Navanvaihto

Magneettisen pohjoisnavan liike on kiihtynyt poikkeuksellisen nopeaksi. Tällä hetkellä magneettinen pohjoisnapa siirtyy kymmeniä kilometrejä kuukaudessa.

Kun magneettinen pohjoisnapa löydettiin vuonna 1831, se sijaitsi keskellä Kanadan pohjoista saaristoa. Navan täsmällinen sijainti muuttuu jatkuvasti, mutta viimeisten 30 vuoden aikana siirtyminen on nopeutunut ja on tällä hetkellä jopa kolmekymmenkertainen aikaisempaan verrattuna.

Tutkijat ennustivat, että magneettinen napa tavoittaa maantieteellisen pohjoisnavan vuonna 2020 ja jatkaa edelleen siirtymistään kohti Siperiaa. Ennuste on kuitenkin tällä hetkellä erittäin epävarma. On myös mahdollista, että liike pysähtyy ja napa alkaa vetäytyä takaisinpäin.

Magneettisen navan liikkeen syytä ei tarkasti tiedetä, mutta se johtuu joka tapauksessa liikkeistä maapallon sisällä olevassa rautaytimessä, josta magneettikenttä saa alkunsa. Maan rautaydin on ilmeisesti lähtenyt nopeutuvaan liikkeeseen, tästä johtuvat esimerkiksi viimeaikaiset tavallista suuremmat mannerlaattojen liikkeet ja niistä johtuneet maanjäristykset.

On mahdollista, että magneettikentän muutos on viite maapallon magneettisten napojen vaihtumisesta. Tähän viittaa myös se, että maapallon magneettikenttä on heikentynyt ja maankuoren sisällä napaisuus on jo eräillä alueilla vaihtunut. Napojen vaihtuminen on tapahtunut maapallolla viimeisten viiden miljoonan vuoden aikana parisenkymmentä kertaa. Napaisuuden vaihtumisen pitäisi kuitenkinolla pitkä prosessi, joka mitataan mieluummin tuhansissa kuin sadoissa vuosissa. Nyt asia näyttää viimeisten tietojen valossa olevan toisin.

Kuperkeikkaa tiedossa lähiaikoina siis...
10426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Magneettikompasseista tulee kertaheitolla museokamaa.

Ai niin, mutta nehän ovat jo...

Äänestä
  • Ketjun aloittajalta:
    >>Tutkijat ennustivat, että magneettinen napa tavoittaa maantieteellisen pohjoisnavan vuonna 2020 ja jatkaa edelleen siirtymistään kohti Siperiaa.

    Ts. v. 2020 magneettikompassit vasta ovatkin parhaimmillaan...

    Äänestä

Onko siinä napasiirtymässä sellainen hyrrä efekti?
kun hyrrä pyörii kovin, niin se on pystyasennossa, sitten kun tökkäsee hyrrää, niin hyrrä aloittaa "kieppumisen" onko tällainen efekti myös maan magneettinavoilla?

Muutenkin jos on napasiirtymä tulossa, niin sehän tarvitsee toisen planeetan sen aiheuttamaan, jos nopeasta siirrosta on kyse.

Äänestä

Jaahas, jaahas

No jos kerran napaisuus vaihtuu ja se selittäisi maaanjäristyksien määrän?
Muuttuuko siis maapallon asento aurinkoon nähden? Se selittäisi ilmaston muutosta ja uusien kuivuvien alueiden paikat. Vaikuttaahan se tuuliin ja haihtumiseen.

Voiko tästä vetää mitään johtopäätöstä Maya kulttuurin aikaan tapahtuneseen heidän asuinalueen sateisuuden vähenemiseen? Sama kuivuus vaivasi Afrikassa samoihin aikoihin. Jos muistan oikein?

Äänestä
  • Eipä vaeltele Maan akseli minnekään pelkän magneettikentän vaihtuessa. Magneettikentän vaihtumisesta kohdistuu Maan magneettisesti reagoiviin malmioihin niin pienet voimien siirtymiset, että tuskinpa nuo mitään maanjäristyksiä aikaansaavat.

    Äänestä

  • Maapallon maanjäristyksien määrässä eikä voimakkuuuksissa ei ole tapahtunut mitään merkillisiä muutoksia satoihin vuosiin.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Eipä vaeltele Maan akseli minnekään pelkän magneettikentän vaihtuessa. Magneettikentän vaihtumisesta kohdistuu Maan magneettisesti reagoiviin malmioihin niin pienet voimien siirtymiset, että tuskinpa nuo mitään maanjäristyksiä aikaansaavat.

    Kyllä vaan voi. Täysin mahdollista. Mene ja tutki asiaa vähän vielä lisää, ennenkuin tulet väittämään mielipidettä todeksi.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Maapallon maanjäristyksien määrässä eikä voimakkuuuksissa ei ole tapahtunut mitään merkillisiä muutoksia satoihin vuosiin.

    Tuo on oikeastaan vale. Siitä ei osata sanoa mitään, mutta voidaan antaa "rauhoitteleva" arvio. Koska maanjäristyksiä on mittailtu laitteilla vasta 1800-luvun lopusta lähtien. Joten aikaisemmilta ajoilta ei ole olemassa vastaavaa mitattua tietoa. Vain sanallisia/ kirjoitettuja kuvauksia ja mainintoja.

    http://www.seismo.helsinki.fi/fi/maanjtietoa/vastauksia.html

    Äänestä

  • UPDATE_9992803 kirjoitti:

    Kyllä vaan voi. Täysin mahdollista. Mene ja tutki asiaa vähän vielä lisää, ennenkuin tulet väittämään mielipidettä todeksi.

    Mielestäni olen miettinyt asiaa aivan tarpeeksi pitkään joka kantilta. Oletko sinä?

    Äänestä

Mun navassa on nöyhtää.
Haluisit sä vaihtaa sen johonkin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Geologi G kirjoitti:

Magneettisen pohjoisnavan liike on kiihtynyt poikkeuksellisen nopeaksi. Tällä hetkellä magneettinen pohjoisnapa siirtyy kymmeniä kilometrejä kuukaudessa.

Kun magneettinen pohjoisnapa löydettiin vuonna 1831, se sijaitsi keskellä Kanadan pohjoista saaristoa. Navan täsmällinen sijainti muuttuu jatkuvasti, mutta viimeisten 30 vuoden aikana siirtyminen on nopeutunut ja on tällä hetkellä jopa kolmekymmenkertainen aikaisempaan verrattuna.

Tutkijat ennustivat, että magneettinen napa tavoittaa maantieteellisen pohjoisnavan vuonna 2020 ja jatkaa edelleen siirtymistään kohti Siperiaa. Ennuste on kuitenkin tällä hetkellä erittäin epävarma. On myös mahdollista, että liike pysähtyy ja napa alkaa vetäytyä takaisinpäin.

Magneettisen navan liikkeen syytä ei tarkasti tiedetä, mutta se johtuu joka tapauksessa liikkeistä maapallon sisällä olevassa rautaytimessä, josta magneettikenttä saa alkunsa. Maan rautaydin on ilmeisesti lähtenyt nopeutuvaan liikkeeseen, tästä johtuvat esimerkiksi viimeaikaiset tavallista suuremmat mannerlaattojen liikkeet ja niistä johtuneet maanjäristykset.

On mahdollista, että magneettikentän muutos on viite maapallon magneettisten napojen vaihtumisesta. Tähän viittaa myös se, että maapallon magneettikenttä on heikentynyt ja maankuoren sisällä napaisuus on jo eräillä alueilla vaihtunut. Napojen vaihtuminen on tapahtunut maapallolla viimeisten viiden miljoonan vuoden aikana parisenkymmentä kertaa. Napaisuuden vaihtumisen pitäisi kuitenkinolla pitkä prosessi, joka mitataan mieluummin tuhansissa kuin sadoissa vuosissa. Nyt asia näyttää viimeisten tietojen valossa olevan toisin.

Kuperkeikkaa tiedossa lähiaikoina siis...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu