Ikävä todeta, että, vaikka jt opetukset niin hienoilta kuin ne kuulostavatkin niin kovinkaan moni ei elä näiden opetusten mukaisesti lainkaan. Kuinka monesta jt:stä voi sanoa, että eläisivät kuin lopunajat olisivat lähellä? Nykyään on lähes päinvastoin ja saa sen kuvan, että eivät usko oikeastaan lainkaan opetuksiinsa vaan toistavat vain samoja sanoja kuin robotit ajattelematta lainkaan eivätkä sisällytä sitä elämäänsä itse mitenkään. Heti kun on vaihdettu salilta ns. "vapaalle" unohtuu kaikki opetukset.
Miksi opetukset
4
152
Vastaukset
>>Kuinka monesta jt:stä voi sanoa, että eläisivät kuin lopunajat olisivat lähellä?
Ehkä kaikkein omistautuneimmista voidaan todeta jotain tällaista. Lähinnä tienraivaajista, Gilead-koulua käyvistä, lähetystyössä olevista ja muuten elämästään suuren siivun järjestölle antavista. Sitten on se rivijäsenten osasto, josta osalle lopunajat eivät tunnu niin ajankohtaisilta kuin erilaisilta lavoilta ja kirjallisuudesta toitotetaan. Tässä poppoossa on toki myös vastuuhenkilöitä, vanhimpia esmes. Reaktio ei tietenkään ole ollenkaan omituinen, kun loppua on toitotettu monen kohdalla niin kauan kuin he muistavat. Terävimmän tehonsa se menettää tuokin tarina ajan myötä.
>>Heti kun on vaihdettu salilta ns. "vapaalle" unohtuu kaikki opetukset.
Jos meillä muillakin on monia minuuksia, esimerkiksi työ-, ystävä-, parisuhde-, isä- tai äitiminä, niin lahkolaisella on myös se lahkominä. Lahkossa pyritään monessa suhteessa näyttämään hyvältä, eikä tällaisen ideologian toteuttaminen voi olla vaikuttamatta siihen että osa jäsenistä on kehittänyt itselleen ihan omanlaisensa hahmon lahkoympyröitä varten. Harvemmin tuo lahkominä on se miellyttävin minuuden muoto, ja se saattaakin erota aidommasta minuudesta merkittävästi. Jehovantodistajuudessa esiintyvä hyvältä näyttämisen tavoitteleminen myös altistaa hyvin monenlaiselle kaksoiselämiselle.
Kokemuksia aiheesta jakaessani olen tullut informoiduksi etten ole ollenkaan ainoa, jolle lahkokokoontumisten päättyminen, eli juurikin tuo "vapaalle" vaihtaminen, aiheutti mitä suurinta mielihyvää. Jehovantodistajuus on monelle vähän kuin se kuuluisa alasin, jota raahataan aavikolla ihan vain siksi että jos tulee jellona vastaan, taakan voi heittää pois.- kirjoitukset
Se on valitettavasti näin.Eivät he ole edes uudestisyntyneet.Järkeisoppi on kaukana siitä opista,jota Herra haluaisi.Mutta heidän loppunsa on kadotus.
Toisin kuin jotkut tällä palstalla esittävät, niin oman kokemukseni mukaan he odottavat kovastikin harmagedonia.
Eihän järkevä ihminen töistä pois jää sen vuoksi, että "nyt on kova kiire" ja "viimeiset ajat".>>Toisin kuin jotkut tällä palstalla esittävät, niin oman kokemukseni mukaan he odottavat kovastikin harmagedonia.
Minunkaan tarkoituksena ei ollut mitenkään mitätöidä jehovantodistajien odottelumentaliteettia. Kyllä he loppua odottavat, monet kovastikin, mutta se ei enää nykyään ole ihan niin hektistä ja konkreettista kuin aikaisemmin. Tuskinpa nykyään monessakaan jt-perheessä esmes veikkaillaan ääneen ettei meidän pikku Petterikään ehdi kouluun, ynnä muuta, ennenkuin loppu tulee, kuten meikäläisen lapsuudessa.
>>Eihän järkevä ihminen töistä pois jää sen vuoksi, että "nyt on kova kiire" ja "viimeiset ajat".
Ei varmaankaan. Muistan kuinka jotkut spekuloivat 80-luvulla kuinka nyt kannattaisi ottaa pankilta lainaa, kun sitä ei ehtisi kuitenkaan maksaa takaisin. Lopun läheisyydestä oltiin niin varmoja, että tällaiset ideat tuomittiin sen takia että ne olisivat epärehellisiä, ei suinkaan sen takia että on mahdollisuus että lainan joutuu maksamaan kokonaan, eikä loppu välttämättä olisikaan tulossa muutaman vuoden sisällä. No, nämä olivat eittämättä (ainakin osittain) kieli poskella heitettyjä ideoita, mutta kuvastavat sitä varmuutta, jossa tuon ajan jehovantodistajat elivät lopun ajankohdan suhteen. Tänä päivänä tällaista ei enää kuule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062459
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401624Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411276Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2911063Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3131025Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22965- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19804Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58773