kristityt siis perustelevat väitteensä todeksi sillä että *tosi on totta*. Alakoulutasoa..
*se on totta koska raamattu sanoo että se on totta*
2
124
Vastaukset
- minä sanoisin niin
Eikä Raamattua kirjoiteta pienellä kirjaimella.
Ei se ihan nuin yksikertaista ole.
Ensin pitää raamatussa sanoa että kaikki raamatussa sanottu on Jumalan sanaa.
Sitten siellä annetaan sellainen kuva että Jumala on oikeasti olemassa.
Lisäksi siellä rivien välissä oletetaan että Jumala ei juksaa.
Tämän korttitalon päälle sitten kasataan tonnikaupalla todistettavia asioita.
Mutta ei se haittaa, sillä uskonnot perustuvat ihmisen haluun uskoa.
Ei rakennelman tarvitse olla kestävä.
Riittää että raamatussa on uskon luurangoksi jokin viitekehys ja lihaksi tarinoita, jotka pysyvät yksinkertaisessakin mielessä. Nahan karvoineen luo sitten itse kukin lukija omassa päässään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek195183Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5502633Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.192352Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1512220- 242007
- 821654
- 1461535
- 1271241
- 128946
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40899