Minua on aina kiusannut tuo uskontojen kuva ihmisen ylivertaisuudesta muihiun eläimiin nähden.
Monilla ihmisillä on tämän vuoksi sellainen ajatus, että eläimillä ei ole tunteita, älyä ja tietoisuutta itsestääön. Tiede on pystynyt osoittamaan nämä väitteet hölynpölyksi, mutta silti ajatusta pidetään yllä ja eläimiä alistetaan ihmisen mielihalujen mukaan.
Tässä artikkeli Tiede-lehdestä joka kertoo paljastuksia eläinten maailmasta. Tämä vaan on kiusallista tietoa uskonnon opeille.
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=4076
Itse toivon, että eläimet saisivat pian niille kuuluvan oikeuden omaan elämään täällä maapallolla eikä vain Jumalan luomina käyttöesineinä ihmisille.
Uskontojen luoma käsitys eläimistä
98
798
Vastaukset
- pastori toisaalla
näen tuon henkilökohtaisesti kristittynä. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on hyvää ja arvokasta. Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa. Tämä on kirkon perusopetusta esim. rippikoulussa. Ihmisellä on toki erityisasema luomakunnassa esim. siinä suhteessa, että eläimet eivät rukoile, vaan elämällään ja toiminnallaan kertovat ja todistavat Luojastaan. Tämä ihmisen erityisasema on lähinnä erityistä vastuuta toimia Jumalan käsinä ja jalkoina maailmassa, minkäänlaista alistamista tai hyväksikäyttöä ei saa kuulua Jumalan ihmiselle antamaan tehtävään tässä maailmassa.
- beenthere
Tuossa juuri itse tuot esille sen ongelman. Uskonto opettaa, että ihmisellä on erityisasema. Näinhän ei oikeasti ole, mutta tällä uskonnon tuoman asetelman varjolla pidetään eläimiä lähinnä ihmisen kulutushyödykkeinä.
Niin kauan kuin tuota ihmisen aseman korostamista on, ei ole toivoa eläinten aseman parantumisesta. Voiko eläimiä pitää ihmistä alenpina olioina ja jopa tyhmenpinä koska ne eivät rukoile tai usko jumaliin?
Hmmmmm.....- Eläimessä ei ole
Phoebus kirjoitti:
Voiko eläimiä pitää ihmistä alenpina olioina ja jopa tyhmenpinä koska ne eivät rukoile tai usko jumaliin?
Hmmmmm.....ikuisesti elävää sielua - se ero eläimillä on ihmisiin.
Eläimessä ei ole kirjoitti:
ikuisesti elävää sielua - se ero eläimillä on ihmisiin.
Entäpäs jos ihmisessäkään ei ole ikuisesti elävää sielua?
- Kössönöm
Eläimessä ei ole kirjoitti:
ikuisesti elävää sielua - se ero eläimillä on ihmisiin.
ei ole ihmisessäkään. Se on vain sinun luuloasi.
Kössönöm kirjoitti:
ei ole ihmisessäkään. Se on vain sinun luuloasi.
Tämä on juuri se toinen ongelma, että monet uskovaiset eivät ymmärrä ihmisenkin olevan eläin. Sen pohjalta kuvitellaan olevamme muiden eläimien yläpuolella ja oman keksityn uskon antavan erityisoikeudet itselleen.
Paitsi taitaa olla olemassa maanläheisempiäkin uskontoja, intiaaneilla tai joillain heimoilla, jotka elävät luonnolle sitä kunnioittaen? Tällainen mielikuva ainakin olisi, nyt en löytänyt esimerkkejä..- Kössönöm
acid_rain kirjoitti:
Tämä on juuri se toinen ongelma, että monet uskovaiset eivät ymmärrä ihmisenkin olevan eläin. Sen pohjalta kuvitellaan olevamme muiden eläimien yläpuolella ja oman keksityn uskon antavan erityisoikeudet itselleen.
Paitsi taitaa olla olemassa maanläheisempiäkin uskontoja, intiaaneilla tai joillain heimoilla, jotka elävät luonnolle sitä kunnioittaen? Tällainen mielikuva ainakin olisi, nyt en löytänyt esimerkkejä..monilla kansoilla on henkiuskomukset, eivätkä ne ole niin julmia kuin esim. kristinusko. Intiaaneilla juuri on se "toinen maa" tai miksi ne sitä sanovat, jonne henget menevät, mutta siinä ei ole mitään pelottelua.
Turussa on pienelänten hautausmaa ja muistan joitain vuosia sitten, kun jotkut närkästyivät kovasti siitä kun siellä saattoi olla Murrin tai Mirrin haudalla risti. Oli kuulemma jumalanpilkkaa! - Thronos
Kössönöm kirjoitti:
monilla kansoilla on henkiuskomukset, eivätkä ne ole niin julmia kuin esim. kristinusko. Intiaaneilla juuri on se "toinen maa" tai miksi ne sitä sanovat, jonne henget menevät, mutta siinä ei ole mitään pelottelua.
Turussa on pienelänten hautausmaa ja muistan joitain vuosia sitten, kun jotkut närkästyivät kovasti siitä kun siellä saattoi olla Murrin tai Mirrin haudalla risti. Oli kuulemma jumalanpilkkaa!Minusta risti eläimen haudalla on eläimenpilkkaa. Eläimet eivät sentään usko mihinkään Jeesuksen veriuhriin ja se on niille kunniaksi.
Kössönöm kirjoitti:
monilla kansoilla on henkiuskomukset, eivätkä ne ole niin julmia kuin esim. kristinusko. Intiaaneilla juuri on se "toinen maa" tai miksi ne sitä sanovat, jonne henget menevät, mutta siinä ei ole mitään pelottelua.
Turussa on pienelänten hautausmaa ja muistan joitain vuosia sitten, kun jotkut närkästyivät kovasti siitä kun siellä saattoi olla Murrin tai Mirrin haudalla risti. Oli kuulemma jumalanpilkkaa!Mielipidepalstoilla käytiin tulikiven katkuista kirjoittelua aiheesta. Hihhulit repivät perseensä, kun rakkaan lemmikin haudalta löytyi risti, sillä on erittäin loukkaavaa käyttää ristiä sieluttoman alempiarvoisen elämänmuodon muistomerkillä...
Eikö ihmisillä ole enää mitään muuta uikutettavaa ja valittamisen aihetta?
Pikkutyttönä kun hautasin kuolleita oravia ja lintuja, laitoin aina haudalle ristin, sen enempää miettimättä. Nykyään ei tulisi mieleenkään, että lemmikkien (tai edes omalta) haudalta tulisi löytymään mitään antiikkista kidutusvälinettä, mutta ymmärrän kyllä, että ihmiset voivat sen muistomerkkiin pistää, sen enempiä merkityksiä pohtimatta.- Kössönöm
Thronos kirjoitti:
Minusta risti eläimen haudalla on eläimenpilkkaa. Eläimet eivät sentään usko mihinkään Jeesuksen veriuhriin ja se on niille kunniaksi.
mutta se ei ollutkaan pointti, vaan se, että jotkut kokivat jumalanpilkaksi ristin eläinten hautausmaalla ja vieläpä sanoivat, että sellaista ei voi sallia, koska eläimillä ei ole sielua, eivätkä ne pääse taivaaseen. Kyse oli juuri siitä, mistä tässä ketjussa on ollut puhe, eli että eläin ei ole ihmisen veroinen. Vaikkakin perustelu oli uskonnollinen, niin silti se oli eläimiä väheksyvä.
On täälläkin ollut kirjoituksia, joissa ihmetellään ja naureskellaan sitä, että ihminen voi rakastaa lemmikkiään. "elukoita ne vaan on, ei ne ole ihmisen veroisia". Thronos kirjoitti:
Minusta risti eläimen haudalla on eläimenpilkkaa. Eläimet eivät sentään usko mihinkään Jeesuksen veriuhriin ja se on niille kunniaksi.
Luultavasti se on vain symbooli niinkuin neliä tai sydän...
Toisaalta, jos tämän eläimen hautaaja on ollut uskonnollinen
eihän hautajaisia pidetä ruumiille vaan omaisille, Hyvästijättö juhla.- Thronos
FixOrRepairDaily kirjoitti:
Mielipidepalstoilla käytiin tulikiven katkuista kirjoittelua aiheesta. Hihhulit repivät perseensä, kun rakkaan lemmikin haudalta löytyi risti, sillä on erittäin loukkaavaa käyttää ristiä sieluttoman alempiarvoisen elämänmuodon muistomerkillä...
Eikö ihmisillä ole enää mitään muuta uikutettavaa ja valittamisen aihetta?
Pikkutyttönä kun hautasin kuolleita oravia ja lintuja, laitoin aina haudalle ristin, sen enempää miettimättä. Nykyään ei tulisi mieleenkään, että lemmikkien (tai edes omalta) haudalta tulisi löytymään mitään antiikkista kidutusvälinettä, mutta ymmärrän kyllä, että ihmiset voivat sen muistomerkkiin pistää, sen enempiä merkityksiä pohtimatta.Ihmiset tekevät paljon asioita "sen enempiä merkityksiä pohtimatta". Niillä teoilla usein pidetään yllä sellaisia rakenteita joita ei ehkä haluta eikä ole syytäkään pitää yllä. Niin kauan kuin risti on yleispätevä kuoleman symboli on kristinusko oletusarvo. Minä ateistina vastustan sitä että tässä yhteiskunnassa kristinusko on oletusarvo ja nauttii virallisen totuuden asemaa.
En tietenkään vastusta sitä että eläinten haudalle laitetaan ristejä, kukin tehköön niinkuin haluaa, mutta ehkä olisi ainakin hyvä hieman miettiä mitä tekee ja millä perusteella. - Kössönöm
FixOrRepairDaily kirjoitti:
Mielipidepalstoilla käytiin tulikiven katkuista kirjoittelua aiheesta. Hihhulit repivät perseensä, kun rakkaan lemmikin haudalta löytyi risti, sillä on erittäin loukkaavaa käyttää ristiä sieluttoman alempiarvoisen elämänmuodon muistomerkillä...
Eikö ihmisillä ole enää mitään muuta uikutettavaa ja valittamisen aihetta?
Pikkutyttönä kun hautasin kuolleita oravia ja lintuja, laitoin aina haudalle ristin, sen enempää miettimättä. Nykyään ei tulisi mieleenkään, että lemmikkien (tai edes omalta) haudalta tulisi löytymään mitään antiikkista kidutusvälinettä, mutta ymmärrän kyllä, että ihmiset voivat sen muistomerkkiin pistää, sen enempiä merkityksiä pohtimatta.mutta tosiaan yleisönosastoilla tapeltiin asiasta:)
Ehkä ne jotka kovimmin huusivat, katsoivat olevansa oikeampi kristittyjä kuin ne, jotka lemmikkinsä haudalle ristin laittoivat. Phoebus kirjoitti:
Voiko eläimiä pitää ihmistä alenpina olioina ja jopa tyhmenpinä koska ne eivät rukoile tai usko jumaliin?
Hmmmmm.....Pienenä tyttönä (en kyllä nykyäänkään ole niin kauhean iso)
eräs opettaja sanoi, että eläimet eivät pääse taivaaseen!
Se oli kauheaa! (luulin silloin että on olemassa taivas jonne mennään kuoleman jälkeen)
Oma lemmikki oli juuri kuollut ja tottakai ajattelin silloin, että se menee sinne ja me tavataan sitten kun minäkin joskus kuolen. Tämä oli jotain 90-luvun alkua, jolloin jouduin välillä istumaan uskontotunnilla, koska vastaavaa opetusta uskottomille ei aina järjestetty.
Uskontotunnilla opetettiin myös sillon tätä Aatamin kylkiluu juttua, ja että miehellä on yksi kylkiluu vähemmän kun naisella. Joka ei pidä paikkaansa! Onneksi en ollut siinä koulussa kuin eka ja toka luokan =)- Thronos
kristalli_prinsessa kirjoitti:
Pienenä tyttönä (en kyllä nykyäänkään ole niin kauhean iso)
eräs opettaja sanoi, että eläimet eivät pääse taivaaseen!
Se oli kauheaa! (luulin silloin että on olemassa taivas jonne mennään kuoleman jälkeen)
Oma lemmikki oli juuri kuollut ja tottakai ajattelin silloin, että se menee sinne ja me tavataan sitten kun minäkin joskus kuolen. Tämä oli jotain 90-luvun alkua, jolloin jouduin välillä istumaan uskontotunnilla, koska vastaavaa opetusta uskottomille ei aina järjestetty.
Uskontotunnilla opetettiin myös sillon tätä Aatamin kylkiluu juttua, ja että miehellä on yksi kylkiluu vähemmän kun naisella. Joka ei pidä paikkaansa! Onneksi en ollut siinä koulussa kuin eka ja toka luokan =)Minullekin opetettiin koulussa että miehellä on yksi kylkiluu vähemmän! Onkohan uskontoihin liittyvillä typeryyksillä mitään rajaa...
kristalli_prinsessa kirjoitti:
Luultavasti se on vain symbooli niinkuin neliä tai sydän...
Toisaalta, jos tämän eläimen hautaaja on ollut uskonnollinen
eihän hautajaisia pidetä ruumiille vaan omaisille, Hyvästijättö juhla.Luulisin että sillä ristillä eläimen haudalla on symbolinen merkitys, mutta samalla sillä on uskonnollinenkin merkitys. Jotkut laittavat ristin varmaankin vain kun mieltävät risti-symbolin liittyvän kuolemaan ja ovat samalla itse sen uskontokunnan jäseniä. Ehkä toivovat rakkaan lemmikkinsä pääsevän taivaaseen?
Vaikea kuvitella että joku joka ei kuulu kristilliseen uskontokuntaan, käytäisi ristiä symbolina ainakaan tietoisesti, käytät symbolia niin voidaan ajatella että kannatat sitä aatetta.- goddeloos
Phoebus kirjoitti:
Voiko eläimiä pitää ihmistä alenpina olioina ja jopa tyhmenpinä koska ne eivät rukoile tai usko jumaliin?
Hmmmmm.....Kirkon silmissä eläimet on paremmassa asemassa kuin osa ihmisistä. Kirkko siunaa eläimiä mutta ei homoliittoja...
- Onko joku väittänyt
ettei eläimillä ole tunteita, älyä, eikä tietoisuutta itsestään..?
Väite on se, etteivät ne ole yhtä viisaita, kuin ihmiset.
Meille ihmisinä on annettu vastuu niidenkin huolehtimisesta.- beenthere
Ei meille kukaan ole antanut mitään vastuuta. Meillä on ihmisen synnynnäisen moraalin tuoma vastuu itsestämme, ettemme omilla toimillamme aiheuta vahinkoa muulle elämälle. Mitään ulkopuolelta annettua vastuuta ei ole olemassa.
- Kössönöm
"Väite on se, etteivät ne ole yhtä viisaita, kuin ihmiset."
- Mihin perustat tuon?
"Meille ihmisinä on annettu vastuu niidenkin huolehtimisesta."
- Kuka on "antanut"? Käsitteellisessä ajattelussa olemme luultavasti muita eläinlajeja etevämpiä.
Kuitenkin joillain eläimillä on ominaisuuksia, jotka ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin ihmisen vastaavat ominaisuudet.
Esimerkiksi monen petoeläimen hajuaisti on niin kehittynyt, että ne pystyvät jopa "näkemään" ajan. Ne pystyvät kuonollaan luomaan kuvan siitä mitä tarkasteltavassa kohteessa on tapahtunut ja kuinka kauan sitten.
Samaten saalistuksessa ja siihen tarvittavassa älykkyydessä ja oveluudessa petoeläimet voittavat keskivertoihmisen.
Emme voi sanoa, että olisimme jotenkin ylenpää lajia tai parempia kuin muut eläinlajit. Olemme vain erilaisia.- beenthere
Phoebus kirjoitti:
Käsitteellisessä ajattelussa olemme luultavasti muita eläinlajeja etevämpiä.
Kuitenkin joillain eläimillä on ominaisuuksia, jotka ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin ihmisen vastaavat ominaisuudet.
Esimerkiksi monen petoeläimen hajuaisti on niin kehittynyt, että ne pystyvät jopa "näkemään" ajan. Ne pystyvät kuonollaan luomaan kuvan siitä mitä tarkasteltavassa kohteessa on tapahtunut ja kuinka kauan sitten.
Samaten saalistuksessa ja siihen tarvittavassa älykkyydessä ja oveluudessa petoeläimet voittavat keskivertoihmisen.
Emme voi sanoa, että olisimme jotenkin ylenpää lajia tai parempia kuin muut eläinlajit. Olemme vain erilaisia."Kommunikatiiviselta kannalta valaiden kielen tekee mielenkiintoiseksi niiden tapa viestiä toisilleen. Nykyisen todistusaineiston pohjalta (esim. kaskelottitutkimukset) näyttää siltä, että valaat kommunikoivat mahdollisesti niin sanottujen holosonaaristen "äänikuvien" avulla, joihin on inhimilliseen äänenkäyttöön verrattuna pakattu massiivinen määrä tietoa. Lisäksi Skotlannin alueen tutkimuksissa on saatu selville, että delfiinit aloittavat viestinsä liittämällä alkuun erityisen äänikuvion, joka toimii eräänlaisena delfiinin yksilöllisenä nimikirjoituksena. Valaita, niiden älykkyyttä ja kommunikaatiota voi syystäkin pitää erittäin kehittyneinä.
Kaiku yhteisenä kielenä
Mm. maitovalaiden ylivoimaisen monimutkainen äänenkäyttö ihmiseen verrattuna on asettanut asiasta kiinnostuneet hankalan kysymyksen eteen: miten saatamme tutkia näiden merten kanarialinnuiksikin kutsuttujen eläinten kommunikaatiota?"
Ihminen ei vain tunne eläimiä. Tehdään johtopäätöksiä sellaisista asioista joita ei hallita. Aika uskaliasta väittää ettei eläimet ole yhtä viisaita, kuin ihmiset
Viisautta on niin monellaista
Ole hyvä vaan ja lähde kokeilemaan pimeessä metsässä asumista, varsinki tällä kelillä. Luulen, ettet pärjäisi päivääkään =)
Jos tarkotat lemmikkejä, joita ihmiset ottaa kotiin niin niistä ihminen on velvoitettu huolehtimaan, koska itse olemme tuoneet ns. ihmisten maailmaan.
Ei eläintä ole tarkotettu asumaan betonin keskellä. Eläimestä tulee turhautunut, jos sen ei anneta toteuttaa välillä itseään. Luonnossa eläimet saalistaa, paimentaa, nukkuu, leikkii. Mikään ei tule niille luonnossa ilmaiseksi.
Olen usein pohtinut miten ihmiset voivat kohdella huonosti tuntevia, ajattelevia, eläviä olentoja. Antaako alempi älykkyys oikeutuksen huonoon kohteluun ja hyväksikäyttöön?
Tässä jutussa on hyviä pointteja ja ajattelemisen aihetta: Mistä eläinten oikeuksissa on kyse?
http://www.oikeuttaelaimille.net/www2/lang-fi/tietoa/pohdintaa/elaeinten-oikeudet- beenthere
Toivottavasti OE:n kampanjat saavat ihmiset oivaltamaan tämänkin asian. Vaikeaa se kyllä on, kun tätä ihmisen erityisasemaa ja ihmiselle ojennettua vastuuta tuputetaan koko ajan.
beenthere kirjoitti:
Toivottavasti OE:n kampanjat saavat ihmiset oivaltamaan tämänkin asian. Vaikeaa se kyllä on, kun tätä ihmisen erityisasemaa ja ihmiselle ojennettua vastuuta tuputetaan koko ajan.
Vanhasen kanta ihmetyttää:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010022811215908_uu.shtml
Eli turpakiinniturpakiinniturpakiinni, suomessa kohdellaan (turkis)eläimiä hyvin ja piste. Pää puskaan, sormet korviin ja kauhea älämölö, ettei täällä mitään väärinkäytöksiä ikinä tapahdu. Eipä toki.- beenthere
FixOrRepairDaily kirjoitti:
Vanhasen kanta ihmetyttää:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010022811215908_uu.shtml
Eli turpakiinniturpakiinniturpakiinni, suomessa kohdellaan (turkis)eläimiä hyvin ja piste. Pää puskaan, sormet korviin ja kauhea älämölö, ettei täällä mitään väärinkäytöksiä ikinä tapahdu. Eipä toki.Minä en edes kestä miettiä tuota. Karmeaa, että tuollaiset ihmiset saavat täällä päättää eläinten kohtelusta.
- Esko .
satamalaitureita Austraaliassa, Melbournessa. Siellä tuli kerran parvi delfiineitä lähelle rantaa n. 200m päähän. Kun ne hyppivät ilmaan vedestä, minusta tuntui, että ne katselivat meitä. Aloin sen vuoksi heiluttaa niille molemmin käsin ja ne vastasivat heiluttamalla pyrstöään. Työnjohtaja tuli kyselemään, että mitäs täällä pelleilet. Minä kerroin, että delfiinit siellä vilkuttavat meille, kokeile vaikka itsekin. Hän alkoi vilkuttaa molemmin käsin. Sitten hän totesi, että ne todella vastaavat peijakkaat ja ollaanpas me hulluja.
- beenthere
Tuo on varmaan ollut hieno kokemus. Delfiinit ovat ilmeisesti hyvin älykkäitä.
Tässä toinen juttu delfiineistä. Emme olekaan ainoita, joilla on minet.
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2550
- tuonpuol. ( ei kirj.
Painit ehkä sarjassa, joka ei kuulu tunnettuun materiaan, tiedemiesten mukaan.
Eläimet ovat oheistuetteena ihmis-olennon itsensä viihtymiseen - kiusaako ajatus
ihmisolentoa kuin sinua, joka voisit olla kuin muurahainen meidät luoneiden rahaa
haalineiden edessä päivittäin. Anteeksi jos loukkasin textillä, pidän ihmisistä - kiitos.
Ei en ole oikeasti leikkimässä täällä kirjainten maailmassa, kaikella on tarkoitus, usko vain. - joh. 14:6
Ihminen, toisin kuin järjettömät luontokappaleet, on luotu Jumalan kuvaksi. Eläimiä ohjaavat vietit toisin kuin ihmistä. Ihmisellä on vapaa tahto valita mitä tekee. Kaikki on meille sallittua, mutta kaikki ei ole meille hyväksi.
Ihminen on asetettu luomakunnan herraksi. Valitettavasti kuitenkin jumalattomat käyttävät tätä asemaa väärin ja tuhoavat Jumalan luomistyötä. Ihmiselle on annettu oikeus metsästää eläimiä ja kesyttää niitä. Myös tätä jotkut käyttävät hyväksi ja kohtelevat elukoita huonosti tai vainoavat joitakin lajeja.- Erlemeyer
joh. 14:6. Olet saatanan oksettava, kuvottava ja ällöttävä paskaläjä. En minäkään ymmärrä vegetaristeja tai ihmisiä jotka eivät voi pelata jalkapalloa koska pallo on nahkaa. Tosiasia on kuitenkin, että ihminen on vain eläin muiden joukossa. Myös eläimiä pitää kunnioittaa ja niillä pitää olla oikeuksia. Toistan, olet yhtä arvokas kuin kilo mädäntynyttä ripulipaskaa. Sinulta pitäisi repiä ruosteisella vesurilla suolet ulos, mieluiten mahdollisimman pian.
- joh. 14:6
Erlemeyer kirjoitti:

Ihminen ei ole vain pelkkä päivitetty simpanssi. Muuten et sinäkään olisi kirjoittanut tuota verbaalista oksennustasi. Ihmisen ainutlaatuisuuden osoittaa ihmisen kyky ymmärtää henkimaailmaa. Ihmisella voi olla Jumalan henki tai Saatanan henki. Sinulla vaikuttaisi olevan Saatanan henki, koska yllytät murhaan ja rikokseen. Minulla puolestani on Jumalan Pyhä henki, jonka Jumala on minulle lahjoittanut, kun hänen Poikansa on minut omakseen lunastanut.
Tottakai eläimiä on kohdeltava hyvin. Nehän ovat Jumalan luomistyön tulosta, kuten ihminenkin. Ihmisille on kuitenkin annettu valta hallita luomakuntaa. - Kössönöm
"Ihminen, toisin kuin järjettömät luontokappaleet, on luotu Jumalan kuvaksi."
- Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta.
"Eläimiä ohjaavat vietit toisin kuin ihmistä. Ihmisellä on vapaa tahto valita mitä tekee. Kaikki on meille sallittua, mutta kaikki ei ole meille hyväksi.2
- Ihmiset OVAT eläimiä
"Ihminen on asetettu luomakunnan herraksi."
- Ei ole mitään "asettajaa".
"Valitettavasti kuitenkin jumalattomat käyttävät tätä asemaa väärin ja tuhoavat Jumalan luomistyötä. Ihmiselle on annettu oikeus metsästää eläimiä ja kesyttää niitä. Myös tätä jotkut käyttävät hyväksi ja kohtelevat elukoita huonosti tai vainoavat joitakin lajeja."
- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne. Eiköhän ne vietit vie meitä ihmisiäkin siinä missä muita kanssaelikoitamme.
Ajatellaan vaikka aikakauslehtiä.
Naiset lukevat pesänrakentamis- (koti ym), kauneus terveys- (parinhankinta ja lisääntymiskyky) ja ihmissuhdelehtiä ja miehet ovat yleensä kiinnostuneita teknisistä vempaimista, urheilusta, saalistuksesta ja tietysti naaraista. Luonnollisesti poikkeuksiakin on.
Ovatko eri sukupuolet kiinnostuneita juuri tietyistä asioista tehtyään tietoisia päätöksiä mielenkiintonsa kohteista, vai toimisivatko he jonkin vietin vetämänä?- Erlemeyer
Kössönöm kirjoitti:
"Ihminen, toisin kuin järjettömät luontokappaleet, on luotu Jumalan kuvaksi."
- Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta.
"Eläimiä ohjaavat vietit toisin kuin ihmistä. Ihmisellä on vapaa tahto valita mitä tekee. Kaikki on meille sallittua, mutta kaikki ei ole meille hyväksi.2
- Ihmiset OVAT eläimiä
"Ihminen on asetettu luomakunnan herraksi."
- Ei ole mitään "asettajaa".
"Valitettavasti kuitenkin jumalattomat käyttävät tätä asemaa väärin ja tuhoavat Jumalan luomistyötä. Ihmiselle on annettu oikeus metsästää eläimiä ja kesyttää niitä. Myös tätä jotkut käyttävät hyväksi ja kohtelevat elukoita huonosti tai vainoavat joitakin lajeja."
- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne."Ihminen ei ole vain pelkkä päivitetty simpanssi. Muuten et sinäkään olisi kirjoittanut tuota verbaalista oksennustasi. Ihmisen ainutlaatuisuuden osoittaa ihmisen kyky ymmärtää henkimaailmaa."
Minä olen sitten kai simpanssi, kun en pysty ymmärtämään henkimaailmaa.
"Ihmisella voi olla Jumalan henki tai Saatanan henki. Sinulla vaikuttaisi olevan Saatanan henki, koska yllytät murhaan ja rikokseen. Minulla puolestani on Jumalan Pyhä henki, jonka Jumala on minulle lahjoittanut, kun hänen Poikansa on minut omakseen lunastanut."
Hyvä on myönnän, minulla on saatanan henki ja sinä olet minua parempi ihminen ja sinulla on oikeus alistaa minua.
"Tottakai eläimiä on kohdeltava hyvin. Nehän ovat Jumalan luomistyön tulosta, kuten ihminenkin. Ihmisille on kuitenkin annettu valta hallita luomakuntaa."
Ihminen on edelleen eläin, toisin kuin sinun sairaissa narsistisissa kuvitelmissasi. - joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
"Ihminen, toisin kuin järjettömät luontokappaleet, on luotu Jumalan kuvaksi."
- Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta.
"Eläimiä ohjaavat vietit toisin kuin ihmistä. Ihmisellä on vapaa tahto valita mitä tekee. Kaikki on meille sallittua, mutta kaikki ei ole meille hyväksi.2
- Ihmiset OVAT eläimiä
"Ihminen on asetettu luomakunnan herraksi."
- Ei ole mitään "asettajaa".
"Valitettavasti kuitenkin jumalattomat käyttävät tätä asemaa väärin ja tuhoavat Jumalan luomistyötä. Ihmiselle on annettu oikeus metsästää eläimiä ja kesyttää niitä. Myös tätä jotkut käyttävät hyväksi ja kohtelevat elukoita huonosti tai vainoavat joitakin lajeja."
- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne."Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta."
-Jumala on. Ei Jumalan tarvitse itseään ihmisille todistella, mutta rakkaudesta luomuksiaan kohtaan, hän on todistanut itsestään Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Isää Kaikkivaltiasta ei kukaan ole koskaan nähnyt, vain Poika on hänet ilmoittanut.
"- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne."
-Taivasten valtakuntaan on hyvin vaikea päästä. Siksi vain harvat pelastuvat. Maailmassa on kyllä pari miljardia "kristittyä", mutta valtaosa on nimikristittyjä ja vain pieni murto-osa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Tämä luonnon tuhoaminen johtuu juurikin jumalattomien ihmisten ahneudesta ja pahuudesta. - Kössönöm
Erlemeyer kirjoitti:
"Ihminen ei ole vain pelkkä päivitetty simpanssi. Muuten et sinäkään olisi kirjoittanut tuota verbaalista oksennustasi. Ihmisen ainutlaatuisuuden osoittaa ihmisen kyky ymmärtää henkimaailmaa."
Minä olen sitten kai simpanssi, kun en pysty ymmärtämään henkimaailmaa.
"Ihmisella voi olla Jumalan henki tai Saatanan henki. Sinulla vaikuttaisi olevan Saatanan henki, koska yllytät murhaan ja rikokseen. Minulla puolestani on Jumalan Pyhä henki, jonka Jumala on minulle lahjoittanut, kun hänen Poikansa on minut omakseen lunastanut."
Hyvä on myönnän, minulla on saatanan henki ja sinä olet minua parempi ihminen ja sinulla on oikeus alistaa minua.
"Tottakai eläimiä on kohdeltava hyvin. Nehän ovat Jumalan luomistyön tulosta, kuten ihminenkin. Ihmisille on kuitenkin annettu valta hallita luomakuntaa."
Ihminen on edelleen eläin, toisin kuin sinun sairaissa narsistisissa kuvitelmissasi.minulle tuolla tavalla vastasit?
- Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
"Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta."
-Jumala on. Ei Jumalan tarvitse itseään ihmisille todistella, mutta rakkaudesta luomuksiaan kohtaan, hän on todistanut itsestään Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Isää Kaikkivaltiasta ei kukaan ole koskaan nähnyt, vain Poika on hänet ilmoittanut.
"- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne."
-Taivasten valtakuntaan on hyvin vaikea päästä. Siksi vain harvat pelastuvat. Maailmassa on kyllä pari miljardia "kristittyä", mutta valtaosa on nimikristittyjä ja vain pieni murto-osa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Tämä luonnon tuhoaminen johtuu juurikin jumalattomien ihmisten ahneudesta ja pahuudesta.Jos olisi niin sinä ne tietysti täällä esittelisit, mutta kun ei niitä ole.
"-Taivasten valtakuntaan on hyvin vaikea päästä. Siksi vain harvat pelastuvat. Maailmassa on kyllä pari miljardia "kristittyä", mutta valtaosa on nimikristittyjä ja vain pieni murto-osa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia."
- just just. Harvassa on teitä "oikeita" kristittyjä. Äläpäs sitten enää kehuskele kristittyjen määrällä. - joh. 14:6
Phoebus kirjoitti:
Eiköhän ne vietit vie meitä ihmisiäkin siinä missä muita kanssaelikoitamme.
Ajatellaan vaikka aikakauslehtiä.
Naiset lukevat pesänrakentamis- (koti ym), kauneus terveys- (parinhankinta ja lisääntymiskyky) ja ihmissuhdelehtiä ja miehet ovat yleensä kiinnostuneita teknisistä vempaimista, urheilusta, saalistuksesta ja tietysti naaraista. Luonnollisesti poikkeuksiakin on.
Ovatko eri sukupuolet kiinnostuneita juuri tietyistä asioista tehtyään tietoisia päätöksiä mielenkiintonsa kohteista, vai toimisivatko he jonkin vietin vetämänä?Ihmisiä eivät ohjaa vietit, vaan henget. Jumalan hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Ihmisiä voi ohjata myös Saatanan henki. Saatana saa ihmiset murhaamaan, varastamaan, irstailemaan, juopottelemaan, mässäilemään, palvomaan epäjumalia jne. Juuri Saatanan hengen takia esim. homot ovat kiinnostuneet toisista miehistä. - beenthere
Todistit oikeaksi aloitukseni. Kiitos!
Tuosta eläimien järjettömyydestä varmaan moni on eri mieltä. Käypäs esimerkiksi katsomassa tämän linkin liite.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8885719/42835562
Kyllä tuntuu luontokappaleilla olevan paljon enemmän järkeä kuin esimerkiksi sinulla. Tuollainen hurahtaminen jumaliin vaatii todellista järjen köyhyyttä.
Mutta kuten täällä on aiemmin joku jo tokaissut, jokainen on aina itse tyytyväinen saamaansa järjen määrään.
Sinuna en kyllä olisi. joh. 14:6 kirjoitti:
"Ei ole todisteita moisesta jumalasta tai luomisesta."
-Jumala on. Ei Jumalan tarvitse itseään ihmisille todistella, mutta rakkaudesta luomuksiaan kohtaan, hän on todistanut itsestään Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Isää Kaikkivaltiasta ei kukaan ole koskaan nähnyt, vain Poika on hänet ilmoittanut.
"- Vai "jumalattomat"? Kun te hihhulit aina kehuskelette kuinka paljon teitä on ja kuinka vähän ateisteja, niin miten selität sen, että maailmassa on asiat päin helvettiä. Sademetsiä tuhotaan, eläimiä kidutetaan, luontoa saastutetaan jne."
-Taivasten valtakuntaan on hyvin vaikea päästä. Siksi vain harvat pelastuvat. Maailmassa on kyllä pari miljardia "kristittyä", mutta valtaosa on nimikristittyjä ja vain pieni murto-osa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Tämä luonnon tuhoaminen johtuu juurikin jumalattomien ihmisten ahneudesta ja pahuudesta.Miten sinäkin ihmisparka olet tuohon tilaan päätynyt?
Näkemyksesi ovat perin kummallisia ja hyvin narsistisia. Tietysti, sillä olethan ns. Aito Oikea Uskovainen, uudestisyntynyt jumalan lapsi ja mitä vielä. Sehän antaakin sinulle oikeutuksen katsoa muita alaspäin ja olla niin meidän tavallisten kuolevaisten yläpuolella.
Herää harhoistasi!- Pastori Muikku
joh. 14:6 kirjoitti:
Ihmisiä eivät ohjaa vietit, vaan henget. Jumalan hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Ihmisiä voi ohjata myös Saatanan henki. Saatana saa ihmiset murhaamaan, varastamaan, irstailemaan, juopottelemaan, mässäilemään, palvomaan epäjumalia jne. Juuri Saatanan hengen takia esim. homot ovat kiinnostuneet toisista miehistä.Jatka hyvä ihminen samaa linjaa ja mieluummin kovemmalla äänellä jatkossa. Ja niin monella foorumilla mitä kykenet. Juuri tuollainen täydellinen sekopäisyys näyttää loistavalla tavalla ihmisille, millaisia te fund.-uskovaiset olette. Laisesi psykoottiset älykääpiöt ajavat ihmiset mitä tehokkaimmalla tavalla irti ja pois uskonnoista.
