Saako kysyä kysymyksiä uskonlahkon

tai saako niitä kyseenalaistaa?

Olenko muuten ymmärtänyt oikein että tila laajenee jossakin kaukana galaksijoukkojen välisellä alueella jonne sitä syntyy koko ajan lisää, jolloin galaksijoukot loittonevat toisistaan, liikkumatta toisistaan pois päin.

Tätä laajenevaa tila ei ensin olisi ollut, eikä mitään muutakaan ja sitten se olisi ilmestynyt hokkus pokkus ja alkanut laajenemaan, mutta ei ulospäin jo olemassa olevaan paikkaan?

Jos näin, niin silloinhan meillä on tieteellinen todiste sille ettei kukaan ole koskaan tutkinut laajenevaa tilaa tieteellisesti.

Ihminen kun ei koskaan ole käynyt edes paikan päällä, jossa olisi voinut edes yrittää tutkia laajenevaa tilaa tieteellisesti.

Eikäpä sitä laajenevaa tilaa edes voi millään laitteella tutkia.

Jos minun pitäisi valita uskonko ufoihin vai laajenevaan tilaan ennemmin, niin valitsen ufot, koska jos niitä on, ne koostuvat energiatihentymistä joita voidaan tutkia tieteellisesti.

mistä laajeneva tila koostuu?

Miten ja miksi tila laajenee?

Ai niin, eihän tästä uskonlahkon uskomuksesta saa mitään kysyä, siihen pitää vain uskoa, heh.

Jos sinä haluat olla mukana kyseenalaistamassa laajenevan tilan olemassa olon, tule mukaan tähän adressiin.

www.adressit.com/tilaeilaajene

.
27231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

tilalla tarkoitetaan? Jos ihminen itsessään jo on tila, joka laajenee, eli tamäkin fyysinen kuoremme sitä tekee, niin silloinhan laajeneminen on aivan yhtä totta kuin... hmm. vaikka elämän katsoisikin olevan ns. illuusiota. Ja jos kvantittunut todellisuutemme, tai miksi sitä nyt kutsuisi, sitä tekee, niin kvantittuneen todellisuutemmeko 'tuolla puolen' ei ole sitten sitä... mitään? Ja kuitenkin... niin paljon.

I believe in God. Kortti, joka jää käteen? olipa sekin Jumala mitä tahansa.

Äänestä

ei taida riittää. Jäljellä pelkkä sisäinen 'mutu -tuntuma' totuudesta mitä elämä kaikkinensa on. Ymmärrys, jota on lähes mahdoton pukea sanoiksi. Kun tietää. Hiljainen tieto.

Äänestä

"Ihminen kun ei koskaan ole käynyt edes paikan päällä, jossa olisi voinut edes yrittää tutkia laajenevaa tilaa tieteellisesti."

Ihminen ei ole koskaan käynyt auringossa, jossa olisi voinut tutkia aurinkoa tieteellisesti. Niinkö?
Ei ole kukaan käynyt atomin ytimessäkään ja siitäkin tiedetään jotain. Myöskään solun sisään ei kukaan ole nuppiaan työntänyt.

Perusteesi ovat korkeintaan viisivuotiaan tasolla. Olet täysi typerys. Tieteestä et tajua hevon paskaakaan. Kunhan länkytät tyhjiä aivopierujasi.

Äänestä
  • vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know.

    Onko sinulla yhtään suoraa havaintoa laajenevasta tilasta, mitä?

    Ei ole.

    Sinulla on joitakin havaintoja, joiden perusteella on virheellisesti päätelty että olisi olemassa laajeneva tila.

    Kuka oli se idiootti joka päätti ettei entropia vaikuta fotoneissa olevaan energiaan?

    Tietysti vaikuttaa ja tietysti havaintoja esim. valon yleisestä punasiirtymästä pitää tulkita sen mukaan mitä valolle eli fotoneille tapahtuu matkan aikana. Eikä niin että mietitään olisiko olemassa joku sellainen asia josta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

    letteko kaikki täysiä fuckin idiootteja, kun uskotte että laajeneva tila on joku fuckin tieteellinen fakta, mitä?

    Aurinko on tieteellinen fakta, koska se voidaan havaita, you know.

    Oletko havainnut laajenevaa tilaa?

    Et ole.

    Sinä vain uskot laajenevan tilan olemassa oloon.

    Uskot että galaksit syntyvät pikku hiljaa jonkun paranormaalin vetävän voiman avulla, vaikka meillä on jo selkeitä havaintoja siitä ettei niin ole.

    Minun väitteissäni on se jännä puoli, että kaikkia väitteitäni voidaan tutkia tieteellisesti ja voimme odottaa havaintoja jotka ajan kanssa todistavat ajatukseni.

    Esim. sellaisia jotka tukevat sitä tosiasiaa että galaksit syntyvät sisältä ulospäin eli avautuvat kuten kukat.

    Kun kaksi vanhaa galaksia ohittavat toisensa eteenpäin menevän liikkeen aikana ja vuorovaikuttavat / "rakastelevat" toistensa kanssa voimakkaasti, SYNTYY tuosta kanssakäymisestä usein paljon uusia tähtiä, kuten nämä havainnot kertovat.

    Eilinen uutinen

    http://www.physorg.com/news201358612.html

    Muutamaa päivää vanhempi uutinen

    http://www.physorg.com/news200757794.html

    .

    Äänestä

  • Mtä uskot? kirjoitti:

    vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know.

    "vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know."

    Aivan samoin kuin avaruuden kaukaisetkin kohteet vuorovaikuttavat.

    "Onko sinulla yhtään suoraa havaintoa laajenevasta tilasta, mitä?
    Ei ole."

    Väärin. Totta kai on. Kun tarkastellaan avaruuden rakennetta ja liikettä suuressa mittakaavassa havaitaan kaukaisten kohteiden etääntyvän nopeudella, joka on suoraan verrannollinen kohteen etäisyyteen. Tämä selittyy vain ja ainoastaan avaruuden laajenemisella.

    "Kuka oli se idiootti joka päätti ettei entropia vaikuta fotoneissa olevaan energiaan?"
    Voi kun raukka et ymmärrä, mikä fotoni on. Ei entropia todellakaan koske sätelyenergian pienintä kvanttia.
    Kuka idiootti uskoo, että fotoni säteilee? Ei ainakaan yksikään fyysikko.

    Eikö alan huippuasiantuntija sanonut sinulle, ettei ole mitään järkevää syytä epäillä avaruuden laajenemista. Siksi sinä kehittelet täysin epätieteellisiä ja järjettömiä syitä.

    Et ole vieläkään vastannut fotonin kiihtymiseen ja Newtonin kaavaan. Etkö osaa?

    aivoja?

    Ei ole.

    Oletko idiootti?

    Olet.

    Ymmärrätkö mistään mitään?

    Et ymmärrä.

    Onko sinulla mitään teorioita/tutkimuksia, jotka tukisivat aivopierujasi?

    Ei ole.

    Onko kukaan sinun kanssasi samaa mieltä "teorioistasi"?

    Ei ole.

    Ps. Laajeneva maailmankaikkeus on tieteellinen fakta, koska se voidaan havaita, you know.

    Äänestä

  • sinulla... kirjoitti:

    "Pakkomielle on ajatus, josta yksilö ei pääse eroon ja jota hän ajattelee pakonomaisesti. Pakkomielteisyys liittyy usein monomaniaan ja muihin psykologisiin ongelmiin."

    Ei taida selittämällä parantua. Jos lähes täysin matematiikkaa taitamaton kouluttamaton ihminen uskoo yksin kaatavansa kokonaisen tieteenalan, ei kyseessä voi olla henkisesti terve persoona. Hänen henkinen jälkeenjääneisyytensä on niin syvällistä, ettei hänellä kai ole edes edellytyksiä tajuta harhaisuuttaan. Kaikki muut ihmiset ovat väärässä ja vain hän on oikeassa, vaikka jo kertolasku taitaa tuottaa vakavia ongelmia.

    Äänestä

  • Mtä uskot? kirjoitti:

    vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know.

    Onko sinulla yhtään suoraa havaintoa laajenevasta tilasta, mitä?

    Ei ole.

    Sinulla on joitakin havaintoja, joiden perusteella on virheellisesti päätelty että olisi olemassa laajeneva tila.

    Kuka oli se idiootti joka päätti ettei entropia vaikuta fotoneissa olevaan energiaan?

    Tietysti vaikuttaa ja tietysti havaintoja esim. valon yleisestä punasiirtymästä pitää tulkita sen mukaan mitä valolle eli fotoneille tapahtuu matkan aikana. Eikä niin että mietitään olisiko olemassa joku sellainen asia josta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

    letteko kaikki täysiä fuckin idiootteja, kun uskotte että laajeneva tila on joku fuckin tieteellinen fakta, mitä?

    Aurinko on tieteellinen fakta, koska se voidaan havaita, you know.

    Oletko havainnut laajenevaa tilaa?

    Et ole.

    Sinä vain uskot laajenevan tilan olemassa oloon.

    Uskot että galaksit syntyvät pikku hiljaa jonkun paranormaalin vetävän voiman avulla, vaikka meillä on jo selkeitä havaintoja siitä ettei niin ole.

    Minun väitteissäni on se jännä puoli, että kaikkia väitteitäni voidaan tutkia tieteellisesti ja voimme odottaa havaintoja jotka ajan kanssa todistavat ajatukseni.

    Esim. sellaisia jotka tukevat sitä tosiasiaa että galaksit syntyvät sisältä ulospäin eli avautuvat kuten kukat.

    Kun kaksi vanhaa galaksia ohittavat toisensa eteenpäin menevän liikkeen aikana ja vuorovaikuttavat / "rakastelevat" toistensa kanssa voimakkaasti, SYNTYY tuosta kanssakäymisestä usein paljon uusia tähtiä, kuten nämä havainnot kertovat.

    Eilinen uutinen

    http://www.physorg.com/news201358612.html

    Muutamaa päivää vanhempi uutinen

    http://www.physorg.com/news200757794.html

    .

    >

    Kaikki Auringosta saatavat havainnot ovat välillisiä. Samoin tilan laajenemisesta saatavat havainnot.

    >

    Nämä on esitelty moneen kertaan, mutta joudut aina kyykistymään niiden edessä: http://en.wikipedia.org/wiki/Metric_expansion_of_space#Observational_evidence

    >

    Entropian muutokset vaikuttavat reaktioihin. Jos reaktiota ei tapahdu, entropia pysyy muuttumattomana. Tämä on samalla tavalla huomattu pitävän paikkaansa kuin Einsteinin teoria: aina se vaan pitää paikkansa vaikka kylähullut väittäisi, että se on sattumalta keksitty fakta.

