Oma elämäni ei koskaan ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta silti ei tule mieleen mitään mihin lapsettomuutta vertaisin. Lapsettomuuden voi varmasti kokea yhtä monella tavalla kuin lapsettomia on, mutta haluaisin tähän avata hieman omia tuntemuksiani. Ihan vain siksi, koska niin monella ei tunnu olevan mitään ajatusta siitä mitä lapseton käy läpi.
Ensinnäkin lapsettomuus leimaa JOKAISTA päivää ja jokaista hetkeä. Naisena olemiseen kuuluu luonnostaan oman kehon tarkkailu, oman biologisen rytmin seuranta. Kierron ensimmäisellä viikolla sitä vain odottaa että vuoto loppuu, ja itkee tyhjää kohtua. Sitten alkaa neuroottinen tikkuihin pissiminen tai sylkitestien tekeminen LH-hormonin mittaamiseksi. Ja ne yhdynnät. Huvitti tai ei. Taustalla aina ajatus siitä että tässä sitä taas mennään ja miksi tää ei voi onnistua. Mikä meissä on vikana. Tehdäänkö me tää jotenkin väärin. Toisinaan sitä yrittää luoda romantiikkaa alusvaatteilla tai kynttilöillä tai jollain, mutta ei siitä ajatuksesta mihinkään pääse, että "tää on pakko hoitaa nyt" ja romantiikka on oikeasti kadonnut jo aikoja sitten.
Sitten se kolmas viikko. Se hetki jolloin toivo nousee. Jospas tällä kertaa. Ehkä nyt on meidän vuoro. Ehkä viimein nyt meillekin suodaan vauva. Kun uskaltaa antaa itsensä toivoa, huomaa pohtivansa sitä onnea mikä olisi viimein saada oma lapsi. Melkein voi tuntea sen pakahduttavan ilon ja onnen mikä olisi viimein tulla äidiksi. Ja ajatus siitä, että viimein, kaikkien epätoivon ja toivon vurottelujen jälkeen siihen testitikkuun piirtyisi kaksi viivaa... Ja silmän räpäyksessä se ajatukset taas sekoittuvat ja vaihtuvat ahdistukseen ja pelkoon... Entä jos ne kuukautiset kuitenkin tulevat. Kierron viimeisen viikon lähestyessä loppua pelko ja ahdistus kasvavat niin, että toivoisi voivan hypätä ajassa eteenpäin, koska se pelko ja odotus on pahinta...
Ja kun ne kuukautiset jälleen kerran alkavat... Se tuska! Se raivo! Se epätoivo ja pettymys! Joka kerta se lapsi, jota jo olet ehtinyt hellästi haaveissasi kohdussasi kasvattaa niiden toivon päivien aikana, se kuolee. Asia jota varmasti ei voi ymmärtää kukaan muu kuin sen kokenut. Lapsettomuus todella tuntuu samalta kuin lähiomaisen sureminen. Tiedän sen, olen surrut useampia lähiomaisia ja heidän kuolemaansa. Lapsettomuuden suru vaan tulee joka kerta uudestaan, aina samanlaisena. Toivo palkitaan joka kerta epätoivolla. Ja mitä suurempi toivo, sitä suurempi suru. Siksi on välillä helpompi olla toivomatta.
Lapsettomuuden kokemuksesta...
32
6298
Vastaukset
- tyhjä kohtu
Sitten ne kaikki ajattelemattomat ihmiset kommentteineen... "No, koskas te ajattelitte lisääntyä", "se on kuule sellainen juttu että vasta kun on lapsia, ymmärtää elämästä jotain", "ei niiden lasten kanssa kannata mitään oikeaa aikaa odottaa, ei sellaista koskaan tule", " se on nykyään tuollaista että opiskellaan vaan ja sitten kun lapsia halutaan niin se voi olla ettei niitä niin vaan tulekaan!" (olemme vasta kolmekymppisiä), "no, koskas teille sitä jälkikasvua, kun on tuo teidän sejasekin niin somasti pyöristynyt vauvamahansa kanssa" tai ne ihan yhtä pahat "no mitä sä murehdit, monella on kestäny monta vuotta ja sitten yhtäkkiä tullut raskaaksi" tai "no, toisilla se vaan kestää". Miten voi olla, että ihmiset jotka tietävät toisten käyvän yliopistosairaalassa hoidoissa, sanovat että "se on ihan normaalia, toisilla vaan kestää". Ja yleensä näillä ihmisillä itsellään on lapsia, jotka luomuna ovat saaneet alkunsa nopeasti.On joo, monella kestänyt monta vuotta. Moni ei tule raskaaksi koskaan. Entä sitten? Pitäisikö sen jotenkin helpottaa asiaa?
Sitten on kaikki ne jotka vaan kannustavat pääsemään asian yli ja "etsimään muuta sisältöä" elämään. Ei lapsettomuus ole vain joku vaihe joka menee ohi ja sen voi unohtaa. Se seuraa läpi koko elämän. Esimerkiksi omassa tuttavapiirissämme on vain yksi pariskunta lisäksemme joilla ei ole lasta. Kun aloitimme oman "lapsiprojektimme" niitä oli seitsemän. On ymmärrettävää, että oma lapsi on maailman ihmeellisin asia ja siitä haluaa puhua. Luonnollisesti on selvää, että lapsiperheiden kokoontuessa ylpeät vanhemmat haluavat puhua lapsistaan ja lasten täyttämästä arjesta. Puhuvathan ihmiset aina elämästään, elämä vain muuttuu lasten myötä. Lienee aivan yhtä ymmärrettävää, että lapsettomuuden tuskan ja kivun kanssa kamppailevat ihmiset eivät kykene jakamaan ystäviensä iloa, ylpeyttä ja kokemuksia lapsistaan, mikä johtaa siihen, että joko lapsettoman elinpiiri kapenee, ystävyyssuhteet väjähtyvät, komplisoituvat tai vuorovaikutuksesta tulee muuten vain hankalaa. On surullista, että monet lapsilla siunatut pariskunnat ja ihmiset eivät kykene näkemään kolikon kääntöpuolta ja luulevat että lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat vetäytyvät ilkeyttään tai kostoksi, eivätkä ymmärrä että usein lapsettomat vain koittavat selvitä, luovia ja löytää itselleen vähiten kivuliaat vaihtoehdot. Hyviä kun ei ole tarjolla. Ja lasten saaminen on vain syklin ensimmäinen kierros josta jää vaille. Sitten tulevat koulun aloitukset, ripille pääsyt, ylioppilasjuhlat, omien lasten avioitumiset ja lopulta lasten lapset. Lapseton jää paitsi kaikesta tästä.
Ja vielä se lapsettomuuden toinen ulottuvuus. Kaltaisilleni naisille, jotka ovat aina halunneet tulla äidiksi ja aina mieltäneet itsensä äideiksi, lapsettomuus on myös erittäin syvä persoonaan ja identiteettiin kohdistuva kriisi. Kuka minä olen jos en olekaan koskaan äiti? Olenko minä nainen jos en voi saada lasta? Mikä merkitys minulla on vaimona jos emme voi saada perhettä? ...ja monet muut kysymykset, sekä ne kaikki huonommuuden ja häpeän tunteet joka kerta kun vastaan tulee raskaana oleva nainen. Miksi tuo on parempi kuin minä... Tuokin on enemmän nainen kuin minä. Olen vain feikki, valhetta. Pettänyt itseni ja puolisoni kyvyttömyydelläni lunastaa paikkani naisten joukossa. Nämä kaikki ja paljon muuta.- kirjoitus
erittäin kipeästä aiheesta.. yhdyn ja allekirjoitan jokaisen sanan.. olit hienosti osannut kirjoittaa juuri ne tunteet joita lapsettomuudesta kärsivä nainen käy lävitse päivittäin... valitettavasti vain harva ymmärtää kuinka suuresta asiasta on kyse sen ihmisen kohdalla jolle nuo kaikki asiat ovat jokapäiväistä elämää
- nainenjhbwg
Täällä eräs, jolla lapsettomuutta ja keskenmenoja takana 3vuotta. Allekirjoitan osan tekstissäsi, mutta vain pienen osan.
Minusta kuulostaa nyt, että keskityt lapsettomuuteen liian paljon, siis koko ajan ja näin estät(te) normaalin elämäsi ja parisuhteesi hyvinvoinnin.
Minäkin tunnen surua ja pettymystä, vihaa ja epätoivoa. Päivittäin muistan lapsettomuuden ahdistuksen, mutta pyrin tunteesta aktiivisesti eroon. En koko ajan kyttää kalenteria, pissaile tikkuihin, odota ja odota. Tai kyllähän sitä ovista aina odottaa, samoin menkkojen alkua tai tietenkin mahdollista plussaa, mutta en odota AKTIIVISESTI.
Kuulostaa pahasti sille, että ikäänkuin jatkuvalla kyttäämisellä muistuttelet itsellesi koko ajan lapsettomuudesta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oppisit tuntemaan tiettyjä merkkejä oviksesta, eikä tarvitsisi testailla jatkuvasti? Ja jos sitten testatun tai tunnistetun oviksen aikoihin pari kertaa sänkyhommia harrastaa, niin kuulostaa teidän suhde kovin stressaantuneelle, jos se nyt niin kauheaa on. Tiedän, että yrityspakko vie osan fiiliksistä, mutta ei kuulosta sille, että muulloinkaan suhteenne kukoistaa ja peitot heiluvat. Ehkä siksi, että koet olevasi vain lapsettomuudesta kärsivä olento, et NAINEN. Ennen kuin vielä halusit lapsia, olit varmasti se NAINEN, mutta nyt annat lapsettomuudelle koko elämän täyttävän roolin.
Tiedän, miten tylsälle se kuulostaa, että pitäisi keskittyä muihin asioihin. Ja kuinka mahdottomalle! Isekin olen sortunut aikoinaan elämään lapsettomuuden syövereissä, palstaillen, testaillen, haaveillen, masennellen jne. Totuus on se, että ennemmin tai myöhemmin sinun on alettava taas keskittyä omaan elämääsi. On paljon ihania asioita esim: työ, harrastukset, opiskelu, rakkauselämä, oma ulkonäkö, kuntoilu jne. Kyllä minäkin itken ja masentelen päivän pari kuussa, mutta siihen se jää, kaikki oman päättäväisyyteni ansiosta. Mitä enemmän keskityt taas muihin asioihin, sitä helpommaksi se vähitellen tulee, sen lupaan. Ja eikös kuulostakin lupaavalle, että pian huomaat koko luteaalivaiheen menneen "nopeasti" ja olet samalla saanut aikaiseksi paljon muitakin asioita odottamisen ja panikoinnin sijaan.
Suosittelen, ettet haaveilisi myöskään niin paljon, vaikka haaveilut miellämmekin positiiviseksi asiaksi. Haaveilemalla kasvatat aina sitä pilvilinnaa, joka romahtaa sitten rytisten alas. Plussauksen jälkeenkin ehtii haaveilla vielä 8kk ja silloin siinä on paljon enemmän järkeä.
Oviksen jälkeen ei mielestäni kannata testata, laskea päiviä tai yhtään mitään. Riittää, että ovispäivä on kalenterissa. Ei ne plussat aikaisella testaamisella tule, ainoa mikä voi tulla on vararikko. :)
Jos saisit suhdettasi vähän pirteämpään kuntoon esim. väliaikaisella yritystauolla, saisitte ehkä seksielämän taas sen verran normaaliksi, että kaikki ovistikut voi jättää pois, kun seksiä on. Lapsen myötä halut harvoin ainakaan lisääntyvät ja silti, seksi on parisuhteen tärkeimpiä asioita.
Mitä muiden, tollojen, kommentteihin tulee, kaikki kommentoijat eivät varmaankaan tiedä kaikkea tilanteestanne ja ne jotka tietävät, eivät todellakaan tarkoita pahaa, ovat vain tökeröjä, kun on vaikea keksiä sanottavaa! Nuo lastenhankkimiskehoitukset voi saman tien suodattaa toisesta korvasta ulos. Ne eivät enää tuntuisi ilkeille jos voisi vastata, että itseasiassa lapsi on jo tulossa. Toki niitä saisi porukka vähän säästellä ja miettiä että kaikki ei lapsia saa, saati helpolla.
Ihminen itse päättää, onko uhri vai selviytyjä. Riippumatta siitä, kuinka pitkä lapsettomuusaika on.
Itse olin täydellinen uhri, mutta nykyään alan olla selviytyjä ja haluan sen jostain syystä jakaa tässä. Toivottavasti et loukkaantunut siitä kun puhun näin suoraan, se on näitä anonyymiyden hyviä puolia. Jos olisit ystäväni face to face, sanoisin toki pehmeämmin samat arvokkaat asiat.
Tsemppiä ja plussaonnea puolin ja toisin! - tyhjä kohtu
nainenjhbwg kirjoitti:
Täällä eräs, jolla lapsettomuutta ja keskenmenoja takana 3vuotta. Allekirjoitan osan tekstissäsi, mutta vain pienen osan.
Minusta kuulostaa nyt, että keskityt lapsettomuuteen liian paljon, siis koko ajan ja näin estät(te) normaalin elämäsi ja parisuhteesi hyvinvoinnin.
Minäkin tunnen surua ja pettymystä, vihaa ja epätoivoa. Päivittäin muistan lapsettomuuden ahdistuksen, mutta pyrin tunteesta aktiivisesti eroon. En koko ajan kyttää kalenteria, pissaile tikkuihin, odota ja odota. Tai kyllähän sitä ovista aina odottaa, samoin menkkojen alkua tai tietenkin mahdollista plussaa, mutta en odota AKTIIVISESTI.
Kuulostaa pahasti sille, että ikäänkuin jatkuvalla kyttäämisellä muistuttelet itsellesi koko ajan lapsettomuudesta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oppisit tuntemaan tiettyjä merkkejä oviksesta, eikä tarvitsisi testailla jatkuvasti? Ja jos sitten testatun tai tunnistetun oviksen aikoihin pari kertaa sänkyhommia harrastaa, niin kuulostaa teidän suhde kovin stressaantuneelle, jos se nyt niin kauheaa on. Tiedän, että yrityspakko vie osan fiiliksistä, mutta ei kuulosta sille, että muulloinkaan suhteenne kukoistaa ja peitot heiluvat. Ehkä siksi, että koet olevasi vain lapsettomuudesta kärsivä olento, et NAINEN. Ennen kuin vielä halusit lapsia, olit varmasti se NAINEN, mutta nyt annat lapsettomuudelle koko elämän täyttävän roolin.
Tiedän, miten tylsälle se kuulostaa, että pitäisi keskittyä muihin asioihin. Ja kuinka mahdottomalle! Isekin olen sortunut aikoinaan elämään lapsettomuuden syövereissä, palstaillen, testaillen, haaveillen, masennellen jne. Totuus on se, että ennemmin tai myöhemmin sinun on alettava taas keskittyä omaan elämääsi. On paljon ihania asioita esim: työ, harrastukset, opiskelu, rakkauselämä, oma ulkonäkö, kuntoilu jne. Kyllä minäkin itken ja masentelen päivän pari kuussa, mutta siihen se jää, kaikki oman päättäväisyyteni ansiosta. Mitä enemmän keskityt taas muihin asioihin, sitä helpommaksi se vähitellen tulee, sen lupaan. Ja eikös kuulostakin lupaavalle, että pian huomaat koko luteaalivaiheen menneen "nopeasti" ja olet samalla saanut aikaiseksi paljon muitakin asioita odottamisen ja panikoinnin sijaan.
Suosittelen, ettet haaveilisi myöskään niin paljon, vaikka haaveilut miellämmekin positiiviseksi asiaksi. Haaveilemalla kasvatat aina sitä pilvilinnaa, joka romahtaa sitten rytisten alas. Plussauksen jälkeenkin ehtii haaveilla vielä 8kk ja silloin siinä on paljon enemmän järkeä.
Oviksen jälkeen ei mielestäni kannata testata, laskea päiviä tai yhtään mitään. Riittää, että ovispäivä on kalenterissa. Ei ne plussat aikaisella testaamisella tule, ainoa mikä voi tulla on vararikko. :)
Jos saisit suhdettasi vähän pirteämpään kuntoon esim. väliaikaisella yritystauolla, saisitte ehkä seksielämän taas sen verran normaaliksi, että kaikki ovistikut voi jättää pois, kun seksiä on. Lapsen myötä halut harvoin ainakaan lisääntyvät ja silti, seksi on parisuhteen tärkeimpiä asioita.
Mitä muiden, tollojen, kommentteihin tulee, kaikki kommentoijat eivät varmaankaan tiedä kaikkea tilanteestanne ja ne jotka tietävät, eivät todellakaan tarkoita pahaa, ovat vain tökeröjä, kun on vaikea keksiä sanottavaa! Nuo lastenhankkimiskehoitukset voi saman tien suodattaa toisesta korvasta ulos. Ne eivät enää tuntuisi ilkeille jos voisi vastata, että itseasiassa lapsi on jo tulossa. Toki niitä saisi porukka vähän säästellä ja miettiä että kaikki ei lapsia saa, saati helpolla.
Ihminen itse päättää, onko uhri vai selviytyjä. Riippumatta siitä, kuinka pitkä lapsettomuusaika on.
Itse olin täydellinen uhri, mutta nykyään alan olla selviytyjä ja haluan sen jostain syystä jakaa tässä. Toivottavasti et loukkaantunut siitä kun puhun näin suoraan, se on näitä anonyymiyden hyviä puolia. Jos olisit ystäväni face to face, sanoisin toki pehmeämmin samat arvokkaat asiat.
Tsemppiä ja plussaonnea puolin ja toisin!sinulle nainenjhbwg,
Hyvä juttu sinulle, että lapsettomuus on kohdallasi asia jonka yli olet päässyt tsemppaamalla. Olet todella onnellisessa asemassa jos omalla päättäväisyydelläsi pystyt asian ohittamaan. Niinkuin jo aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, lapsettomuuden kokemuksia on varmasti yhtä monta kuin on lapsettomiakin, siksi on myös varsin kapeakatseista ja ahdasmielistä ajatella, että kaikille auttaa samat asiat.
En kirjoittanut palstalle siksi että kaipaisin "neuvoja". Sitä varten on ammattilaiset. Kirjoitin siksi, että tiedän monen muunkin painivan näiden samojen asioiden kanssa, ja palstat nimenomaan on täynnä niitä "neuvoja" siitä miten kenenkin tulisi suhtautua ja mitä tehdä. Omalla kirjoituksellani halusin antaa vertaistukea, samaistumisen mahdollisuuden niille jotka haluavat vaan työstää omaa tilannettaan ja kokea etteivät ole yksin, niille muillekin jotka ovat samalla tavalla väsyneitä kuulemaan toisten ihmisten ratkaisumalleja omiin ongelmiinsa.
