Mikä on sijamuodon määritelmä verrattuna liitepartikkeleihin ja adpositioihin?
Suomessa asia lienee selvä: adjektiivi noudattaa pääsanan lukua ja sijamuotoa, mutta ei muita päätteitä. Virossa taas on genetiivi liitepartikkeli -yhdistelmiä, joita kutsutaan sijamuodoiksi. Unkarin kielessä ei ole adjektiivin ja pääsanan kongruenssia ollenkaan.
Suomessa asia lienee selvä: adjektiivi noudattaa pääsanan lukua ja sijamuotoa, mutta ei muita päätteitä. Virossa taas on genetiivi liitepartikkeli -yhdistelmiä, joita kutsutaan sijamuodoiksi. Unkarin kielessä ei ole adjektiivin ja pääsanan kongruenssia ollenkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sijamuodot ovat nominien taivutusmuotoja, ja taivutusmuodoille on ominaista produktiivisuus: taivutusmuotoja voidaan muodostaa sanoista laajasti ja järjestelmällisesti, ei ehkä kaikista jonkin luokan sanoista, mutta yleensä useimmista. Taivutusmuoto jollakin tapaa osoittaa sanan aseman lauseessa, kun taas esimerkiksi liitepartikkeli on erillinen lisäke, joka on rinnastettavissa erilliseen sanaan (kuten ”-kin” myös-sanaan), ei sanaan liittyvä ja sen merkitystä muuttava pääte.
Rajatapauksia tietysti on, mutta sijamuotojen osalta hyvä lisäkriteeri on, että taivutusmuoto voi saada määritteen. Kongruenssi on olennaista vain sikäli kuin kielessä määrite kongruoi pääsanan kanssa. Esimerkiksi joskus sijamuodoksi kuvattu -tse-loppuinen ”prolatiivi” ei saa määritteitä: ei sanota esimerkiksi ”suuritse meritse”.