    >

    Tieteessä ei määritelmällisesti käsitellä asioita, joista ei ole havaintoa (tai matemaattisloogista teoriaa). Ne ovat nimittäin uskomuksia. Tosiaan, kylähullut saattavat selittää, että saunatontut niitä fotoneja venyttää, mutta ilman havaintoa tuollaiset todisteettomat tontut, räjähtämiset ja mystiset hiukkaset ovat vain uskomuksia.

    >

    Oletko havainnut laajenematonta tilaa ?

    >

    Nyt sitä idioottia kannattaa mennä tarkastelemaan sieltä peilistäsi. Et ole mikään erityisnero, joka kaataisi tieteelliset faktat fysiikassa sekä uutena tulokkaana myös filosofiassa. Olet vain idiootti, joka kuvittelee olevansa jotain. Todellisuudessa tuollaiset kuvitelmat ovat vaan osoitus idiotismista.

    >

    Vaan kun ei ole.

    >

    Ja siis nämä uudet tähdet eivät tule siitä, että tulee paljon materiaa pienelle alueelle, jotka vetävät itsensä fuusioon pystyväksi tähdeksi ? Niin tosiaan, se prosessi on juuri se sama kuin muutenkin, mutta kun materiaalia on törmäystilanteessa enemmän, niin painovoima hoitelee myös enemmän tähtiä syttyviksi.

    >

    Miten näitä mystisiä hiukkasia voidaan tutkia tieteellisesti ?
    Miten havaitsematonta räjähtämistä voidaan tutkia tieteellisesti ?

    Äänestä

  • Mtä uskot? kirjoitti:

    vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know.

    Onko sinulla yhtään suoraa havaintoa laajenevasta tilasta, mitä?

    Ei ole.

    Sinulla on joitakin havaintoja, joiden perusteella on virheellisesti päätelty että olisi olemassa laajeneva tila.

    Kuka oli se idiootti joka päätti ettei entropia vaikuta fotoneissa olevaan energiaan?

    Tietysti vaikuttaa ja tietysti havaintoja esim. valon yleisestä punasiirtymästä pitää tulkita sen mukaan mitä valolle eli fotoneille tapahtuu matkan aikana. Eikä niin että mietitään olisiko olemassa joku sellainen asia josta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

    letteko kaikki täysiä fuckin idiootteja, kun uskotte että laajeneva tila on joku fuckin tieteellinen fakta, mitä?

    Aurinko on tieteellinen fakta, koska se voidaan havaita, you know.

    Oletko havainnut laajenevaa tilaa?

    Et ole.

    Sinä vain uskot laajenevan tilan olemassa oloon.

    Uskot että galaksit syntyvät pikku hiljaa jonkun paranormaalin vetävän voiman avulla, vaikka meillä on jo selkeitä havaintoja siitä ettei niin ole.

    Minun väitteissäni on se jännä puoli, että kaikkia väitteitäni voidaan tutkia tieteellisesti ja voimme odottaa havaintoja jotka ajan kanssa todistavat ajatukseni.

    Esim. sellaisia jotka tukevat sitä tosiasiaa että galaksit syntyvät sisältä ulospäin eli avautuvat kuten kukat.

    Kun kaksi vanhaa galaksia ohittavat toisensa eteenpäin menevän liikkeen aikana ja vuorovaikuttavat / "rakastelevat" toistensa kanssa voimakkaasti, SYNTYY tuosta kanssakäymisestä usein paljon uusia tähtiä, kuten nämä havainnot kertovat.

    Eilinen uutinen

    http://www.physorg.com/news201358612.html

    Muutamaa päivää vanhempi uutinen

    http://www.physorg.com/news200757794.html

    .

    "Minun väitteissäni on se jännä puoli, että kaikkia väitteitäni voidaan tutkia tieteellisesti "

    Miten tutkisit seuraavat väitteesi:
    Fotoni säteilee energiaansa.
    Atomit laajenevat räjähtäen.
    Maapallo räjähtää koko ajan laajemmaksi.
    Energian muuttuminen vähemmin tiheäksi aiheuttaa työntövoiman.
    Elektronit syntyvät atomin ytimestä säteilevästä energiasta.
    Vetävää voimaa ei ole.
    Atomin ydin vaihtaa energiansa.

    Kaikki väitteesi voidaan siis tieteellisesti tutkia. Edellä esitetyistä ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Millä kokeilla nuo väitteet voitaisiin mielestäsi osoittaa tosiksi?

    Äänestä

  • uyfytyidr kirjoitti:

    "vuorovaikuttaa meidän kanssamme havaittavalla tavalla, you know."

    Aivan samoin kuin avaruuden kaukaisetkin kohteet vuorovaikuttavat.

    "Onko sinulla yhtään suoraa havaintoa laajenevasta tilasta, mitä?
    Ei ole."

    Väärin. Totta kai on. Kun tarkastellaan avaruuden rakennetta ja liikettä suuressa mittakaavassa havaitaan kaukaisten kohteiden etääntyvän nopeudella, joka on suoraan verrannollinen kohteen etäisyyteen. Tämä selittyy vain ja ainoastaan avaruuden laajenemisella.

    "Kuka oli se idiootti joka päätti ettei entropia vaikuta fotoneissa olevaan energiaan?"
    Voi kun raukka et ymmärrä, mikä fotoni on. Ei entropia todellakaan koske sätelyenergian pienintä kvanttia.
    Kuka idiootti uskoo, että fotoni säteilee? Ei ainakaan yksikään fyysikko.

    Eikö alan huippuasiantuntija sanonut sinulle, ettei ole mitään järkevää syytä epäillä avaruuden laajenemista. Siksi sinä kehittelet täysin epätieteellisiä ja järjettömiä syitä.

    Et ole vieläkään vastannut fotonin kiihtymiseen ja Newtonin kaavaan. Etkö osaa?

    Uskovainen vauhdissa

    "Väärin. Totta kai on. Kun tarkastellaan avaruuden rakennetta ja liikettä suuressa mittakaavassa havaitaan kaukaisten kohteiden etääntyvän nopeudella, joka on suoraan verrannollinen kohteen etäisyyteen. Tämä selittyy vain ja ainoastaan avaruuden laajenemisella."

    Toinen uskovainen

    "maailmankaikkeus selittyy vain ja ainoastaan Jumalan avulla, luojan joka loi maailmankaikkeuden.

    Just joo

    Heh heh

    Uskonlahkon uskomuksia, ei mitään muuta

    .

    Äänestä

  • 45678yhuihnjvb kirjoitti:

    "Minun väitteissäni on se jännä puoli, että kaikkia väitteitäni voidaan tutkia tieteellisesti "

    Miten tutkisit seuraavat väitteesi:
    Fotoni säteilee energiaansa.
    Atomit laajenevat räjähtäen.
    Maapallo räjähtää koko ajan laajemmaksi.
    Energian muuttuminen vähemmin tiheäksi aiheuttaa työntövoiman.
    Elektronit syntyvät atomin ytimestä säteilevästä energiasta.
    Vetävää voimaa ei ole.
    Atomin ydin vaihtaa energiansa.

    Kaikki väitteesi voidaan siis tieteellisesti tutkia. Edellä esitetyistä ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Millä kokeilla nuo väitteet voitaisiin mielestäsi osoittaa tosiksi?

    teknologia kehittyy, you know.

    atomit koostuvat jostakin konkreettisesta ja siksi niitä voidaan tutkia tieteellisesti.

    fotonit ovat olemassa ja ne välittävät informaatiota ja näin niidenkin vaikutusta voidaan tutkia.

    Avaruuteen voidaan viedä pitkä kouru, toiseen päähän kaukoputki joka tarkkailee galaksia jonka paikka tiedetään.

    Jos fotonit sätelevät energiaansa, tämä energia saa kaukaisesta galaksista tulevat fotonit taipumaan kourun pohjaa kohti ja tämä voidaan havaita.

    Miten falsivioit laajenevan tilan.

    Onko teillä joku tieteellinen koe jonka avulla voitte tutkia laajenevan tilan vaikutuksia aisoihin jotka varmasti tiedämme olevan olemassa?

    Eipä ole

    teillä on vain usko laajenevan tilan olemassa oloon.

    Ei mitään muuta.

    Niin se on.

    Onko kova paikka huomata uskoneensa asiaan jota ei voi koetella tieteellisesti?

    .

    Äänestä

  • Usko vaan kirjoitti:

    Uskovainen vauhdissa

    "Väärin. Totta kai on. Kun tarkastellaan avaruuden rakennetta ja liikettä suuressa mittakaavassa havaitaan kaukaisten kohteiden etääntyvän nopeudella, joka on suoraan verrannollinen kohteen etäisyyteen. Tämä selittyy vain ja ainoastaan avaruuden laajenemisella."

    Toinen uskovainen

    "maailmankaikkeus selittyy vain ja ainoastaan Jumalan avulla, luojan joka loi maailmankaikkeuden.

    Just joo

    Heh heh

    Uskonlahkon uskomuksia, ei mitään muuta

    .

    Pieni on lahko, kun on vain yksi aito uskovainen. Saat sitten olla itsellesi ylipappi; onhan sekin tietysti jotain.

    Tieto = Hyvin perusteltu uskomus. Tieteellisen metodin kautta saadaan parhaat mahdolliset perustelut.

    Äänestä

  • Koetellaan kirjoitti:

    teknologia kehittyy, you know.

    atomit koostuvat jostakin konkreettisesta ja siksi niitä voidaan tutkia tieteellisesti.

    fotonit ovat olemassa ja ne välittävät informaatiota ja näin niidenkin vaikutusta voidaan tutkia.

    Avaruuteen voidaan viedä pitkä kouru, toiseen päähän kaukoputki joka tarkkailee galaksia jonka paikka tiedetään.

    Jos fotonit sätelevät energiaansa, tämä energia saa kaukaisesta galaksista tulevat fotonit taipumaan kourun pohjaa kohti ja tämä voidaan havaita.

    Miten falsivioit laajenevan tilan.

    Onko teillä joku tieteellinen koe jonka avulla voitte tutkia laajenevan tilan vaikutuksia aisoihin jotka varmasti tiedämme olevan olemassa?

    Eipä ole

    teillä on vain usko laajenevan tilan olemassa oloon.

    Ei mitään muuta.

    Niin se on.

    Onko kova paikka huomata uskoneensa asiaan jota ei voi koetella tieteellisesti?

    .

    Kuten kaikki väitteesi, jotka esitin edellä. Mistään niistä ei ole pienintäkään tieteellistä näyttöä ja uskallan sanoa, ettei tule olemaankaan. Tuo kouruhomma on lapsellinen osoitus ajattelusi tasosta. Muihin sinulla ei ollut mitään sanomista, vaikka juuri väitit, että kaikki väitteesi ovat tieteellisesti tutkittavissa. Valehtelit siis siinäkin.

    Sen sijaan universumin laajeneminen on mittauksin osoitettu.

    Äänestä

  • Koetellaan kirjoitti:

    teknologia kehittyy, you know.

    atomit koostuvat jostakin konkreettisesta ja siksi niitä voidaan tutkia tieteellisesti.

    fotonit ovat olemassa ja ne välittävät informaatiota ja näin niidenkin vaikutusta voidaan tutkia.

    Avaruuteen voidaan viedä pitkä kouru, toiseen päähän kaukoputki joka tarkkailee galaksia jonka paikka tiedetään.

    Jos fotonit sätelevät energiaansa, tämä energia saa kaukaisesta galaksista tulevat fotonit taipumaan kourun pohjaa kohti ja tämä voidaan havaita.

    Miten falsivioit laajenevan tilan.

    Onko teillä joku tieteellinen koe jonka avulla voitte tutkia laajenevan tilan vaikutuksia aisoihin jotka varmasti tiedämme olevan olemassa?

    Eipä ole

    teillä on vain usko laajenevan tilan olemassa oloon.

    Ei mitään muuta.

    Niin se on.

    Onko kova paikka huomata uskoneensa asiaan jota ei voi koetella tieteellisesti?

    .

    >

    Heh, Sinulla ei ole mitään todisteita, mutta usko siihen, että todisteita tulee, on luja. Tuosta käytetään nimitystä usko. Se on siis pelkästään uskomus. Miten se eroaa väitteestä: "kyllä saunatonttuja on - tulevaisuudessa siitä tulee todisteita" ?

    >

    Jep, mutta niiden räjähtäminen tai säteileminen ei ole olemassa (tai ovat yhtä varmasti olemassa kuin saunatontut).

    >

    Paljonko fotonin radan pitäisi taipua ? Miten Einstein osui taipumisen ennustamisen kanssa täsmälleen oikein, mutta Sinä heittelet taas falsifikaatiokriteerittömiä "testejä". Nimittäin kun huomataan, ettei valo taivu tuollaisessa kokeessa, niin sanot vaan, että kouru on liian lyhyt tai ohut tms. Eli kun et anna selkeitä määritelmiä, kyse ei ole tieteellisestä kokeesta.

    >

    Vaikka osoittamalla taustasäteilyn lämpötilan suunnasta riippuvaksi (eli esim. kymmenkertaiseksi tietyltä suunnalta). Silloin teoria laajenevasta tilasta ei voi pitää paikkaansa tuollaisessa muodossa.

    >

    Siis emmekö tiedä taustasäteilyn olevan olemassa ? Jep, sitä tutkimalla pystytään osoittamaan tilan laajeneminen.

    >

    On siitä näyttökin. Sen sijaan tilan muuttumattomuudesta ei ole näyttöä, joten sellaiseen uskominen on irrationaalista luulottelua vai mitä ?

    Äänestä

  • Uskotieto kirjoitti:

    Pieni on lahko, kun on vain yksi aito uskovainen. Saat sitten olla itsellesi ylipappi; onhan sekin tietysti jotain.

    Tieto = Hyvin perusteltu uskomus. Tieteellisen metodin kautta saadaan parhaat mahdolliset perustelut.

    Silloin kun on malli jonka ihminen voi ymmärtää, niin että malli käyttää vain sellaisia käsiteitä jotka ihminen ymmärtää, ei kyseessä ole uskonlahko.

    Minä tiedän että TYÖNTÄVÄ voima on varamasti olemassa ja tiedän miten RTYÖNTÄVÄ voima syntyy, toimii ja välittyy.

    Minä tiedän miten atomien ytimet laajenevat, jos laajenevat.

    Niihin tulee ulkoapäin koko ajan lisää energiaa joka lisää atomien ytimien energian määrää ja samalla tilavuutta.

    Tämän ihminen kato pystyy ymmärtämään.

    Vaan voitko sinä uskonlahkosi edustajan kertoa miten ja miks tila laajenee?

    Et voi.

    Siksi einä olet vain ison uskonlahkon jäsen.

    Uskonlahkon, jonka uskomuksia / käsitteitä ihminen ei voi ymmärtää, mutta niihin pitäisi uskoa, koska uskonlahkon ylipapit vakuuttavat niiden olevan olemassa.

    .

    Äänestä

  • Uskonlahkot erikseen kirjoitti:

    "Silloin kun on malli jonka ihminen voi ymmärtää, niin että malli käyttää vain sellaisia käsiteitä jotka ihminen ymmärtää, ei kyseessä ole uskonlahko."
    Minä en ymmärrä, miksi maapallon räjähtävä laajeneminen ja muiden taivaankappaleiden etääntyminen suhteessa laajenemiseen ei pitkillä etäisyyksillä edellyttäisi ylivalonnopeuksia. Ja tässä ei ole minun ymmärryskyvystäni kyse, vaan ilmiö olisi vääjäämätön.
    "Teoriasi" kaatui.

    "Niihin tulee ulkoapäin koko ajan lisää energiaa joka lisää atomien ytimien energian määrää ja samalla tilavuutta."
    Atomin ydin ei absorboi enegiaa eikä se laajene.

