Olen havainnut,että Amerikkalaisissa tosi-tv-sarjoissa poliisi iskee oven sisään muurinmurtajalla. Suomessa tämä ei ole mahdollista, sillä meillä ovet aukeavat ulospäin! Mistä ero johtuu filosofisessa mielessä?
Miksi ovet aukeavat eri tavalla?
North European
352829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Asunnosta, jonka ovet aukeavat ulospäin on helpompi poistua hätätilanteessa, esimerkiksi tulipalossa. Lisäksi taloa on helpompi puolustaa ovien auetessa ulospäin.
Ahtailla kaduilla ja kujilla ei sisäänpäin aukeavaa ovea avaa vahingossa ohikulkijan naamalle.
"Asunnosta, jonka ovet aukeavat ulospäin on helpompi poistua hätätilanteessa, esimerkiksi tulipalossa. Lisäksi taloa on helpompi puolustaa ovien auetessa ulospäin."
Aivan, jenkit on vaan liian tyhmiä tajutakseen tämän. Lisäksi on tärkeintä että poliisi saa potkaistua oven auki.
Samoin jenkkien lukot avautuvat yksinkertaisella tiirikalla tai luottokortilla kun täällä takalukittua ovea ei saa itse lukosta millään ilveellä auki. Eri asia jos on niin tyhmä että laittaa postiluukun liian lähelle lukon aukaisijaa. Abloyn moniura-avaimet ovat äärettömän hankalasti tiirikoitavissa ja jos on vielä toinen varmuuslukko niin kukaan asiaton ei tule ovasta sisään.
Jenkeillä ei myöskään ole astiankuivausritilöitä tiskialtaan päällä, tiskit täytyy kuivata liinalla heti.
Tyhmiä nuo jenkit!
Etsit asialle filosofista selitystä, käytännöllinen ei riitä?
Noh...Käytäntö on siinä että jos meillä ulko-ovi avautuisi sisälle päin, sitä ei voisi avata ellei olisi muistanut jättää väliovea auki. Jos siis ulkoa tultaessa yrittäisi avata ulko-ovea, estäisi väliovi oven aukaisun. Suomalaiset ovat ratkaisseet asian vaihtamalla oven avautumissuuntaa ja amerikkalaiset ovat kieltäneet muutaman oven murtamisen jälkeen väliovet kokonaan. Filosofiaa, psykologiaa ja kulttuuria on tässä se, että amerikkalaisilla tapana on ratkaista ongelmat suoralla toiminnalla. Sama koskee myös asunnon omistajaa jolla on mahdollisuus laittaa pönkkä. Sekä murtaminen että linnoittautuminen on siten helppoa, suoraa ja näyttävää.
Tuntuu jotenkin unenomaiselta ja ennen nähdyltä ...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3420580#comment-17894253
Vähän sama homma kuin että britit ajavat vasemmanpuoleisesti liikenteessä. Kyse on varmasti vain tottumiskysymyksestä. Toisaalta kun miettii esim elokuvia, niin jos ovi avautuu sisäänpäin ja henkilö tulee ulkoa (esim muurinmurtajalla), niin tapahtuma viestii siitä, että henkilö nimenomaan rymistelee sisälle. Toisin olisi, jos ovi avautuisi ulospäin, silloin ulkoa tulevan henkilön täytyisi avata se (ellei käyttäisi muurinmurtajaa, mistä ovi menisi palasiksi ja siitä olisi edelleen hankala mennä sisälle ja oven takanaolevat henkilöt saisivat lisäaikaa). Oven avaaminen ulospäin ulkoapäin antaa vaikutelman siitä, että ollaan astumassa jonnekkin tuntemattomaan ja siitä tulee varovaisempi mielikuva kuin sisäänpäin avautuvasta ovesta. Toisaalta jos oven avaa sisältä ulospäin, siitä tulee sellainen mielikuva, että ollaan menossa pois tai muuten vaikuttamassa maailmaan, joka on oven toisella puolen (esim tapaamassa oven takana olevaa hahmoa). Jos ovi taas avautuu sisäänpäin ja se avataan sisältäpäin (esim jonkun koputtaessa), luo se hieman jännittyneemmän tunnelman, sillä sisäänpäinavautuva ovi on vaikeampi laittaa takaisin kiinni, jos toinen on tunkemassa väliin ja ulkoapäin tulevan on silloin helpompi paiskata ovi auki ja tulla sisään.
Eli siis lyhyesti:
Käytännössä:
Oven avautuminen sisään- tai ulospäin on sekä tottumis- että käytännön ratkaisu.
Elokuvissa ja liikkuvan kuvan taiteessa:
Sisäänpäin avautuva ovi ulkokautta: Nopealle toiminnalle tai hitaalle kauhulle useimmin suunnattu vaihtoehto, jos ovea ei rikota ja jos ovea ei kukaan tule avaamaan. Jos oveen koputetaan ja jäädään odottamaan vastausta, on yleisin käyttötarkoitus joko normaali kohtaaminen tai vihainen kohtaaminen, jossa oven avauduttua sännätään sisälle.
Ulospäin avautuva ovi ulkokautta: luo epävarmuutta erityisesti hämärissä kohtauksissa ja kohtauksissa, joihin on luotu jännittynyttä latausta. Ulospäin avautuvaa ovea voidaan joskus myös käyttää aggressiiviseen avaamiseen, mutta yleensä silloin ovi avautuu sisällepäin. Jos ovi avautuu ulospäin, kun on jääty odottamaan vastausta koputuksen jälkeen, niin silloin kyseessä on yleensä tilanne, joka päättyy joko siihen, että ovi paiskataan nenän edestä kiinni tai että oven ulkopuolella oleva hlö laittaa jalan väliin tai hänet päästetään keskustelun jälkeen sisälle, tällöin ei kuitenkaan aggressiivista sisääntuloa tapahdu.
Sisäänpäin avautuva ovi sisäkautta: Avaajalle vaarallisempi tilanne, koska ulkokautta tulevalla mahdollisuus yllättää ja rynnätä sisälle. Käytetään myös normaaleissa kohtaamisissa, kun oven takana on ystävällinen henkilö.
Ulospäin avautuva ovi sisältäpäin: Yleisin tapa kuvata oven avautuminen sisältä. Antaa turvaa sisälläolijalle ja luo hänestä tilanteen hallitisjan (ellei uhata aseella). Sisältäpäin kuvattu ulospäin avautuva ovi sopii käytännössä kaikenlaisiin tilanteisiin, kun sisälläolija on keskeisessä roolissa (eli jos sisälläolijaa ei tunneta, ovea ei voi näyttää avautuvan sisältäpäin, sillä se yleensä sotkee ja pilaa tunnelmaa)
Brittien vasemmanpuoleisen liikenteen on sanottu johtuneen siitä,
kun ritarit kohtasivat tiellä, he pystyivät näyttämään toisilleen ettei
oikeassä kädessä ollut mitään asetta.
Varmaan brittiautoilijat ovat edelleen varustautuneet miekoin liikenteessä.
Brittien vasemmanpuoleisen liikenteen on sanottu johtuneen siitä,
kun ritarit kohtasivat tiellä, he pystyivät näyttämään toisilleen ettei
oikeassä kädessä ollut mitään asetta.
Varmaan brittiautoilijat ovat edelleen varustautuneet miekoin liikenteessä.
Brittien vasemmanpuoleisen liikenteen on sanottu johtuneen siitä,
kun ritarit kohtasivat tiellä, he pystyivät näyttämään toisilleen ettei
oikeassä kädessä ollut mitään asetta.
Varmaan brittiautoilijat ovat edelleen varustautuneet miekoin liikenteessä.
Brittien vasemmanpuoleisen liikenteen on sanottu johtuneen siitä,
kun ritarit kohtasivat tiellä, he pystyivät näyttämään toisilleen ettei
oikeassä kädessä ollut mitään asetta.
Varmaan brittiautoilijat ovat edelleen varustautuneet miekoin liikenteessä.
Suomessa ovi aukeaa ulospäin siksi, että poliisi tai rosvo ei pääsisi niin helposti ovijuntalla sisään.
Tv:ssä nähdyssä autolla vedettävien minikotien rakentelusarjassakin jenkit yleensä käyttivät sisään aukeavia ulko-ovia. Tätä kovasti ihmettelin, koska haukkaahan se ovi silloin jopa neliön verran sisätilaa muutenkin pienestä kämpästä. Tosin välillä järki näytti voittavan ja ovi aukesikin ulospäin - liekö tilaajan toiveesta vai eikö ovi vain mahtunut avautumaan sisälle.
Porthaniassa on pyöröovet, mutta kaikki eivät filosofisessa mielessä pääse sisään. Jotkut tarvitsevat valmennuskurssin. Ja kas, joillekin ovet aukeavat vain ulospäin.
Entäpä jos et ole luottokelpoinen. Aukeaako pankin ovi? Think about it.
Ovet aukeavat eri tavalla. Niin totta.
Esimerkiksi Ruotsissa ulko-ovet aukeaa sisäänpäin, ellei niissä ole sadekatosta.
Pari suomalaista tuttua rikkoivat ulko-oven lasin, kun eivät saaneet sitä vetämällä auki, kun luulivat oven olevan lukossa ja avain kotona.
Samoin liikkeiden ovet, ettei varkaat pääse karkuun. Turvallisuusriski paniikin sattuessa.
Asuntojen ovet aukeaa yleensä ulospäin, mikä aiheuttaa joskus törmäyksiä.
Esimerkiksi Ruotsissa ulko-ovet aukeaa sisäänpäin, ellei niissä ole sadekatosta.
Pari tuttua rikkoivat ulko-oven lasin, kun eivät saaneet sitä vetämällä auki, kun luulivat oven olevan lukossa ja avain kotona.
Samoin liikkeiden ovet, ettei varkaat pääse karkuun. Turvallisuusriski paniikin sattuessa.
Asuntojen ovet aukeaa yleensä ulospäin, mikä aiheuttaa joskus törmäyksiä.
Liukuovi aukeaa sivullepäin. Siinäpä filosofille pohdittavaa, mitä silloin tarkoitamme suunnalla?
Scifi-elokuvissa on aina automaattisesti aukeavia liukuovia, kuten hisseissä on ihan täällä normimaailmassa. On sihisevä liukuovi jännittävin ovimalli? Joskus liukuovi on tullut ylhäältä ja alhaaltakin (katto/lattiaovi), mikä on jo tosi jännittävää.
Ulos- tai sisäänpäin aukeavaa ovea pidetään siis primitiivisenä. Kivikaudella lienee primitiivisin ovimalli ollut irrotettava luukku, joka nostetaan pois paikaltaan, kun siirrytään majaan sisään tai siitä ulos.
Scifissä on tosi jännä myös sellainen keskeltä joka suuntaan aukeava oviaukko (saman tyylinen kuin kameran himmenninaukko, en keksinyt mikä tuollainen mekanismi on nimeltään). Yleensä avautumisäänenä on vielä metallinen sirinä mikä tekee siitä vieläkin päheemmän.
Kivikaudella primitiivinen ovimalli saattoi olla myös kivi. Tai kasa kiviä, jotka vieritettiin luolan suulle, jos tarvittiin suojaa villipetoja, muukalaisia tai vaikkapa nykyihmistä vastaan.
Kivihän on perinteinen, huoltovapaa ja kodikas klassikko, jos samassa luolassa asuttiin tuhansia vuosia.
Ulospäin aukeavissa ovissa on ongelmana se, että ulos ei pääse, jos jotain (lunta) on edessä.
Turvallisinta olisi jos ovi avautuisi sekä sisään- että ulospäin.
Sisäänpäinavautuvassa ovessa voisi olla ulospäinavautuva ja ulospäinavautuvassa sisäänpäinavautuva ihmisenmentävä turvaluukku. Tämä menettely mahdollistaisi sen, että saataisiin käyttöön sekä ulos-, että sisäänpäinavautuvan oven/luukun hyvät puolet, että kyettäisiin saamaan ovien/luukkujen saumat tiiviiksi, mikä olisi hankalaa, jos saman oven tai luukun pitäisi aueta sekä sisään-, että ulospäin. Toinen ratkaisu olisi, että turvaluukku liukuisi kahdelle sivulleen tai ylös ja alas tai se, että olisi kaksi turvaluukkua, joista yksi olisi yhdenlainen ja toinen toisenlainen.
Ruotsissa monet uko-ovet aukeaa sisäänpäin.
On helpompi saada myymälävaras kiinni, joten myymälöiden ovet aukeaa sisäänpäin.
Jos asuintalon ulko ovella ei ole katosta, tai muuta sadesuojaa niin ovi laitetaan aukeamaan sisäänpäin. Suojatut ovet aukeaa ulospäin.
Amerikkalaisten filmien ovet on usein vain toimenpidettä varten tehtyjä kulisseja,
Samoin lasipöydät ja monet muut rikkoutuvat kalusteet. Muuten näyttelijät voisi satuttaa itsensä.
Kun kävin Tukholmassa muutamassa kapakassa viime viikolla niin kyllä jokaisessa aukeni ovi ulospäin.
Suomen paloturvallisuuslaki edellyttää, että ovien on auettava paniikkisuuntaan.
Jos tulee paniikki että valomerkki tulee ihan kohta niin miten kapakkaan pääsee jos ovi aukeaa ulospäin?
Suomessa paniikkisuunta on pakkasella sisäänpäin.
Ovien tulisi olla pääsääntöisesti aina pariovia, joista toinen puolisko aukeaa sisään päin ja toinen puolisko taas ulos päin. Näin kulkija voisi aina itse päättää kummasta oven puoliskosta haluaa kulkea. Tällä tavoin vältettäisiin harmillinen pohtiminen oven avautumissuunnasta kulkusuuntaan nähden.
Ulkomaalaisella voi olla käytössä vasenkätinen liikenne eikä hän pääse sisään eikä ulos.
Oven avaaminen on pitkän harjoittelun tulos.
https://www.youtube.com/watch?v=Wof0xPUmW38
Rajat auki, meillä on unelma.
Ovet ja lukot on rasismia ja pitää kieltää.
Hyviin tapoihin kuuluu että vieras koputtaa oveen ja odottaa että joku tulisi avamaan hänelle oven.
Koputatko sinä kapakan oveen jos haluat kaljalle?
Vantaan Länsimäessä on kapakka jonka tuulikaapin ulko-ovi aukeaa ulospäin ja sisäovi sisäänpäin.
Jos amerikkalainen jollain konstilla eksyisi tuonne niin hän ei todennäköisesti pääsisi tuulikaapista ikinä pois.
Salakapakkaan päästäkseen, pitää tietää oikea koputuskoodi ovella. Kaksi nopeaa, kolme hidasta ja kaksi nopeaa koputusta,,,,,kop-kop / kop---kop---kop / kop-kop.
Minulla on teltassa ovi joka aukeaa yhtä hyvin sisään- ja ulospäin.
"Miksi ovet aukeavat eri tavalla?"
Se johtuu vain ihon väristä. Jokainenhan aikuinen on kuullut haikean laulun; "Miksi ovet ei aukea meille, onko rotumme syytä täää".