ja osa kaupungeista on rakennettu paikkoihin joihin vesi on tulvinut tuhansien vuosien ajan eli Tsunamin toimesta. Kyseiset paikat ovat valtameren purkaantumispaikkoja joihin ei asutusta pitäisi rakentaa. Tsunami on niin uusi asia nykyihmiselle ja vesien käyttäytyminen maanjäristyksen aikana on kyseisen murhenäytelmän tulos. Typerää edes ajatella rakentaa kyseisille paikoille uusia asutuksia japanissa. Kyllä siellä korkeimpia paikkoja löytyy ihmisille väestön lukumäärästä riippumati.
Japanin rannikkokylät...
Syy on aina ihmisen
15109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ääri-ilmiöt lisääntyy ihmisten tuppruttelujen takia.
Aika lapsellista huohottajalta.
Japanilaisilla on vuosituhansien kokemus tsunameista ja maanjäristyksistä
He rakentavat uudestaan rannikolle, koska ovat fatalisteja, sekä haluavat
asua rannikolla.
Kun se kerran tulee sille ei voi mitään, sen kanssa on vain elettävä.
Tuntuu että Japanilaiset itse ottavat kaikkein tyynimmin.
Kun todellinen katastrofi iskee, niin keksityt pikkualaarmit kuten joku AGW jäävät omaan arvoonsa, sen vuoksi eivät AGW tiedemiehet tällä hetkellä hypetä
AGW,tä, kun joku ihmetteli.
Tsunameja voidaan torjua rakentamalla rannikkokaupunkien suojaksi massiivisia suojavalleja kuten joissakin kaupungeissa japsit ovat tehneetkin.
Kalliit ja maisemia tuhoavat rakennelmat ovat jääneet tekemättä ja se maksaa ihmishenkiä suurten maanjäristysten aikana.
Ehkä tämä tsunami parantaa varustautumista.
Japani on vain hiukan Suomea suurempi, siellä on 130 miljoonaa asukasta, suurimman osan maapinta-alasta ollen lähes pystysuoraa. Ei siellä ole asuttavia paikkoja kuin kapeat kaistat laaksoissa, solissa ja rannikolla.
Ajattelepa sitä...
Japanissa on nyt jo 4 x Chernobylin katastrofi meneillä ja euroopassa vain lässytetään. Katastrofi on tosiasia ja kun tuulet ja ilmavirtaukset siirtyvät sisämaahan ja tokioon niin herätään todellisuuteen siellä Tokion palatseissa. Japani pitäisi nyt jo evakoida kokonaisuudessan Kiinaan. Tsunamissa kuolleiden todellinen lukumäärä on 500 000 henkeä.
Hourimon juttuja.
Ankara maanjäristys ja tsunami aiheuttivat suuria tuhoja,
Tsernobyl on Venäjällä sijaitseva paikka, ei Japanissa.
Mee hakemaan lisää jodia, ja osta säteilymittari.
Sie onneton vain tsernobyleist makätät.
Jaa Chernobyl on Venäjällä. Arvaa repesinkö nauruun sun maantiedon asiantuntemuksella tai lähinnä sen puutteella.
No onko se sitten Japanissa, ja niitä siellä useampia.
Katso vikipediasta jollet älyä mitä sana Venäjä tarkoittaa maantieteellisesti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjä
Tšernobylin ydinvoimalassa Pripjatin lähellä tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus vuonna 1986 ja paikka on Ukraina.
No mitä ihmettä kitiset, jos tiedät 4 trernopiilii Jaappanissa, kerron sinulle antiikin historiaa Tsernobylin taistelusta.
Onko ymmärryksesi heikko.
Ja voitko olla hölmömpi, paikka oli Venäjällä.
Olethan sinäkin Suomalainen, vaikka olet Kaunialainen, tai Westendläinen lakeerikenkinesi.
Nyt kaivattaisiin niitä 2 maailmansodan Kamikatze "lentäjäsankareita" sinne ydinvoimalaitokseen, mutta ei. Kaikki japanilaiset ryntäävät pakokauhun vallassa etelä-japaniin. Japanin itsepuolustusmiehistön koko on vain 300 000 henkilöä ja asukkaita on 127 miljoonaa. USA on kaiken takana luonnollisista syistä. Tsunamin tuhoalue on yli 500 km levyinen alue.
Miksi dieselit juuri veden rajaan? Olis siellä takavasemmalla ollu tilaa rakentaa 30 metriset betonitornit dieseleille.
Itse veikkaan ettei siellä ollut mitään toimivaa dieselgeneraattorijärjestelmää vaan "apusähkö" saatiin itse ydinvoimalaitoksesta (LOL) ja muuten eikö japanista löydy tykkiveneitä siis vesitykki ja niillä kyllä saadaan merestä ruiskittua vettä ympäriinsä. Yhdessä kylässä oli rakennettu Tsunami muuria 30 vuotta ja sitä muinoin esiteltiin televisio-ohjelmassa kuinka hyvin he ovat varautuneet Tsunamiin. No vesi meni yli ja reippaasti. Kyseinen 10-12 metrin vesimassa tulee japaniin kerran 1000 vuodessa (tai huomenna) joten uutta pytinkiä pystyyn vaan. Missään ei ole kerrottu että toimiko japanissa kylien ja kaupunkien Tsunami varoitusjärjestelmä, millään videolla ei sireenit huuda kun vettä rupee kaupunkiin tulemaan.
Sähkön kytkeminen palasina oleviin voimalaitoksiin on yhtä tyhjän kanssa. Miten rikkinäiset putket ym muka toimisivat vaikka saisivat sähköä.