    "Tämän ihminen kato pystyy ymmärtämään."
    Onko ymmärtäminen edellytys jonkin asian olemassaololle?
    Ydinfysiikankin ihminen pystyy ymmärtämään ja suhteellisuusteorian. Eivät kuitenkaan kaikki ihmiset. Jos teorioiden oikeellisuus testattaisiin sillä, että viimeinenkin Tahvo ymmärtää sen, ei meillä olisi kertotauluakaan.
    Perustelusi on taas kerran mieletön.

    "Vaan voitko sinä uskonlahkosi edustajan kertoa miten ja miks tila laajenee?"
    Einsteinin suhtis ei mahdollista staattista avaruutta. Laajeneminen alkoi alkuräjähdyksessä ja on siitä pitäen jatkunut.

    Nuo sinun uskonlahkosi ovat tietysti pilkkaamiseksi tarkoitettuja, mutta tuolla tasolla olevan kaverin sanonnat eivät todellakaan hetkauta.

    Et ole vastannut, miten väitteitäsi voi tieteellisesti tutkia.
    Et myöskään ole vastannut kysymykseen fotonin kiihtyvyydestä Newtonin kaavan mukaan.
    Miksi? Eikö ihminen pystykään ymmärtämään?

    No, kerro, miten se välittyy ! Syvällisesti !

    >

    Mutta eihän tällaisesta ole havaintoa. Ihan sama kuin selittäisin, että jääkaappisi pysyy kylmänä kun sen takana oleva havaitsematon vaaleanpunainen elefantti viilentää sitä. Aina voi, katsos, keksiä omia kuvitelmia, jos ad hocit on sallittu.

    Äänestä

  • ghioty567 kirjoitti:

    "Silloin kun on malli jonka ihminen voi ymmärtää, niin että malli käyttää vain sellaisia käsiteitä jotka ihminen ymmärtää, ei kyseessä ole uskonlahko."
    Minä en ymmärrä, miksi maapallon räjähtävä laajeneminen ja muiden taivaankappaleiden etääntyminen suhteessa laajenemiseen ei pitkillä etäisyyksillä edellyttäisi ylivalonnopeuksia. Ja tässä ei ole minun ymmärryskyvystäni kyse, vaan ilmiö olisi vääjäämätön.
    "Teoriasi" kaatui.

    "Niihin tulee ulkoapäin koko ajan lisää energiaa joka lisää atomien ytimien energian määrää ja samalla tilavuutta."
    Atomin ydin ei absorboi enegiaa eikä se laajene.

    "Tämän ihminen kato pystyy ymmärtämään."
    Onko ymmärtäminen edellytys jonkin asian olemassaololle?
    Ydinfysiikankin ihminen pystyy ymmärtämään ja suhteellisuusteorian. Eivät kuitenkaan kaikki ihmiset. Jos teorioiden oikeellisuus testattaisiin sillä, että viimeinenkin Tahvo ymmärtää sen, ei meillä olisi kertotauluakaan.
    Perustelusi on taas kerran mieletön.

    "Vaan voitko sinä uskonlahkosi edustajan kertoa miten ja miks tila laajenee?"
    Einsteinin suhtis ei mahdollista staattista avaruutta. Laajeneminen alkoi alkuräjähdyksessä ja on siitä pitäen jatkunut.

    Nuo sinun uskonlahkosi ovat tietysti pilkkaamiseksi tarkoitettuja, mutta tuolla tasolla olevan kaverin sanonnat eivät todellakaan hetkauta.

    Et ole vastannut, miten väitteitäsi voi tieteellisesti tutkia.
    Et myöskään ole vastannut kysymykseen fotonin kiihtyvyydestä Newtonin kaavan mukaan.
    Miksi? Eikö ihminen pystykään ymmärtämään?

    Tuossa mainitsit, että ydinfysiikan voi ymmärtää, joten hiukan apuja kyselen. Mietin tässä uraanin rikastamiseen liittyviä tekijöitä, miten ydinjäte rikastuu edelleen? Ja kuinka ydinjätettä kontrolloidaan kapseleissa, eli kuinka tiedetään sen todellinen tila milloinkin? Asioita, joiden käytäntöä en tunne laisinkaan.

    Äänestä

  • yuiopåo kirjoitti:

    En itse ole ydinfysiikan tuntija. Kerroin vaan, että sitä voi ihminen ymmärtää. Ydinjätteen rikasstumisesta en tiedä. Voidaanhan sitä varmaan rikastaa teknisesti, mutta rikastumisella ymmärsin sinun tarkoittavan sponttaania reaktiota.
    Kontrollikysymykseen kykenen ehkä jopa vastaamaan. Kun ydinjätteen säteilevät komponentit ja niiden suhteelliset määrät tunnetaan, radioaktiivisuuden aleneminen on laskettavissa puoliintumisajoista ilman sen kummempaa kontrollia.

    Äänestä

  • rtyuipölkjhvb kirjoitti:

    Spontaania tarkoitin, ja taitaa olla asianlaita niinkin, ettei mitään salaisia reseptejä maallikoille julkisesti jaella näistäkään asioista, vaikka rikastaisi muutoinkin. Mutta jotakin yllättävää tekijää haeskelen, joka laukaisisi riittävän energian saannin prosessiin.

    Äänestä

>

Mitä uskonlahkoa tarkoitat ? Tiedettä ei nimittäin pidetä uskontona, joten olet väärällä palstalla.

>

Sitä ei vaan tiedetä, mikä tuon prosessin on saanut aikaan - eikä myöskään sitä, mitä sitä "ennen" on ollut (tässä kohdassa "ennen" menettää merkityksensä - se voi olla vaikea käsittää varsinkin älyltään hyvin rajoittuneille).

