Lisää logikkaa ateisteille

Göran Hermansson

Milteipä poikkeuksetta kaikki ihmiskunnan suuret filosofit, gurut ja uskontojen perustajat ovat olleet keski-iässä ja vaikuttaneet aatteidensa esilletuomisessa useiden vuosikymmenien ajan. Miten on mahdollista, että tästä ”säännöstä” poikkeava Jeesus – aloittaen nuorella keski-iällä kolmikymppisenä ideologiansa esilletuomisen ja ehti opettaa ainoastaan vajaan kolmen vuoden ajan ehti saavuttaa niin suuren vaikutusvallan missä ikinä toimi ja puhuikaan? Kaiken lisäksi hän liikkui hyvin pienellä maa-alueella, jonka pinta-ala vastaa muutamaa Suomen keskikokoista kuntaa. Useat em. opettajat toimivat paljon laajemmalla alueella. Kuitenkaan kukaan heistä – Muhammedia lukuun ottamatta – ei onnistunut luomaan niin mittavaa kannattajakuntaa kuin mitä kristittyjen joukko nykyään on. Eivätkö ateistit ja vapaa-ajattelijat vaivaudu pohtimaan tätä logiikan dilemmaa, joka kaiken lisäksi edellyttää huomioitavaksi sen käsittämättömän suuren vastustuksen minkä Jeesuksen oppi alusta asti on osakseen saanut?

19

646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luku-ja kirjoitustaitoinen ?
      Ei tiedeä yhtään suoraa kirjoitusta, joka olisi jeesuksen kirjoittama ja raamatun vanhimmat kirjoitukset olivat arameaksi ja sitten käännetty Kreikaksi noin 100- luvulla

      Esi. Platonin ja Aristoteleen mittavia kirjoituskokoelmia on ajalta 400-300 eaa.

      Miksi, miksi ....... ???

      • wEFEEE

        Niin??

        Ja miksi Sokrateelta ei jäänyt mitään kirjoituksia?


    • Jessellä oli hyvä pr-porukka tukena Rooman vallanpitäjien vaikutustakaan ei saa missään nimessä unohtaa.

    • "Eivätkö ateistit ja vapaa-ajattelijat vaivaudu pohtimaan tätä logiikan dilemmaa"
      Väittäisin että on vaivauduttu:)

    • ++++++++++

      Onhan se helppoa tehdä jostakusta todella vaikutusvaltainen jos lähes kaikki henkilön elämästä kertova on vain tarinaa.

      Pitää muistaa, että Jeesuksella oli vain 12 seuraajaa.

      Jopa nykyajan itsemurhakulteilla on ollut enemmän seuraajia.

    • O'ou

      "Eivätkö ateistit ja vapaa-ajattelijat vaivaudu pohtimaan tätä logiikan dilemmaa, joka kaiken lisäksi edellyttää huomioitavaksi sen käsittämättömän suuren vastustuksen minkä Jeesuksen oppi alusta asti on osakseen saanut?"

      Mistäs sen tietää, vaikka Pentti Linkola olisi suuri ja kunnioitettu profeetta jonka nimeen vannotaan ja jota palvotaan muutaman sadan, tai vaikka tuhannen vuoden kuluttua. (Tämä ajatus oli eräässä kotimaisessa tieteisromaanissa, nimi oli muistaakseni muuntunut muotoon Beuti Leucola.)

      :D

    • "Miten on mahdollista, että tästä ”säännöstä” poikkeava Jeesus – aloittaen nuorella keski-iällä kolmikymppisenä ideologiansa esilletuomisen ja ehti opettaa ainoastaan vajaan kolmen vuoden ajan ehti saavuttaa niin suuren vaikutusvallan missä ikinä toimi ja puhuikaan?"

      Voisitko nyt sitten esimerkein kertoa meille, miten suuri se vaikutusvalta oli ja miten se tulee ilmi?
      Jos Jeesuksella muka oli suuri vaikutusvalta, miksi Jeesusta ei mainita sen ajan kirjoituksissa?

      "ei onnistunut luomaan niin mittavaa kannattajakuntaa kuin mitä kristittyjen joukko nykyään on."

      Mutta kun se ei ole Jeesuksen ansiota vaan valtioiden ja kirkkojen.

      "Eivätkö ateistit ja vapaa-ajattelijat vaivaudu pohtimaan tätä logiikan dilemmaa,"

      Dilemmaa ei ole.

    • Oletko itse pohtinut sellaista dilemmaa kun. Miksi hänestä on niin vähän aikalaiskirjoituksia, vaikka hänellä oli niin "suuri" vaikutusvalta?

