Olen vähän alkanut miettiä, josko sittenkin pitäisi liittyä vapaa-ajattelijain liittoon. Se kun on kuitenkin ainoa vakavasti otettava uskonnottomien asiaa ajava taho, ja sen periaatteet ja tavoitteet ainakin nettisivulta luettuna tuntuvat ihan kannatettavilta. En ollenkaan pitänyt siitä pornolehtitempauksesta, ja Jussi K Niemelä on ihmisenä vähän kulmikkaan oloinen, mutta nuohan ovat vain yksittäisiä pikkuseikkoja. Toisaalta yhdistyksessä kuitenkin on esim. Jori Mäntysalon tyyppisiä hyvin fiksuja ja suvaitsevaisia ihmisiä (olen lukenut hänen blogiaan kotimaa24.fi -sivustolta, suosittelen tutustumaan).
Kuinkas moni täällä on jäsen? Ovatko muut harkinneet liittymistä?
Vapaa-ajattelijaksi?
34
429
Vastaukset
- jäsen olen
nyt ollut vuoden. En vielä ole osallistunut toimintaan mitenkään, ehkä tulee jossain vaiheessa lähdettyä tapaamisiin Vltavassa.
Minä olen jotenkin vierastanut "Vapaa-ajattelija" nimitystä ja vieläkin se vähän tuntuu oudolta. Pitäisin enemmän sekulaari nimityksestä. Vähän niin kuin brittien http://www.secularism.org.uk/"Vapaa-ajattelija" ei tosiaan kuulosta kovin hyvältä. Siitä tulee mieleen jokin epämääräisen filosofinen haihattelija, tai toisaalta jokin vapaamuurarin tyyppinen lahkolainen... :)
Luin että nimenmuutosta on aina silloin tällöin pohdittukin. Jokin "Uskonnottomien liitto" voisi minusta olla asiallinen ja kuvaava. Sellaiseen olisi jotenkin mukavampi kuulua.- cxz
Whitewash kirjoitti:
>> ehkä tulee jossain vaiheessa lähdettyä tapaamisiin Vltavassa.
Tavataan siis Vltavan Havel-kabinetissa parillisten viikkojen torstain klo 18.00!
- .,,.
.
- kuivalta kuulostaa
Aiot siis jättää voinkin leivältä ja käyttää välillä leipänä vain ylähuultasi?
Kuulun Helsingin Vapareihin. Käyn tapaamisissa ja olen projekteissa mukana...
- ..
.
. - ..
.. kirjoitti:
.
..
. - ei edes kolinaa?
.. kirjoitti:
.
.Tyhjää täynnä, sano nyt jotain vai nukutko?
- Liiton edustaja
VA-liiton jäsenvaatimuksena on leppymätön rasismi, onhan se Suomen Sisun veljesjärjestö ja hoitaa niitä asioita, jotka ovat liian äärioikeistolaisia poliittiselle liikkeelle, joka ei voi piilotella uskonnonvapauden takana. Jos täytät tämän vaatimuksen, täytä toki myös jäsenhakemus!
Ultralibertarismi on lisäansio.Juu juu, olen ihan hirmuinen rasisti, vihaan kaikkia rotuja silmittömästi, myös omaani. Ja ennen kaikkea aivottomien trollaajien pientä luihua rotua. Lisäksi olen ultrasuvaitsevainen kukkahattuateisti, ja intohimoinen maahanmuuttajien ihannoija; enkä pelkästään ultralibertaristi, vaan suorastaan super-hyper-megalibertaristikitaristi, sekä äärikonservatiivinen fasistibasisti.
Lisäksi poltan kirkkoja ja syön vauvoja, joten enköhän sopisi joukkoon.- Semis+
Schlechterwisser kirjoitti:
Juu juu, olen ihan hirmuinen rasisti, vihaan kaikkia rotuja silmittömästi, myös omaani. Ja ennen kaikkea aivottomien trollaajien pientä luihua rotua. Lisäksi olen ultrasuvaitsevainen kukkahattuateisti, ja intohimoinen maahanmuuttajien ihannoija; enkä pelkästään ultralibertaristi, vaan suorastaan super-hyper-megalibertaristikitaristi, sekä äärikonservatiivinen fasistibasisti.
Lisäksi poltan kirkkoja ja syön vauvoja, joten enköhän sopisi joukkoon."Lisäksi poltan kirkkoja ja syön vauvoja, joten enköhän sopisi joukkoon."
No, ainakin sopisit keskiajalle kristittyjen ristiretkelle =)
Sellainen on kristittyjen harteilla, joka on dokumentoitu Paavin kirjastoonkin asti.
Muslimilapsia paahdettiin vartaassa, kun retkeläisillä oli niin kova nälkä - juu, eikä varmaan mitään
muuta sopivaa suuhunpantavaa löytynyt ;-)
(Historian lisälehtiä, ISBN: 952-471-543-0, nid., 352 s.) - iso on konna se
Schlechterwisser kirjoitti:
Juu juu, olen ihan hirmuinen rasisti, vihaan kaikkia rotuja silmittömästi, myös omaani. Ja ennen kaikkea aivottomien trollaajien pientä luihua rotua. Lisäksi olen ultrasuvaitsevainen kukkahattuateisti, ja intohimoinen maahanmuuttajien ihannoija; enkä pelkästään ultralibertaristi, vaan suorastaan super-hyper-megalibertaristikitaristi, sekä äärikonservatiivinen fasistibasisti.
Lisäksi poltan kirkkoja ja syön vauvoja, joten enköhän sopisi joukkoon.Olet kuin näykkijäkilpikonna, sille kelpaa kaikki mikä menee alas kurkusta, ja se puree...!
Minun pitäisi ensin ottaa selvää ovatko omien kotikulmieni vapareiden paikallisyhdistyksen kaikki vanhat stallarit jo kuolleet pois. Se oli kommunistien peiteyhdistys ja varsin avoimesti stalinistinen paskaläjä.
- cxz
Joissakin nurkissa niitä saattaa vieläkin olla, mutta toiminta on todennäköisesti jo kauan ollut puoluepoliittisesti kohtuullisen neutraalia.
Kuulemma paras tapa vaikuttaa asioihin on osallistua toimintaan... - eiks olekkin?
Paras tapa toteuttaa ateismia on laittaa pahvilaatikko pään yli ja laittaa joku muu ruokkimaan ja hoitamaan sun hygieeniasi?
- lkjht
mutta on vähän alkanut tympiä liiton tempoilu ja kaikkinainen kärhämöinti.
Tämä ei ole imartelua, vaan olen oikeasti sitä mieltä, että sinunlaisiasi liitto tarvitsisi. Jos siis oikein olen ymmärtänyt millainen olet. Liiton tavoitteita ei viedä eteenpäin julkisuustempuilla, joista vielä osa jäsenistöstä suuttuu. Pornotempaus oli minunkin mielestäni typerä ja vaikka se olikin vain Helsingin yhdistyksen tempaus, niin kaikkiin jäseniin se kuitenkin yhdistetään.Kiitos imartelusta! Tai mitä se nyt olikaan. :) Mutta valitettavasti täytyy sanoa, että tuskin minusta mitään aktiivijäsentä edes saisi. Olen sen verran ujo ja ihmisarka ihminen, että jo johonkin tapaamiseen tuntemattomien ihmisten seuraan meneminen taitaisi olla liian pelottavaa minulle... :(
- cxz
Schlechterwisser kirjoitti:
Kiitos imartelusta! Tai mitä se nyt olikaan. :) Mutta valitettavasti täytyy sanoa, että tuskin minusta mitään aktiivijäsentä edes saisi. Olen sen verran ujo ja ihmisarka ihminen, että jo johonkin tapaamiseen tuntemattomien ihmisten seuraan meneminen taitaisi olla liian pelottavaa minulle... :(
Ei siellä lukita ovia sen jälkeen kun porukka on saapunut;-) pois pääsee lyhyelläkin varoitusajalla eikä siellä todellakaan edellytetä suuna päänä olemista, tai puhumista ylipäänsä.
Ja vanha periaate pätee täälläkin: On paljon mukavempi nähdä yksi uusi naama joukossa (hiljaisempikin) kun viisi vanhaa tuttua pärstää.
