Ihmisen elimistö on suunniteltu kivikautisella ruokavaliolla toimivaksi kemialliseksi tuotantolaitokseksi, joka tuottaa ravinnosta paskaa ja siinä sivussa, ravinnon sisältämistä tarveaineista, energiaa, joka ilmenee psyykenä, joka ilmentää, paitsi perimäämme ja oppimaamme, myös kehon kemiallista tasapainotilaa.
Lääketiede taas lähtee siitä, että ihmisellä on keho pelkästään siksi, että psyyke tarvitsee jonkin asuinpaikan, ja että keho, ja sen tasapainotila, ei vaikuta psyykeen mitenkään. Lääketieteen mukaan, psyyken häiriöt vain ilmaantuvat mystisesti jostain, ja niitä voidaan hoitaa ainoastaan synteettisillä lääkkeillä. Jos fyysisiä oireita varten ei ole olemassa lääkettä, tai suositusten mukainen lääkehoito ei tehoa niihin, tämä on tieteellinen todistus siitä, että psyyke aiheuttaa ne, koska lääketiedettä ei kiinnosta oireitten ja aiheuttajan, vaan oireiden ja lääkkeiden yhteydet. Somatisaatio on lääketieteen lahja lääketeollisuudelle. Ikiliikkuja, jonka varaan voi tehdä turvallisesti pitkän tähtäimen tulosennusteita.
Lääketieteen peruslähtökohta tekee siitä nimenomaan lääkkeitä ja lääkitsemistä käsittelevän tieteenalan. Jos asiaan perehtyy tieteellisellä kritiikillä, päätyy väistämättä siihen johtopäätökseen, että nimenomaan koululääketieteen virallinen linja on lähes pelkkää puoskarointia ja lääkkeet; enimmäkseen kärmesöljyjä. Lääketieteen lähestymistapa kehon kemiallista epätasapainoa ilmentävien oireiden suhteen, on täysin verrannollinen alkemistien yrityksiin tehdä epäjaloista metalleista kultaa. Kehon kemiallinen tasapaino tulee sille sopivasta ravinnosta, ja ihminen on tullut valtamerestä. Puhtaan veden virta kehon läpi ja merisuola oikeassa suhteessa, on kehon ja psyyken tasapainon ehdoton perusedellytys.
Nykyaikainen ruokavalio kerryttää kehoon virtsahappoja, jotka aiheuttavat kognitiivisten kykyjen heikentymistä ja persoonallisuusmuutoksia, alentavat immuunisuojaa ja aiheuttavat kehon sisältä käsin monia oireita ja oireyhtymiä, joita ei voi parantaa lääkkeillä. Happamuus aiheuttaa unisuutta, johon otamme avuksi kofeiinin, joka petkuttaa aivojamme luulemaan, että saamme lisää energiaa, kun keho vain tehostaa energiankulutusta ja lisää stressihormonien, ja virtsahappojen tuotantoa, sekä estää niitä poistumasta kehosta, syventäen ongelmaa välittömän, piristävän vaikutuksensa suojassa.
Kun oireita sitten ilmenee, lääkäri määrää niihin lääkkeitä, jotka hidastavat kofeiiniaineenvaihduntaa, nostaen vapaan kofeiinin tasoa veressä. Kofeiinin tason noustessa, tilanne pahenee taustalla kaiken aikaa, vaikka lääke piilottaisikin oireita, aiheuttamalla aivoihin fysikaalisia muutoksia, joiden ansiosta niiden virtsahappojen sietokyky paranee.
Jossakin vaiheessa elämää, virtsahappoja saattaa vapautua kudoksista, syystä tai toisesta, niin nopeasti ja runsaasti, että saat sydän- tai aivoinfarktin ja päädyt vihannekseksi, tai sinulle kehittyy adrenergisen myrskyn seurauksena aivopöhö hyponatremian vuoksi. Natrium pumppautuu verestä lihaksiin adrenaliinitason noustessa, jolloin aivot imevät verestä vesimolekyylejä, laimentaakseen natriumpitoisuutensa samalle tasolle kuin veren, jolloin ne turpoavat niin, että aivorunko pursuaa kallonpohjan aukoista ulos. Tai ehkä maksat makeasta elämästä, viettämällä viimeiset vuotesi kusihappotripillä, kipeänä ja sekopäisenä vuodeosaston kusenhajuisena kroonikkona, jonka päivän kohokohta on vääntää tortut, ja soittaa hoitsu vaihtamaan vaippa ja pesemään vehkeet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.