Kirkon (homo)kriisi

Eletään mielenkiintoisia aikoja (kts. otsikko). Ajankohtaisen kakkosen viikolla esittämä homoilta on ilmeisesti johtanut evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamisaaltoon, jolle ei ole löydettävissä vertailukohtaa. Kyseisen keskusteluohjelman katsottuani en voi väittää, että ihmettelisin mistä eroamiset johtuvat. Homoliittoja vastustavien puolelta oli vaikeaa löytää inhimillistä ymmärrystä asiaan. Koirien ja ihmisten väliset liitot olivat esimerkinomaisesti esillä, vaikka samalla pyrittiin vetoamaan näennäisen rationaaliseen argumentaatioon homoliittoja vastustettaessa; eikä pelkästään homoliittoja, vaan jopa homouden toteuttamista. Vedottiin auktoriteetteihin: Järkeen, Luonnonjärjestykseen, Jumalaan, Sanaan, Totuuteen.

Immanuel Kant loi aikoinaan perustukset velvollisuusetiikaksi kutsutuksi moraaliteoreettiselle perinteelle. Kategorisesta imperatiivista johdetun periaatteen mukaan toista ihmistä ei koskaan saa kohdella pelkästään välineenä, vaan aina myös päämääränä sinänsä. Tässä valossa välineellinen arvottaminen esimerkiksi suvunjatkamisella perustellen kuulostaa kummalliselta. Vielä kummallisemmalta kuulostaa, että se ei olisi asia joka koskee heteroita; eikä tässä sovi unohtaa sateenkaariperheiden olemassaoloa.

Idealisoidussa nykypuheessa mainituista isoista alkukirjaimista saatetaan myös helposti unohtaa todellinen historia ja kulttuurinen, ajallinen vaihtelu ihmisten välisissä suhteissa ja normittuneissa tavoissa toteuttaa niitä. Avioliittokäytäntöjen historiakin on rikas. Mitä taas tulee yhteiskunnalliseen puoleen, niin yksi ongelma on suomalainen yhteiskunnallinen traditio, jossa ei ole kyetty erottamaan kunnolla edes juridisella tasolla kirkkoa ja valtiota. Eikä tämä ole ongelma, jos kannattaa evankelis-luterilaista teokraattista valtiota. Mutta esimerkiksi Ranskassa, jossa valtio ja kirkko ovat juridisesti selvästi erotettu toisistaan, kirkolla ei ole vihkimisoikeutta, vaan valtiolla. Kirkko voi siunata aviopareja. Suomessa valtiolla JA uskonnollisilla yhdyskunnilla on vihkimisoikeus. Uskonnolliset yhdyskunnat joutuvat hakemaan vihkimisluvan erikseen.

Suomessa on kolmenlaisia suhteen virallistamisen tapoja: heteroparit voivat solmia siviiliavioliiton maistraatissa tai mennä naimisiin kirkossa. Homoseksuaalit parit voivat rekisteröidä parisuhteensa. Homopari ei voi solmia siviiliavioliittoa, eikä heteropari voi rekisteröidä parisuhdettaan. Tämä on yksi poissulkemisen keino, vaikka sitä väitettäisiin kuinka symboliseksi tahansa. Kiusa se on pienikin kiusa.

Evankelisluterilaisen kirkon kannanotot ovat olleet hämmentäviä, eivätkä ne oikein taida puhutella ihmisiä. Syitä eroamisille haetaan kaikkialta muualta paitsi siitä asiasta, jota kuumeisesti kierretään.

i) medialukutaidon puutteesta: - Se kielii medialukutaidon puutteesta. Ei ymmärretä, että kristillisdemokraattinen puolue ei ole sama asia kuin evankelis-luterilainen kirkko. Näiden asioiden erottaminen on hyvin vaikeaa, Pesonen sanoo.

ii) kirkosta eroamisen helppous: - Kirkkoon liittyminen on vaikeampaa, koska kirkon on tarkistettava, onko henkilö kastettu ja konfirmoitu.

iii) muutokset kotikasvatuksessa: - Kotikasvatus 40 vuotta sitten oli erilaista kuin 1970-luvulta eteenpäin. Sota-aikana kirkolla oli suuri rooli.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/103858-nyt-kirkko-kommentoi-homoiltaa-”tata-ei-ymmarreta”

Tällaisilla selityksillä en myöskään ollenkaan ihmettele, että miksi kirkon piirissä ei ymmärretä tätä syntynyttä ilmiötä. Tai haluta ymmärtää. Kohtaan ii voisi huomauttaa, että pikkulasten kastaminen on merkittävin jäsenten tuoja evankelis-luterilaiselle kirkolle, ja se ei ole ollenkaan vaikeaa.