Perussuomalaisia äänestäneistä jopa noin 30 % oli työttömiä. On käsittämätöntä että työtön äänestää oikeistopuoluetta. Eihän oikeistopuolue ole vähääkään työttömän puolella, vaan päinvastoin. Leikkaamassa työttömältä et…
Miten ja missä työtön yleensä asuu? Arvioni on että työtön asuu kunnan omistamassa kerrostalossa, vuokraläävässä. Talossa jossa asuu paljon muitakin joutilaita. Osa eläkkeellä, suuri osa työttömänä jo ties kuinka monett…
Mikä siinä on että sinä et työllisty? Muut on työelämässä nuoresta lähtien, heti kun koulut on käyty. Osa vaihtaa alaakin muutamaan kertaan ja aina onnistuu vakituisen työn saaminen. Mikä sinussa on vikana ettet kelpaa …
Työtön, sinun tulee itse ottaa oma elämä hallintaasi. Suurimmalla osalla työttömistä elämä ei ole omissa näpeissä, koska se on päästetty lipumaan niistä pois. Noudata ohjeitani ja elämänlaatusi kohenee, oman arvontuntos…
Arvoisa kansanedustaja / ministeri, Monissa EU-maissa työttömyysturva edellyttää työnhakijaa osoittamaan aktiivisuutta, mutta vaatimus ei välttämättä ole juuri "neljä hakua kuukaudessa", vaan se voi perustua joustavampi…
"Olet saanut kutsun tapaamiseen työnhakuun keskusteluun 26.5.2026 kello 13– 14. Jos et vastaa saapuvaan puheluun edellä mainittuna ajankohtana on seurauksena työnhaun voimassaolon päättyminen. " Jäin työttömäksi maalisk…
Ministeriön tiistaina julkaistun työmarkkinaennusteen mukaan työttömyysaste on tänä vuonna keskimäärin 10,2 prosenttia, ensi vuonna 9,8 prosenttia ja vuonna 2028 yhä 9,3 prosenttia. Poikkeuksellisen korkeaa työttömyysas…
Suomen rakkauden tulkki virka voi olla vapaa. Lauri Tähkä menetti professuurin. Yhteiskunnassa on tyhjää, joka ei ole hyväksi kenellekään. Kansa tarvitsee hyviä sanoja ja perusteluja rakkaudelle joka hetki. Vaikea työpa…
Itse sain vain kolmasosan siitä mitä piti. Käsitin, että tulevat kahdessa erässä. Tuleeko toinen erä samana päivänä vai myöhemmin?
Se on aika paljon. https://www.tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=2503070002337&lang=FI&top=2&sub=24
Täysin järjetöntä lopettaa kuntouttava toiminta. Se vaan passivoi lisää työttömiä. Kyllä työttömällä pitää olla jotakin pussitusta tai muuta yksinkertaista askarta arjessa.
Olen testi henkilö joten teknisesti ottaen teen jo töitä. Miten olen testi henkilö? Koska olen suostunut puhelimeni sovelluksissa käyttöoikeuksiin ja siellä käsittääkseni mainitaan datan kerääminen sovellusten käyttämis…
Työttömän on haettava sitä työtä jos on työnhakija! Mikä siinä asiassa on se epäselvyys ja asian ymmärtäminen? Työttömät jopa tehtailee ideaoita jotta ei olisi tarve hakea sitä työtä, vaikka ovat ilmoittautuneet työnhak…
varttitunnin, meneekö minulta nyt yleistuki, vaikka eihän sitä sunnuntailta maksetakaan ?
metsässä on töitä. Joten kävin siellä, olin siellä yksin ja juttelin muutaman männyn ja kuusen kanssa, he eivät sanoneet mitään. Tulin ilman töitä kotiin ja nyt olen taas sohvalla.
pitää sanktioida työpaikan hakemisen mitä ankarimmin, koska työnhaku estää työnvastaanottamisen ja töihin menemisen.
Mielestäni tämä 1-4 paikan hakupakko on järjetön ainakin keski-ikäisille. Meidän ikäisiä ei kovin moni työnantaja kaipaa. Poikkeuksena on ehkä joku asiantuntijatyö. Tämä hakuvelvoite tulisi miettiä uudelleen ikääntyneem…
Nyt kannattaa päivittää hakuidea ihan nykyaikaan ja alkaa hakemaan oikeasti sitä työtä. Onhan se mukavampaa herätä kesken unien jonnekkin liukuhihnalle päiväksi jossa 10min, kahvitaukokin, kun olla vaan omaa tahtia renn…
Eli on vain sairairaita jalattomia polaira. Aivot ja pippwli toimivar, sellaisia röirä keksirrämä miljoonia nopasti
Terveppä terve! Olen tullut viimeaikoina huomanneeksi asian että nyt kun meillä suomalaisilla on kaikilla perseauki niin olemme alkaneet kusettamaan toinen toisiamme mitä ihmeellisimmissä asioissa. Tämä on ollut järkytt…