      Että oikein käsittämättömän suuri vastustus hänen opeillaan.. Hmmm.....

    • Ensimmäinen suuri ongelma on se että Jeesus ei lukeudu suuriin filosofeihin. Tämä ei johdu siitä etteikö Jeesukseen uskovilla ihmiset olisi olleet varsin merkittävässä asemassa historian muodostamisessa, vaan lähinnä siitä että Jeesus ei juurikaan esitä minkäänlaista alkuperäistä ajatusta yhtään mistään.
      Siis mikäli Jeesus koskaan ole olemassa, mutta näin argumentin vuoksi sanotaan että Raamatun kuvaus Jeesuksesta itseasiassa on kuvaus jotakin henkilöstä joka on ollut olemassa.
      Opetukset joita Jeesuksen sanotaan antaneen vertauskuvissa taikka sitten opetuksellisissa saarnoissa ovat joko niin käytännönläheisiä että ainoastaan vakavasta aivovammasta kärsivä ihminen ei kykene päättelemään niitä itse, sananmukaisesti toteutettuna vaarallisia taikka sitten ne perustuvat tälle ajatukselle synnistä jota olen onnistunut jo kuvaamaan mm; moraalittomaksi, epäoikeudenmukaiseksi ja pahaksi.
      Kuten tuli jo sanottua varsin monet Jeesuksen opetuksista olivat plagioituja, paitsi mikäli hyväksyy ajatuksen siitä että Jeesus on Jumala, jolloin hän ainoastaan toisti itseään hieman eri sanoin.
      Suurin osa Jeesuksen opetuksista kun on muokattuja versioita vanhasta testamentista, mikä on sinällään ymmärrettävää olihan Jeesus mikäli oli olemassa juutalainen.

      Mistä päästäänkin sopivasti seuraavaan ongelmaan.
      Jeesuksen ei siis itseasiassa tarvinnut muodostaa uutta uskontoa, vaan ottaa ainoastaan ne kohdat juutalaisuudesta joita jo sen aikaiset ihmiset olivat alkaa pitämään barbaarisina ja muokata näitä ajatuksia hieman helpommin nieltäväksi.
      Ero sellaisiin henkilöihin jotka vaivautuivat itseasiassa muodostaa jonkinlaisen ideologian ja Jeesuksen välillä on se että Jeesus muokkasi ajatuksia, kun puolestaan nämä muut muodostivat ajatuksia. Mikäli tälle aikaerolle haluaa saada loogisen selityksen, selitys on se tämä: Se että joutuu muodostamaan ajatuksia itse, on vaikeampaa ja kestää kauemmin kuin se että muokkaa jonkun jo valmiiksi esittämistä ajatuksista jotakin joka sattuu itselle sopimaan.

      Samoin maantieteellinen sijainti taikka se kuinka laajasti omaa oppiaan levittää, ovat molemmat tois-sijaisia kysymyksiä sen suhteen kykeneekö muodostamaan liikkeen joka pysyy pystyssä ja kasvaa. Ainoa mitä tarvitaan on se että tämän liikkeeseen liittyy enemmän jäseniä kuin siitä eroaa.

      Uskontojen vastustaminen yleisestikään ei ole mikään dilemma.
      Uskontoja on vastustettu kautta aikojen siksi että niiden muodostumisen aikaan, suurin osa ihmisistä tajusi kuinka älyttömiä nämä esitetyt ajatukset olivat. Minkä lisäksi uskontojen vastustaminen on kautta aikojen laantunut siinä vaiheessa kun näiden uskontojen kannattajat alkavat polttamaan vääräuskoisia rovioilla.
      Dilemma ei olekaan se minkä takia uskontoja vastustettiin, vaan se minkä takia ihmiset edelleen uskovat niihin.

      • kaikkee paskaa

        älä unohda Muhammedia, vaikutusvaltainen tyyppi, tutustu.


    • Muikkuinen

      Hyväksymään humbuukin, filosofit eivät juurikaan lupaile olemattomia asioita.

      Ja mitä jesseen tulee niin hänhän oli (jos tarinat pitäsi paikkansa) eläkeläinen aloittaessaan "ideologian" levittämisen, myös hänen opetuslapsistaan oli osa eläkkeellä kun jeesus kehoitti heitä jättämään ansiotyönsä ja siirtymään elämään pummilla ja luottamalla ihmisten vieraanvaraisuuteen, samalla kun omistaa elämänsä mielikuvitusolennon palvomiseen...

    • levytila

      Kyllä monet sadut ovat säilyneet vuosisatoja. Muslimit ne vasta oikeassa ovatkin, vai oliko ne juutalaiset en muista.

    • Ei jeesususkon leviämisessä ole mitään ihmeellistä. Siitähän on jopa kerrottu jossain kirjassa, muistaakseni.

      Alkuasetelmahan oli sellainen, että juutalaiset olivat hajaantuneet Välimeren ympäristön kaupunkeihin ja Palestiinassa oli paljon ei-juutalaista väestöä.

      Israelin kansalle oli luvattu oma maa. Nyt kuitenkin näytti siltä, että kansa oli levinnyt kuin akanat tuuleen ja vierasheimoisia oli asuttamassa luvattua tonttia. Se aiheutti tarpeen miettiä, missä uskontojutuissa oli tössitty ja suututettu jumalat. Lisäksi alueelle oli voimakas hellenistinen kulttuurivaikutus inhimillisyysjuttuineen ja uusia mysteeriuskontoja syntyi kuin sieniä sateella. Niille oli ns. sosiaalinen tilaus. (Monet ihmiset olivat tuolloin niin tietämättömiä maailmankaikkeuden ilmiöistä, että jumaljutut menivät vielä ihan täydestä.)

      Kristityt aloittivat juutalaisuuden uudistamisella hellenismin aatteiden ja mysteeriuskontojen suuntaan. Sanaa lähdettiin levittämään myös ulkojuutalaisiin keskuksiin aina Roomaa myöten. Lisäksi kun keksittiin, että myös muut kuin juutalaiset saavat tulla mukaan kerhoon, niin menestys oli taattu. Silloin uudella mysteeriuskolla oli palopesäkkeitä lähes koko Rooman valtakunnan alueella.

      Kun tuotteelle oli kysyntää, se oli muodissa ja jakeluorganisaatio oli valmiina, ei ole mikään ihme, että uskonto levisi. Sekään ei ole ihme, että sitä vastustettiin. Söihän se vanhojen uskontojen leipää. Eikös kristityt nykyäänkin halua estää toisten uskontojen tulon tontilleen? Sama silloin, vaikkakin toisin päin.

    • Jeesuksen seuraajat perustivat ns. Jeesus-liikkeen (joka oli 100% juutalainen) ja siitä erkaantui apostoli Paavalin lanseeraama kristillinen liike, joka hajaannutti liikkeen vain kahdenkymmenen vuoden kuluttua Jeesuksen kuolemasta.

      • Paavalilla oli todella merkittävä rooli kristinopin levittämisessä.

        Mutta miksi Jeesus ei ottanut Saulus Tarsolaista opetuslapsekseen heti alussa?

        Hmmm...


      • Phoebus kirjoitti:

        Paavalilla oli todella merkittävä rooli kristinopin levittämisessä.

        Mutta miksi Jeesus ei ottanut Saulus Tarsolaista opetuslapsekseen heti alussa?

        Hmmm...

        ...


      • Jumala kutsuu
        Zelig kirjoitti:

        ...

        kutakin ihmistä omalla ajallaan. Jumalalla oli suunnitelma jo ennakkoon Sauluksen kohdalla, niinkuin
        jokaisen ihmisen kohdalla ja tämä suunnitelma astuu voimaan uskoon tulon jälkeen jokaisen kohdalla.


      • Jumala kutsuu kirjoitti:

        kutakin ihmistä omalla ajallaan. Jumalalla oli suunnitelma jo ennakkoon Sauluksen kohdalla, niinkuin
        jokaisen ihmisen kohdalla ja tämä suunnitelma astuu voimaan uskoon tulon jälkeen jokaisen kohdalla.

        Miljardeja vuosia ennen kuin Mr God ilmoittaa itsestään mitään.
        Katoaa tuhansiksi vuosiksi jonnekin.
        Ei ole koskaan paikalla kun häntä tarvittaisiin.
        Mahtava suunnitelma!


      • Jumala kutsuu kirjoitti:

        kutakin ihmistä omalla ajallaan. Jumalalla oli suunnitelma jo ennakkoon Sauluksen kohdalla, niinkuin
        jokaisen ihmisen kohdalla ja tämä suunnitelma astuu voimaan uskoon tulon jälkeen jokaisen kohdalla.

        Kaikkitietävän luulisi tietävän jo etukäteen, keneen kannattaa panostaa.

        Kummallisen improvisoidusti tuntuu kuitenkin säveltävän, ihankuin sattumalla olisi sormensa pelissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      39
      3695
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      99
      1748
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1625
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1610
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1371
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      30
      1276
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      297
      1176
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1135
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      127
      1031
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1011
    Aihe