Pekka Pouta väisti kokonaa kysymyksen

ilmastomuutoksesta ja totesi vain, että kesäksi lämpenee. Alkaa olla jo too embarrassed puhu inversioista kuin lapsetkin jo vittuilee kilmatologeille. Inversiomestari itse on hävinnyt kuin pieru saharaan eikä miestä näy missään.
6327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kansalaiset kyllä käsittävät, että ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on vakavin Maapalloa ja ihmiskuntaa koskaan kohdannut uhka, mutta eivät ole itse valmiita tekemään riittävästi uhrauksia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi:

"76 % EU-kansalaisista katsoo, että teollisuus, 67 % että kansalaiset itse, 64 % että hallitukset ja 58 % että EU ei tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

61 % haastatelluista (suomalaisista 63 %) on jo muuttanut tottumuksiaan vähentääkseen hiilijälkeään. Tavallisimmin on kyse pienistä elintapojen muutoksista, kuten jätteiden lajittelusta, kierrätyksestä sekä energian- ja vedenkulutuksen vähentämisestä kotona. Näistä haastatelluista:

* 28 % (36 % suomalaisista) on valinnut ympäristöystävällisen kulkuvälineen
* 27 % (34 %) suosii vuodenajan ja lähituotantoa kuljetuksen hiilipäästöjen vähentämiseksi
* 25 % (32 %) on vähentänyt yksityisautoilua
* 18 % (27 %) on vaihtanut ympäristöystävällisempään autoon

Pääsyitä ilmastotalkoisiin osallistumiselle ovat usko siihen, että elintapojen muutoksilla on väliä ilmastonmuutoksen kannalta, kansalaisvelvollisuus suojella ympäristöä ja huoli tulevista sukupolvista."

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+IM-PRESS+20080911STO36944+0+DOC+XML+V0//FI

Äänestä
  • radikaalisti muuttuneet ennen juhannusta. Luulenkin, että jo ennen kuin senaatin ja kongressin kuulustelut alkavat, tähän aatteeseen ei usko enää kuin "puolueen jäsenet".

    Äänestä

  • No kyllä minäkin olen vähentänyt energiankulutustani ja valitsen ympäristöystävällisiä kulkuvälineitä, mutta en todellakaan tee sitä siksi että uskoisin ihmisen ilmaan päästämällä hiilidioksidilla olevan jotain vaikutusta maapallon ilmastoon. Lähituotantoa voi suosia vaikkapa työllisyyssyistä.

    Voikin kysyä että kuinka moni noista kyselyyn osallistujista pyrkisi joka tapauksessa vähentämään energiankulutustaan?

    Äänestä

"Pekka Pouta väisti kokonaa kysymyksen ilmastomuutoksesta ja totesi vain, että kesäksi lämpenee."

Tämä on erittäin fiksua. Kesäksi kyllä lämpenee. Mitä Poudan olisi mielestäsi pitänyt vastata? Syyt tämänhetkiseen säähän tiedetään ja on varmasti moneen kertaan kerrottu. Ja varmaan myös sekin on moneen kertaan kerrottu, että sää ja ilmasto eivät ole sama asia. Kuten myös sekin, että yhden vuoden (tai edes kahden vuoden) säät eivät kerro ilmastosta yhtään mitään. Tietyssä pisteessä tulee kyllästyminen.

Äänestä
  • fiksusti ja hauskasti väisti kysymyksen, koska tietää, että kohta on kiusallista selitellä sanomisiaan.

    Äänestä

  • ,lc,lxzc kirjoitti:

    fiksusti ja hauskasti väisti kysymyksen, koska tietää, että kohta on kiusallista selitellä sanomisiaan.

    "... koska tietää, että kohta on kiusallista selitellä sanomisiaan."

    Ei "kiusallista selitellä sanomisiaan" vaan tylsää jatkuvasti kerrata samoja asioita. Sama juttu tällä palstalla. Samoja virheellisiä käsityksiä jankataan kerta kerran jälkeen. Kaikkien palstalla esitettyjen väärinkäsitysten oikominen kävisi työstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kmc,,ls,l kirjoitti:

ilmastomuutoksesta ja totesi vain, että kesäksi lämpenee. Alkaa olla jo too embarrassed puhu inversioista kuin lapsetkin jo vittuilee kilmatologeille. Inversiomestari itse on hävinnyt kuin pieru saharaan eikä miestä näy missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu