hohheli fan clubin kokoontuminen

Kokouspöytäkirja

Aika: 21.1.2011

Paikka: Matinkylän paikallinen baari

Kokouksen aihe: hohheli fan clubin perustaminen

1. Kohta: puheenjohtajaksi valittiin Sähköteurastaja ja sihteeriksi Torakan pieru
2. Kohta: sovittiin hohheli fan clubin perustamisesta
3. Kohta: sovittiin että uskotaan tästä lähtien hohhelin kaikkia juttuja ja erityisesti linkkilistoja
4. Kohta: Sähköteuras piti hohhelia ylistävän puheen
5. Kohta: sovittiin seuraavan kokouksen pitopaikaksi Westend kuukauden kuluttua
6. Kohta: lopetettiin kokous kolminkertaisella eläköön-huudolla hohhelille
12170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Ihmiskunnan toiminta muuttaa planeettamme ilmakehän koostumusta. Kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin, pitoisuus ilmakehässä on nousussa. Kasvihuonekaasujen lisääntyminen näkyy jo ilmastossa."
http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutos/

"Maapallon keskilämpötila on noussut 1900-luvun alusta lukien 0.6-0.9 asteella. 1900-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1970 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin ihmiskunnan päästöistä."
http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutoskysymyksia#9

"IAC totesi, että IPCC on onnistunut tehtävässään hyvin, ja 2007 ilmestyneen neljännen arviointiraportin johtopäätökset pitävät edelleenkin hyvin paikkansa. Keskeiset tulokset osoittivat, että ihmiskunnan päästöt ovat pääasiallinen syy käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen, ja että ilmastonmuutos voi tuottaa merkittäviä riskejä ihmiskunnan hyvinvoinnille, jos kasvihuonekaasujen päästöjä ei kyetä rajoittamaan."
http://ilmatieteenlaitos.fi/uutiset/index.html?Id=1287054553.html

"A large body of evidence supports the conclusion that human activity is the primary driver of recent warming. This evidence has accumulated over several decades, and from hundreds of studies. The first line of evidence is our basic physical understanding of how greenhouse gases trap heat, how the climate system responds to increases in greenhouse gases, and how other human and natural factors influence climate."
http://www.ncdc.noaa.gov/faqs/climfaq15.html
http://www.ncdc.noaa.gov/indicators/

"Most scientists agree the main cause of the current global warming trend is human expansion of the "greenhouse effect" -- warming that results when the atmosphere traps heat radiating from Earth toward space. ... Humans have increased atmospheric CO2 concentration by a third since the Industrial Revolution began. This is the most important long-lived "forcing" of climate change."
http://climate.nasa.gov/causes/

"Climate model simulations that consider only natural solar variability and volcanic aerosols since 1750—omitting observed increases in greenhouse gases—are able to fit the observations of global temperatures only up until about 1950. After that point, the decadal trend in global surface warming cannot be explained without including the contribution of the greenhouse gases added by humans."
http://earthobservatory.nasa.gov/Features/GlobalWarming/page4.php

"Increased concentrations of greenhouse gases in the atmosphere due to human activities are most likely the underlying cause of warming in the 20th century."
http://www.cru.uea.ac.uk/cru/info/warming/

"There is strong evidence that changes in greenhouse gas concentrations due to human activity are the dominant cause of the global warming that has taken place over the last half century."
http://royalsociety.org/climate-change-summary-of-science/
PDF: http://royalsociety.org/WorkArea/DownloadAsset.aspx?id=4294972963

"Emissions of greenhouse gases from human activities are changing the atmosphere in ways that affect the Earth's climate. Greenhouse gases include carbon dioxide as well as methane, nitrous oxide and other gases. They are emitted from fossil fuel combustion and a range of industrial and agricultural processes. ... The evidence is incontrovertible: Global warming is occurring. ... If no mitigating actions are taken, significant disruptions in the Earth’s physical and ecological systems, social systems, security and human health are likely to occur. We must reduce emissions of greenhouse gases beginning now."
http://www.aps.org/policy/statements/07_1.cfm

"Ahead of the latest UN talks on climate change in Mexico, the Met Office analyses long- and short-term trends in climate and reveals that the evidence for man-made warming has grown even stronger in the last year."
http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/2010/pr20101126b.html

Äänestä

"Vuosi 2010 yksi mittaushistorian lämpimimmistä"
http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/125873

"WMO sanoo, että viime vuoden lämpötilat vahvistavat lämpenemisen trendin pitkällä aikavälillä."
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/viime_vuosi_sivusi_maailman_lampotilaennatysta_2303053.html

"Myös brittimittaus nosti viime vuoden lämpimimpien joukkoon"
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/01/myos_brittimittaus_nosti_viime_vuoden_lampimimpien_joukkoon_2300417.html

"Viime vuoden keskilämpötila ennätystasolla"
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/01/viime_vuoden_keskilampotila_ennatystasolla_2286816.html

"2005 ja 2010 ovat olleet historian lämpimimmät vuodet"
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/2005_ja_2010_ovat_olleet_historian_lampimimmat_vuodet_2283011.html

Äänestä

Vain sinä retard olet pelle.

Äänestä
  • Miksi hörhöilet täällä yökaudet?

    Äänestä

  • öjkfcopjpofjuw9ju kirjoitti:

    Miksi hörhöilet täällä yökaudet?

    Vain sinä retard täällä hörhöilet.

    Äänestä

  • hohhoijaa retardia kirjoitti:

    Vain sinä retard täällä hörhöilet.

    Milloin lopetat tuon torvelointisi?

    Äänestä

  • öjkfcopjpofjuw9ju kirjoitti:

    Milloin lopetat tuon torvelointisi?

    Milloin lopetat tuon lapsellisen ja aivottoman hörhöilysi?

    Äänestä

  • hohhoijaa retardia kirjoitti:

    Milloin lopetat tuon lapsellisen ja aivottoman hörhöilysi?

    Oletko Lauri G.?

    Äänestä

  • öjkfcopjpofjuw9ju kirjoitti:

    Oletko Lauri G.?

    Oletko Hannu T. tai Boris W. tai ketä niitä nyt onkaan?...

    Äänestä

Ehdotan vielä että klubi juhlii hohhelin vuosipäivää aina 22.9. Se näyttää olevan parhaan saatavissa olevan tiedon perusteella se päivämäärä jolloin hohheli aloitti toimintansa palstalla vuonna 2008.

Äänestä
  • Indianassa Aidin kuppilassa, mutta Lauralla, alias Late Gröhnillä on porttikielto,
    kun Turkkilaiset ystävämme eivät hyväksy että mies pukeutuu hameeseen, ja käyttää korkokenkiä.
    Laura pelaa roolipeliä, on jäänyt kiinni pleikkarimaailmaan, kuten idolinsa Hansen!
    Hänellä on tosiaan oikeastikkin monta identiteettiä, ja taudinkuvaan kuuluu ettei
    hän itsekkään tunnista niitä.
    Vai mitä Late, tunnistatko eri idiotismisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hohheli on pelle kirjoitti:

Kokouspöytäkirja

Aika: 21.1.2011

Paikka: Matinkylän paikallinen baari

Kokouksen aihe: hohheli fan clubin perustaminen

1. Kohta: puheenjohtajaksi valittiin Sähköteurastaja ja sihteeriksi Torakan pieru
2. Kohta: sovittiin hohheli fan clubin perustamisesta
3. Kohta: sovittiin että uskotaan tästä lähtien hohhelin kaikkia juttuja ja erityisesti linkkilistoja
4. Kohta: Sähköteuras piti hohhelia ylistävän puheen
5. Kohta: sovittiin seuraavan kokouksen pitopaikaksi Westend kuukauden kuluttua
6. Kohta: lopetettiin kokous kolminkertaisella eläköön-huudolla hohhelille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu