puhutko itseksesi

No enpä varsinaisesti:D Saatan sanoa ääneen joskus huvikseni TV:tuolista noustessani: Jaaha nyt riittää , kiitos! Muuten en vielä ainakaan puhu itsekseni.

Varmaan kymmeniä "puheenvuoroja" päivittäin. Tosin ei ole kyseessä kysymys-vastaus-sarja, joten erimielisyyksiä ja riitoja ei tällöin synny.

Useimmiten kuviteltu puheenvuoro kuvitellussa ikävässä tilanteessa.

Itsekseen puhuminen merkitsee paljolti omissa kuvitelluissa tilanteissa elämistä ja niiden nousemista mielessä lähelle arkitodellisuutta.

Tavallaan se on osoitus siitä, ettei mieli ole täysin terve, mutta se ei välttämättä todista mielisairaudesta.

Tuo nyt on vielä pientä ja lievää puhuuko yksikseen vain toisten kaa. Sitten kun tyyppi alkaa kuulemaan kokonaisia lauseita, kehoituksia ja ohjeita ilman että ketään ole näkyvillä, voi alkaa päivittämään sisäistä tietoliikenne kantaansa.

Näin minulle on joskus käynyt - aivot saavat tiedon, ettei esim. ajoon saa lähteä...riski joutua onnettomuuteen on nyt liian korkea. Olen jäänyt kotiin.

Sen pohtimisen jätän rokkoherroille ja luusahureille notta mikä on häikänderin nimi kun 'telepaatitse' ohjeita saa. Soon vaan paree noi'nikään kuin psykopaatitse.

Kyl maar se nii o, et ku itte kysyy ja itte vastaa, ni ei tarvit turhii kinata.
Harvemmim miä kyl ittekseni puhun, mut laulu ja vislaaminen kyl onnistuu vaikka Helsinkim pääkarul.

Ymmärrän, että puhut joskus itseksesi. Täytyyhän edes joskus ihmisen saada puhua jonkun fiksunkin kanssa. Itselläni on samat taipumukset.

vielä olla. Kännykän hand free ainakin on päällä.

yksinpuhuja .
Aika omituinen on yksipuhuja, joskus huomaan että hän puhuu kännykkään, joten huoli haihtuu, vaikka julkisellapaikalla korvakuulokeen ja näkymättömään kännykkään puhuminen on hiukan omituisen näköstä ja kuullosta.
En puhu yksi, korkeintaan joskus sanon jonkin voima sanan jos joku homma ei oikein onnistu. esm. " voihan perhonen "

ihan hiljaakin vihellettynä. Poikani sanoi laittaessaan autoni kesärenkaita yhdessä tiukassa paikassa ihan hiukan erottuna, "tsiiiisus!"-sanan, - en ollut huomaavinani.
Itse hän halusi renkaat vaihtaa, vaikka vastustelin.
Nyt jäivät talvirenkaat auton takakonttiin, sillä vaihdan koko auton piakkoin.
Auton vaihto oli poikani idea, sillä tuo auto on jo kohta 12-vuotias, ja ilmaston takia uusi auto on parempi, sillä päästöt ovat pieniä verrattuna yli kymmenen vuotta sitten ostettuun.
Olen vain niin tähän autooni tykästynyt, että surutyötä teen.
Seurailen varmaan myöhemmin, meneekö se tuolla. On niin kauniskin ja kiva.

Parasta puheterapiaa on puhua itsekseen asiat halki. Ei tule jälkipuheita ja luottamus on ehdoton.
Olen harrastanut sitä vuosia. Koskaan en ole joutunut sanojani selittelemään enkä ajautunut epäsopuun!

Jotkut toiminnot ihmiselämässä on tarkoitettu tehtäviksi toisen kanssa. mutta niitä voi harjoittaa myös yksin. Esimerkkinä tästä on juuri puhuminen.

Tätä yksinpuhelua on aikapaljon käsitelty palstalla,enkä usko asiassa mitään utta ilmenismuotoa olevan.
Katsoin aikoinaan televisioohjelman jossa oikein terapeutti ohjasi yksinpuhumista.
Ei se mitään vanhuudenhöperyyttä ole jos ilmaisee itseään yksin.
Yksinäinen ihminen tekee ruokansa itse,hoitaa huushollinsa yksin,minkätähden sitten kun puhut yksin olet joidenkin mielestä ihan höpsö.

Olin kolme ja puoli viikkoa täällä korvessa yksin,kun mieheni joutui sairaalahoitoon,tyttäreni hoitsu,joka tuli mansesta,kun mieheni sairaus eteni kriisivaiheeseen,kysyi ensitöikseen,puhutko itseksesi,kun hän
oli kotiutunut.
Kerroin,että aidanseipäille puhun eri tarinat,kuin halkopinolle liiterissä ja hän näki asian ihan normalisoituna,koska hän hoitaa vanhuksia töikseen,eikä siitä sen empää,ihan normaalia Aman elämää

Pidä vaan turpas kiinni...

Puhun koiralle ja joskus edesmenneelle miehelleni. Kummasti helpotta eikä kukaan intä vastaan. Harrastan tätä toistaiseksi vain neljän seinän sisällä.

Sisko joka on ollut 25 vuotta leskenä, puhuu itsekseen ja kissalleen.
Hän on aina harrastanut yksinpuhelua.
Hän kertoi että oli huomaamattaan puistonpenkillä istuessa tokasi jotain tapansa mukaan ja havahtui siihen kun ohikulkija katsoi pitkään.

joopa
kyllä joskus kun paineet nousee liian korkeiksi.
En välttämättä puhu mutta tunnen itseni jotenkin sähköistyneeksi.
Kehossa murisee, sähisee, rätisee ja joskus paukkuukin, kuin sata salamaa Virven laulussa.
Tyyneyttä ja rauhaa joskus, jolloin kuvittelen kuuntelevani Universumin hiljaista ikiaikaista laulua....

Minusta kaikki oli niin 'normaalia', kun puhuin kissalleni. Sitten kissani kuoli ja minusta tuntui niin onnettomalta, kun ei kotona voinut puhua välittömästi jollekin. Nyt puhun joskus 'ihan normaalisti' sohvalla istuvalle lapsenlapsen nallelle. Ja kaikki on ihan luontevaa. - Saatanpa joskus lenkilläni ihastella ääneen luonnon kauneutta ja ainakin nyt näin kauniin uuden kevätkesän kynnyksellä. Minusta se on 'ihan normaalia'. - Olen aika puhelias ihminen enkä kärsi erakoitumisesta ja minulla on puhekavereitakin, mutta asun yksin. Enkä koe itseäni mitenkään sairaaksi vaan 'ihan normaaliksi' maailman havaitsijaksi.

en puhu

Kyllä minä puhun yksikseni. En pidä sitä minään kummallisena tapana. Joskus kun olen ollut seurassa pitkään, enkä ole saanut olla yksin, kaipaan oikein yksinoloa ja jutustelua itseni kanssa. Se pitää minut jotenkin ns. koossa. Olen mieleltäni ihan terve, jos joku epäilee muuta.

Joskus minä laulelenkin yksin ollessani ja sekin on ihan normaalia. Kukaan ei edes katso minua pitkään. Sanon vain tämän siksi, että miksi ihmettä sitä pitää ruveta itseään niin kauheasti kontrolloimaan, jos itsekseen puhuu ja vaikka raitilla hymyilee. Voihan sitä esim tulla joku hauska juttu yksin kävellessä mieleen ja alkaa naurattaa tai myös joku ikävä asia, joka helpottuu heti kun kiroaa ääneen. - Mielestäni on ihan hassua sanoa yksin puhuvusta ihmisestä, että se ei ole normaalia. - Sitten se vasta on epänormaalia, kun alkaa kuulla harhaääniä, nähdä haamuja ja alkaa toimia niiten mukaan.

Laulamisen ja viheltämisen vielä ymmärtää parisuhteessa, mutta yksinpuhelu on aika kurjaa sille toiselle osapuolelle.
Koskaan ei tiedä, puhuuko yksinpuhuja sille toiselle vai itsekseen.
Jälkeen päin sitten tulee kinaa, kun toinen sanoo "minähän sanoin sinulle" ja toinen sanoo luulleensa, että kumppani vain itsekseen höpötti.

Luulet vaan, jos se puhuukin sulle?

Tunnekaaos?

Sain joskus fysioterapeutilta sähköhoitoa selkääni kun oli jotain lihasrepeymää.
Kipu oli niin ankara, ei auttanut särkylääke ja vain konttaamalla pystyi liikkumaan.
Tuo elektroforeesihoito auttoi, mutta johtuiko siitä että sain itku- ja naurukohtauksia, ihan järjettömissä paikoissa - ja sopimattomissa tilanteissa.
Tai aiheuttaako uupumus/väsymys että puhuu ääneen itsekseen yksinollessaan.
Sitä tunsi noloa oloa joskus - jotenkin poissa tolaltaan.
Kissalle ja koiralle puhun kyllä ääneen ja jotenkin vain ymmärretään toisiamme.













.

Onhan sitä tullut joskus luultua, että joku puhuu minulle ja tulee kysyttyä, anteeksi sanoitteko minulle jotain. No ei minä tässä vaan itsekseni.Toinen taas menee menojaan eikä kai ole huomannutkaan omia höpinöitään.

Teen sitä aika usein.
Joskus vain harmittaa, kun joku on huomaamatta lähellä ja kuulee, ja erityisesti silloin, kun se on saman talon asukas. Kaipa ne jo pitävätkin enemmän tai vähemmän hassuna.
Mitäs tuosta, kyllähän mailmaan toistaiseksi vielä puhetta mahtuu.
Mielellään siitä tavasta luopuisi, mutta ei ole vielä löytynyt keinoa.