Itsestäänselvyys: Sinne saa myös tulla jonkun kaverin kanssa eikä siellä kysytä jäsenyyttä ovella. - saa mennä vapaasti
cxz kirjoitti:
Ei siellä lukita ovia sen jälkeen kun porukka on saapunut;-) pois pääsee lyhyelläkin varoitusajalla eikä siellä todellakaan edellytetä suuna päänä olemista, tai puhumista ylipäänsä.
Ja vanha periaate pätee täälläkin: On paljon mukavempi nähdä yksi uusi naama joukossa (hiljaisempikin) kun viisi vanhaa tuttua pärstää.
Itsestäänselvyys: Sinne saa myös tulla jonkun kaverin kanssa eikä siellä kysytä jäsenyyttä ovella.Kirkossakin ajatellaan samanlaisella tavalla, varsinkin sinne kirkkokahveille toivotaan uusia naamoja...!
Itse asiassa en tiedä vapaa-ajattelijoista juuri mitään. Pikainen vilkaisu verkkosivuille osoitti, että ainakin virallisella tasolla linja on ihan hyvä.
En ole ajatellut ryhtyä jäseneksi.
Ehkä eniten arveluttaa mahdolliset kytkökset puoluepolitiikkaan uskonnollisten teemojen ulkopuolellakin. (Kuten sanoin, kyseessähän on pelkkä luulo; sama joka saa ihmiset uskomaan yliluonnolliseen.)- Rompix
Olen melko tuore jäsen ja voin kertoa lyhyen kokemukseni pohjalta että VA-liitto on poliittisesti sitoutumaton.
- näin tää nyt vaan
... kunnes se yliluonnollinen oikeasti tulee ja puraisee sinua persaukseen, silloin tiedät että yliluonnollista on...!
- beenthere
Olen ollut jo muutaman vuoden. Olen Länsi-Uudenmaan ateisteissa. Pidän vapaa-ajattelija lehdest.
Oli muuten ylläri, että vanhan lukioni vahtimestari, tuo maanmainio porrasjuoksija, oli aktiivinen vapaa-ajattelija. Eipä silti, että silloin lukioaikoina olisi kovinkaan paljon näitä asioita ainakaan oikealta kantilta ajatellut. Sen verran tiukassa oli vielä ripariaivopesu :o(
- kyllä se vaan nyt on
Schlechterwisser kirjoitti:
Lehdessä tosiaan näytti olevan hyviä juttuja, kun selasin sitä netissä.
Uskovaisten marttyyrien lehti stefanus viesti on vieläkin mielenkiintoisempaa luettavaa...!
- ja lujaa menee?
UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:
Oli muuten ylläri, että vanhan lukioni vahtimestari, tuo maanmainio porrasjuoksija, oli aktiivinen vapaa-ajattelija. Eipä silti, että silloin lukioaikoina olisi kovinkaan paljon näitä asioita ainakaan oikealta kantilta ajatellut. Sen verran tiukassa oli vielä ripariaivopesu :o(
Juoksiko se porrasjuoksija jakelemassa mainoksia vaiko lehtiä?
- 186 kirkosta
Ilmeisesti multinikin päässä verisuoni poksahtaa aina vähän isomman erovyöryn tullessa.
- ..
.
. - ..
.. kirjoitti:
.
..
. - pahoja poikiako oott
Hyi kauhistus, ei kai nyt SENTÄÄN?
- Ken the Guru
Minä olen ollut jäsen parikymppisestä asti. Minusta oli hyvä idea liittyä omia etuja ajavaan yhdistykseen, enkä toistaiseksi ole katunut päätöstäni Liiton sisäisistä välienselvittelyistä huolimatta. Paikallinen toimintani vain on hiipunut, enkä ole edes vaihtanut muuton jälkeen kirjojani lähinnä olevaan yhdistykseen. Edellisen asuinkuntani yhdistys järjestää monipuolista toimintaa, jota tahdon kaikin mokomin jäsenmaksullani tukea.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858458Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732810- 131152
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55863
- 64832
- 46806
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72792