>

Kyllä sitä voidaan. On tiettyjä asioita, joita täytyy ilmaantua, jos teoria tilan laajenemisesta pitää paikkansa. No, näitä ennusteita ko. teoriasta on tutkittu - ja ne on havaittu, joten teoria tilan laajenemisesta on saanut varmennusta.

Voiko muuten muuttumatonta tilaa tutkia jollakin vai onko väite vain uskomus ?

>

Jotkut ihmiset tosiaan kieltävät tieteelliset faktat, mutta tuollainen kieltäminenhän on uskonnollista käyttäytymistä. Siihen ei ole mitään rationaalista syytä.

>

Sitä ei vielä tiedetä. Tosiaan, jos näet tapetun ihmisen, niin et tiedä miten ja miksi hän on tapettu, mutta se vaan on faktaa, että hänet on tapettu. Se ei muutu siitä, tiedetäänkö motiiveja ja tekotapoja vai ei. Ei luulisi tämänkään olevan noin vaikea tajuta.

Äänestä

keskustelua seuraavat, huomioikaan etteivät laajenevaan tilaan uskovat koskaan kerro yhdestäkään tieteellisestä kokeesta joka olisi tehty laajenevalla tilalla.

Korkeintaan joku linkki jonnekin jossa kerrotaan miten laajeneva tila on muka todistettu asia.

Miksi kukaan heistä ei uskalla omin sanoin kertoa millaisella laitteella laajenevaa tilaa on tutkittu tieteellisesti.

Siksi ettei laajenevaa tilaa ole koeteltu tieteellisesti.

Atomit ja fotonit ovat varmasti olemassa olevia asioita ja niiden avulla voidaan tehdä tieteellisiä kokeita.

kaikki mittalaitteet itseasiassa koostuvat näsitä konkreettisista asioista eli atomeista jotka ovat olemassa havaittavasti.

Laajenevaa tilaa ei voi havannoida.

Sen olemassa oloa todistellaan havannoilla jotka on tehty laitteilla jotka koostuvat jostakin konkreettisesta ja joilla on havannoitu kohteita jotka koostuvat jostakin konkreettisesta ja säteilevät konkreettisia energiatihentymiä eli fotoneja.

Missään vaiheessa ei siis havannoida tätä laajenevaa tilaa.

Oikeasti entropia vaikuttaa kaikkiin energiatihentymiin, myös fotoneihin.

.

Tämä kusetus laajenevalla tilalla jatkuu, koska on näitä aivopestyjä jotka uskovat laajenevan tilan olevan muka tieteellisesti todistettu fakta.

Tieteessä saa, voi ja pitää kyseenalaistaa käsitteet joita ei ole koeteltu tieteellisesti.

Itse epäilen ettei väite laajenevasta tilasta ole edes tieteellinen väite.

Eihän väite suojelusenkeleistäkään ole tieteellinen väite.

.

Äänestä
  • Sinä et ymmärrä tieteestä hevon paskaakaan. Havainto tilan laajenemisesta on aivan yhtä pätevä kuin peräänkuuluttamasi "koe". Varsinkin, kun havainto tukee teoriaa.

    Samalla ammut itseäsikin jalkaan. Jos väitteesi pitäisi paikkaansa, ei staattista tilaakaan voisi testata.
    Staattinen avaruus vaatisi kuitenkin suhteellisuusteorian kaatamisen ja siitä sinun lienee turha haaveilla.

    Väite laajenevasta tilasta on tieteellinen. Kysy keneltä tahansa fyysikolta tai kosmologilta. Ja olethan sinä kysynytkin, mutta kun vastaus ei miellyttänyt. Nyt sitten neuvot tiedemiehiä siinä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Ja varmaan ihan peruskoulupohjalta, vai pääsitkö siitäkään läpi?

    Kaikki keskustelua seuraavat huomaavat kyllä kuinka pihalla olet. Intät jatkuvasti samoja asioita kykenemättä todistamaan ainuttakaan niistä.

    Äänestä

  • >

    Miten niin "muka" ? Ethän ole pystynyt osoittamaan noita selkeitä tieteellisiä tuloksia mitenkään vääräksi. Sinulla ei siis ole mitään rationaalista syytä kieltää noita tuloksia - uskonnollisia syitä sen sijaan on, mutta ne eivät ole kiinnostavia (kenenkään harhaluulot eivät ole kiinnostavia).

    >

    Miksei voi itse tutustua noihin kokeisiin ? Siellä ne on selitetty paremmin ja tarkemmin - ja löydät kaikki haluamasi tiedot. Ei tiedettä tehdä suusta suuhun menetelmällä. Joskus on pakko ottaa asioista itsekin selvää.

    >

    Olet tuon idiotismisi kanssa vähän niin kuin puun ja kuoren välissä: jos väität, ettei laajenevaa tilaa voi havainnoida, myöskään muuttumatonta tilaa ei voi havainnoida, joten molemmat väitteet on yhtä paljon uskomuksia.

    Väitteelläsi siis toteat itsesi uskovaiseksi.

    >

    Tällaisesta ei ole havaintoa. Se on siis pelkkä uskomus.

    >

    Kuten ei ole väite räjähtävistä atomeista tai mystisistä hiukkasistakaan.

    Lähdes nyt sinne häpeälomalle. Sinut on murskattu jo niin totaalisesti, ettet pysty enää kuin inttämään tuota merkityksetöntä mantraasi. Huomaatko, että joudut koko ajan välttelemään asiasta puhumista ? Pelkkä "saunatonttuja on" -toistelu ei oikein vakuuta. Kun muut osoittavat, että väite itsessään on jo hölmö, niin huomaat sen (eli et pysty kommentoimaan takaisin mitenkään vaan hyväksyt sen hölmöyden), niin mitä tekee kylähullu tässä tilanteessa ? No, postaa viestin "saunatonttuja on". Oletko oikeasti noin ääliö vai onko nyt kyseessä vaan se, että maailmankuvasi murtuu kun huuhaapaskasi ei vaan ole totta, ja yrität sitä nyt puolustella noinkin ääliömäisellä inttämisellä ?

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    Olisiko mitenkään mahdollista myöntää sellaista seikkaa, että molemmat ovat yhtä oikeassa, tai tässä kaikki osapuolet? Kuten kolikossa on aina kaksi puolta, silti yksi ja sama kolikko. Miksi kaikkea täytyy kaksinaisuudessa tarkastella on - ei näkökannasta, sen sijaan että hyväksyisi molemmat? Niinpä taas, tässä itsekin... :) Mistä mitäkin tarkastellaan. 3D:tä sieltä käsin ja sen 'ylitse' mennen, niin... kuka sitä todistaa joka tapauksessa 3D hypoteesein mitä sen 'tuolla puolen' on? Yhdistelemällä eri palikoita luomme koko kuvaa, pala palalta, kunnes kvanttiteoriakin tulee yhteneväksi kaiken tämän muun kanssa. Vai onko se kohta, jossa sanat menettävät merkityksensä, kaavat sellaisenaan kumoutuvat jne? Niin, kukapa näistä tarkasti osaisi... paitsi tietenkin me kaikki :) Kun me tiedämme, vaikka emme tietäisi edes tietävämme. Ja eihän siihenkään tarvitse ihmisen maallisesti olla yhtään.. mitään. Oppinut. Vain Olla. Joskus ihminen vain ymmärtää ymmärtämättä miksi ylipäänsä mitään ymmärtää :). Kuten kuka tahansa meistäkin voi ratkaista jo vaikkapa 'kaiken teorian' pelkästään olemalla. Yhdistelemällä palikoita, niin... kyllähän siihen hiukan maallistakin tietoa tosin ehkä tarvitaan; muotoon tuomiseen, kuinka sen muutoin toisillekaan selittäisi?

    Sanotaan, että totuus ei pala tulessakaan. Totuus, joka sisältää... kaiken.

    Äänestä

  • lukeneena kirjoitti:

    Ei. Katsos, jotkut huuhaateoriat on vaan absoluuttisesti väärässä. Niissä ei ole mitään oikeaa tai kolikon kääntöpuolta. Ne ovat vaan tyhjiä ad hoceja.

    Äänestä

  • tuota ! kirjoitti:

    >

    Ei. Katsos, jotkut huuhaateoriat on vaan absoluuttisesti väärässä. Niissä ei ole mitään oikeaa tai kolikon kääntöpuolta. Ne ovat vaan tyhjiä ad hoceja.

    väärää eriteltynä oikeasta muutoin kuin kaksinaisuudessa? Kun jo pelkästään väärässä olo on oikeassa oloa, kun otetaan mukaan useammat kerrostumamme. Se mikä näyttää uloimmalta kerrokseltamme väärältä, voi olla toisaalta hyvinkin oikeaa, ja juuri tilanteeseen sopivaa. Ns. huuhaakin voi toisinaan aukaista paljon enemmän oivallusta ihmisessä, kuin 'ei huuhaana' pidetty. Mitähän sekin... nekin... Minäkin.

    ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskomuksista? kirjoitti:

tai saako niitä kyseenalaistaa?

Olenko muuten ymmärtänyt oikein että tila laajenee jossakin kaukana galaksijoukkojen välisellä alueella jonne sitä syntyy koko ajan lisää, jolloin galaksijoukot loittonevat toisistaan, liikkumatta toisistaan pois päin.

Tätä laajenevaa tila ei ensin olisi ollut, eikä mitään muutakaan ja sitten se olisi ilmestynyt hokkus pokkus ja alkanut laajenemaan, mutta ei ulospäin jo olemassa olevaan paikkaan?

Jos näin, niin silloinhan meillä on tieteellinen todiste sille ettei kukaan ole koskaan tutkinut laajenevaa tilaa tieteellisesti.

Ihminen kun ei koskaan ole käynyt edes paikan päällä, jossa olisi voinut edes yrittää tutkia laajenevaa tilaa tieteellisesti.

Eikäpä sitä laajenevaa tilaa edes voi millään laitteella tutkia.

Jos minun pitäisi valita uskonko ufoihin vai laajenevaan tilaan ennemmin, niin valitsen ufot, koska jos niitä on, ne koostuvat energiatihentymistä joita voidaan tutkia tieteellisesti.

mistä laajeneva tila koostuu?

Miten ja miksi tila laajenee?

Ai niin, eihän tästä uskonlahkon uskomuksesta saa mitään kysyä, siihen pitää vain uskoa, heh.

Jos sinä haluat olla mukana kyseenalaistamassa laajenevan tilan olemassa olon, tule mukaan tähän adressiin.

www.adressit.com/tilaeilaajene

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu