. Planeettahavaitsija siis tuskin meillä juurikaan hyötyy tuon isommasta kaukoputkesta.
1. Mieluummin ei koskaan lahjaksi tähtikaukoputkea ellei tiedetä tarkkaan mitä lahjan saaja haluaa ja ellei asiaan ole yhdessä tutustuttu. Tähtikaukoputki on kuitenkin melko erikoinen hyödyke joka ei sovellu oikein mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin taivaan katseluun ( jos siihenkään :-)
2. Joulu on ihan hyvä ajankohta koska silloin lahjoja yleensä annetaan ja talven tähtitaivas on yleisesti huomiota herättävä.
vaan pukin konttiin, siitä on iloa kaikenlaiseen muuhunkin tarkkailuun.
Luonto- & tähtiharrastus on luontevinta aloittaa lämpimään ja valoisaan vuodenaikaan. Laite tulee tutuksi ihan oikeassa ympäristössään eikä pelkästään olohuoneen lattialla. Pari vuotta sitten ostin isot kiikarit näin joulun alla ja yritin niitten kanssa leikkiä pimeässä ja pakkasessa, eikä hommasta tullut yhtään mitään, vasta kun oli kun seuraavana kesänä harjoittelin lämpimässä ja valoisassa jalustan kanssa, alkoi homma pelaamaan paremmin.
Zoom-kaukoputki on siitä mukava ja yksinkertainen vehje käyttää, että ei tarvitse mitään paksuja ohjekirjoja, joita on ikävä tavata yöllä tuulessa ja pimeässä. Jos erehtyy hommaamaan tähtiputken, sitä ei voi kaivaa kaapista ennen kuin joskus heinäkuun lopulla ja silloinkin aamuyön vähäisinä pimeinä hetkinä.
Kesälllä on paljon mielenkiintoista havainnoitavaa, esim. paljon kottaraisia liikenteessä joiden puuhailua on mukava katsella, järvessä uivia joutsenia tai ohikiitäviä veneitä. Saattaapi joskus objektiiviin eksyä taivaalla lentävä flygari, jonka rekisterinumeroa ja pyrstössä olevaa logoa voi yrittää bongata. Kottaraisia ja lentokoneita bongatessa oppii seuraavaan kohdetta parhaimmillaan jopa 90x-näkökentässä, onneksi taivaan kappaleet, kuten planeetat liikkuvat sen verran hissukseen että pysyvät kohtuu hyvin tähtäimessä. Kiinto tähtien kanssa ongelmaa ei juuri käytännössä esiinny, esim. Pohjantähden (Pienen Karhun tähdistön johtotähti) koska starba pysyy kiinteästi paikallaan.
Mökkinaapureihinkin tutustuu näppärästi ensiksi vähän kauempaa ennen kuin alkaa hieroa lähempää tuttavuutta, jos nämä näyttävät tutustumisen arvoisilta.
Joskus siellä luontobongaus reissulla ollessaan saattaa huomata Kuun päiväsaikaan ja siinä onkin helppoa siirtyä (tähti)taivaan bongaamiseen. Valovoimainen tähtikaukoputki voi olla haitallinen silmille valoisaan vuodenaikaan käytettynä, hetken näkee tähtiä ja sit voi tulla lopullinen pimeys.
zoom-kauko putken vahvuus on juuri monikäyttöisyys, sitä voi käyttää vuoden mitä erilaimpiin tarkoituksiin, tähtikaukoputki jököttää yksin siellä kaapin perukoilla odottaen ehkä sitä yhtä tai kahta yötä jolloin voi raahustaa pimeään metsään katsomaan hienoja astrologisesti merkittäviä tapahtumia. Ainoa vika näissä zoom-putkissa on se, että ko. sana tuntuu olevan kirosana joillekin fanaattisimmille harrastajille.
Voihan kiikareillakin tehdä havaintoja kesäaikaan ja samoin opetella käyttämään sitä sutjakkaasti. Aina se kesällä mukavampaa puuhaa kuin umpipakkasessa ja pimeässä tuulen keskellä.
"tähtikaukoputki jököttää yksin siellä kaapin perukoilla odottaen ehkä sitä yhtä tai kahta yötä jolloin voi raahustaa pimeään metsään katsomaan hienoja astrologisesti merkittäviä tapahtumia."
