AGW sensuuri iskee suomalaisten koteihin

Viikonlopun lehdissä pikku uutinen: Euroopan unionissa tulossa voimaan uusi ilmastopäästölaki. Sen seurauksena noin joka toinen sauna ja takka tässä maassa muuttuu laittomaksi. Kiittäkää CRU:ta, Jonesia, Mannia, Jönsiä ja Hihhulia, sekä muita AGW natseja, joiden mielestä suomalaisten saunat ovat suistamssa maapallon perikatoon. Näin se idiotismi tulee käytännössä vaikuttamaan meidän elämäämme. Odotamme mielenkiinnolla kuinka AGW fasistit tulevat sulkemaan saunojamme ja millä oikeudella, ja ennenkaikkea millä lihaksilla. Poliisi varmasti ilahtuu saadessaan uuden tehtävän: miljoonan suomalaisen ilmastorikollisen jahtaamisen.
6125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Auttaisiko, jos vaihdan saunan kattoon energiasäästölampun?

Äänestä

Kiittäkäämme scepdiusta tästä sunnuntain viimeisestä huimasta itseparodiasta. Kukaan ei osaa argumentoida yhtä vakuuttavasti kuin scepdius.

Äänestä

Olisikohan AGW:n sijasta kuitenkin kyse puunpolton aiheuttamista terveydelle haitallisista pienhiukkaspäästöistä ja pyrkimyksestä vähentää niitä meidän kaikkien itsemme terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi?

Jonka paatoksellinen Scepdius tietenkin taas kaikessa paatoksessaan onnistui laittamaan AGW:n piikkiin.

Äänestä
  • Niin, tämäkin toimenpide liittyy niihin päästörajoituksiin, joiden avulla AGW:tä torjutaan, eli ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta hillitään. Ja sitten asiaan: ..."pyrkimyksistä vähentää niitä meidän kaikkien itsemme terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi"?

    Siis sinun mielestäsi suomalaisten saunominen ja takkojen yms. tulisijojen sammuttaminen ja sulkeminen edistäisi huomattavasti "meidän kaikkien" hyvinvointia ja terveyttä? En tiedä millä planeetalla sinun aivotuksesi liikkuvat, mutta veikkaanpa että esimerkiksi liikenteen päästöt ovat moninkertaiset verrattuna saunojen aiheuttamaan terveysuhkaan. Ymmärrän kyllä, että pikku AGW uskovainen uskoo kaiken sonnan mitä sille tarjotaan, kunhan sillä edistetään omaa Asiaa, mutta jokainen normaali järkinen suomalainen käsittää, että kyse on vain joidenkin virkamiesten itsetyöllistämisestä EU byrokratiassa.

    Tämä on aivan samanlainen juttu, kuin se kalakukkojakin koskeva. Nehän ovat myös terveydelle ja hyvinvoinnille vaarallisia, jos kylmäketju pääsee katkeamaan. Kalakukkoja jahtaavat EU byrokraatit ja suomalaiset virkamiehet eivät oikein ymmärrä sitä, että kalakukkoa on syöty tuhannen vuotta ja juuri matkaeväänä tuohikonteista, eikä se ole sinä aikana tappanut kovinkaan montaa savolaista. Ei ole saunakaan. AGW fasisti tosin uskoo toisin, ja nimenomaan Uskoo.

    AGW uskovaisten todellisuudelle vierasta ajattelua kuvaa hyvin sekin, etteivät he ymmärrä mitä tällainen päätös tarkoittaa käytännössä. Se tarkoittaa sitä, että poliisi saa koluttavakseen satoja tuhansia kesämökkejä ja koteja, mikä pitää poliisin pois sellaisesta vähemmän tärkeästä hommasta kuin rikosten torjunta ja tutkinta. AGW miesten mielestä on kuitenkin olennaisempaa, että poliisi jahtaa sauna- ja takkarikollisuutta, kuin sellaisia jonninjoutavia tyyppejä kuten huumekauppiaita, murhaajia ja ryöstäjiä. Pääasia, että saunat ja takat suljetaan ja sääntöjenvastaisesti niitä lämmittelevät ilmastogangsterit saadaan kiinni.

    Tällä toiminnalla AGW torjutaan ja "meidän kaikkien itsemme terveys ja hyvinvointi" pelastuu. Siis AGW uskovaisten mielestä. Uskomatonta, mutta totta!

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Niin, tämäkin toimenpide liittyy niihin päästörajoituksiin, joiden avulla AGW:tä torjutaan, eli ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta hillitään. Ja sitten asiaan: ..."pyrkimyksistä vähentää niitä meidän kaikkien itsemme terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi"?

    Salaliittoa pukkaa.

    Tuossapa purskautuksessa ei ollut yhtään minkäänlaista päätä tai häntää, täyttä soopaa.

    Harhaisuus ja kuvitelmat alkaavat reppanalla olla jo sillä tasolla että vähemmästäkin joutuu suljetulle osasolle.

    Säälittävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

scepdius kirjoitti:

Viikonlopun lehdissä pikku uutinen: Euroopan unionissa tulossa voimaan uusi ilmastopäästölaki. Sen seurauksena noin joka toinen sauna ja takka tässä maassa muuttuu laittomaksi. Kiittäkää CRU:ta, Jonesia, Mannia, Jönsiä ja Hihhulia, sekä muita AGW natseja, joiden mielestä suomalaisten saunat ovat suistamssa maapallon perikatoon. Näin se idiotismi tulee käytännössä vaikuttamaan meidän elämäämme. Odotamme mielenkiinnolla kuinka AGW fasistit tulevat sulkemaan saunojamme ja millä oikeudella, ja ennenkaikkea millä lihaksilla. Poliisi varmasti ilahtuu saadessaan uuden tehtävän: miljoonan suomalaisen ilmastorikollisen jahtaamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu