Kahden Tien kulkijoita löytyy Suomessa paljon.

savonarola

Koska perinnäisoppi on exittänyt heitä luulemaan että se on ihan oikea ja luotettava tie vaikka vie helvettiin.
Ei kukaan joka hapuilee synnin ja lihan tiellä ja sitten välillä Hengessä ja vieläpäs mikä henki on mitään mahdollisuus päästä perille.
Ainoastaan jos herää hyväxymään Raamatun ilmoitus että 5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Koska ----> Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

Jaa että miten käy niille jotka eivät voi olla otollisia ?? No sehän on selvä asia että niille käy hyvin hyvin huonosti .

112

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se että Psalmi ja Jaikal pitää tällaisen linja ja käsitys että uskovaisen oikea asema on olla lihassa ja välillä hengessä kuin kameliontti miten tilanne vaatii,, on ymmärrettävä, mutta että Semperikin on liittynyt heidän joukkoon on käsimätöntä jos hän ei sairastaa lähimmäisriippunuudesta ja täytyy olla kaveri kaikkien kanssa( se tietysti selittäis kaiken) vaikka raamattu nimenoman päinvastoin käskee meitä hankiutua viisasten seuraan..

      • huonoSeuraSokasee

        "Jari Sjögrenin uni v. 1997

        Istuin kirkossa joka oli täynnä ihmisiä. Takanani istui ystäviäni. Pappi tuli kirkon eteen ja alkoi saarnata. Mitä enemmän pappi saarnasi, sitä enemmän pappi muuttui koko ajan kauheamman näköiseksi hirviöksi.
        Aloin hermostua, kun kaikki vain tuijottivat pappia kuin hypnoosissa. Pappi jatkoi saarnaansa ja muuttui kokonaan iljettäväksi liskoksi papin puvussa. Katselin ympärilleni ja yritin saada kontaktia ystäviini ja muihin uskoviin kirkossa.

        Edessäni istunut vanha nainen kääntyi minuun päin ja sanoi "sinäkin näet sen”, kun olin huolissani, etteivätkö muut ”ymmärrä” mitä on tapahtunut. Samassa huomasin kun minun ystäväni tajusivat tilanteen ja antoivat minun ymmärtää, että hekin tajusivat missä nyt mennään.

        Lopulta pääsimme ”kirkosta” ulos vain RUKOUKSEN voimalla, joka avasi silmämme. Muut eivät nähneet tai kuulleet muuta kuin ”iljettävän” papin saarnaa, kuin unessa istuen."

      • huonoSeuraSokasee kirjoitti:

        Ja miten on käynyt tänä päivänä?? Kaikki muistaa Markku Koiviston homo ja demonisoitunut katse ja naama joka vääntyy oudon kouristuxeen. kansa olivat niinkuin lumottuja hänen kokouxissa ja ylistivät homon säästyexellä Jumala,,,, kaikki suloisessa sulaassa yhteyxissä niinkuin yhtä,, missä ihminen on niin yhtä sen demonisóituneen henkilön kanssa että voi tuntea ja kokea sen antama tunteja ja fiilixiä,,( jotka sanovat tulevan Pyhän Hengen kautta) joka löytyy monen monen muita saarnajia suomessa mutta niinkuin Jumalan antama UNI todistaa,, eivät he siinä lumonnuneissa tilassa sen huomaa !!!

      • yksin armosta
        savonarola kirjoitti:

        Kyllä minä näen, että noiden ihmisten etsintä on ihan aitoa. Mutta henkilössä, joka elää esim. homosuhteessa, on alueita, joita Jeesuksen veri ei ole puhdistanut, ja joita paholainen saa hallita. Tämä siksi, että elää vastoin Jumalan Sanaa.

        Näkisin oudot ilmiöt ja käyttäytymiset juuri niin, että demoninen voima, joka on tällaisessa ihmisessä, reagoi aitoon Jumalan hengen voimaan. Ei siis niin, että Pyhä Henki olisi väärennös tai väärä. Meidän tulee oppia vapauttamaan demonisessa hengessä toimivat, ja se vapautus tulee ainoastaan Jeesuksen Pyhän Veren kautta niin, että ihminen suostuu siihen ja on valmis luovuttamaan kaikista synnillisitä tottumuksistaan ja elämään ristin veren alla.

        T ä s s ä tulee esille itsensä kieltäminen voimallisella tavalla, sillä synti, joka esim. homouden harjoittaminen on, on tunnustettava synniksi ja hyljättävä. Silloin otetaan risti ja laitetaan liha ristiin.

        Kun sitten Jumalan hetki tulee, ristiltä nousee Jeesukseen samastunut uusi luomus, joka on synnistä vapaa.

      • 8000 petettyä

        Oikeastaan kukaan ei kulje kahdella tiellä yhtäaikaa, tietenkin tietämäättään, jos kukaan ei kerro totuutta.

        Suomessa on 8000 vapaamuuraria, jotka kulkevat pirun kanssa ei Jumalan tietä, eikä edes Piispat kerro heille totuutta, koska ovat samassa petkoksessa mukana. Järkyttävää viedä tälläinen joukko ihmisiä helvettiin mukanaan!!!

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15677

      • yksin armosta kirjoitti:

        Kyllä minä näen, että noiden ihmisten etsintä on ihan aitoa. Mutta henkilössä, joka elää esim. homosuhteessa, on alueita, joita Jeesuksen veri ei ole puhdistanut, ja joita paholainen saa hallita. Tämä siksi, että elää vastoin Jumalan Sanaa.

        Näkisin oudot ilmiöt ja käyttäytymiset juuri niin, että demoninen voima, joka on tällaisessa ihmisessä, reagoi aitoon Jumalan hengen voimaan. Ei siis niin, että Pyhä Henki olisi väärennös tai väärä. Meidän tulee oppia vapauttamaan demonisessa hengessä toimivat, ja se vapautus tulee ainoastaan Jeesuksen Pyhän Veren kautta niin, että ihminen suostuu siihen ja on valmis luovuttamaan kaikista synnillisitä tottumuksistaan ja elämään ristin veren alla.

        T ä s s ä tulee esille itsensä kieltäminen voimallisella tavalla, sillä synti, joka esim. homouden harjoittaminen on, on tunnustettava synniksi ja hyljättävä. Silloin otetaan risti ja laitetaan liha ristiin.

        Kun sitten Jumalan hetki tulee, ristiltä nousee Jeesukseen samastunut uusi luomus, joka on synnistä vapaa.

        Kyllä se niin on juuri mitä julistat !! Kyllä Veri voi puhdistaa meidät kokonaan että pääsemme Kristuxeen asumaan ainiasti !!! Myös homot ja lesbot !! Koska ei Uudessa luomuxessa enää syntiä löydy.. Vanha on mennyt ja Uusi on sijaan tullut !! Amen !!!

    • 1.Tim.2:5

      Semperi komppaa aina kavereittensa mielipiteitä, vaikka nämä puhuisivat aivan täyttä potaskaa, ja tietenkin päinvastoin. Vaikka kaveri laskis ihan minkämoista pajunköyttä ja puppua tahansa, niin senkuin vain siunailevat toistensa höpötyksiä ja tarinoita, naamansa hurskahtelevassa tekokestovirneessä, `alle `ujaitaan mumisten. Jotta tommosta ne niitten meininki tosiaankin on, on ollut, ja tulee varmaan olemaankin siihen hetkeen asti, kunnes Ihminen Jeesus Kristus, Messias, Voideltu, Jumalan voitelema, avaa Elämän Kirjan.
      Saat savonarola olla kanssani eri mieltä, vaan en loukkaannu!
      Päinvastoin!
      Ei ruveta noiden komppaajien kaltaisiksi!
      Toivottelenpahan vain sinulle Savis hyvää uutta vuotta!

      Ilmestyskirja:
      3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

      • KIITOS : )

      • 1. varoitus
        savonarola kirjoitti:

        KIITOS : )

        Älä sä pilkkaajaa ja Jumalan Sanan vääntäjää kiittele. Tuo 1.Tim.2:5 toisessa aloituksessa kieltää Paavalin apostolinarvon ja tekee Raamatun epäluotettavaksi.

        Sä olet niin eksyksissä ja toisen hengen vallassa, että jakelet kiitosta pilkkaajalle. Näin teet itsesi osalliseksi hänen synteihinsä.

      • 1. varotus
        savonarola kirjoitti:

        KIITOS : )

        Näin kirjoitti kiittämäsi henkilö hetki sitten

        1.Tim.2:58.1.2012 01:08
        Sulje Damaskon tien tapahtumistahan on peräti kolme eri versiota.
        Täysin toisistaan poikkeavia.
        Kun sekoilee noin täysin, noinkin tärkeästä asiasta itselleen, niin epäilyttää että onko niistä eri hänen kertomistaan versioista, edes yksikään totta!
        Taitaakin olla niitä sellaisia Muumilaakson tarinoita ne sen Damaskon tien jutut!
        Satusetä taisi olla koko mies!

      • 1.Tim.2:5
        1. varotus kirjoitti:

        Kerroppas "varotus", että kuka kaatui, kuuli, näki, ja kuka ei?
        Miksi käyty keskustelu senkuin vain piteni ajan myötä?
        Kerro mitä oikein tapahtui, kun Paavali ei siihen pysty!
        Et tainnut tietäkään noista kahdesta muusta versiosta yhtään mitään?!

        Apostolien teot:
        9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
        9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
        9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        9:6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
        9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
        9:8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.

        Apostolien teot:
        22:6 Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni;
        22:7 ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
        22:8 Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.'
        22:9 Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.
        22:10 Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'
        22:11 Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi, taluttivat seuralaiseni minua kädestä, ja niin minä tulin Damaskoon.

        Apostolien teot:
        26:12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
        26:13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
        26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
        26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
        26:16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
        26:17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
        26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'

      • 1. varotus
        1.Tim.2:5 kirjoitti:

        "Et tainnut tietäkään noista kahdesta muusta versiosta yhtään mitään?!"

        Kyllä mä tiesin. Mä vaan koin sydämessä ettei sulle tule asiaa selittää. Olet palstalla vain murentamassa Raamatun arvovaltaa. Jos sä kiellät Herran sanan niin hänkin kieltää sut.

        Oletko sä huomannut millaisissa tilanteissa ja keille Paavali kulloinkin puhui? Oletko omassa viisaudessas ajatellut, että alkuajan uskovat hyväksyivät Apostolien teot pyhien kirjoitusten joukkoon?

      • 1. varotus kirjoitti:

        Kiitos ilmoituxesta !! : )

        * Näissä kolmessa eri versiossa ei ole mitään ristiriitaa. Ne vaan on kerrottu eriaikoina eri ihmisille. Ja se, miksi Paavali sanoo ensin, että ikäänkuin hän olisi vain kaatunut, no kun häneltä meni näkö kaatuessaan valon kirkkaudesta, hän vain luuli kaatuneensa yksin. Mutta myöhemmin todennäköisesti sai tietää, että matkaseuralaiset myös kaatui sen ilmestyksen johdosta, ja muilta osinhan ne on aivan yhtä toistensa kanssa, kerrottu vaan, ei kirjaimen tarkkuudella, vaan asiapitoisuus on aivan sama kaikissa. Kerttokohan kukaan tarinaansa prikulleen samalla tavalla, tuskinpa? Sisältö ratkaisee, ja sisällöltään nuo 3 kerrontaa ei poikkea ollenkaan tosistaan.

      • totuus.
        1. varoitus kirjoitti:

        Älä sä pilkkaajaa ja Jumalan Sanan vääntäjää kiittele. Tuo 1.Tim.2:5 toisessa aloituksessa kieltää Paavalin apostolinarvon ja tekee Raamatun epäluotettavaksi.

        Sä olet niin eksyksissä ja toisen hengen vallassa, että jakelet kiitosta pilkkaajalle. Näin teet itsesi osalliseksi hänen synteihinsä.

        Sama näyttää olevan toisinpäin, että 1.Tim.2:5 kehuu myös Savonarolaa. Näinhän se menee, että eksyneet kehuvat toisiaan.

    • nyt selvix

      savixx- vaikka raamattu nimenoman päinvastoin käskee meitä hankiutua viisasten seuraan..
      voi savixx ei ole kumma että olet niiiin yksin.

      • : ) Paremmin olla yxin niinkuin Jeesus kun hänet Ristiinnaulitiin.
        Meidän tulis myöskin muista että on ilmoitettu ja kirjoitettu ei kukaan ottanut Hänet vastaan kun Hän tuli ..

        Mutta TUNNEN TUNTEILLA ETTEN OLE YXIN VAUDE VAU JA SE ON JOTAIN SE : ) KUNNIA JUMALALLE !!!

      • 2. varotus
        savonarola kirjoitti:

        : ) Paremmin olla yxin niinkuin Jeesus kun hänet Ristiinnaulitiin.
        Meidän tulis myöskin muista että on ilmoitettu ja kirjoitettu ei kukaan ottanut Hänet vastaan kun Hän tuli ..

        Mutta TUNNEN TUNTEILLA ETTEN OLE YXIN VAUDE VAU JA SE ON JOTAIN SE : ) KUNNIA JUMALALLE !!!

        Jokos sä samaistat itseäs Jeesukseenkin.

        "Tunnet tunteilla". Kyllä. Tunteiden tuulet sua viskelee. Jos tunteille rakennat niin sä rakennat hiekalle. Tunteet tulee ja menee, mutta Jumalan Sana pysyy ja kestää.

      • 1.Tim.2:5
        2. varotus kirjoitti:

        Kuuleppas nimim. " varotus" 1&2 !

        Sananlaskut:
        24:13 Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
        24:14 Samankaltaiseksi tunne viisaus sielullesi; jos sen löydät, on sinulla tulevaisuus, ja toivosi ei mene turhaan.

        2.Korinttolaiskirje:
        13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

        Nimim. "synti ja pyhä" allias "varotus" !
        Aggressio tikittää kelmusi alla, vain ajan kysymys, milloin se pauhahtaa pintaan.
        Käsityskyky rajallinen, jopa alhainen.

        1.Johanneksen kirje:
        4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

        " Nimim. "synti ja pyhä" allias "varotus" ! "

        Mulla ei ole tekemistä nimmarin "synti ja pyhä" kanssa. Sä olet mieleltäs sekaisin. Luulevaisuus panee paulan.

        Et sä sillä selviä, että viskelet raamatunpaikkoja sieltä täältä. Lainaat muuten Paavalin sanoja vaikka aikaisemmin pidit häntä epäluotettavana. Olikos tää takinkääntö?

      • Rivka
        2. varotus kirjoitti:

        Jokos sä samaistat itseäs Jeesukseenkin.

        "Tunnet tunteilla". Kyllä. Tunteiden tuulet sua viskelee. Jos tunteille rakennat niin sä rakennat hiekalle. Tunteet tulee ja menee, mutta Jumalan Sana pysyy ja kestää.

        2.varoitus, olet oikeassa usko ei ole tunne-asia. On olemassa oikeita Jeesuksen tosiuskovia, jotka tekevät mahtavia asioita Herrassa ja Herralle joka päivä, mutta he eivät luota tunteisiin vaan Jumalan Sanaan ja siihen hiljaiseen ääneen joka puhuu heille kun he rukoilevat..

        Sillä tavalla Jumala usein johdattaa, antamalla valtavan rauhan ja ilon jossain asiassa ja silloin tietää että on tehnyt oikein.

      • Rivka kirjoitti:

        Olet väärässä koska nä fiilixet ja tunteet jotka tulee karismaattisissa demonikokouxista eivät ole Jumalasta,, mutta Usko ilman tunteet on vain kylmiä kirjanoppineitten päätietoja.

        Uskossa on tunnetta ja sen ymmärtää kun tunne on luja luottamus joka on tunne.

        Se ei ole luja luottamus joka vapisee ja pelkää kauheissa tunne tilassa. Ei Usko ole mitään ilman tunnetta niinkuin ei ole rakkauskaan mutta paatuneen uskova joka sanoo että hän niin rakastaa ja usko niin ei halua puhua tunteista koska hänen tyhjyydestä ei löydy Rauahakaan joka on valtava tunnetila..

      • olet väärässä

        Olet sinä kova moittimaan, sitähän tuo väärä henki sinun kautta tekee, että yrittää lannistaa uskovia.

      • olet väärässä kirjoitti:

        Olet sinä kova moittimaan, sitähän tuo väärä henki sinun kautta tekee, että yrittää lannistaa uskovia.

        Sanon vaan niinkuin Pyhä Henki on minulle avannut tähän saakka ja jos se tuntuu moittimisesta niin tarkistele sitä Jumalan kanssa,,, koska haluan että Hän on sun opettaja en minä...

      • olet väärässä
        savonarola kirjoitti:

        Sanon vaan niinkuin Pyhä Henki on minulle avannut tähän saakka ja jos se tuntuu moittimisesta niin tarkistele sitä Jumalan kanssa,,, koska haluan että Hän on sun opettaja en minä...

        Sinussa ei vaikuta Pyhä Henki yhtään enempää kuin ateisteissakaan.

    • totuus.

      Kaikki muut paitsi sinä ja Teuvo Suni ovat kahden tien kulkijoita.

      • totuus?

        Miksi et Semper.Fidelis kirjoita omalla nimimerkilläsi?

      • totuus.
        totuus? kirjoitti:

        Miksi et Semper.Fidelis kirjoita omalla nimimerkilläsi?

        Siksi, koska en ole Semper.Fidelis.

      • osatotuus
        totuus. kirjoitti:

        Siksi, koska en ole Semper.Fidelis.

        Etpä tietenkään ole Semper.Fidelis. todellisuudessa koska se on vain registeröimäsi nimimerkkisi.

      • totuus? kirjoitti:

        Miksi et Semper.Fidelis kirjoita omalla nimimerkilläsi?

        Turhanpäiväisiä kuvitelmiasi höpsöttelet, kyvyn vain miksi?

        Etkö parempaa aihetta keksinyt, millä päätäsi vaivata?
        _ _ _

        Päivän Sana 8. tammikuuta 2012

        "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi."
        Sananl. 3:5 KR33/38

    • Buddha_Arska

      Vitut mie teijän uskonollisuudesta....Mie oon syntyny ja kasvanu helluntaiperheessä...kaikki oli kiellettyä, niin hiihtokilpailut, kuin tanhukerhotkin koulussa. Jos urheilukilpailuihin osallistui ja toi palkinnon kotiin...Siihen vastattiin, että miten Jeesus olisi tehnyt...Jeesus olisi varmaan hiihtäny sen ladun alle kolmen sekunnin..Siitä mie vieläki, ettei lasten annettu varttua normaaliksi. Väitettiin kivenkovaan, että Jeesus tulee vuonna 1977, lahkolaisia kiellettiin ostamasta kiinteätä omaisuutta ja varsinkaan rikastumasta....Jeesus ei tykkää rikkaista...oli elettävä raamatun mukaan...sunnuntaina ei saanu mennä ees ongelle..

    • Buddha_Arska

      Juu, ei saanu elää normaalia elämää...
      Jeesuksen piti tulla vuonna 1977...minutkin jätettiin pakkaseen lukittujen ovien taakse....peloteltiin Jeesuksen tulemisella...itkin tuntkausia hangessa...lopulta totesin, että vitut se Jeesus tulekhaan, kuhan huijasivat....tänä päivänä joutuisivat oikeuteen...voi vittu olispa tämän päivän tietämys ollu sillkoin...

      • mutta mitä paha Jumala on sulle tehnyt ???

      • Buddha_Arska
        savonarola kirjoitti:

        mutta mitä paha Jumala on sulle tehnyt ???

        Mitäpä olematon voi olevaiselle tehdä???? Kyse ei ole siitä... Uskonnon ja Jumalan nimissä voidaan tehdä mitä vain....tässäkin maailmassa on tapettu miljoonia ihmisiä juuri tuon sinun mainitsemasi Jumalan nimessä...ja käyttäisin mielelläni partitiivimuotoa, jos kysyisin joltain jotain...

      • Buddha_Arska kirjoitti:

        Aivan Jumalan nimissä voi tehdä paljon paha. Mutta silti en ole kuullut tänä päivänä vielä että Jumala olisi tehnyt kenellekään hyvälle paha. Siis mitä paha on Jumala tehnyt sinulle ???

    • Kysymys kuuluu mitä tehdä kun löytyy niin paljon kahden tien kulkijoita suomessa ?? Jotka luulevat olevansa uskossa ???

    • l-h

      ota kompassi elaman kansimies ota ajoissa selville oikea ties..

      aamuruno savikselle

    • >>Kahden tien kulkijoita

      • Kulje silloin niinkuin Jeesus kulki. Hän sanoi ettei hänellä ole percelen kanssa mitään tekemistä,,, mutta sulla on niin kauan kun pysyt synnissä niinkuin julistat,,, ettei kukáan pääse vapaxi siitä ongelmasta..

      • savonarola kirjoitti:

        Kulje silloin niinkuin Jeesus kulki. Hän sanoi ettei hänellä ole percelen kanssa mitään tekemistä,,, mutta sulla on niin kauan kun pysyt synnissä niinkuin julistat,,, ettei kukáan pääse vapaxi siitä ongelmasta..

        Savis opettaa Raamattua percelen kirjeopiston menetelmillä.

        Suorat sanat sinulle höpönassu, joka vastustat kilvoitusta ja harhautat percelen kanssa sellaiseen luulouskoon, jossa taistelu syntiä vastaan ei kuuluisi jokaiselle uskovalle.

        Lue ja usko Herran sana!

        Hebrealaiskirje:
        12:4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,"

        1.Pietarin kirje:
        5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
        5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
        5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
        5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen."

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Mä olen lukuisia todistuxia saanut ihmisiltä miten helppo se on kun Jumala on vapahtanut heitä huumesta alkoholista ja haureudesta !! Ei ole mitään tarve enää kun ei ole himoa tehdä syntiä näillä aluella ja niin se on jokaisella synninaluella kun ihminen on todella vapaa toisin kun sinä opetat miten percele käy ympäri ja houkutelee tekemään syntiä ja joutuisi lujassa uskossa koko ajan vastustaa omia himoja. Älkää antako teidän hujjata tällaisesta hapatuxesta. Vaan uskokaa Raamattuun eikä Semper ja perinnäisoppia. Näin sanoo Raamttu ---> Jaak. 1:14
        Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;

        Mitä noi paikat oikesti tarkoittaa mitä laitoit,,, koen ettei sulle voi edes selittää tässä vaiheessa,, ennekuin Jumala tyhjentää sinut perinnäisopista ja saat tila oikeasta opetuxesta.

      • Noista...

        ...mainitsemistasi asioista (huumeet, alkoholi, haureus) on aika helppoa päästä eroon kun vertaa siihen, miten vaikeaa on päästä eroon ajatuksen tasolla olevista synneistä. Viha, kiukku, kateus ja katkeruus ovat syntejä. Samoin ylpeys.
        Ihminen, joka on ylpeä synnittömyydestään, syyllistyy siis ylpeyteen. Hankala homma.

      • .ei.nimmaria.
        Noista... kirjoitti:

        Ei noista ajatussynneistä pääsekkään eroon muuten kuin USKOMALLA kaikkeen siihen mitä Jeesus opettaa. Minä olen saanut uskonlahjan, eikä minulla totisesti ole vihaa, kiukkua, kateutta, katkeruutta. Ennen Jeesuksen uudistavaa voimaa minäkin omasin nuo tunteet.
        Jos ihmiset saisivat uskonlahjan, eikä olisi uskon estäjiä, niin tapahtuisi ihmeitä. Masentuneiden surupuku tulisi riisutuksi ja ilo astuisi sisään.

      • .ei.nimmaria. kirjoitti:

        Ei minunkaan tarvitse tuntea vihaa, kiukkua, kateutta, katkeruutta. Masentuneen surupukua en käytä ja ilo pursuaa sisimmässä. Kaikki on Jumalan armoa ja hyvyyttä minua kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

        Kilvoittelu jatkuu siitä huolimatta, joka päivä. Jumalan armo kasvattaa minua ja saan nähdä lihastani nousevan esiin asioita, jotka tuomitsen ja panen pois. Ellen olisi rehellinen Sanan ja Totuuden Hengen edessä, ei minulla olisi sitä taistelua, jossa Paavali todisti elävänsä aina siihen asti, kunnes oli juoksunsa päättävä.

        Sinulla ja Savonarolla on kissanpäivät Paavaliin verrattuna, elätte valheen keskellä. Tiedätkö, mistä se johtuu? Kerron sen:

        Sinulla ja kaltaisillasi on kissanpäivät sentähden, koska te nukutte valheen unta omien sakkojenne päällä. Jumalan sana kehottaa: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" Lihan sakka ja saasta ei poistu muuten kuin koetuksen tulessa ja kärsimysten keskellä.

        "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli." Heb.12:29

        "Ja niin Hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä Hän kärsi, kuuliaisuuden," Heb.5:8

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        HARKITTU JA JATKETTU VALHE, mistään muusta tuskin on enää kohdallasi kyse, Semper! En millään usko ymmärryskykysi olevan niin heikko, että olisi kyse pelkästä vahingosta ja ymmärtämättömyydestä!

        Sinulle on jo moneen kertaan huomautettu siitä, että vääristelet Paavalin kuvauksen kilpajuoksusta tarkoittamaan jatkuvaa oman lihansa kanssa rypemistä, vaikka todellisuudessa Paavali kuvaa sitä taistelua ja kärsimystä, jotka koki viedessään eteenpäin evankeliumia ja asettaessaan itsensä 'orjan asemaan' MUIDEN IHMISTEN PELASTUMISEN PUOLESTA! Tuossa taistelussa Paavali asetti tietoisesti itsensä alttiiksi monenlaisille vaikeuksille, eikä hän ottanut itselleen edes evankeliumin julistajille kuulunutta palkkaa. (Korinttolaiskirje 9)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10357368

      • greeeeen kirjoitti:

        Voit esittää minulle valheesi vaikka miljoona kertaa, green.

        Et kai sinä luule minun väsyvän ja menettävän kallista aarrettani, Jumalan antamaa uskon lahjaa, sinun valheittesi voimasta?

        Raskaasti erehdyt, rakas lähimmäiseni. Sinun valheesi ovat kuin akanat ilmassa. En lähde niiden perässä juoksemaan.

        Rakastan Herraani Jeesusta ja sitä totuutta, joka on Hänessä.

