Lahja pöydällä

ru.ri

Hyvä ystäväni kertoo minulle että on ostanut minulle mitä hienoimman lahjan. Hän sanoo että keittiöni pöydältä löytyy paketti, jossa on hienoin lahja mitä voisin ikinä kuvitella, jotain mikä on tärkeämpää kuin itse elämä. Noh, menen keittiöön ja pöytä on tietenkin tyhjä. Silmäilen hetken tilannetta ja totean että pöytä on tyhjä, ja sillä selvä. Soitan ystävälleni ja kysyn lahjasta, ja ystäväni ihmettelee puusilmäisyyttäni osittain kummastuneena ja osittain loukkaantuneena. Hän kehottaa etsimään tarkemmin ja tietenkin koska luotan ystäväni sanaan, lupaan tehdä niin.
Tyhjennän pöydän täysin, siirrän pois pientavarat ja mainokset, käyn ne tarkasti läpi ja pinoan ne lattialle. Pöydällä ei kertakaikkiaan ole mitään. Soitan uudestaan ystävälleni ja hän kuulostaa yhä loukkaantuneemmalta. Hän toteaa hiukan syyttävään sävyyn että kenties en osaa etsiä oikein, ja suosittelee että laitan kaikki keittiön valot päälle ja katson tarkasti pöydän pintaa.
Tässä vaiheessa tarkempi etsiminen tuntuu turhalta. Kaiken sen mukaan mitä ymmärrän reaalimaailmasta pöydällä ei voi olla mitään merkityksellistä, mutta en myöskään äkkiseltään usko että ystäväni valehtelisi ilman syytä. Hän vaikuttaa vilpittömältä, joten annan hänelle sen verran arvoa, että hän ainakin itse todella uskoo siihen että pöydälläni olisi lahja. Kenties hän todella jätti pöydälle lahjan mutta se on syystä tai toisesta siitä hävinnyt, omasta näkökulmastani voin todeta vain sen miten itse näen tilanteen olevan.
Päätän antaa asian olla, mutta ajan mittaan ystäväni alkaa ärtymään siitä etten kommentoi mitenkään hänen lahjaansa. Moni muu varmasti tässä vaiheessa päästäisi valkoisen valheen ja kiittäisi ystävää ja kehuisi miten hieno lahja oli ollut. Itse en kuitenkaan tähän viitsi lähteä, kunnioitan kyllä ystävääni mutta kunnioitan häntä myös siinä määrin etten valehtele lahjasta. Näin jatkuu ja aihe nousee esiin aina toisinaan. Välillä ystäväni syyttää minua umpimieliseksi ja moittii minua siitä että valitsen elää kurjuudessa, kun elämäni olisi niin paljon parempaa hänen lahjansa kanssa. Hän ei voi ymmärtää miksi en ole edes utelias hänen lahjastaan, kun kyseessä on kuitenkin niin äärimmäisen hieno asia.
Vaikka tahtoisin olla kohtelias, niin en voi sijoittaa kuin rajallisen ajan pöydän tutkimiseen. Jos ystäväni tarjoaisi jotain uutta neuvoa lahjan paikallistamiseen voisin vilkaista pöytää uudestaan, mutta nykyisten tietojeni valossa tarkempi etsiminen ei ole tarpeen. Ja miksi edes etsisin tuota lahjaa, kun ystäväni ei edes pysty kuvailemaan mitä paketti pitää sisällään? Hän ei voi kuvailla sitä, vaan sanoo että se pitää kokea itse. Hän ei voi osoittaa miten itse hyötyy siitä, vaan sanoo ettei olisi mitään ellei olisi saanut itse samaa lahjaa aikoinaan. Itse en kuitenkaan huomaa ystävässäni muuta eroa muihin, kuin että hän jaksaa aina jauhaa tästä ihmeellisestä lahjastaan ja siitä miten hieno se on...
Näin jatkuu kunnes yksi päivä puhelimeni taas soi, soittaja on toinen ystäväni joka ilmoittaa innokkalla äänellä, "Hyviä uutisia, ostin sinulle hienoimman lahjan ikinä ja jätin sen sinun olohuoneesi pöydälle!

6

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei oo mitään

      Onko hän joku elämäänsä äkääntynyt vanha mummo, joka haluaa pompottaa sinua?

    • Entäpä jos kompakysymyksen ratkaisu onkin seuraava:

      Ei ole mitään muuta kuin tämä meidän maailmamme. Jumalien armot ja armottomuudet ovat siinä olemattomassa paketissa; siis niitäkään ei ole.

      Me olemme vain täällä keskenämme!

      Kun sen ymmärtää, voi alkaa elämään oikeaa, täyttä ja hyvää elämää ilman harhoja ja taikauskoa.

      Eiköhän eletä hyvä elämä itse kukin, nyt kun kerran täällä olemme!

    • aaaadfgh

      miten nää ystävät ovat pääsee sinne asuntoo ilman että olet humannut sen. Oliko ystävillä edes avainta vai oliko ovi valmiina auki. ;)

      • ru.ri

        Jaa-a.. Ehkä he vain ovat niin taitavia tunkeutumaan elämääni. ;)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      88
      4525
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3314
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3065
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2936
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2767
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1841
    Aihe