Teet kertakaikkiaan upeaa työtä. Jatka maailman tappiin asti, Please. - Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Ihmisiä eivät ohjaa vietit, vaan henget. Jumalan hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Ihmisiä voi ohjata myös Saatanan henki. Saatana saa ihmiset murhaamaan, varastamaan, irstailemaan, juopottelemaan, mässäilemään, palvomaan epäjumalia jne. Juuri Saatanan hengen takia esim. homot ovat kiinnostuneet toisista miehistä.ohjasivat vanhempiasi naimaan keskenään ja sinä olet siitä tulos. Oletko koskaan ajatellut sitä seksaktia, jossa sinä sait alkusi? Ähinää, puhinaa, hikeä ja hekumaa. Äidistäsi ei voi tietenkään tietää, mutta ilmeisesti ainakin isäsi sai orgasmin.
- joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
Jos olisi niin sinä ne tietysti täällä esittelisit, mutta kun ei niitä ole.
"-Taivasten valtakuntaan on hyvin vaikea päästä. Siksi vain harvat pelastuvat. Maailmassa on kyllä pari miljardia "kristittyä", mutta valtaosa on nimikristittyjä ja vain pieni murto-osa uudestisyntyneitä Jumalan lapsia."
- just just. Harvassa on teitä "oikeita" kristittyjä. Äläpäs sitten enää kehuskele kristittyjen määrällä.En muista kehuskelleeni kristittyjen määrällä. Juurihan sanoin, että uskovia kristittyjä on hyvin niukalti. Sen sijaan Helvetin tiellä riittää tungosta.
- joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
ohjasivat vanhempiasi naimaan keskenään ja sinä olet siitä tulos. Oletko koskaan ajatellut sitä seksaktia, jossa sinä sait alkusi? Ähinää, puhinaa, hikeä ja hekumaa. Äidistäsi ei voi tietenkään tietää, mutta ilmeisesti ainakin isäsi sai orgasmin.
Ei lisääntymisessä ole kysymys vieteistä, vaan Jumalan käskystä. Jumala käski ensimmäisiä ihmisiä lisääntymään ja täyttämään maan. Kirjoittaahan Paavalikin, että "parempi naida kuin palaa" :)
- beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
En muista kehuskelleeni kristittyjen määrällä. Juurihan sanoin, että uskovia kristittyjä on hyvin niukalti. Sen sijaan Helvetin tiellä riittää tungosta.
Mahtaa teillä sitten olla tosi viihtyisää ja mukavaa siellä taivaassa. Jos se on kerran sellainen paikka, jossa on sitten niin ihana olla, niin sinne on varmaan järjestetty teille oikein roppakaupalla arvosteltavia ja tuomittavia asioita, jotta saatte ikuisuuden kulumaan rattoisissa merkeissä. Ikuisuus on kuten ehkä ( en ole varma) ymmärrät.
Onneksi ei ole pelkoa, että joutuisin sinne teidän kanssanne, koska ei taivasta ole olemassa. Ikuisuus kaltaistesi seurassa olisi pahempi kuin tuomio ikuiseen helvettiin. - joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Mahtaa teillä sitten olla tosi viihtyisää ja mukavaa siellä taivaassa. Jos se on kerran sellainen paikka, jossa on sitten niin ihana olla, niin sinne on varmaan järjestetty teille oikein roppakaupalla arvosteltavia ja tuomittavia asioita, jotta saatte ikuisuuden kulumaan rattoisissa merkeissä. Ikuisuus on kuten ehkä ( en ole varma) ymmärrät.
Onneksi ei ole pelkoa, että joutuisin sinne teidän kanssanne, koska ei taivasta ole olemassa. Ikuisuus kaltaistesi seurassa olisi pahempi kuin tuomio ikuiseen helvettiin.Voi ystävä hyvä, ei Taivasten valtakunnassa mitään tuomita ja arvostella, koska tuomittavaa ja arvosteltavaa ei enää ole. Ei Taivasten valtakunnassa eletä kuin maan päällä, vaan ollaan kuin enkelit taivaassa.
Suosittelen sinua nyt vielä kuitenkin harkitsemaan Kadotuksen tiellä kulkemista, koska Helvetissä on oleva itku ja hammasten kiristys. - beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
Voi ystävä hyvä, ei Taivasten valtakunnassa mitään tuomita ja arvostella, koska tuomittavaa ja arvosteltavaa ei enää ole. Ei Taivasten valtakunnassa eletä kuin maan päällä, vaan ollaan kuin enkelit taivaassa.
Suosittelen sinua nyt vielä kuitenkin harkitsemaan Kadotuksen tiellä kulkemista, koska Helvetissä on oleva itku ja hammasten kiristys.Milläs te saatte sen ikuisuuden siellä sitten kulumaan jos ette saa rakkainta harrastustannekaan siellä harrastaa?
Minä nyt kuitenkin mieluummin pysyn järjissäni ja jatkan tämän ainoan elämäni elämistä valitsemallani tiellä. Näin vältyn siltä pettymykseltä joka sinua odottaa, kun ei olekaan mitääön taivasta. - olin ennen teitä
beenthere kirjoitti:
Todistit oikeaksi aloitukseni. Kiitos!
Tuosta eläimien järjettömyydestä varmaan moni on eri mieltä. Käypäs esimerkiksi katsomassa tämän linkin liite.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8885719/42835562
Kyllä tuntuu luontokappaleilla olevan paljon enemmän järkeä kuin esimerkiksi sinulla. Tuollainen hurahtaminen jumaliin vaatii todellista järjen köyhyyttä.
Mutta kuten täällä on aiemmin joku jo tokaissut, jokainen on aina itse tyytyväinen saamaansa järjen määrään.
Sinuna en kyllä olisi.En usko että kukaan sivullinen oli näkemässä luomakunnan aloitusta 13.7 mrd vuotta sitten.
Kuvitella sen kyllä voi, kun ette muutakaan mammonan suoman turvin voi. Vai mitä, olevat.
Olette jo varmaan lisääntyneet ja täyttäneet maata sitten niiden aikojen, emmehän me muut mitään
sille asialle voi kuin ihmetellä miten asiat kehittyy Turun saaristossa tai ihan missä päin maailmaa hyvänsä
jos on asiallisesti asiat oikein esitetty kaikkia osapuolia tyydyttävällä lailla ja kokemusta kartuttaen esitetty kaikkia osapuolia tyydyttävällä lailla esitetty. Ostaisin itse linnan ja asuísin siellä loppuikäni, jos
rauha saataisiin maailman, mikä on hyvin epätodennäköistä aikajatkumon edetessä nykyisellään aikajanassa. - joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Milläs te saatte sen ikuisuuden siellä sitten kulumaan jos ette saa rakkainta harrastustannekaan siellä harrastaa?
Minä nyt kuitenkin mieluummin pysyn järjissäni ja jatkan tämän ainoan elämäni elämistä valitsemallani tiellä. Näin vältyn siltä pettymykseltä joka sinua odottaa, kun ei olekaan mitääön taivasta.Ikuinen elämä on se, että me tunnemme ainoa Jumalan ja hänet, jonka Jumala on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Ylösnousemuksessa me saamme elää ikuisesti Jumalan tahdon mukaista elämää juuri niin kuin Aatami ja Eeva Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta!
- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Ikuinen elämä on se, että me tunnemme ainoa Jumalan ja hänet, jonka Jumala on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Ylösnousemuksessa me saamme elää ikuisesti Jumalan tahdon mukaista elämää juuri niin kuin Aatami ja Eeva Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta!
Varokaa sitten - Jumalalla on ikävä tapa tehdä ansoja paratiiseihinsa....
- beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
Ikuinen elämä on se, että me tunnemme ainoa Jumalan ja hänet, jonka Jumala on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Ylösnousemuksessa me saamme elää ikuisesti Jumalan tahdon mukaista elämää juuri niin kuin Aatami ja Eeva Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta!
Eli sielläkään ette pääse itse päättämään asioista. Kuulostaa erittäin tylsältä. Mitä siinä on muka niin tavoittelemisenarvoista? Aatami ja Eevakin halusi vaihtelua tämän teidän sadun mukaan. Sitähän rangaistusta sinä nyt olet kärsivinäsi. Miksi luulet pärjääväsi paremmin?

Tuli mieleeni, että vielä ehtisit vaihtamaan islamiin niin saisit itselles ne 70 neitsyttä siellä paratiisissa. Olisi edes jotain tekemistä. Vaikka eihän ne varmaan kauaa neitsyitä sitten enää olis.