        Myös Paavalista olen sanomattoman kiitollinen, kaikesta siitä, minkä hän niin selvästi tuo esiin Jeesuksen seuraamisesta.

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Savis opettaa Raamattua percelen kirjeopiston menetelmillä.

        Suorat sanat sinulle höpönassu, joka vastustat kilvoitusta ja harhautat percelen kanssa sellaiseen luulouskoon, jossa taistelu syntiä vastaan ei kuuluisi jokaiselle uskovalle.

        Lue ja usko Herran sana!

        Hebrealaiskirje:
        12:4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,"

        1.Pietarin kirje:
        5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
        5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
        5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
        5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen."

        Semper hyvä, Raamattu sanoo: "vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä"!

        Kova syntiä vastaan taistelu kuuluu kyllä uskovan matkaan, mutta lihansa himojen kanssa rypeminen ei jatku loputtomiin, vaan sijoittuu uskontien alkupäähän. Sen jälkeen *Jumala tosiaankin vahvistaa omansa, eikä Paholainen enää kykene heitä ahdistamaan!
        _______
        *
        7 Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.

        8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat!

        9 Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.

        (Jaak. 4:7-10)
        _______

        3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.

        4 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

        5 Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

        (1. Joh. 5:3-5)
        _______

        28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

        29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.

        30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

        (Matt. 11:28-30)

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Voit esittää minulle valheesi vaikka miljoona kertaa, green.

        Et kai sinä luule minun väsyvän ja menettävän kallista aarrettani, Jumalan antamaa uskon lahjaa, sinun valheittesi voimasta?

        Raskaasti erehdyt, rakas lähimmäiseni. Sinun valheesi ovat kuin akanat ilmassa. En lähde niiden perässä juoksemaan.

        Rakastan Herraani Jeesusta ja sitä totuutta, joka on Hänessä.

        Myös Paavalista olen sanomattoman kiitollinen, kaikesta siitä, minkä hän niin selvästi tuo esiin Jeesuksen seuraamisesta.

        Semper hyvä, luehan oikeasti nöyrällä mielellä Korinttolaiskirje 9 ja vertaa sitä omiin opetuksiisi!

        Sinun sanomasi ei ole Raamatusta. Vääristelet Paavalinkin kirjoituksia ja teet hänen uskontiensä ja kilpajuoksunsa halvaksi itsensä kanssa rypemiseksi. Tai et sinä todella siihen pysty, koska Totuus löytyy Raamatusta.

      • greeeeen kirjoitti:

        Semper hyvä, Raamattu sanoo: "vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä"!

        Kova syntiä vastaan taistelu kuuluu kyllä uskovan matkaan, mutta lihansa himojen kanssa rypeminen ei jatku loputtomiin, vaan sijoittuu uskontien alkupäähän. Sen jälkeen *Jumala tosiaankin vahvistaa omansa, eikä Paholainen enää kykene heitä ahdistamaan!
        _______
        *
        7 Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.

        8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat!

        9 Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi.

        10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.

        (Jaak. 4:7-10)
        _______

        3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.

        4 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

        5 Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

        (1. Joh. 5:3-5)
        _______

        28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

        29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.

        30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

        (Matt. 11:28-30)

        >>Kova syntiä vastaan taistelu kuuluu kyllä uskovan matkaan, mutta lihansa himojen kanssa rypeminen ei jatku loputtomiin, vaan sijoittuu uskontien alkupäähän.

      • greeeeen kirjoitti:

        Semper hyvä, luehan oikeasti nöyrällä mielellä Korinttolaiskirje 9 ja vertaa sitä omiin opetuksiisi!

        Sinun sanomasi ei ole Raamatusta. Vääristelet Paavalinkin kirjoituksia ja teet hänen uskontiensä ja kilpajuoksunsa halvaksi itsensä kanssa rypemiseksi. Tai et sinä todella siihen pysty, koska Totuus löytyy Raamatusta.

        Green on nyt hyvä ja luopuu meikäläiselle jurnuttamisesta. Totuudelle et mahda mitään. Totuus ei ole minussa, vaan Jumalan Sanassa. Meidän on oltava kuuliaisia Sanalle, muuten eksymme.

        Myös valhe on jätettävä, green. Nuo "itsensä kanssa rypemispuheet" ovat sinun keksimääsi valhetta ja panettelua. Luovu niiden valheiden syytämisestä minun niskaani. Luovu itsesi vuoksi, minulle niistä ei ole haittaa, mutta sinulta ne estävät kuuliaisuuden totuudelle.

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        >>Kova syntiä vastaan taistelu kuuluu kyllä uskovan matkaan, mutta lihansa himojen kanssa rypeminen ei jatku loputtomiin, vaan sijoittuu uskontien alkupäähän.

        Näytätkö, Semper, sen raamatunkohdan, jossa Paavali opettaa, että liha on pidettävä ristillä himoineen ja haluineen. Siis juuri sen kohdan.

        Näytätkö myös sen raamatunkohdan, jossa Paavali sanoo kilpajuoksunsa olleen jatkuvaa oman vanhan ihmisensä (lihansa) pahuuden kanssa taistelua (minä olen jo osoittanut kohdan, jossa hän kertoo sen olleen taistelua evankeliumin eteenpäin viemiseksi ja muiden ihmisten pelastukseksi). Näytätkö siis juuri sen tässä pyydetyn kohdan.

