Mikä mekanismi saikaan aikaan pahoinvoinnin ja heikotuksen liikunnan yhteydessä?
Koulussa aikoinaan sain joskus yhden kaverin kanssa tuollaista liikuntatunnilla kuntopiirissä. Opettaja jotenkin selittikin sen, mutta en enää muista miten.
Elimistö ilmeisesti ilmoittaa, että nyt on menty liian kovaa?
Tänään sain tuossa aamulla sellaisen kohtauksen, kun olin tehnyt pihalla pari hommaa pikaisesti. Oireet alkoivat vasta, kun liikunta oli ohitse. Alkoi yhtäkkiä vaan heikottaa ja tuli huono olo. Menin istumaan hetkeksi ja pidin lumimöykkyä kaulalla hetken, jolloin alkoi vähitellen helpottaa. Ajattelin ensin, jos verensokeri on liian alhaalla. Sattuu olemaan mittari kotona, joten mittasin tuon, mutta oli vielä ihan hyvä 5.4. Sydän kyllä hakkasi myös aika kovaa.
Mitään yleissairautta ei ole (refluksia ja kaularangan välilevytyrää lukuunottamatta), kaikki on aika tarkoin tutkittu, myös sydänverisuonet.
Voisiko tämä liittyä nyt jotenkin myös flunssaan?
Mulla oli tässä monta päivää sellainen olo ikäänkuin flunssa olis tulossa. Lapsella on ollut ilmeisesti RS-virus tms., mutta aika jämäkkä flunssa kuitenkin. Sama ehkä sitten ollut tulollaan mulle, mutta ei ole kuitenkaan tullut kunnolla. Jotain pientä ärsytystä hengitysteissä kylläkin on, vähän yskää ja kutinaa alakurkussa, limaisuutta, pientä nenän tukkoisuutta, kunto on laskenut, hengästyttää helpommin.
Tänä aamuna tuntui kuitenkin siltä, että oireet alkaa jo kadota.
Edellinen flunssa sairastettiin vasta pari-kolme viikkoa sitten. Silloin oli kurkku hävyttömän kipeä kokonaisen viikon. Lapsella samaa, mutta hänellä ei todettu angiinaa, joten ei kai sitten minullakaan muuta kuin jokin virus (ei ollut kuumettakaan).
En rehkinyt, mutta flunssan loppupuolella jouduin liikkumaan yhtenä päivänä (tuntui jo jaksavan ja oli pakollinen meno) niin, että hengästyin ja huomasin pulssin kohoavan tavallista herkemmin.
Tuon flunssan jälkeen kunto on jäänyt taas hieman huonommaksi, mitä se oli tässä taannoin ja olenkin yrittänyt ottaa hissukseen.
Kunto ei kuitenkaan ole ollut niin huono, kuin se oli syksyllä sairastetun räkätaudin jälkeen, jolloin olin lähes toimintakyvytön liki 10 viikkoa. Senkin jälkeen kesti vielä pari kuukautta, että voimat palasivat ja hengitys kulki normaalisti (sain lopulta jo astmalääkkeetkin avuksi).
Nyt on ollut siis huomattavasti lievempää, mutta kunto on jotenkin taas huonompi. Joutuu vetämään henkeä välillä vähän korostuneesti.
Tämän aamun hommien aikan ei kylläkään tuntunut väsymystä tms., mutta sitten iski tuo huono olo yllättäen jälkeenpäin.
Unetkin on kyllä viimeviikkoina jääneet vähiin ja yläkroppa tuntuu olevan hieman jumissa, joten ehkä näilläkin on johonkin jotain vaikutusta.
Kahvia en juo.
Autonominen hermosto tuntuu kyllä myös olevan vähän yliherkkä, että voisko liittyä siihenkin jotenkin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.