Hassua että täällä maan päällä Jumalalle on niin kovin tärkeää antaa ihmisille valinnanvapaus että emme olisi orjia, mutta sitten varsinainen ikuisuus vietetään paikassa jossa ilmeisesti kaikkien on oltava orjia, sillä jos ihmisillä on siellä vapaa tahto niin sen kyllä tietää minkälainen paratiisi siitä tulee.
Minun järkeni ei vain jaksa ymmärtää... - joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Tuli mieleeni, että vielä ehtisit vaihtamaan islamiin niin saisit itselles ne 70 neitsyttä siellä paratiisissa. Olisi edes jotain tekemistä. Vaikka eihän ne varmaan kauaa neitsyitä sitten enää olis.
tiedä, että ne onkin 70 rusinaa, jotka muhamettilaiset uskovat kuudemoni Allahilta saavansa?
- joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
Hassua että täällä maan päällä Jumalalle on niin kovin tärkeää antaa ihmisille valinnanvapaus että emme olisi orjia, mutta sitten varsinainen ikuisuus vietetään paikassa jossa ilmeisesti kaikkien on oltava orjia, sillä jos ihmisillä on siellä vapaa tahto niin sen kyllä tietää minkälainen paratiisi siitä tulee.
Minun järkeni ei vain jaksa ymmärtää...Ei siellä orjia olla, vaan siellä ollaan ihan vapaaehtoisesti. Me kristityt olemme Jumalan lapsia. Miksi Jumala haluaisi meidän olevan orjia?
- joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Eli sielläkään ette pääse itse päättämään asioista. Kuulostaa erittäin tylsältä. Mitä siinä on muka niin tavoittelemisenarvoista? Aatami ja Eevakin halusi vaihtelua tämän teidän sadun mukaan. Sitähän rangaistusta sinä nyt olet kärsivinäsi. Miksi luulet pärjääväsi paremmin?
Me kristityt olemme Jumalan lapsia ja noudatamme Isämme tahtoa ihan vapaaehtoisesti. Ja Jumala tahto on täydellinen, miksi siis ei noudattaisi sitä?
- beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
tiedä, että ne onkin 70 rusinaa, jotka muhamettilaiset uskovat kuudemoni Allahilta saavansa?
Mistäs minä sen tietäisin kun en ole sinne paratiisiinkaan ollut menossa. Ettei vain olisi kristittyjen organisoimaa parjauskampanjaa tuo sinun väitteesi?
- beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
Me kristityt olemme Jumalan lapsia ja noudatamme Isämme tahtoa ihan vapaaehtoisesti. Ja Jumala tahto on täydellinen, miksi siis ei noudattaisi sitä?
Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin oma tahto? Eikö se kuulostaisi aika mukavalta ajatukselta? Miksi haluat mieluummin elää alistettuna jonkun toisen tahtoon?
Ajattele miten paljon tällä yhdellä ja ainoalla elämällä voisi olla tarjottavana sinulle, kun jättäiset sen tuhlaamatta tuollaisiin hupsutuksiin. Miksi et halua itse ottaa vastuuta omasta elämästäsi vaan pakenet sitä tuollaisiin satuihin? - questforthruth
joh. 14:6 kirjoitti:
Ihminen ei ole vain pelkkä päivitetty simpanssi. Muuten et sinäkään olisi kirjoittanut tuota verbaalista oksennustasi. Ihmisen ainutlaatuisuuden osoittaa ihmisen kyky ymmärtää henkimaailmaa. Ihmisella voi olla Jumalan henki tai Saatanan henki. Sinulla vaikuttaisi olevan Saatanan henki, koska yllytät murhaan ja rikokseen. Minulla puolestani on Jumalan Pyhä henki, jonka Jumala on minulle lahjoittanut, kun hänen Poikansa on minut omakseen lunastanut.
Tottakai eläimiä on kohdeltava hyvin. Nehän ovat Jumalan luomistyön tulosta, kuten ihminenkin. Ihmisille on kuitenkin annettu valta hallita luomakuntaa."ihmisen kyky ymmärtää henkimaailmaa"
-Ihmisen kyky kuvitella henkimaailma
"Ihmisella voi olla Jumalan henki tai Saatanan henki"
-Eiköhän ihminen ole ihminen, ilman että henkisyys noin vain muuttuisi
"Ihmisille on kuitenkin annettu valta hallita luomakuntaa"
-ihmiset ovat päässeet kehittyneiden aivojensa ansiosta nousemaan ravintoketjun huipulle, kun keksimme tulenkäytön lämmittelyä varten, pyörän liikkumista varten ja aseita (keihäät, kirveet, kivet yms) puolustaaksemme itseämme saalistajilta. Nousimme saaliin asemasta saalistajiksi, mitään erityistä hallitsemisvoimaa ei ole, olemme vain osa luontoa mikä maapallolla on. - khylla khylla...
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei lisääntymisessä ole kysymys vieteistä, vaan Jumalan käskystä. Jumala käski ensimmäisiä ihmisiä lisääntymään ja täyttämään maan. Kirjoittaahan Paavalikin, että "parempi naida kuin palaa" :)
viimeisimmästä lausahduksesta onkin tullut uutisiin asti jo asiaa?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/irlannin-pedofiliapaljastukset-piispat-joutuivat-paavin-puheille - Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei siellä orjia olla, vaan siellä ollaan ihan vapaaehtoisesti. Me kristityt olemme Jumalan lapsia. Miksi Jumala haluaisi meidän olevan orjia?
No miksi te kaikki ette sitten ole täydellisen hyviä täällä maan päällä jos oma tahtonne on olla täydellinen? Mainitse muutamia täydellisen hyviä ja virheettömiä, synnittömiä ihmisiä - se on varmaan helppoa sinulle.
Jos taas ette voi olla sellaisia täällä niin miten olette täydellisiä taivaassa? Olisiko niin että teiltä napsaistaan heti portilla se vapaa tahto pois kuin esinahka ikään... - joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Mistäs minä sen tietäisin kun en ole sinne paratiisiinkaan ollut menossa. Ettei vain olisi kristittyjen organisoimaa parjauskampanjaa tuo sinun väitteesi?
Uusien kielitieteellisten tutkimusten mukaan 72 "neitsyttä" ovatkin rusinoita. Nääs valheprofeetta Muhammedin rosvojoukoille rusinat olivat tuohon aikaan paljon arvokkaampia kuin neitsyet.
http://www.guardian.co.uk/books/2002/jan/12/books.guardianreview5 - joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
No miksi te kaikki ette sitten ole täydellisen hyviä täällä maan päällä jos oma tahtonne on olla täydellinen? Mainitse muutamia täydellisen hyviä ja virheettömiä, synnittömiä ihmisiä - se on varmaan helppoa sinulle.
Jos taas ette voi olla sellaisia täällä niin miten olette täydellisiä taivaassa? Olisiko niin että teiltä napsaistaan heti portilla se vapaa tahto pois kuin esinahka ikään...Kun ihminen syntyy uudelleen, vanha syntinen ihminen Aadam kuolee. Uudestisyntyneet uskovat eivät enää elä itselleen, vaan Kristus elää heissä. Kun syntinen ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja huutaa avukseen Jeesusta, niin hän pesee verellään meidät puhtaaksi synnistä. Kaikki synnit tullaan antamaan anteeksi, sillä Jumalan Poika Jeesus Kristus kantoi meidän kaikkien synnit.
Yksikään, joka on syntynyt Jumalasta, ei tee syntiä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. joh. 14:6 kirjoitti:
Ihmisiä eivät ohjaa vietit, vaan henget. Jumalan hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Ihmisiä voi ohjata myös Saatanan henki. Saatana saa ihmiset murhaamaan, varastamaan, irstailemaan, juopottelemaan, mässäilemään, palvomaan epäjumalia jne. Juuri Saatanan hengen takia esim. homot ovat kiinnostuneet toisista miehistä.Ihanko oikeasti jotkut henget ahkeroivat saadakseen naiset ostamaan naistenlehtiä?
Eikö niillä tosiaankaan ole parenpaa tekemistä?- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Kun ihminen syntyy uudelleen, vanha syntinen ihminen Aadam kuolee. Uudestisyntyneet uskovat eivät enää elä itselleen, vaan Kristus elää heissä. Kun syntinen ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja huutaa avukseen Jeesusta, niin hän pesee verellään meidät puhtaaksi synnistä. Kaikki synnit tullaan antamaan anteeksi, sillä Jumalan Poika Jeesus Kristus kantoi meidän kaikkien synnit.
Yksikään, joka on syntynyt Jumalasta, ei tee syntiä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.No voisitko antaa sitten listan niistä jotka eivät ikinä enää tee syntiä. Oletko sinä yksi heistä?
- Erlemeyer
olin ennen teitä kirjoitti:
En usko että kukaan sivullinen oli näkemässä luomakunnan aloitusta 13.7 mrd vuotta sitten.
Kuvitella sen kyllä voi, kun ette muutakaan mammonan suoman turvin voi. Vai mitä, olevat.
Olette jo varmaan lisääntyneet ja täyttäneet maata sitten niiden aikojen, emmehän me muut mitään
sille asialle voi kuin ihmetellä miten asiat kehittyy Turun saaristossa tai ihan missä päin maailmaa hyvänsä
jos on asiallisesti asiat oikein esitetty kaikkia osapuolia tyydyttävällä lailla ja kokemusta kartuttaen esitetty kaikkia osapuolia tyydyttävällä lailla esitetty. Ostaisin itse linnan ja asuísin siellä loppuikäni, jos
rauha saataisiin maailman, mikä on hyvin epätodennäköistä aikajatkumon edetessä nykyisellään aikajanassa.Haluan vielä kerren kertoa sinulle että olet yksi läjä paskaa, okennusta, mätää, hometta, paskaa, okennusta ja ripulia. Olet edelleen yhtä ällöttävä ja turha kasa mädäntynyttä ripulipaskaa kuin vajaa kolme tuntia sitten. Olet myöskin oikeasti homo. Harrastat joka viikonloppu seksiä saatanan kanssa. Yritäpäs todistaa väitteeni vääräksi! Muistathan pysyä kaukana rusinattomasta maksalaatikosta, jottet joudu kadotukseen.
- joh. 14:6
beenthere kirjoitti:
Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin oma tahto? Eikö se kuulostaisi aika mukavalta ajatukselta? Miksi haluat mieluummin elää alistettuna jonkun toisen tahtoon?
Ajattele miten paljon tällä yhdellä ja ainoalla elämällä voisi olla tarjottavana sinulle, kun jättäiset sen tuhlaamatta tuollaisiin hupsutuksiin. Miksi et halua itse ottaa vastuuta omasta elämästäsi vaan pakenet sitä tuollaisiin satuihin?Jumala on meidän kaikki luonut. Hän on meidän Taivaallinen Isämme ja kaiken Luoja. Vain Jumala yksin on hyvä ja oikeudenmukainen. Miksi emme noudattaisi koko universumin Luojan tahtoa? Onko ihminen Luojaa suurempi? Onko ihminen oikeassa ja Jumala väärässä? Kysyykö savi valajaltaan: miksi teit minusta tällaisen?
Emme me kristityt elä tätä nykyistä maailmaa varten, vaan tulevaa varten. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan" Mutta Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. - joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
No voisitko antaa sitten listan niistä jotka eivät ikinä enää tee syntiä. Oletko sinä yksi heistä?
Ei tässä viestissä tila semmoisiin listoihin riittäisi.
Olen syntynyt uusiksi Pyhästä hengestä ja elän nyt Kristukselle. Kun elin synnissä, olin kuollut. Kristus teki minut eläväksi. Miksi haluaisin olla taas kuollut? - joh. 14:6
Phoebus kirjoitti:
Ihanko oikeasti jotkut henget ahkeroivat saadakseen naiset ostamaan naistenlehtiä?
Eikö niillä tosiaankaan ole parenpaa tekemistä?Pahat henget ahkeroivat naistenlehtienkin kautta ja lietsovat naisten turhamaisuutta, saastaisia himoja, mammonan haalimista ja ulkonäköpaineita. Saatanalta eivät keinot lopu!
- joh. 14:6
Erlemeyer kirjoitti:
Haluan vielä kerren kertoa sinulle että olet yksi läjä paskaa, okennusta, mätää, hometta, paskaa, okennusta ja ripulia. Olet edelleen yhtä ällöttävä ja turha kasa mädäntynyttä ripulipaskaa kuin vajaa kolme tuntia sitten. Olet myöskin oikeasti homo. Harrastat joka viikonloppu seksiä saatanan kanssa. Yritäpäs todistaa väitteeni vääräksi! Muistathan pysyä kaukana rusinattomasta maksalaatikosta, jottet joudu kadotukseen.
Annan sinulle anteeksi loukkauksiksi tarkoitetut sanasi. Rukoilen puolestasi, että tekisit parannuksen ja pelastuisit. Jumala sinua siunatkoon!
- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei tässä viestissä tila semmoisiin listoihin riittäisi.
Olen syntynyt uusiksi Pyhästä hengestä ja elän nyt Kristukselle. Kun elin synnissä, olin kuollut. Kristus teki minut eläväksi. Miksi haluaisin olla taas kuollut?Siis et koskaan tee virheitä, erehdyksiä, syntiä, pahaa? Milloinkaan? Olet myynyt kaiken omaisuutesi ja jakanut sen köyhille?
- Erlemeyer
joh. 14:6 kirjoitti:
Annan sinulle anteeksi loukkauksiksi tarkoitetut sanasi. Rukoilen puolestasi, että tekisit parannuksen ja pelastuisit. Jumala sinua siunatkoon!
Rukoilen puolestasi, että tekisit parannuksen ja pelastuisit. Ruuvimeisseli sinua siunatkoon.
joh. 14:6 kirjoitti:
Pahat henget ahkeroivat naistenlehtienkin kautta ja lietsovat naisten turhamaisuutta, saastaisia himoja, mammonan haalimista ja ulkonäköpaineita. Saatanalta eivät keinot lopu!
Nytkö ne ovatkin pahoja henkiä? Miten voit erottaa mikä on kulloinkin vaikuttava tekijä, oletko vain päättänyt niin? Naistenlehtien täytyy sitten olla saatanan tuottamia?
- joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
Siis et koskaan tee virheitä, erehdyksiä, syntiä, pahaa? Milloinkaan? Olet myynyt kaiken omaisuutesi ja jakanut sen köyhille?
Toki teen virheitä ja erehdyksiä, olenhan vain ihminen :)
Ennen kuin Jeesus pesi minut synnistä puhtaaksi, niin suorastaan ryvin synnissä: juopottelin, irstailin, mässäilin, pilkkasin, ahnehdin, rienasin henkivaltojakin.
Minulle ei ole annettu apostolinvirkaa, joten en ole omaisuuttani myynyt, kuin tarpeettomuudet. Empä ole silti siihen liiaksi kiintynyt, koska mitään täältä ei saa mukaansa. Onkin kerättävä aarteita Taivasten valtakuntaan. Köyhiä toki autan, kuten kristityn tuleekin. - Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Voi ystävä hyvä, ei Taivasten valtakunnassa mitään tuomita ja arvostella, koska tuomittavaa ja arvosteltavaa ei enää ole. Ei Taivasten valtakunnassa eletä kuin maan päällä, vaan ollaan kuin enkelit taivaassa.
Suosittelen sinua nyt vielä kuitenkin harkitsemaan Kadotuksen tiellä kulkemista, koska Helvetissä on oleva itku ja hammasten kiristys.ja sinä puhut helvetistä, vaikka kamusi Eskopiste juuri väitti, ettei sellaista ole olemassakaan. Mistä te uskikset mahdatte olla samaa mieltä?
- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Toki teen virheitä ja erehdyksiä, olenhan vain ihminen :)
Ennen kuin Jeesus pesi minut synnistä puhtaaksi, niin suorastaan ryvin synnissä: juopottelin, irstailin, mässäilin, pilkkasin, ahnehdin, rienasin henkivaltojakin.
Minulle ei ole annettu apostolinvirkaa, joten en ole omaisuuttani myynyt, kuin tarpeettomuudet. Empä ole silti siihen liiaksi kiintynyt, koska mitään täältä ei saa mukaansa. Onkin kerättävä aarteita Taivasten valtakuntaan. Köyhiä toki autan, kuten kristityn tuleekin.No ethän sinä tuollaisena voi elää paratiisissa jos kerran teet virheitä. Paratiisin portilla sinulta pitää ottaa vapaa tahto pois ettet tekisi virheitä enää siellä. Sittenpä elät ikuisuuden vailla vapaata tahtoa.
Jos ihmiset tekisivät paratiisissa virheitä niin olisiko se enää paratiisi? - Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei lisääntymisessä ole kysymys vieteistä, vaan Jumalan käskystä. Jumala käski ensimmäisiä ihmisiä lisääntymään ja täyttämään maan. Kirjoittaahan Paavalikin, että "parempi naida kuin palaa" :)
Eli isäsi ja äitisi eivät tunteneet hekumaa kun sinut alulle panivat? Ei jöpöttänyt kikkeli, ei kostunut vulva?
Mahtoi olla kuivan kalvakkaa touhua:) - joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
Eli isäsi ja äitisi eivät tunteneet hekumaa kun sinut alulle panivat? Ei jöpöttänyt kikkeli, ei kostunut vulva?
Mahtoi olla kuivan kalvakkaa touhua:)Kristillinen avioliitto ei perustu hekumointiin, vaan rakkauteen. Erektio ja kostuminen ovat normaaleja Jumalan luomia kehon toimintoja. Ei yhdyntä rakkauteen perustuvassa avioliitossa perustu hekuman syntiin.
- joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
ja sinä puhut helvetistä, vaikka kamusi Eskopiste juuri väitti, ettei sellaista ole olemassakaan. Mistä te uskikset mahdatte olla samaa mieltä?
ikuinen kadotus on yhtä totta kuin Ylösnousemuskin. Raamattu todistaa sen.
- joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
No ethän sinä tuollaisena voi elää paratiisissa jos kerran teet virheitä. Paratiisin portilla sinulta pitää ottaa vapaa tahto pois ettet tekisi virheitä enää siellä. Sittenpä elät ikuisuuden vailla vapaata tahtoa.
Jos ihmiset tekisivät paratiisissa virheitä niin olisiko se enää paratiisi?Ei virheitä tehdäkään Taivasten valtakunnassa, vaan täällä maan päällä.
- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei virheitä tehdäkään Taivasten valtakunnassa, vaan täällä maan päällä.
Miksi niitä ei tehdä Taivasten valtakunnassa?
- Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Kristillinen avioliitto ei perustu hekumointiin, vaan rakkauteen. Erektio ja kostuminen ovat normaaleja Jumalan luomia kehon toimintoja. Ei yhdyntä rakkauteen perustuvassa avioliitossa perustu hekuman syntiin.
Oletkohan sinä saanut ollenkaan sukupuolivalistusta? Onko ollut öisiä siemensyöksyjä, oletko masturboinut? Oletko ollut koskaan ihminen??????
- joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
Miksi niitä ei tehdä Taivasten valtakunnassa?
Koska Taivasten valtakunnassa kaikki on täydellistä!
- joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
Oletkohan sinä saanut ollenkaan sukupuolivalistusta? Onko ollut öisiä siemensyöksyjä, oletko masturboinut? Oletko ollut koskaan ihminen??????
Ei hekuma ole sama asia sukupuolisen kiinnostuksen kanssa,
- Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Ei hekuma ole sama asia sukupuolisen kiinnostuksen kanssa,
.
acid_rain kirjoitti:
Nytkö ne ovatkin pahoja henkiä? Miten voit erottaa mikä on kulloinkin vaikuttava tekijä, oletko vain päättänyt niin? Naistenlehtien täytyy sitten olla saatanan tuottamia?
Miten joku avotakka tai kodin kuvalehti lietsoo turhamaisuutta tai saastaisia himoja?
Onko pihan nurmikon hoito syntiä?
Onko omega 3 rasvahappo pahuuden ytimestä?
Herää pahvi!- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Koska Taivasten valtakunnassa kaikki on täydellistä!
No miksi täällä ei ole? Kannatte kovaa huolta siitä että ihmisellä pitää olla vapaa tahto (tehdä virheitä) sillä Jumala ei tahdo ihmisen olevan orja. Miksi taivaassa sitten vapaata tahtoa ei enää tarvitsekaan olla? Ja jos taivaassa vapaa tahto tahtoo olla täydellinen niin miksi Jumala tarvitsee tätä maanpäällistä välivaihetta ollenkaan? Miksei hän vain tule tänne ja napsauta sormiaan niin että kaikki muuttuvat "kuin enkeleiksi"? Miksi hän haluaa ihmisten ja eläinten kärsivän? Miksei hän vain luonut täydellistä taivasta alun perinkin?
Miksi Paratiisissa ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin täydellistä?
Miksi luulet että toisella kerralla Mr Bean onnistuu yhtään paremmin? - joh. 14:6
Thronos kirjoitti:
No miksi täällä ei ole? Kannatte kovaa huolta siitä että ihmisellä pitää olla vapaa tahto (tehdä virheitä) sillä Jumala ei tahdo ihmisen olevan orja. Miksi taivaassa sitten vapaata tahtoa ei enää tarvitsekaan olla? Ja jos taivaassa vapaa tahto tahtoo olla täydellinen niin miksi Jumala tarvitsee tätä maanpäällistä välivaihetta ollenkaan? Miksei hän vain tule tänne ja napsauta sormiaan niin että kaikki muuttuvat "kuin enkeleiksi"? Miksi hän haluaa ihmisten ja eläinten kärsivän? Miksei hän vain luonut täydellistä taivasta alun perinkin?
Miksi Paratiisissa ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin täydellistä?
Miksi luulet että toisella kerralla Mr Bean onnistuu yhtään paremmin?Jumala tekee niin kuin itse haluaa. Onhan hän kaiken Luoja.
- joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
.
ole
Lue Raamattua, niin opit. Phoebus kirjoitti:
Miten joku avotakka tai kodin kuvalehti lietsoo turhamaisuutta tai saastaisia himoja?
Onko pihan nurmikon hoito syntiä?
Onko omega 3 rasvahappo pahuuden ytimestä?
Herää pahvi!http://kuvat2.iltasanomat.fi/iltasanomat/iDoc/1569366-400_puutarhatonttu.jpg
- Thronos
joh. 14:6 kirjoitti:
Jumala tekee niin kuin itse haluaa. Onhan hän kaiken Luoja.
Siksi juuri varoitinkin että varokaa sitten niitä ansoja siellä paratiisissa. Kierros voi alkaa alusta...
acid_rain kirjoitti:
http://kuvat2.iltasanomat.fi/iltasanomat/iDoc/1569366-400_puutarhatonttu.jpg
Niitä siis on oikeasti olemassa!
En olisi ikinä uskonut.- Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
ikuinen kadotus on yhtä totta kuin Ylösnousemuskin. Raamattu todistaa sen.
"ikuinen kadotus on yhtä totta kuin Ylösnousemuskin. Raamattu todistaa sen. "
- Satusetien kirja ei todista yhtään mitään. Miksi et usko siihen. että maailma on syntynyt Sotkan munasta? - beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
Jumala on meidän kaikki luonut. Hän on meidän Taivaallinen Isämme ja kaiken Luoja. Vain Jumala yksin on hyvä ja oikeudenmukainen. Miksi emme noudattaisi koko universumin Luojan tahtoa? Onko ihminen Luojaa suurempi? Onko ihminen oikeassa ja Jumala väärässä? Kysyykö savi valajaltaan: miksi teit minusta tällaisen?
Emme me kristityt elä tätä nykyistä maailmaa varten, vaan tulevaa varten. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan" Mutta Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.Jumala ei ole minua luonut. Jumala ei ole minun isäni eikä muukaan sukulainen. Ihmisen luoma Jumala on minusta kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen jos kuuntelee uskovia ja mitä Raamatussa sanotaan. Ja ihminen on ehdottomasti Luojaa suurempi. Ihminenhän on oikeasti olemassa. Olematon ei ole minkään kokoinen.
Tuo Raamattu ei minua kyllä kiinnosta lainkaan, joten siihen en edes halua perustaa kirjoituksiani.
Minulle ei juolahtaisi mielenikään alkaa noudattaa jonkun piilosta leikkivän kaverin tahtoa. Minulle on kehittynyt omat aivot, joilla osaan tehdä johtopäätöksiä ja päätöksiä itse.
Olen vakuuttunt, että tämä on meidän elämämme, siinä se. Siksi tuntuukin niin pahalta, kun näkee toisten ihmisten uhraavan tämän ainoan elämänsä tuollaiseen hölmöilyyn. Mikä ikävämpää, että sen hölmöilyn vaikutukset tuntuvat myös kohtuuttomasti niiden ihmisten elämässä, jotka eivät haluaisi millään lailla osallisiksi asiaan. Mutta jälleen palataan siihen uskovien lähimmäisenrakkauteen, jolta suuri osa haluaisi välttyä, mutta ei pysty. Se rakkaus ei rakenna vaan rikkoo.
Paratiisitarina taas on otettu Raamattuun ihan muualta. "Raamattu, Koraani ja Gilgameš-eepos sisältävät paratiisimyytin, jonka arvellaan pohjautuneen samaan lähteeseen. Monet seikat viittaavat siihen, että eri muotoja saanut paratiisimyytti on peräisin niistä Lähi-idän kulttuureista, joissa Bahrainia pidettiin paratiisina." Joten sinun tarinasi Aadamista on satua.
Yhä vielä mietin, kun et selittänyt, miksi sinusta on parempi olla huono ja syntinen kuin hyväksyä itsesi ihmisenä ja ihan hyvään pyrkivänä ihmisenä. En nyt kysy Jumalan mielipidettä, vaan sinulta kuinka sinut saatiin aikanaan vakuuttuneeksi, että olet huono ihminen? Miksi vakuutuit?
Otapa joskus oikein tosi avoimella mielellä selvää, miten nämä asiat selitetään ilman Jumalia. Voi olla, että yllätyt siitä loogisuudesta minkä löydät. - beenthere
joh. 14:6 kirjoitti:
Uusien kielitieteellisten tutkimusten mukaan 72 "neitsyttä" ovatkin rusinoita. Nääs valheprofeetta Muhammedin rosvojoukoille rusinat olivat tuohon aikaan paljon arvokkaampia kuin neitsyet.
http://www.guardian.co.uk/books/2002/jan/12/books.guardianreview5Näinköhän tuota korjausta on muistettu kertoa näille islamisti itsemurhapommittajille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun355792- 773393
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823155Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3152725- 412262
- 542201
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251480Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211381- 491379
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui281293