RukouksetEi vastauksia

Voitto saatu!

Pyydän teitä, muistamaa minua, sillä aikani on täynnä. joten, ole valmis ja valmistaudu, sillä Herra tulee ja noutta omansa. Pyydän että, muistat minua, joka olen kovin vaivattu, Herran edessä, että saan oikeat sanat oi…
RukouksetVastattu 7 v

Miksi jumala ei auta?

En saa apua vaikka rukoilen? Olen rukoillut jumalan apua jo yli kaksi vuotta, mutta ei mitään apua. Miksi? Miksi jumala ei auta minua? Miksi hän sallii tämän tuskan ja vaikeuksien jatkua elämässäni? Mitä hyötyä tästä mu…
RukouksetVastattu 8 v

Esirukouspyyntö vanhempien avioliitonpuolesta

Hei, haluaisin pyytää rukousta perheen äidin ja isän avioliiton puolesta. Kyseessä ovat riitatilanteet jonka aina isä aloittaa, hän syyttää äitiä pettämisestä mikä on täysin naurettavaa ja keksii omia perättömiä johtopä…
RukouksetVastattu 8 v

Rauhattoman rukous

Minulla on sydänsuruja ja henkistä levottomuutta. Rauhattomuuden vuoksi en meinaa saada tehdä tärkeitä koulutehtäviä tehtyä. Opiskeluni kärsivät ja tunnen oloni tyhmäksi, kun en osaa mitä vaaditaan. Olen miettinyt itsem…
RukouksetVastattu 8 v

TOIMIIKO SE ?

Jemenissä on kuolemassa nälkään yli 5 000 000 lasta. https://yle.fi/uutiset/3-10412099 Täällä uskovaiset elävät yltäkylläisyydessä ja kehuvat rukousten toimivuutta. Miksi rukoukset eivät toimi Jemenissä?
RukouksetVastattu 8 v

missä on suomen uskovaiset?

on tv7 on jos mitäki silti ku kävelen kaduilla en näe missään jossa jeesuksen omat kantasivat ristiäsä ja auttas ja huutas et jeesus auttaa....uskovaiset kyl kokouksisasa on äänessä... on ollut siitä ku minä synnyn...mu…
RukouksetVastattu 8 v

Ikävää nää häiriköt tällä palstalla

Tämä palstahan on tarkoitettu niille jotka pyytävät esirukouksia ja itse rukoilevat ja yrittävät auttaa muita ja lohduttaa hädässä olevia kanssaveljiään ja -sisariaan. Kerrotaan omista kokemuksista, kannustetaan ja myöt…
RukouksetVastattu 8 v

Pyydän rukoustukea riivaajista vapautumiseen!

Rakas Taivaallinen Isä. Pyydän Sinulta, että lähettäisit minulle rukoustukea jotta vapautuisin kaikesta vihollisen otteesta. Herra Jeesus murra vihollisen linnakkeet, kahleet, siteet, sopimukset, kiroukset, taiat joita …
RukouksetVastattu 8 v

Esirukouspyyntö

Hei. Pyydän että rukoilisitte lapseni puolesta. Hänellä on ollut pitkään rajuja suolisto- oireita eikä lääkärit ole löytäneet syytä lukuisista tutkimuksista huolimatta. Nytkin lapseni on sairaalassa oksentelujen vuoksi.…
RukouksetVastattu 8 v

Rukous auttaa niin paljon

Niin ihana asia rukous! Tänään auttoi kahdessa ihan pikkuasiassa. Hämmästyin itsekin. Ihmeellistä. Olen ruvennut rukoilemaan paljon, rukoilen monen ihmisen puolesta, rukoilen alati (mikä jännä sana).
RukouksetEi vastauksia

hah mulla ei oo mitää syy kirjottaa tääl enää mitä

mut näköjää ku powers that be laittaa kirjottaa pakosta niiku edellisen ni kirjotetaan sit ny mistä kirjotan.. kirjotanko vaikka naisista... tosi mihin naiset on tämän teidän maanne ajannu, siitä asti ku naisille annett…
RukouksetVastattu 8 v

Rukouspyyntö

Rukoilkaa rakkaat, että lapseni pääsisi eroon huumeista. Minun lapseni ja kaikkien muidenkin äitien lapset
RukouksetVastattu 8 v

Rukoileminen sodan aikana.

Väitän, että ilman Suomalaisten sotilaiden rukouksia, ja hartaushetkiä sodanaikana Suomi olisi hävinnyt sodan Neuvostoliittoa vastaan, niin että maa olisi joutunut miehitetyksi .On myös muistuttava, että kotirintamalla …
RukouksetEi vastauksia

Hyviä Facebook-ryhmiä!

Rakkaat Jumalaan uskovat ja esirukouksia pyytävät, jättäkää nämä villit rienaajien ja pilkkaajien päivystämät Suomi24-sivut ja liittykää uskovien suljettuihin facebook-ryhmiin. Siellä on asialliset ylläpitäjät ja rienaa…