TyöttömyysVastattu 8 kk

Onko työnhakuni normaalia?

Viimeaikoina olen pöntöllä istuessani nostanut jalat irti lattiasta ja punnatessa huutanut "työöö...työöö).
TyöttömyysVastattu 8 kk

Työttömyys on osa suomalaisuutta

Suomi on kova syyttelemään. Työtön on kuitenkin Suomi itse. Maahanmuuttaja elää maassa maan tavalla. Persujen kehitystä on ollut kasvanut korruptio, jossa palvelut on tarkoitettuja suomalaisille vain. Samassa kiristyvät…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Työ loppuu. Mitä sitten tapahtuu meille?

On yhä selvempää, että maailma on murroksessa. Automaatio ja tekoäly kehittyvät huimaa vauhtia – nopeammin kuin yhteiskuntamme ehtii reagoida. Näemme jo nyt, miten tehtävät, jotka aiemmin työllistivät tuhansia, hoituvat…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Olen aina pitänyt työntekoa kunnia-asiana

En voi käsittää, miksi jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti lähde töihin. Kuulee kaikenlaisia selityksiä ja tekosyitä, mutta jos työstä saa enemmän rahaa kuin työttömänä, niin missä on logiikka jäädä kotiin? Minulle ty…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Uskomaton idea joka ei ole ihan täysjärkisen idea?

"Nostamalla eläkeikää 63 vuodesta 70 vuoteen eläkemeno pienenisi yli 10 miljardia euroa vuodessa ja työvoima kasvaisi noin 500 000 henkilöllä, Bergholm arvioi HS:lle. Hänen mukaansa edellä mainitut toimet elvyttäisivät …
TyöttömyysVastattu 8 kk

Suomen Köyhäin Liiton tilipito ja hyvitys

SKL:n Suomen Köyhäin Liiton tilipito pitää sisällään köyhien itsensä raportoimia rikkeitä, joilla he ilman valtion suoraa apua hankkivat elantonsa itse. Elanto voi olla otettu, lainattu, hävinnyt, ym. SKL pitää köyhien …
TyöttömyysVastattu 8 kk

Onko työttömyys oikesti kamala tilanne?

Jos on, niin työttömyys huoli johtuu ylivelkaantumisesta/ ylielämisestä mihin tottunut. Ihmiset saattu elämään ylivarojen ja velkaantumaan kuvetellen sen oleva jo omaa mitä velkaa on?... Melkoinen vedätys ja sen on onni…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Työtön sairaslomalla...

Mites se oikein menee tukien kannalata menee kun kuukauden sairasloma alkoi nyt. Ja en voi ottaa työtä vastaan, enkä käydä tapaamisissa mihin pitää kipittää melkein joka viikko??? Voi tätä hommaaa
TyöttömyysVastattu 8 kk

Nyt on asia tutkittu ja on saatu merkittävää tietoa!

On saatu varmaa tietoa siitä, että yli 60 vuotiaiden on todella vaikea työllistyä. Aikoinaan TE-toimiston tapaamisissa ja työnhaku koulutuksessa painotettiin sitä, että 60v. on eduksi työnhakemisessa, tosin sitä ei saan…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Mikä siinä työssä se herkku on?

Sitä niin kaivataan ja himoitaankin, vaikka kyseessä vedätys jolla työnantaja tekee kunnon tilin tekijästä! Kun teet itsellesi sen oman tilisi niin kukaan ei vedätä, mutta verot on tietysti maksettava jotta elämä toimii…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Suomen naiset työttömiä, eivät seksiä tee

Paikallinen työttömyys on laaja, eikä rajoitu Työvoimatoimiston ylläpitämään työhakuun. Olen kysynyt silloin tällöin naisia yhtymään kanssani seksuaalisesti, koska verenkierron myötä nopeutuu paljon muukin asia yhteisku…
TyöttömyysVastattu 8 kk

LASKUTAPA TYÖTTÖMYYTEEN

Minun mielestäni TYÖTTÖMIÄ EI OLE alle 18 vuotiaat he ovat oppivelvollisia eli koululaisia. EIKÄ MYÖSKÄÄN yli 68 vuotiaat he ovat eläkeläisiä. Kaikki voi hakea työtä, mutta heitä ei voi laskea työttömiksi . He hakevat t…
TyöttömyysVastattu 8 kk

Uusia työpaikkoja dronitorjunnassa ja rajavartioimisessa

Suomalaisten kannattaa suunnata militaristisiin töihin, jos haluaa työllistyä. Perinteiset palvelu, terveys, kauppa, logistiikka alat eivät kannata. Dronien torjunnassa työpaikkojen määrä räjähtää käsiin. Myös 1000 km:s…