Tämä lausunto antaa liian synkeän kuvan tähtikaukoputkesta. Toki tähtikaukoputki on melko erikoistunut laite, jotkut hyvinkin erikoistuneita. Kaikki eivät varmaankaan sellaista tarvitse. Jos kaukoputken astronominen tarve on suht vähäistä niin jokin yleiskäyttöinen kaukoputki voi ajaa lähes saman asian halvemmalla. Lisäksi yleiskäyttöistä kaukoputkea voi käyttää muuhunkin havaitsemiseen.
Esimerkiksi joillakin harrastajan Newton-tyyppisillä peilikaukoputkilla terävänä näkyy vain muutaman kulmaminuutin suuruinen kulma taivasta kerrallaan. Selväähän on että tällainen kaukoputki täytyy pystyä suuntaamaan varsin tarkasti haluttuun kohteeseen, eli esim. jalustalta vaaditaan paljon.
On vaikeahko kuvitella että harrastaja hankkisi kerrasta itselleen koko loppuelämäksi sopivan ja riittävän havaintoinstrumentin. Kyllä kai esim. 8-tuumaiselle peilikaukoputkelle riittää käyttöä yhdeksi ihmisen eliniäksi jos siitä pyrkii ottamaan kaiken irti, mutta todennäköisempää on että harrastus aloitetaan jollakin suht yksinkertaisella, edullisella ja helppokäyttöisellä laitteella ja siitä sitten mielenkiinnon riittäessä pyritään etenemään suorituskykyisempään tekniikkaan kun omakohtaisten havaintojen kautta on paremmin päästy selville siitä mistä koko hommassa on kysymys.
Jonkinlainen oma tähtitorni ja sen sisään kiinteästi pystytetty kaukoputki varmaan väikkyy monen pitemmälle ehtineen harrastajan haaveissa. Sellaista en ainakaan vaihtaisi "zoom-kaukoputkeen" :-)
Kesä on hyvä aika aloittaa koska olosuhteet ovat silloin helpoimmat. Eihän niitä tähtiä paljon keskikesällä nää, mutta vähitellen illat hämärtyvät syksyä kohti. Lämpimässä ja kohtalaisen valoisassa on helpointa opetella ja miettiä valmiiksi erilaiset kaukoputken käytössä tarvittavat rutiinit sekä valita ja valmistella havaintopaikka niin että homma sujuu myös kylmässä ja pimeässä.
Henkilökohtaisia muisteluita menneisyydestä.
Joskus aika kauan sitten (erinäisiä kiikareita ja kaukoputkia takaperin) sain lahjaksi ymmärtäväisiltä ystäviltä kiikarit (aikana jolloin yli 50 milliä oli harvinaista ja kallista herkkua) kesällä.
Ne olivat sen verran painavat ja heiluvat, ettei niiden kanssa oikein viitsinyt paljoa juoksennella luonnon helmassa tiirailemassa tipusia.
Eikä niissä ollut jalustakiinnitystä. Köytin ne narulla ja tyynyllä kamerajalustaan kiinni, jolloin kuvakenttä pysyi suht vakaana.
Lämpimissä ja valoisissa kesäilloissa näkyi paljain silmin ne kolme kirkasta tähteä, mutta kiikareilla näkyi paljon enemmän vaalealtakin taivaalta.
Planisfäärin ja tähtikartan avulla taivas tuli uudella tavalla tutuksi. Niistä muutamasta näkyvästä tähdestä alkaen hyppelemällä tähtihyppelyä taivaalta löytyi vaikka mitä kiinnostavia tähtikuvioita.
Ja kirkasta oli miltei joka ilta ja vähitellen taivaan tummetessa löytyi uusia himmeämpiä tuttavuuksia.
Lämpimät kesäyöt teki tutkimusmatkailun miellyttäväksi ja puiden lehtevyys peitti paljon häiriövaloja pois.
Niitä aikoja muistelee nyt suurella haikeudella, kun vieressä nököttää (ja on nököttänyt jo viikkoja) uusin kaukoputki ilman ainuttakaan vilkaisua tähtitarhojen ihmeisiin, kun taivas on vain ja pelkästään pilvessä viikosta toiseen.