Miksi oletat että parisuhteeni ei toimi, jos ovulaatioon ajoitetut yhdynnät ahdistavat? On totta, että lapsettomuuden kriisi on koetellut parisuhdettamme, nimenomaan sen takia että seksi on meillä toiminut todella hyvin, mutta nyt ovulaatioon ajoitettujen yhdyntöjen suorituspaineet ovat ahdistaneet molempia. Kaikesta huolimatta mieheni ja parisuhteeni on tällä hetkellä elämässäni se suurin ja onnellisin asia, nimenomaan se ainut, josta jaksan löytää iloa. Kommenttisi "mutta ei kuulosta sille, että muulloinkaan suhteenne kukoistaa ja peitot heiluvat." -oli sen verran tökerö, että ehkä purat siihen omaa pahaa oloasi omasta parisuhteestasi?
Sitten siitä mihin keskittyy ja mihin ei... Ensinnäkin en kuulu niihin onnellisiin, joilla keho aina ilmoittaa ovulaatiosta, tai että ylipäätään ovuloin joka kuukausi. Lisäksi kiertoni on niin epäsäännöllinen, että ilman tikkuja on mahdotonta osua oikeaan. Meidän kohdalla terveydellisestä syistä ei myöskään tuo huoleton "jos sitten testatun tai tunnistetun oviksen aikoihin pari kertaa sänkyhommia harrastaa" -asenne ei myöskään oikein riitä/toimi. Ja niiden tikkujen kanssa vaan on jaksettava pelata ja päiviä laskea, tarkemmaksi vaan menee koko ajan kun hoidot etenee. Tiedät sen varmasti kokemuksesta jos kolme vuotta olet asian kanssa elänyt, olettaen että olet myös käynyt hoidoissa.
Ja siitä muusta elämästä. Ei, minusta ei ole ollenkaan typerää tai mahdotonta yrittää keskittyä muuhun elämään. Se on fiksua. Ikävä kyllä, nämäkään asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. Vaikeaksi ne tekee tällä hetkellä kohdallani se, että viidestä läheisimmästä ystävästäni joiden kanssa vietän aikaa neljä on raskaana ja viides on sinkku. Tätä asiaa en pääse pakoon kun shoppailut tapahtuu tätänykyä mamma ja baby osastoilla, illanvietot on vauvakutsuja, lenkkiseuraksi ei rouvista enää ole kun ei ne jaksa ja mistään muusta ei puhuta. On mulla koira ja metsäpolku, ja niitä juoksen viitenä päivänä viikossa.
Vielä loppuun, kommenttisi naiseuteen liittyvästä kriisistä, joka siis kohdistuu minuuteen ja persoonaan, oli niin ylimalkainen ja yksinkertaistava, että toivon ettet niille oikeille ystävättärillesi asiaa kommentoi, edes niillä kauniimmilla sanoilla. Tai ota ainakin ensin selvää asiasta. Se ei meinaan ole ihan noin yksinkertaista.
Tarkoitit varmasti pelkkää hyvää, mutta toivoisin että ymmärtäisit, että asioihin ei aina ole helppoja ratkaisuja. Ja vaikka joku on toiminut sinulle, se ei välttämättä toimi kaikille muille. - mamuli-74
nainenjhbwg kirjoitti:
Täällä eräs, jolla lapsettomuutta ja keskenmenoja takana 3vuotta. Allekirjoitan osan tekstissäsi, mutta vain pienen osan.
Minusta kuulostaa nyt, että keskityt lapsettomuuteen liian paljon, siis koko ajan ja näin estät(te) normaalin elämäsi ja parisuhteesi hyvinvoinnin.
Minäkin tunnen surua ja pettymystä, vihaa ja epätoivoa. Päivittäin muistan lapsettomuuden ahdistuksen, mutta pyrin tunteesta aktiivisesti eroon. En koko ajan kyttää kalenteria, pissaile tikkuihin, odota ja odota. Tai kyllähän sitä ovista aina odottaa, samoin menkkojen alkua tai tietenkin mahdollista plussaa, mutta en odota AKTIIVISESTI.
Kuulostaa pahasti sille, että ikäänkuin jatkuvalla kyttäämisellä muistuttelet itsellesi koko ajan lapsettomuudesta. Olisiko mahdollista, että sittenkin oppisit tuntemaan tiettyjä merkkejä oviksesta, eikä tarvitsisi testailla jatkuvasti? Ja jos sitten testatun tai tunnistetun oviksen aikoihin pari kertaa sänkyhommia harrastaa, niin kuulostaa teidän suhde kovin stressaantuneelle, jos se nyt niin kauheaa on. Tiedän, että yrityspakko vie osan fiiliksistä, mutta ei kuulosta sille, että muulloinkaan suhteenne kukoistaa ja peitot heiluvat. Ehkä siksi, että koet olevasi vain lapsettomuudesta kärsivä olento, et NAINEN. Ennen kuin vielä halusit lapsia, olit varmasti se NAINEN, mutta nyt annat lapsettomuudelle koko elämän täyttävän roolin.
Tiedän, miten tylsälle se kuulostaa, että pitäisi keskittyä muihin asioihin. Ja kuinka mahdottomalle! Isekin olen sortunut aikoinaan elämään lapsettomuuden syövereissä, palstaillen, testaillen, haaveillen, masennellen jne. Totuus on se, että ennemmin tai myöhemmin sinun on alettava taas keskittyä omaan elämääsi. On paljon ihania asioita esim: työ, harrastukset, opiskelu, rakkauselämä, oma ulkonäkö, kuntoilu jne. Kyllä minäkin itken ja masentelen päivän pari kuussa, mutta siihen se jää, kaikki oman päättäväisyyteni ansiosta. Mitä enemmän keskityt taas muihin asioihin, sitä helpommaksi se vähitellen tulee, sen lupaan. Ja eikös kuulostakin lupaavalle, että pian huomaat koko luteaalivaiheen menneen "nopeasti" ja olet samalla saanut aikaiseksi paljon muitakin asioita odottamisen ja panikoinnin sijaan.
Suosittelen, ettet haaveilisi myöskään niin paljon, vaikka haaveilut miellämmekin positiiviseksi asiaksi. Haaveilemalla kasvatat aina sitä pilvilinnaa, joka romahtaa sitten rytisten alas. Plussauksen jälkeenkin ehtii haaveilla vielä 8kk ja silloin siinä on paljon enemmän järkeä.
Oviksen jälkeen ei mielestäni kannata testata, laskea päiviä tai yhtään mitään. Riittää, että ovispäivä on kalenterissa. Ei ne plussat aikaisella testaamisella tule, ainoa mikä voi tulla on vararikko. :)
Jos saisit suhdettasi vähän pirteämpään kuntoon esim. väliaikaisella yritystauolla, saisitte ehkä seksielämän taas sen verran normaaliksi, että kaikki ovistikut voi jättää pois, kun seksiä on. Lapsen myötä halut harvoin ainakaan lisääntyvät ja silti, seksi on parisuhteen tärkeimpiä asioita.
Mitä muiden, tollojen, kommentteihin tulee, kaikki kommentoijat eivät varmaankaan tiedä kaikkea tilanteestanne ja ne jotka tietävät, eivät todellakaan tarkoita pahaa, ovat vain tökeröjä, kun on vaikea keksiä sanottavaa! Nuo lastenhankkimiskehoitukset voi saman tien suodattaa toisesta korvasta ulos. Ne eivät enää tuntuisi ilkeille jos voisi vastata, että itseasiassa lapsi on jo tulossa. Toki niitä saisi porukka vähän säästellä ja miettiä että kaikki ei lapsia saa, saati helpolla.
Ihminen itse päättää, onko uhri vai selviytyjä. Riippumatta siitä, kuinka pitkä lapsettomuusaika on.
Itse olin täydellinen uhri, mutta nykyään alan olla selviytyjä ja haluan sen jostain syystä jakaa tässä. Toivottavasti et loukkaantunut siitä kun puhun näin suoraan, se on näitä anonyymiyden hyviä puolia. Jos olisit ystäväni face to face, sanoisin toki pehmeämmin samat arvokkaat asiat.
Tsemppiä ja plussaonnea puolin ja toisin!Hei! Minä taas allekirjoitan sinun kirjoituksesi täysin! Tästä juuri näkee, kuinka jokainen tosiaan kokee lapsettomuuden omalla tavallaan, meitä tosiaan on "moneen junaan". Itselläni on takana pitkä hoitohistoria, mutta hoitojen avulla olen saanut ihanan lapsen ja odotan nyt toista, tämäkin hoidoilla alkunsa saanut.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, että ei pitäisi "käpertyä" lapsettomuuteen vaan koettaa löytää muuta sisältöä elämälleen. Se, että elämässä on muutakin, jopa iloa, ei tarkoita, etteikö samalla kärsisi lapsettomuudesta ja kävisi samoja ajatuksia läpi, kuin ketjun aloittaja. Mutta minusta ei ole hyvä, että koko elämä vain pyörii sen lapsettomuuden ympärillä. Elämässä pitäisi osata iloita siitä, MITÄ ON, ei vain surra sitä, MIKÄ PUUTTUU. Miksi niin moni unohtaa tämän?
Niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin, lapsettoman pitäisi tosiaan löytää muuta sisältöä elämälleen, aloittaa muitakin projekteja, kuin lapsen teko. Uusi harrastus, asunnon vaihto, opiskelu tms joka tosiaan saisi ajatukset välillä muualle.
Ketjun aloittaja ei kaivannut neuvoja, mutta en silti voi olla ihmettelemättä tuota tikkuihin pissimistä ja sylkitestien tekemistä. Sylkitestien tekemistä!? En ole koskaan kuullut, että joku tekisi sellaista kotona LH-hormonin mittaamiseksi. Tarkoitat varmasti hyvää, mutta oikeasti, tuollainen aiheuttaa vain lisästressiä joka edelleen vaikeuttaa raskautumista. Stressiä tässä hommassa nimenomaan ei kaivata. Eikö ennemmin kannattaisi hakeutua tutkimuksiin ja ottaa selvää, miksi kierto on niin epäsäännöllinen ja hoitaa asia kuntoon lääkkeillä? Jos kierto tosiaan on niin epäsäännöllinen, ei tarvitse odottaa edes sitä vuotta tutkimuksiin hakeutuakseen. Näihin ongelmiin on apua saatavilla! Ei kannata tehdä asioista sen vaikeampia, kuin on pakko ... - tyhjä kohtu
mamuli-74 kirjoitti:
Hei! Minä taas allekirjoitan sinun kirjoituksesi täysin! Tästä juuri näkee, kuinka jokainen tosiaan kokee lapsettomuuden omalla tavallaan, meitä tosiaan on "moneen junaan". Itselläni on takana pitkä hoitohistoria, mutta hoitojen avulla olen saanut ihanan lapsen ja odotan nyt toista, tämäkin hoidoilla alkunsa saanut.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, että ei pitäisi "käpertyä" lapsettomuuteen vaan koettaa löytää muuta sisältöä elämälleen. Se, että elämässä on muutakin, jopa iloa, ei tarkoita, etteikö samalla kärsisi lapsettomuudesta ja kävisi samoja ajatuksia läpi, kuin ketjun aloittaja. Mutta minusta ei ole hyvä, että koko elämä vain pyörii sen lapsettomuuden ympärillä. Elämässä pitäisi osata iloita siitä, MITÄ ON, ei vain surra sitä, MIKÄ PUUTTUU. Miksi niin moni unohtaa tämän?
Niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin, lapsettoman pitäisi tosiaan löytää muuta sisältöä elämälleen, aloittaa muitakin projekteja, kuin lapsen teko. Uusi harrastus, asunnon vaihto, opiskelu tms joka tosiaan saisi ajatukset välillä muualle.
Ketjun aloittaja ei kaivannut neuvoja, mutta en silti voi olla ihmettelemättä tuota tikkuihin pissimistä ja sylkitestien tekemistä. Sylkitestien tekemistä!? En ole koskaan kuullut, että joku tekisi sellaista kotona LH-hormonin mittaamiseksi. Tarkoitat varmasti hyvää, mutta oikeasti, tuollainen aiheuttaa vain lisästressiä joka edelleen vaikeuttaa raskautumista. Stressiä tässä hommassa nimenomaan ei kaivata. Eikö ennemmin kannattaisi hakeutua tutkimuksiin ja ottaa selvää, miksi kierto on niin epäsäännöllinen ja hoitaa asia kuntoon lääkkeillä? Jos kierto tosiaan on niin epäsäännöllinen, ei tarvitse odottaa edes sitä vuotta tutkimuksiin hakeutuakseen. Näihin ongelmiin on apua saatavilla! Ei kannata tehdä asioista sen vaikeampia, kuin on pakko ...Lapsettomuutta on takana reilu kaksi vuotta, hoitoihin olemme hakeutuneet vuosi sitten. pissa- ja sylkitestien teko aloitettiin osana hoitoa, LÄÄKÄRIN MÄÄRÄÄMÄNÄ. Mitenköhän sinulla on hoidot ajoitettu jos et ole joutunut LH testejä tekemään? Minulle sylkitesti neuvottiin halvempana vaihtoehtona, kun tikut maksaa vuositasolla aika paljon ja näihin hoitoihin tota rahaa aika paljon uppoaa.
- tyhjä syli... :(
tyhjä kohtu kirjoitti:
Lapsettomuutta on takana reilu kaksi vuotta, hoitoihin olemme hakeutuneet vuosi sitten. pissa- ja sylkitestien teko aloitettiin osana hoitoa, LÄÄKÄRIN MÄÄRÄÄMÄNÄ. Mitenköhän sinulla on hoidot ajoitettu jos et ole joutunut LH testejä tekemään? Minulle sylkitesti neuvottiin halvempana vaihtoehtona, kun tikut maksaa vuositasolla aika paljon ja näihin hoitoihin tota rahaa aika paljon uppoaa.
Mikä sylkitesti sinulla on käytössä?
Itse ajattelin sen ostaa, mutta sitten ostin liuskoja, koska monet ovat kertoneet sen olevan vaikea- käyttöinen.
Tulisi kyllä halvemmaksi sylkitesti.
Oletko missä lapsettomuushoidoissa? - tyhjä kohtu
tyhjä syli... :( kirjoitti:
Mikä sylkitesti sinulla on käytössä?
Itse ajattelin sen ostaa, mutta sitten ostin liuskoja, koska monet ovat kertoneet sen olevan vaikea- käyttöinen.
Tulisi kyllä halvemmaksi sylkitesti.
Oletko missä lapsettomuushoidoissa?Donna sylkitestiä käytin vähän aikaa, luovuin siitä kun se oli mustakin vähän hankala ja sitten ei aina oikein tiennyt miten on kun sehän voi näyttää kolmekin päivää ennen ovulaatiota positiivisen tuloksen... Tikkuja oon siis pääsääntöisesti käyttänyt. Viime kesänä (vuosi sitten siis) pidin myös neljän kuukauden tauon etten testannut ollenkaan (tällöin siis taukoa myös hoidoissa/tutkimuksissa) kun yritin tuota "älä ajattele-älä stressaa-älä yritä" -meininkiä. Ei auttanut.
Käydään hoidoissa nykyään TYKSissä. Meillä on tällä hetkellä tilanne se, että molempien mieli alkaa olla aika maassa ja yleisolotila ahdistunut. Vauvoja on siunaantunut tuttavapiiriin kuluvan vuoden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tässä kesän aikana olen saanut tietää vielä neljästä uudesta vauvasta loppuvuonna ja tuntuu että nyt ei enää jaksa. Kuppi vaan menee nurin. Ja siihen ei varsinaisesti työpaikan- tai asunnon vaihdot auta eikä myöskään opiskelut. Asiaan perehtyneen terapeutin juttusilla sen sijaan kävin muutamaan otteeseen nimenomaan päästäkseni stressin ja ahdistuksen kierteestä ulos. Pakenemalla nää asiat kun ei muutu ja ahdistus ei poistu, ihan niinkuin kaikki muutkin kriisit elämässä kyllä ne vaan täytyy elää läpi ja kohdata ei juosta karkuun. Mä en ainakaan usko siihen. Jokaisella tietenkin oma tapansa, mikä kellekin sitten parhaiten toimii. (Ja tähän sivuhuomautuksena se, että täyspäiväisen työn lisäksi opiskelen avoimessa täydennysopintoja ja toimin vapaaehtoistyössä keskimäärin kahtena päivänä viikossa, minkä lisäksi liikun aktiivisesti ja harrastan koiria, joten pahalla tahdollakaan ei voi syyttää ettei olisi muuta elämää. Se muu elämä kun vaan ei poista tätä ongelmaa mihinkään tai vähennä sen merkitystä.)
Tällä hetkellä ollaan vakavasti mietitty jatketaanko hoitoja enää kesätauon jälkeen. Tämä siksi, että ihan niinkuin aiemminkin kirjoitin, puolisoni ja parisuhteeni on nimenomaan se yksi ja ainut positiivinen asia mistä vielä tunnen iloa. Kesä on ollut kuitenkin tosi raskas ja ollaan riidelty enemmän kuin ennen. Ollaan molemmat sitä mieltä, että parisuhteen kustannuksella ei ole kuitenkaan järkeä edetä. Jos molempien pinna tätä tahtia kiristyy, lopputulos on hetken päästä aika huono. (eikä noi hormonitkaan varsinaisesti mieltä tasoita) Siksi ollaan pohdittu että puhalletaan peli poikki ja hoidetaan suhdettamme ja kerätään voimia yhdessä. Sitä, miten se oikeasti onnistuu (siis kaiken tämän unohtaminen hetkeksi), en tiedä. - sisältöä elämään
Itse täytän 30, olemme toivoneet lasta 11 vuotta. Lääkäri nauroi kun olimme klinikalla ensikertaa vuoden parin jälkeen, kun epäilykset siitä, että tilanne olisi pysyvä alkoi. Kaksi kertaa olemme olleet lapsettomuushoidoissa, kolmatta ei tullut koska sairastuin paniikkihäiriöön odotellessa. En ole kertaakaan ollut raskaana näiden vuosien aikana, en siis ole saanut edes keskenmenoa. Lapsettomuushoitojen tuloksena kuukautiset alkoivat viikon etuajassa molemmilla kerroilla. En ole ylipainen. Olemme mieheni kanssa normaali terveitä muuten, munulla on endometrioosi.
Näiden vuosien aikana olen opiskellut uuden ammatin alottaen ammattikoulusta jatkaen ammattikorkeakouluun. Koko tämän ajan olen ollut myös työssä. Olemme matkustelleet ja ottaneet kissan. Kouluaikanani minulla ei ollut aikaa murehtia asiaa.
