Älykkyys ja ihmisen kehitys tulevaisuteen

Mihin suuntaan ihmisen evoluutio vie meidät? Ajatellaan älykkyyttä. Olisiko mukava jos kehitys vie meitä savantti-tyyppiseksi robotoksi, jolla ei ole tunneälyä eikä sosiaalisia taitoja. Luetaan 2000v päästä toistemme ajatukset. Minkälaisten ihmisten tässä maailmassa pitäisi päästää jatkamaan sukuaan? Jos tällä pallolla ei ole enää tilaa meille kaikille.

Ihan vain tällainen yksikertainen ajatus tuli mieleen. En ole aiheeseen tutustunut. Olisiko jotain hyvin kirjoja ehdolle?
3483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ole nytkään tunneälyä eikä sosiaalisia taitoja. Itsemurha on todennäköisin tulevaisuudennäkymä ilmastonmuutoksen, eläimien sukupuuttoon kuolemisen ja öljykatastrofien kannalta. Jos robotti keksitään niin tuskin se kauaa porskuttaa kun tulee oikosulku ja sammuu.

Äänestä

"Luetaan 2000v päästä toistemme ajatukset."

- Hyppää 2000 vuotta taaksepäin ja huomaa, että olimme lajina silloinkin itsekkäisiä paskiaisia, jotka pyrkivät hallitsemaan ja muokkaamaan elinympäristöään mieleisekseen, mutta lyhytnäköisyydessään kusee vain omille kengilleen.

Veikkaisin, että 2000 vuoden kuluttua älykkäitä on normaalijakaumaan perustuen yhtä vähän kuin nytkin, koska eniten lapsia tekevät keskinkertaiset - tyhmät.

Äänestä
  • pyrkivät
    "hallitsemaan ja muokkaamaan elinympäristöään mieleisekseen"

    ihminenkin, ei vaan 2000 vuotta vaan nykyihminenkin yli 100 000 vuotta.
    Se ei olekaan ongelman ydin vaan se, että meitä on jo
    yli 6 miljadia tekemässä tätä ja määrä kasvaa.

    Käsittääkseni itsekkäältä näyttävä halu hallita omaa elinympäristöään
    on jopa ehdoton edellytys elämän kehitykselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pierupertti kirjoitti:

Mihin suuntaan ihmisen evoluutio vie meidät? Ajatellaan älykkyyttä. Olisiko mukava jos kehitys vie meitä savantti-tyyppiseksi robotoksi, jolla ei ole tunneälyä eikä sosiaalisia taitoja. Luetaan 2000v päästä toistemme ajatukset. Minkälaisten ihmisten tässä maailmassa pitäisi päästää jatkamaan sukuaan? Jos tällä pallolla ei ole enää tilaa meille kaikille.

Ihan vain tällainen yksikertainen ajatus tuli mieleen. En ole aiheeseen tutustunut. Olisiko jotain hyvin kirjoja ehdolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu