Voiko toista rakastaa ja silti ei pysty olemaan yhdessä?

Jos kärsii esim. hylätyksitulemisen pelosta, niin kyllä se on mahdollista. Se ihminen ei halua silloin itse tulla jätetyksi, eikä halua erota ja joutua luopumaan rakastamastaan ihmisestä näin.

...voi rakastaa jotakuta vaan ei silti kykene suhteeseen. Joskus suhteen osapuolet vaan ovat niin erilaisia tai eri taustojen niin erilaisiksi muovaamia ettei suhteessa tule käytännössä yhtikäs mitään. Ja kun ei tule suhdetta eikä asiat etene niin kyllä se rakkauskin ennen pitkää hiipuu ja antaa näin tilaa mahdolliselle uudelle rakkaudelle, joka sitten taas ehkä toimii ja kehittyy muovautuen ehkä loppuelämän suhteeksi.

Minusta voi hyvinkin rakastua, mutta ei ole kykenevä parisuhteeseen.
Ovathan rakastuminen ja parisuhde kaksi eri asiaa.
Jotkut ovat parisuhteessa vaikka ei ole rakkautta, rakkautta on ilman parisuhdetta.
Ihminen ei ole kone, olemme yksilöitä kaikki.
Ehkä olet kokenut elämässäsi traumoja joita et ole kenties selvitellyt, tai
olet kokenut aiemmissa parisuhtessa asioita joita et halua kokea uudestaan?
Parisuhde voi kenties pelottaa. Traumat voivat aiheuttaa henkisen lukkotilan.
Ehkäpä rakkauden kohteessa on joku joka vaivaa sinua?

Minusta kannattaisi kertoa rakkauden kohteelle mitä tuntee.
Yleensäkkin kannattaa mieltä vaivaavista asioista keskustella.
Myös voi miettiä olisiko psykologista apua?

Jos saat vastarakkautta, niin asioista keskustelemalla yleensä pääsee eteenpäin.
Ehkäpä voitte nauttia rakkaudestanne ilman pakkoa parisuhteesta.

Isäni ja äitini rakastavat toisiansa. Niin ainakin syvästi sanovat.

Mutta saman katon alla he eivät voi asua. Se ei vaan luonnistu. Isä kun on sitä mieltä että nainen on kotona, pyykkää ja tekee ruokaa. Mutta äiti taas ei pidä siitä että isä tekee välillä jopa 16 tuntista työpäivää ja menee sen jälkeen vielä sukulaisille kahville, sanomaan kavereille ja sitten vasta kotia nukkumaan. Ja kahdeksan tunnin päästä taas sama rumba.

Ja molemmat on yhtäkaikki vielä persaukisia ja aina tappelua rahasta. Ihme etteivät vielä ole minulta rahaa kerjänneet.

Äitini: ainainen opiskelija, kävi amk:ta 8 vuotta eikä siltikkään valmistunu, on opiskellut useampaa alaa välillä eikä niistäkään todistusta, tekee siivoustyötä hilupalkalla
Isäni: allekirjoitti typerän sopimuksen, jonka mukaan saa vaan n. 1700 euroa kuussa 2500 euron sijasta

Kaksi kämppää, kolme lasta :D Tiukkaa tekee

Nyt on pakko kehaista itseään. Opiskelija joka valmistuu 2,5 v:ssa kolmen sijasta, kaksi vuotta työkokemusta omalta alalta 10-14e tuntipalkalla ja lisäksi oma yritys pystyssä. ja juuri täytin 18v ;)

ja kuka valittaa että on nuorisotyöttömyytä?

Mä uskon, että vaikka rakastaisi toista täydestä sydämestään, ei toinen välttämättä kuitenkaan kykene suhteeseen.. Itse rakastuin tasan kuukausi sitten ensimmäisillä treffeillä ihan täysin poikaystävääni. Aloimme oikeastaan samana iltana seurustella ja voin rehellisesti sanoa, että tunnen poikaystävääni kohtaan sellaista rakkautta, jota en ole koskaan tuntenut ketään kohtaan, en edes eksääni, jota myös rakastin. Mutta tämä rakkaus on niin erilaista, paljon syvempää.. Eksäni oli väkivaltainen ja on minulla muitakin "traumoja" menneisyydessäni, joita en ehkä ole vielä saanut selvitettyä... Siksi mieltäni kaivertaa se, että olisiko minun sittenkin henkisesti helpompi olla yksin.. Luulen niin. Olen jo puhunut tästä poikaystävälleni ja hän on hyvin murheissaan, jos jätän hänet ja sanoo, että tahtoisi auttaa ja tukea minua. Jotenkin vain koen, että en ansaitse häntä. Hän on liian hyvä minulle ja hänen ei todellakaan tarvitsisi tukea minua, olenhan aikuinen jo ja minun on itse "selvittettävä välit menneisyyteni kanssa". Minuun sattuu aivan järkyttävän paljon kun ajattelenkin, että luultavasti joudun hänet jättämään.. Oman henkisen hyvinvointini ja myös hänen henkisen hyvinvointinsa vuoksi, koska uskon että minun tämä masennus ja heikko itsetunto todennäköisesti myös kuormittaisi poikaystävääni..

Elämässä vain on joskus tehtävä kipeitäkin päätöksiä... En rohkenisi väittää niin mustavalkoisesti, että jos toinen kykenee jättämään toisen, vaikka väittää rakastavansa häntä, ei siinä tapauksessa oikeasti rakastaisi kumppaniaan, koska jättää hänet.. Tilanteita on niin monenlaisia, koska ihmisiäkin on niin paljon erilaisia. Tulen aina toivomaan poikaystävälleni kaikkea hyvää ja toivon, että hän saa ansaitsemansa kumppanin!

Ihmisten elämät voivat todellakin olla hyvin erillaisia, olemmehan kaikki eri lähtökohdista ja eri geenirihmastoista lähtöisin.

Minä ensinnäkin tiedän, että entinen mieheni rakastaa minua juuri sillä kapasiteetillä jolla pystyy, tunnelukkoisuudestaan huolimatta, joka ovat peräisin lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vanhempien hylkäämisestä ja arvottomuuden tunteesta. Adhd alkoi myös näkyä, mutta hänen ollessaan pienenä laitoksessa, sitä sairautta ei tunnettu oikein. Myöhemmin nuppia sekoitti vielä murrosiässä aloitettu sekakäyttö ja liian varhainen seksuaalisuus. Sekakäytöstä tuli tietenkin rikollisuus peliin ja linnakierre alkoi vielä laitoskierteen jälkeen. Vähemmästäkin menee voimat ja halu parisuhteeseen. Jos jonkinmoista naista pitäny hetken mukanaan, mutta minun kanssani eli 6 kk. pitkän selvän kauden jälkeen ja tunnusti rakastavansa ensimmäistä kertaa, mutta koska kaikki tuo edellinen edelleen ahdistaa ja on selvittämättä, niin ei pysty seurustelemaan. Tuntee itensä voimattomaksi ja ahdistuneeksi. Ei pysty puhumaan tulevaisuudesta, mutta ensimmäistä kertaa ajattelee itseään ja on hankkinut apua. On adhd kartoituksessa ja pyrkii terapiaan, ja asuu ensimmäistä kertaa yksin ja koittaa itsenäistyä. Sanoo haluavansa oppia rakastamaan itseään enemmän. Uskon häneen ja hänen toipumiseensa, mutta parisuhteelle siinä ei ole sijaa, vaikka olenkin hänelle todella tärkeä ja läheinen. Hänellä ei ole tällä hetkellä mitään annettavaa toiselle ihmiselle, vaikka haluja olisikin, niin voimat puuttuu. Hänellä ei ole kosketusta itseensä, eikä tunteisiinsa. Kaikki asiat vaatii opettelua, tavallisten asioiden hoitaminen tai itselleen kaupassa käyminen. Tajusin todella hyvin, että hän ei pysty seurustelemaan, vaikka olenkin hänen ihannekumppaninsa ja hän pitää minua elämänsä naisena... mutta ehkä sitten joskus, kun elämä hymyilee takaisin. En kuitenkaan elä toivossa, enkä pahemmin odottele. Oli helppo luopua, kun tarkastelee kaikkia näitä asioita laajemmin. Parempi näin!

Oletko suhteessä tällä hetkellä? Rakastuminen on mahdollista ilman suhdetta mutta mielestäni se riippuu myös että kummasta näkökulmasta sen katsoo...

En ole suhteessa tällä hetkellä. Luopumisen tuska otti kuitenkin sen verran koville, että omaan eheytymiseen täytyy antaa itselleen aikaa. Mitä tarkoitat ilmiöllä: rakastuminen ilman suhdetta? Minulla oli suhde tuon aikasemmin mainitsevani miehen kanssa, mutta hän ei kyennyt jatkamaa sitä, mutta voin vakuuttaa, että hän yritti. Yrittämällä yritti, kunnes hänestä tuntui, että seinät kaatuu päälle. Olin hänen ensimmäinen tervehenkinen ja todellinen suhde, muiden sekäkäyttäjien ohella. Itse, kun en käytä mitään, en edes tupakoi. Aaah nyt tajusin.. yrität arvioida, oliko miehen rakastuminen minuun todellista?!! Kirjotinkin aikaisemmin, että hän rakasti sillä kapasiteetillä ja niillä eväillä, jotka hänelle oli suotu. Ei kai se paljoa ole ihmiseltä, jolla ei ole kosketusta itseensä tai tunteisiinsa. Mutta kykenin silti tuntemaan hänen rakkautensa, en tiedä oliko omat toiveeni sen rakkauden olemassa olosta niin suuret, että tunsin sen todellisena vai tunsiko hän konkreettisesti siinä hetkessä läikähdyksen rakkautta rinnassaan. Uskon edelleen, että jälkimmäinen on totta. Totta tietenkin sekin, että jos ei rakasta itseään niin ei muitakaan. Enkä usko, että olenkaan itse kovin hyvä analysoimaan tätä asiaa, kun en osaa olla subjektiivinen - kaipaus, kun vielä sekottaa päätä.