Tiesin tyhjyyden odottavan opiskelujen päässä, onneksi työssäni keväät ovat niin kiireisiä, ettei ehdi ajatella. Koko ajan minä vanhenen, mieheni vanhenee, ystävimme lapset kasvat, naapurin lapset kasvat. Minä poljen paikoillani.
Pitäisikö ottaa koira, tai yrittää käydä vielä yliopisto työn ohella. Yrittää kunnon uraputkea. Mitäs sitten?
Asunnossamme ei ole enää remontoitavaa.
Tässä vaiheessa en edes tiedä haluanko valvoa itseni hulluksi, miksi, elämähän on näinkin helppoa, tyhjää tosin, mutta helppoa. Tuntuu kuin haluaisin lapsen vain sen takia, etten keksi muutakaan. Alkuperäinen tunne on kadonnut jäljellä on vain suru. Nyt mietin onko minusta edes äidiksi. Minkähän ikäisinä kannattaisi aloittaa ihan oikea ehkäsy, olisin halunnut olla 20 vuotia äiti, en 40 vuotias.
Kirjoittajan teksti oli kyllä hyvä, ehkä tulostan ja laitan talteen, koskaan en olisi itse osannut pukea tunteitani noin hyvin sanoiksi.
Tänään on katkera päivä, onneksi näitä on harvoin. Huomenna on taas uusi päivä. Yritän ehkä soittaa jollekkin ystävälle, josko joku pääsisi lapsiltaan rannalle kanssani. - tyhjä kohtu
sisältöä elämään kirjoitti:
Itse täytän 30, olemme toivoneet lasta 11 vuotta. Lääkäri nauroi kun olimme klinikalla ensikertaa vuoden parin jälkeen, kun epäilykset siitä, että tilanne olisi pysyvä alkoi. Kaksi kertaa olemme olleet lapsettomuushoidoissa, kolmatta ei tullut koska sairastuin paniikkihäiriöön odotellessa. En ole kertaakaan ollut raskaana näiden vuosien aikana, en siis ole saanut edes keskenmenoa. Lapsettomuushoitojen tuloksena kuukautiset alkoivat viikon etuajassa molemmilla kerroilla. En ole ylipainen. Olemme mieheni kanssa normaali terveitä muuten, munulla on endometrioosi.
Näiden vuosien aikana olen opiskellut uuden ammatin alottaen ammattikoulusta jatkaen ammattikorkeakouluun. Koko tämän ajan olen ollut myös työssä. Olemme matkustelleet ja ottaneet kissan. Kouluaikanani minulla ei ollut aikaa murehtia asiaa.
Tiesin tyhjyyden odottavan opiskelujen päässä, onneksi työssäni keväät ovat niin kiireisiä, ettei ehdi ajatella. Koko ajan minä vanhenen, mieheni vanhenee, ystävimme lapset kasvat, naapurin lapset kasvat. Minä poljen paikoillani.
Pitäisikö ottaa koira, tai yrittää käydä vielä yliopisto työn ohella. Yrittää kunnon uraputkea. Mitäs sitten?
Asunnossamme ei ole enää remontoitavaa.
Tässä vaiheessa en edes tiedä haluanko valvoa itseni hulluksi, miksi, elämähän on näinkin helppoa, tyhjää tosin, mutta helppoa. Tuntuu kuin haluaisin lapsen vain sen takia, etten keksi muutakaan. Alkuperäinen tunne on kadonnut jäljellä on vain suru. Nyt mietin onko minusta edes äidiksi. Minkähän ikäisinä kannattaisi aloittaa ihan oikea ehkäsy, olisin halunnut olla 20 vuotia äiti, en 40 vuotias.
Kirjoittajan teksti oli kyllä hyvä, ehkä tulostan ja laitan talteen, koskaan en olisi itse osannut pukea tunteitani noin hyvin sanoiksi.
Tänään on katkera päivä, onneksi näitä on harvoin. Huomenna on taas uusi päivä. Yritän ehkä soittaa jollekkin ystävälle, josko joku pääsisi lapsiltaan rannalle kanssani.itkin kun luin sun kirjoituksen. itse varasin taas terapeutille ajan ja menen sinne tänään vielä asioita ihmettelemään.. jos sais jotain viisaita ajatuksia vaikka...
Toivon sulle tosi paljon voimia! - Tyhjää Tyhjää...
Kirjoituksesi luettua sain nieleskellä kyyneliä ja voin kyllä sanoa että aivan kuin oman päänikin sisällä pyörivät ajatukset olit pukenut erittäin hyvin sanoiksi. Tää tekee vaan niin kipeetä...
- Anonyymi
kirjoitus kirjoitti:
erittäin kipeästä aiheesta.. yhdyn ja allekirjoitan jokaisen sanan.. olit hienosti osannut kirjoittaa juuri ne tunteet joita lapsettomuudesta kärsivä nainen käy lävitse päivittäin... valitettavasti vain harva ymmärtää kuinka suuresta asiasta on kyse sen ihmisen kohdalla jolle nuo kaikki asiat ovat jokapäiväistä elämää
Samar Santa. Yhdyn ja allekirjoitan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samar Santa. Yhdyn ja allekirjoitan.
*samat sanat (valitettavasti)
- voikumpajoskus
Kirjoituksesi oli niin tyhjentävä, että en osaa oikein muuta kuin istua paikallani ja tuijottaa..
Minulla selittämätöntä lapsettomuutta on takana yli 4 vuotta. En osannut koskaan ajatellakaan, että lapsettomuus voisi koskea minua. En ikinä. Mutta niin se vain koskee ja kovaa koskeekin.
Minun kohdallani "sisällön hankkiminen elämään" ei ole helpottanut lapsettomuuden tuskaa. Olen tämän 4 vuoden aikana hankkinut 3 koiraa joiden kanssa aktiivisesti harrastan, panostanut työhöni ja ylennyt työpaikallani vaativampiin tehtäviin, olen matkustellut, remontoinut kotia, aloittanut uusia harrastuksia (harrastan teatteria eli näyttelen, käyn kuntosalilla)... ja käytännössä päiväni ovat täynnä tekemistä, menemistä ja tulemista heräämisestä nukkumaanmenoon asti.
Kuitenkin lapsettomuus kalvaa aina ja joka hetki. Jos joskus sen hetkeksi ehtii unohtaan, niin varmasti raskaanaoleva työkaveri tulee töissä vastaan tai raskaanaolevat ystävät soittelevat tai facebookissa joku kertoo raskauden etenemisestä tai jos jotenkin olen välttynyt näkemästä/kuulemasta tutuista raskaanaolevista, niin ainakin sitten työmatkalla kadulla näkee vatsa pystyssä kulkevia tulevia äitejä tai jo perheellisiä ihmisiä.
Lapsettomuus on aina läsnä.
Ja minä olen katkera ja vihainen. Ja kannan suurta syyllisyydentunnetta katkeruudesta ja vihasta ja tulen entistä katkerammaksi, vihaisemmaksi ja surullisemmaksi.
Joskus sitä vaan ei enää jaksaisi. Kumpa voisi lakata toivomasta. Kumpa voisi antaa vain periksi. Kumpa voisi.
Toivotan voimia ja jaksamista kaikille lapsettomuudesta kärsiville, sillä vaikka raskaaksi joskus tulisikin, arvet jäävät.- tyhjä kohtu
Voimia kamppailuusi! Toivon että vielä saat syliisi sen kaipaamasi lapsen!
Löysin netistä sarjakuvablogin "meinasin kaatua". Jos kirjoittamani kokemukset lapsettomuudesta tuntuivat tutuilta, suosittelen lämpimästi näitä sivuja. Itse itkin ja nauroin vuorotellen, niin osuvia, kipeitä ja oivaltavia nämä sarjakuvat olivat.
http://meinasinkaatua.sarjakuvablogit.com/ - yksin40
tyhjä kohtu kirjoitti:
Voimia kamppailuusi! Toivon että vielä saat syliisi sen kaipaamasi lapsen!
Löysin netistä sarjakuvablogin "meinasin kaatua". Jos kirjoittamani kokemukset lapsettomuudesta tuntuivat tutuilta, suosittelen lämpimästi näitä sivuja. Itse itkin ja nauroin vuorotellen, niin osuvia, kipeitä ja oivaltavia nämä sarjakuvat olivat.
http://meinasinkaatua.sarjakuvablogit.com/Hei tyhjäkohtu! Kirjoitit todella osuvasti ja hienosti osasit pukea ajatukset sanoiksi, juuri tuolta minustakin tuntui muutama vuosi sitten...kuusi vuotta elämämme pyöri raskaaksi tulon toiveen ympärillä. Kerran sinä aikana onnisti mutta sekin osottautui tuulimunaksi. Jälkeenpäin ajateltuna lapsen saanti taisi olla minulle, naisena ainakin (miehestä en tiedä) jonkinsortin pakkomielle. Välillä yritettiin unohtaa koko juttu ja hakea muuta sisältöä elämään...esim. rakentamalla talo. Parisuhde kärsi ja etäännyimme toisistamme (emme osanneet puhua asioista) aloimme suorastaan vihata toisiamme (minä naisena vihasin ennenkaikkea itseäni) halusin asumiseron, mutta mieheni ei kestänyt sitä ja teki itsemurhan. Nyt muutaman vuoden olen kamppaillut itsesyytösten kanssa. Syytin itseäni lapsettomuudestamme (endometrioosi) ja syytän mieheni itsemurhasta. Tässä kärjistetty esimerkki mihin lapsettomuus ongelma voi parisuhteessa pahimmillaan johtaa...
- juuuuuuups
on totta että lapsettomuus vaikuttaa kaikkeen olemiseen ja elämiseen. Me saimme lapsen lopulta monien rankkojen vuosien ja hoitojen jälkeen....mutta siltikään lapsettomuus ei katoa. Tottakai lapsestamme olemme ylpeitä ja onnellisia mutta kuitenkin....se tunne ei unohdu että kroppa ja luonto "pettää" meidät, ettemme voi lisääntyä niinkuin muut. Se tunne ja kipu seuraa varmasti mukana loppu elämän. Ja se tieto ettemme koskaan voi lisääntyä normaalilla tavalla...joskin hassulta tuntuu välillä että en enää edes aina muista että lapsia voi tosiaan saada ihan vaan sillä luonnollisella tavalla eikä kaikkien tarvitse käydä hoidoissa jne. Me olemme menossa nyt uudelleen hoitoihin ja koska esikoinen saatiin alulle monien hoitojen jälkeen en ensimmäiseltä hoidolta odota oikeastaan mitään...kipua kyllä mutta en raskautta. Sekin tuntuu hassulta. Voimia kaikille lapsettomuuden kanssa taisteleville!
- khm123
Ketjun aloittajan tuntemukset olivat ihan niinkuin omat tuntemukseni ja mielialani. Itku tuli!
Meillä jätettiin ehkäisy pois 5 vuotta sitten. Varsinainen lapsen "tekeminen alkoi 3 vuotta sitten. Tutkimukset on tehty,kummassakaan ei vikaa,kolme inssia koettu,ei raskautta. Siinä onnellisessa asemassa olen,että luomusti raskautunut kolmasti,mitkä kaikki päätyivät keskenmenoon. Kaksi varhaista km. ja viimeisin viikolla 16 tehty raskauden keskeytys lapsiveden menon vuoksi,johtu virtastieinfektiosta.
Nyt tutkitaan jo sitten toistuvien keskenmenojen syytä,tulokset syyskuun alussa.
Olen käynyt tähän mennessä kahdesti terapiassa,tuon viimeisen raskauden jälkeen,koska olen ollut masentunut. Onneksi mieheni on ihana ja jaksaa tukea!
Lapsettomuus on läsnä koko ajan,ei siitä irti pääse vaikka mitä tekisi! - tätä tää on
khm123 kirjoitti:
Ketjun aloittajan tuntemukset olivat ihan niinkuin omat tuntemukseni ja mielialani. Itku tuli!
Meillä jätettiin ehkäisy pois 5 vuotta sitten. Varsinainen lapsen "tekeminen alkoi 3 vuotta sitten. Tutkimukset on tehty,kummassakaan ei vikaa,kolme inssia koettu,ei raskautta. Siinä onnellisessa asemassa olen,että luomusti raskautunut kolmasti,mitkä kaikki päätyivät keskenmenoon. Kaksi varhaista km. ja viimeisin viikolla 16 tehty raskauden keskeytys lapsiveden menon vuoksi,johtu virtastieinfektiosta.
Nyt tutkitaan jo sitten toistuvien keskenmenojen syytä,tulokset syyskuun alussa.
Olen käynyt tähän mennessä kahdesti terapiassa,tuon viimeisen raskauden jälkeen,koska olen ollut masentunut. Onneksi mieheni on ihana ja jaksaa tukea!
Lapsettomuus on läsnä koko ajan,ei siitä irti pääse vaikka mitä tekisi!khm123:lle tuli mieleeni että jos olet pari kertaa käynyt terapeutilla, niin oman henkisen jaksamisesi eteen et minun näkkulmasta ole tehnyt vielä juuri mitään.Vakavat elämänkriisit vaativat useiden vuosienkin psyykkistä työstämistä kokeneen ja HYVIN KOULUTETUN ammmattiterapeutin kanssa.Tämän jälkeen voi tulla kertomaan tehneensä vaikka mitä.Minun on ollut ainakin ihan välttämätöntä työstää henkistä pahaa oloani yli 5 ja1/2 vuotta ja kyllä siitä oli apua.Sen jälkeen meni lapsetomuuskriisikin läpi ilman suurempia tuskitteluja.Saimme lapsen yli 3v lapsettomuuden jälkeen, 2v tehokkailla hoidoilla.Aloittajalle sanoisin että kannattaa ottaa elämästään ja tunteistaan vastuu niin pitkälle kuin suinkin pystyy, eikä jäädä odottelemaan ja suremaan suodaanko jotain vai ei.Yleensä elämä "suo" niille jotka ovat päättävaisimpiä ja sitkeimpiä tavoitellessaan haluamaansa ja osaavat ottaa kaiken tarjotun tehokkaan avun vastaan.Kaikki tunteesi ovat sallittuja ja ymmärrettäviä kokemuksia vakavan kriisin kohdatessa, toivon että saisit sopivaa apua itsellesi.
- tätä tää on
tätä tää on kirjoitti:
khm123:lle tuli mieleeni että jos olet pari kertaa käynyt terapeutilla, niin oman henkisen jaksamisesi eteen et minun näkkulmasta ole tehnyt vielä juuri mitään.Vakavat elämänkriisit vaativat useiden vuosienkin psyykkistä työstämistä kokeneen ja HYVIN KOULUTETUN ammmattiterapeutin kanssa.Tämän jälkeen voi tulla kertomaan tehneensä vaikka mitä.Minun on ollut ainakin ihan välttämätöntä työstää henkistä pahaa oloani yli 5 ja1/2 vuotta ja kyllä siitä oli apua.Sen jälkeen meni lapsetomuuskriisikin läpi ilman suurempia tuskitteluja.Saimme lapsen yli 3v lapsettomuuden jälkeen, 2v tehokkailla hoidoilla.Aloittajalle sanoisin että kannattaa ottaa elämästään ja tunteistaan vastuu niin pitkälle kuin suinkin pystyy, eikä jäädä odottelemaan ja suremaan suodaanko jotain vai ei.Yleensä elämä "suo" niille jotka ovat päättävaisimpiä ja sitkeimpiä tavoitellessaan haluamaansa ja osaavat ottaa kaiken tarjotun tehokkaan avun vastaan.Kaikki tunteesi ovat sallittuja ja ymmärrettäviä kokemuksia vakavan kriisin kohdatessa, toivon että saisit sopivaa apua itsellesi.
Luin tarkemmin khm123:n kirjoituksen ja voi olla että ymmärsin väärinkin, sillä voihan tekstisi tarkoittaa että olet käynyt pidempäänkin terapiassa.Halusin vaan korostaa sitä että oma henkinen jaksaminen kannattaa ottaa tosissaan jos elämänkriisit vievät koko elämän energian mennessään, eikä mikään muu kuin esim.lapsettomuus pyöri mielessä.Ammattitaitoisia terapeutteja kyllä löytyy.Toivon sydämestäni teille kaikille onnistumista hoidoissa ja muutenkin jaksamista.Kokemuksesta voin sanoa että silloin vasta kun on kokenut elämän nurjaa puolta osaa vasta arvostaa kunnolla niitä hyviä asioita joita elämä tuo.
- lapseton77
Kuvailemasi tuntemuksesi ovat kuin omiani.
Minulla itselläni on takana kaksi eri yrittämiskertaa. Eka kerta oli ex-miehen kanssa ja silloin yritettiin vuosi lasta turhaan. Tutkimuksiin asti ei ehditty, koska erosimme. Nyt nykyisen miehen kanssa on yritetty vuosi ja vieläkään ei tärppää. Pakostakin takaraivossa on ajatus, että minustahan tämä johtuu, koska ei minullakaan niin huono tuuri voi olla, että kumpikin mies, jonka kanssa olen lasta yrittänyt, olisi "viallinen". Tikkuun pissiminen on tullut tutuksi ja vaikka ajoitus on kuinka oikea, ei vaan tärppää. Nyt olisi vuorossa tarkempiin tutkimuksiin meno...
Epätoivo, toivo, pettymys, pelko -tuttuja tunteita.- vt80
Itsellä takana 7 vuotta lapsettomuutta, 4 ivf hoitoa, inssejä (etätoivoa, raivoa, itkua...kuten varmasti tiedätte) Olimme valmistautuneet oikeasti jo adoptioon. Hoidoista tuli taukoa julkisen puolen sulkujen ym. yhteensattumien takia ja tulin luomusti raskaaksi. Nyt vaikka olen raskaana, en pääse yli lapsettomuudesta! Suru, pelko, epävarmuus ovat läsnä joka päivä. Kukaan ei ymmärrä neuvolassa tai missään...! En edes itse aina. Samastun edelleen kovasti lapsettomiin ja minulla on kova tarve peitellä raskauttani, enkä uskalla kertoa raskaudesta ulkopuolisille (edes lähisukulaisille) koska pelkään, että kaikki epäonnistuu taas! Emme kertoneet myöskään hoidoista, joten salailu jatkuu varmaan senkin takia. Epäonnistumisen pelko on kova ja vaikeuttaa elämää. Mutta en tiedä, miten siitä päästä yli, epäonnistuminen on ollut läsnä jo monta vuotta, kuukausi toisensa jälkeen, niin miksi nyt onnistuisi.
- Shena_
Loistava kirjoitus. Aivan samoja tunteita täällä. Kaikki negatiiviset tunteet, jotka tulevat esiin, hävettävät. En halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat raskaana tai joilla on lapsia. Olen erakoitunut täysin kaikesta sosiaalisesta elämästä. Lasten "teko" alkoi jo 25-vuotiaana ja nyt olen kolmekymppinen. Suru kuukautisten ekana päivänä on kuin lapseni olisi kuollut. Sitä tuskaa ei pysty kuvailemaan. Perheeni ei ymmärrä minua eikä ole ollut minuun yhteydessä puoleen vuoteen. He eivät tiedä, mitä sanoa, kun olen ainoa koko suvussa, joka ei tule raskaaksi. Kierto on säännöllinen, ovuloin ja miehen spermassa on siittiöitä 10 kertaa normaalia enemmän eli hänestä tämä ei ainakaan ole kiinni.
En muista, koska olisin viimeksi nauranut. Itsemurhayrityksiä on jo kaksi. Terapiakaan ei auta eikä lääkkeet. On vain hyväksyttävä, että minun elämäni kuuluu mennä näin ja toivoa pikaista kuolemaa. Ei tällainen elämä ole elämisen arvoista.- kamalalta
En kyllä valitettavasti oikein pysty samaistumaan sinuun, koska itse olen lapseton, mutta se ei ole minulle mikään maailmanlopun asia. Tuntuu surulliselta, että olet käpertynyt itseesi ja jätät oman elämäsi elämättä. Asiasta on selvästi tullut jonkinlainen pakkomielle. Näet varmaan lapsiperheen arjen jotenkin ruusunpunaisena ja auvoisena.
Jos olet joskus hoitanut lapsia, niin tiedät miten uuvuttavaa se voi olla. Vanhemmuus ei ole mitään ruusuilla tanssimista, vaan huoli lapsesta säilyy hamaan hautaan saakka. Olen läheltä joutunut seuraamaan vanhempia joiden lapsella on ADHD-diagnoosi. Ovat todella uupuneita, avioeron partaalla ja lapsi psykiatrisessa hoidossa.
Et varmaan saa tästä tekstistä mitään irti, mutta lapsettomuudessa on myös hyviä puolia. Sinulla voisi olla paljon annettavaa niille lapsille, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta vaille aikuisen huolenpitoa. Niitä nimittäin riittää. Voisitko hieman laajentaa perspektiiviäsi ja alkaa toimia niiden lasten eteen jotka tänne maailmaan ovat syntyneet (joutuvat syntymään). Elämäsi on elämisen arvoista ja hellyyttä ja huolenpitoa voi antaa muillekin kuin vain sille omalle lapselle. - luet
tämän tekstin.
"Mervi kertoo, että hänellä ei ole ollut tarvetta saada omaa biologista lasta. Hoivaviettiään hän on saanut toteuttaa huolehtimalla toisten lapsista. "
Itse nostan hattua niille jotka pystyvät näkemään ympärillään myös muut lapset, kuin sen oman jota eivät ole saaneet. Näidenkin lasten vanhemmat ovat varmaan kuvitelleet olevansa hyviä vanhempia siinä vaiheessa kun lasta hakkivat.
http://www.sos-lapsikyla.fi/tyomme/kuulumisia/elamaalapsikylavanhempana/pages/aidinsijaisestalapsikyla-aidiksi.aspx - ainoh
luet kirjoitti:
tämän tekstin.
"Mervi kertoo, että hänellä ei ole ollut tarvetta saada omaa biologista lasta. Hoivaviettiään hän on saanut toteuttaa huolehtimalla toisten lapsista. "
Itse nostan hattua niille jotka pystyvät näkemään ympärillään myös muut lapset, kuin sen oman jota eivät ole saaneet. Näidenkin lasten vanhemmat ovat varmaan kuvitelleet olevansa hyviä vanhempia siinä vaiheessa kun lasta hakkivat.
http://www.sos-lapsikyla.fi/tyomme/kuulumisia/elamaalapsikylavanhempana/pages/aidinsijaisestalapsikyla-aidiksi.aspxLapsettomuus voi näköjään muuttua elämän pilaavaksi pakkomielteeksi joidenkin kohdalla. Itseni kuitenkin on erittäin vaikea ymmärtää, miksi lapsettomuuden pitäisi viedä ilo pois koko muusta elämästä. Kun sain tietää, etten voi saada lapsia, surin aikani ja sitten yksinkertaisesti suuntasin mielenkiintoni muihin elämän osa-alueisiin. Minusta ei tullut katkeraa, eikä puolisokaan jättänyt. Puute on läsnä vain joskus harvoin ajatuksissani. Minua ei harmita nähdä toisten ihmisten hankkivan lapsia tai haittaa mitenkään muiden lasten seurassa olo. Kadehtiminen kun on typerää ja pikkusieluista. Minusta pikemminkin tuntuu, että ihmisissä, jotka eivät saa haluamaansa ja sen takia masentuvat tyystin - on jo jotain henkistä vikaa alunperinkin. Heillä on jokin perusolettamus, että jokin asia kuuluu heille ehdottomasti, vaikka eihän elämässä mikään asia ole itsestään selvää. - Sitten kun jokin haluttu ei onnistukaan, suhtaudutaan siihen kuin uhmaikäinen lapsi - aletaan kiukutella ja raivota, jopa kostetaan oma paha olo muille, kuten edellä kirjoitetusta näkyy pahimmillaan jopa sille rakkaimmalle ihmiselle eli puolisolle. Minä luulen, että sen lapsen saaminenkaan ei olisi tuollaisten ihmisten elämää parantanut vaikka niin on kuviteltu, sillä vika on jossain ihan muissa asioissa. Aikuinen ja tasapainoinen ihminen pystyy sen sijaan sopeutumaan elämän vastoinkäymisiin. Onhan elämässä niin paljon pahempiakin asioita kuin lapsettomuus, kuten terveyden menettäminen tai läheisten kuolemat. Ihmiset eivät vain pakkomielteissään ja itsekkyydessään monesti tajua, kuinka paljon heillä on jo nyt hyvin.
- 159
ainoh kirjoitti:
Lapsettomuus voi näköjään muuttua elämän pilaavaksi pakkomielteeksi joidenkin kohdalla. Itseni kuitenkin on erittäin vaikea ymmärtää, miksi lapsettomuuden pitäisi viedä ilo pois koko muusta elämästä. Kun sain tietää, etten voi saada lapsia, surin aikani ja sitten yksinkertaisesti suuntasin mielenkiintoni muihin elämän osa-alueisiin. Minusta ei tullut katkeraa, eikä puolisokaan jättänyt. Puute on läsnä vain joskus harvoin ajatuksissani. Minua ei harmita nähdä toisten ihmisten hankkivan lapsia tai haittaa mitenkään muiden lasten seurassa olo. Kadehtiminen kun on typerää ja pikkusieluista. Minusta pikemminkin tuntuu, että ihmisissä, jotka eivät saa haluamaansa ja sen takia masentuvat tyystin - on jo jotain henkistä vikaa alunperinkin. Heillä on jokin perusolettamus, että jokin asia kuuluu heille ehdottomasti, vaikka eihän elämässä mikään asia ole itsestään selvää. - Sitten kun jokin haluttu ei onnistukaan, suhtaudutaan siihen kuin uhmaikäinen lapsi - aletaan kiukutella ja raivota, jopa kostetaan oma paha olo muille, kuten edellä kirjoitetusta näkyy pahimmillaan jopa sille rakkaimmalle ihmiselle eli puolisolle. Minä luulen, että sen lapsen saaminenkaan ei olisi tuollaisten ihmisten elämää parantanut vaikka niin on kuviteltu, sillä vika on jossain ihan muissa asioissa. Aikuinen ja tasapainoinen ihminen pystyy sen sijaan sopeutumaan elämän vastoinkäymisiin. Onhan elämässä niin paljon pahempiakin asioita kuin lapsettomuus, kuten terveyden menettäminen tai läheisten kuolemat. Ihmiset eivät vain pakkomielteissään ja itsekkyydessään monesti tajua, kuinka paljon heillä on jo nyt hyvin.
Ääliö!
- ainoh
159 kirjoitti:
Ääliö!
Taisi kritiikkini osua johonkin kipeästi kun piti noin rumasti alkaa nimittelemään. En ole mielestäni ääliö, olen sopeutuva realisti, jonka mielestä lasten puuttuminen elämästä on ikävää, mutta siedettävissä oleva asia. Turha pilata koko elämäänsä, jos yksi tekijä puuttuu siitä.
- nvvz.b
ainoh kirjoitti:
Lapsettomuus voi näköjään muuttua elämän pilaavaksi pakkomielteeksi joidenkin kohdalla. Itseni kuitenkin on erittäin vaikea ymmärtää, miksi lapsettomuuden pitäisi viedä ilo pois koko muusta elämästä. Kun sain tietää, etten voi saada lapsia, surin aikani ja sitten yksinkertaisesti suuntasin mielenkiintoni muihin elämän osa-alueisiin. Minusta ei tullut katkeraa, eikä puolisokaan jättänyt. Puute on läsnä vain joskus harvoin ajatuksissani. Minua ei harmita nähdä toisten ihmisten hankkivan lapsia tai haittaa mitenkään muiden lasten seurassa olo. Kadehtiminen kun on typerää ja pikkusieluista. Minusta pikemminkin tuntuu, että ihmisissä, jotka eivät saa haluamaansa ja sen takia masentuvat tyystin - on jo jotain henkistä vikaa alunperinkin. Heillä on jokin perusolettamus, että jokin asia kuuluu heille ehdottomasti, vaikka eihän elämässä mikään asia ole itsestään selvää. - Sitten kun jokin haluttu ei onnistukaan, suhtaudutaan siihen kuin uhmaikäinen lapsi - aletaan kiukutella ja raivota, jopa kostetaan oma paha olo muille, kuten edellä kirjoitetusta näkyy pahimmillaan jopa sille rakkaimmalle ihmiselle eli puolisolle. Minä luulen, että sen lapsen saaminenkaan ei olisi tuollaisten ihmisten elämää parantanut vaikka niin on kuviteltu, sillä vika on jossain ihan muissa asioissa. Aikuinen ja tasapainoinen ihminen pystyy sen sijaan sopeutumaan elämän vastoinkäymisiin. Onhan elämässä niin paljon pahempiakin asioita kuin lapsettomuus, kuten terveyden menettäminen tai läheisten kuolemat. Ihmiset eivät vain pakkomielteissään ja itsekkyydessään monesti tajua, kuinka paljon heillä on jo nyt hyvin.
Mä olen kohta viiskymppinen lapseton. Surin lapsettomuuttani hyvin kipeästi, ja suren edelleenkin. En aina, en koko aikaa, mutta joka päivä.
Myös mulla on ollut todella voimakas halu kuitenkin säilyttää iloa ja onnea elämässäni. Mä en ole halunnut suostua siihen, että jos joudun suremaan yhtä asiaa se veisi mukanaan kaiken. Ajattelen, että mulla on onnellinen elämä jossa on tämä yksi suru. En suostu katkeroitumaan, vaikka minulla on mielestäni käynyt elämässä kohtuuttoman huono tuuri. Mutta kun aina ne ikävät asiat sattuvat jonkun kohdalle, nyt tämä minun. Samanlaisesta tilanteesta ovat muutkin naiset selviytyneet, miksen myös minä.
Ajattelen jotenkin niin, että koska mulla on joskus kohtuuttomalta tuntuva taakka, olen ansainnut ne ihanat ja onnen hetket joita mun elämässä myös on. En halua surra yhtään enempää kuin on pakko. Surun hetkinä menen peiton alle itkemään, mutta sitten sieltä alkaa haluta pois. Niin kauan kuin näin on, olen varma selviytymisestäni ja siitä, etten ole sairastunut masennukseen. - lapsetonjohanna
ainoh kirjoitti:
Lapsettomuus voi näköjään muuttua elämän pilaavaksi pakkomielteeksi joidenkin kohdalla. Itseni kuitenkin on erittäin vaikea ymmärtää, miksi lapsettomuuden pitäisi viedä ilo pois koko muusta elämästä. Kun sain tietää, etten voi saada lapsia, surin aikani ja sitten yksinkertaisesti suuntasin mielenkiintoni muihin elämän osa-alueisiin. Minusta ei tullut katkeraa, eikä puolisokaan jättänyt. Puute on läsnä vain joskus harvoin ajatuksissani. Minua ei harmita nähdä toisten ihmisten hankkivan lapsia tai haittaa mitenkään muiden lasten seurassa olo. Kadehtiminen kun on typerää ja pikkusieluista. Minusta pikemminkin tuntuu, että ihmisissä, jotka eivät saa haluamaansa ja sen takia masentuvat tyystin - on jo jotain henkistä vikaa alunperinkin. Heillä on jokin perusolettamus, että jokin asia kuuluu heille ehdottomasti, vaikka eihän elämässä mikään asia ole itsestään selvää. - Sitten kun jokin haluttu ei onnistukaan, suhtaudutaan siihen kuin uhmaikäinen lapsi - aletaan kiukutella ja raivota, jopa kostetaan oma paha olo muille, kuten edellä kirjoitetusta näkyy pahimmillaan jopa sille rakkaimmalle ihmiselle eli puolisolle. Minä luulen, että sen lapsen saaminenkaan ei olisi tuollaisten ihmisten elämää parantanut vaikka niin on kuviteltu, sillä vika on jossain ihan muissa asioissa. Aikuinen ja tasapainoinen ihminen pystyy sen sijaan sopeutumaan elämän vastoinkäymisiin. Onhan elämässä niin paljon pahempiakin asioita kuin lapsettomuus, kuten terveyden menettäminen tai läheisten kuolemat. Ihmiset eivät vain pakkomielteissään ja itsekkyydessään monesti tajua, kuinka paljon heillä on jo nyt hyvin.
Se asia on pakko hyväksyä, että kaikkea ei elämässä saa. Kaikki eivät koskaan esim. löydä onnellista ja tasapainoista parisuhdetta.
- mie vaan(meppis)
lapsetonjohanna kirjoitti:
Se asia on pakko hyväksyä, että kaikkea ei elämässä saa. Kaikki eivät koskaan esim. löydä onnellista ja tasapainoista parisuhdetta.
Erittäin hyvä ja tunteita kuvaava kirjoitus tuolta tyhjä kohtu. Siinä oli kaikki ne tunteet mitä minäkin käyn tälläkin hetkellä läpi elämässäni, kun se lapsi vaan antaa odottaa ja odottaa. Tiedän, että olisin aivan loistava aäiti muttä kun en vaan ole vieläkään sitä ensimmäistäkään onnistunut saamaan. Ja se suru lapsettomuudesta todellakin seuraa päivästä päivään mun elämässä mukana, ja aina kun kuulen et joku on raskautunut (siis ystävistäni) itken sisälläni. Se tuntuu niin pahalta, et miks muille se ilo suodaan mutta mulle ei?? Ja en silti sanois tätä mikskään pakkomielteeks, kyllä oon sen jo joutunut niinkin ajattelemaan, että meille ei välttämättä koskaan tule lasta vaikka mitä hoitoja käytäis läpi mut ei se silti sitä tarkoita, että vaikka sen hyväksyy etteikö se sattuis. Se sattuu ja todella kovasti sattuukin! Mun tunteita kuvaa kyllä tällä hetkellä erittäin hyvin sanonta äiti ilman lasta..näin koen itselläni tilanteen olevan ja toivon todellakin että se lapsi meillekin vielä joku päivä tulee. Mitä siitä vaikka se huutais 100 vuotta putkeen kunhan vaan saisin sen käsivarsilleni ja mitä siitä vaikka olis kuinka hankala lapsi, se olis silti mun lapsi ja rakastaisin sitä siitä huolimatta todella, todella paljon! Kunhan vaan saisin sen.
Eikä tää todellakaan tarkoita sitä että tää lapsettomuus olis vieny kokonaan ilon elämstäni, onhan mulla aivan ihana mies, hyvä työpaikka jne jne..eli ei, se ei ole vienyt iloa kokonaan elämästäni mutta varmasti se on tehnyt musta ajoittain todella surullisen! :( ja sitä surua saa kestää päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen näköjään. :( mutta sen kanssa täytyy vaan elää jotenkin vaikka välillä (huom!välillä!) se rankkaa onkin.
Mielestäni ei ole oikeaa eikä väärää tapaa selvitä lapsettomuuden koettelemuksista joten täällä on ihan turha tulla haukkumaan toisia miten toiset on pakkomielteisiä ym..jokainen meistä kokee varmasti asian eri tavalla eikä voi sanoa että vaan yksi tapa on se oikea tapa, oikeita tapoja käsitellä asia on niin montaa ku on ihmistäkin. Jooku suree avoimesti ja ihan hulluna, toinen hiljaa sisimmässään eikä kerro tunteistaan kellekään. No, pääasia et käsittelee sen surun kuitnekin jotenkin, pahin olis se et jättää sen sisälleen vellomaan!
Joten kiitos tyhjä kohtu, tuo sun kirjoitus oli aivan mahtava ja meinas itelläkin tulla tippa linssiin sitä lukiessa. Voimia ja jaksamista sulle! - Anonyymi
ainoh kirjoitti:
Taisi kritiikkini osua johonkin kipeästi kun piti noin rumasti alkaa nimittelemään. En ole mielestäni ääliö, olen sopeutuva realisti, jonka mielestä lasten puuttuminen elämästä on ikävää, mutta siedettävissä oleva asia. Turha pilata koko elämäänsä, jos yksi tekijä puuttuu siitä.
Tästä löytyy kyllä ihan tutkimustietoakin, että TAHATON lapsettomuus on suurelle osalle elämän merkittävin vastoinkäyminen ja täysin verrattavissa läheisen ihmisen kuolemaan - sillä erolla, että tämä kuolema toistuu kuukaudesta toiseen, eikö surutyötä pääse tekemään.
Eli hieno homma, jos olet itse saanut yksiselitteisen vastauksen kyvyttömyydestä koskaan saada lasta ja sitä kautta päässyt elämässä eteen päin. Meillä takana neljä vuotta yrittämistä, eikä kukaan ole sanonut vastaavaa. Päin vastoin, toistuvasti on todettu (siis myös ammattilaisten suusta): ei syytä huoleen, teillähän on asiat suhteessa varsin hyvin, tämä kyllä ratkennee ja raskaus saadaan mitä todennäköisimmin alkuun ”SEURAAVAN* HOITOVAIHEEN NIMI TÄHÄN” kautta; vähän kärsivällisyyttä vaan! *toinen toistaan rajumman
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 525066
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap233327Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei281472Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei1821307- 751000
MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna24908Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee49867Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel259806Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..35748Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt482707