        Sinun kuvaamallasi tiellä uskova ei etene siihen vaiheeseen, jossa hän ei ole enää pahan kiusattavissa, vaan Jumalan käskyjen PITÄMINEN on hänelle helppoa. Raamatun mukaan on toisin! ...ja ei todellakaan ole vaikea päättää, uskoako ihmistä, joka kirjoittaa suomi24 -keskusteluissa nimimerkillä Semper.Fidelis vaiko Raamattua. :)

        Lue galatalaiskirjeen 5.luku ja roomalaiskirjeen 7.luku.

        Sieltä löydät vastauksen juuri niihin kysymyksiin, joilla vaivaat itseäsi. Itsesi vaivaaminen saattaa olla niin tahallista ja tarkoituksellista, ettei minun ole mahdollista sinua tyynnyttää, vaikka sinua kuinka Jumalan sanalla yrittäisin palvella.

        Esität yllä viestissäsi 9.1.2012 13:34 taas uuden perättömän väitteen. Nimittäin sen, että me emme voisi päästä pahan kiusauksilta vapaaksi. Nimenomaan sen me voimme saavuttaa! Mutta miten se tapahtuu, oletko löytänyt sen Sanasta?

        Se EI tapahdu kertarysäyksellä eikä hokkuspokkus-keinoilla.

        VAAN, se tapahtuu uskon kuuliaisuuden kautta ja Hengen hedelmänä uskollisen vaelluksen tuloksena sitä mukaa kun me olemme kuolettaneet vanhan ihmisen turmeltunutta tahtoa.

        Sinun tulee painaa mieleen Pietarin opetus, johon olen monet kerrat viitannut:

        "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä -
        ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan."
        1.Piet.4:1

        Suostukaamme kärsimään lihassa, suostukaamme luopumaan lihan tahdosta ja kieltämään sen himot. Sillä tiellä, nimenomaan sillä tiellä me lakkaamme synnistä. Se tie kestää läpi elämän.

        Syntiä meidän EI tarvitse tehdä, mutta lihasta esiin nousevan pahan edessä meidän on taisteltava ja voitettava Jeesuksen ja Hänen ristintyönsä kautta. Ilman sitä taistelua me emme voi tulla kaikessa vaelluksessamme pyhiksi ja puhtaiksi.

        1.Pietarin kirje:
        1:15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi."

        Semper, SINÄ julistat täällä sitä, ettei kukaan meistä uskovista ole päässyt vapaaksi synnistä/pahan kiusauksista! Jos kerran siihen pääseminen on kuitenkin mahdollista (niinkuin ON), on väitteesi väärä. SINÄ ET kykene kenenkään tilaa päättämään ja väitteesi onkin perustunut siihen, että et tosiaankaan usko käytännössä kenenkään pääsevän vapaaksi, vaan väität kovan päivittäisen taistelun syntiä vastaan jatkuvan uskovan maallisen elämän loppuun saakka.

        Minä en ole sanonut koskaan, että kaikki tapahtuisi kertarysäyksellä!

        Et siis taaskaan pysty näyttämään väittämiäsi asioita Raamatusta.

    • raamatusta

      Paavalin kirjeestä filippiläisille

      Luku 3:18 ja 19

      18. kuten olen teille usein sanonut ja nyt aivan itkienkin sanon, monet vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.

      19. Heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

      Johanneksen 1 kirjeestä

      luku 2:15-17

      15. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä on maailmassa. jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä.

      16. Kaikki, mikä on maailmassa, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä vaan maailmasta.

      17. Maailma katoaa himoineen, mutta Jumalan tahdon noudattaja pysyy iäti.

      Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

      Luku 10:21

      21. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että riivaajien maljasta, ettekä voi olla osallisia sekä herran pöydästä että riivaajien pöydästä.

    • NäievaaoN

      kahdentien kulkija on aikas vaikee homma.. En ole koskaan onnisutnut kulkemaan kahta tietä.. yhtä aikaa ainakaan.. eikä se onnistu uskonelämäskään.. uskonelämä on kasvunpaikka ja pyhityselämä on syntiä poistavaa toimintaa jonka loppu on ativaskelpoisuus ja ikuinen elämä. Jos savonarola on vielä maanpäällä, se osottaa että ei olekaan vielä valmis taivaaseen otettavaksi koska miehessä on yhä syntiä.. jos savonarolassa ei enää olisi lainkaan syntiä.. hän olisi Taivaassa.. eikä hän asuttaisi nykyistä ruumistaan vaan ylösnousemusruumista..

      • Nuhteeton on minun mielestä synnitön .. Minkälaisen on sun mielestä nuhteeton ????

        Hes. 28:15
        Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.

        Ja vääryys on syntiä.

        Efesolaiskirje:
        5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

        119:1 Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat!

    • l-h

      ef...5:27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

      naytahan esimerkki tuollaisesta maanpaallisesta seurakunnasta.......jatketaan sitten juttua saves

      on todella hienoa ,jos voit tahrattoman srk.n nimeta..

      • Sitä minä todella haluan tehdä rakas I-h

        Se on se näkymätön seurakunta joka muodustuu niistä pyhistä uskovista seurakunnissa jotka ovat todella puhtaita ja ovat pesseet vaatensa Jeesuxen veressä.

        Ihan jotain muuta kun se jatkuva virtuaalipesu joka mainostetaan palstalla,,, joka tulee sitä opittu ja peritty perinnäisopista jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa......

    • l-h

      saviksen teoria---Se on se näkymätön seurakunta joka muodustuu niistä pyhistä uskovista

      duoda duoda...mutta kun me syntiset olemme näkyviä täällä ajassa.. nakymattomat ovat jo siirtyneet rajan taakse..
      kylla kai ne viela saviksenkin nakevat nuo muut srk.laiset?... vai eivatko tervehdi enaa vastaantullessa? tuumihan tuota ystavaiseni..

      • .ei.nimmaria.

        Savonarola tarkoittaa varmaankin, että sitä seurakuntaa eivät näe ulkopuoliset. Eikä siitä seurakunnasta löydy silminnähtyjä rajoja. Esim. näillä aisteilla voidaan nähdä rajat vaikkapa luterilaisissa, tai helluntailaisissa seurakunnissa, mutta ei Jeesuksen perustamassa seurakunnassa, joka on sisäinen Jumalan valtakunta uskovaisen ihmisen sisällä.

      • I-h Oliko se ensimmäinen kerta kun kuulit maailman laajuinen näkymättömästä seurakunnasta josta muodustuu kaikki niitä oiketa uskvia maan päällä tällä hetkellä..

    • :)

      Hei. Mietteitä herättävää keskustelua.
      Itse olen alkuperäisestä aiheesta mieltä, ettei kahden tien kulkijoita ole olemassakaan. On liiton Jeesuksen kanssa tehneitä ja niitä jotka eivät eri syistä ole sitä tehneet.
      Pahuutta ja rakkaudettomuutta löytyy molemmista.
      Erona on siis vain armosta Jumalan lapsen aseman omistaminen.
      Armosta, joka meitä kasvattaa hyvyyteen ja totuuteen. Jos joku on siinä kasvanut, onhan se armosta saatua ja kaikille rohkaisuksi ja vapautukseksi
      Vapautukseksi tuomion pelosta ja epätoivosta, joita valheisiin uskominen saa aikaan meissä.
      Niinpä minä päätän että jokainen liiton tehnyt on minun veljeni ja sisareni. Olipa hän miten ymmärtämätön, sokea tai "lankeileva" tahansa.
      Tuomion jätän minua korkeammalle ja keskityn mielummin yhdessä totuuden hengen kanssa auttamaan kanssaihmisiä pääsemään osalliseksi siitä mistä itsekin olen tullut osalliseksi.
      Viha, katkeruus ja kateus eivät voi meitä erottaa kristuksen armosta.

      • Aivan Keskitytetään mitä Raamattu todella opettaa eikä sitä mitä Uskova opettaa toisille,,, koska Raamattu opettaa että jopa valitut exytetään ja se joka opettaa voi olla just sellainen joka on exytetty. Eiköhän se sitten turvalllista seurata Jeesusta ja katsoa mitä Hän opetti ja uskoa että se elämä on myöskin mahdollista elää elämä joka Jeesuxella oli ja On tällä hetkellä se synnitön ELÄMÄ jolla Jeesuxessa on.. Sitähän se mun mielestä tarkoittaa kun Jeesus sanoi seuraa minua ja jätä ammattisi kalastajana tai veronkiskurina ...

    • l-h

      siis saviksen mielesta me olemme 2 jakoisia...meissa on nakymaton se synniton ja nakyva joka tekee syntia?
      koska Paavalin ja raamatun mukaan synnitonta ei ole.
      en itse ole samaa mielipuolta ollenkaan..--kun savis.....

      näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan--perille kulkea... en paremmaks voi tulla ,,en Pyhäks ollenkaan,vaan aivan tallaisena perille kulkea........lauloi vaeltajan virsi tuohon uskon..

      • Niin oikeasti se on Jaikalin tuoma oppi tuo ----> olemme 2 jakoisia...meissa on nakymaton se synnitön ja näkyvä joka tekee syntiä?

        Ketkä ne täydellisiä sitten ovat Raamatussa kun sinä et tunnustaa itsesi niiden kuuluvan .. Fil. 3:15
        Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.

    • l-h

      Joh. 8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".

      ei ollut Jeesuksen aikaan,tuskimpa on nytkaan..taydellisyys meissa loytyy kirkastettuna taivaassa..ja sekin tulee olemaan lahjaa Jumalalta Jeesuksen veren kautta...omat 'taydellisyytemme' joudumme riisumaan pois,kuin likaisen vaatteen.

      • No niin nyt sä menit Vanhan liitton puolelle ottamaan vauhti ja tukea omista uskonnollisia harhoista !!
        Jeesuxen Ristinkuoleman jälkeen oli vasta mahdollista tulla vapaaxi synneistä niin ettei tarvinnut tehdä syntiä enää.. Jolloin Uusi liito astui Voimaan..

        Kyllä Jeesus tän tiesi ja sentakia hän vastasi näin --> jJoka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä". Ja heti tuli heille kauhea synnintunto ja menivät pois,, eikä Ristile joka jokainen tulis mennä joka kuulee Jeesus sanovan mene ja älä enää tee syntiä,,koska Hän voi pitä sut synnitön.. Hän on nimittäin sun Vapahtaja.. Joka Vapahtaa sut lihasta ja synnin vallastaa !! Eikö tässä jo olisi syytä ylistää oikein maratonissa ensin noi pakollisia karismaattisia 2t ja sitten seuravat 20t kyllä täss on niin paljon enemmän ylistettävä,, kun nuo ylistysjuhlat jotka Markku Koivisto järjesti karismaattisissa hengessä..

    • Elikä seuraa Minua sanoi Jeesus joka oli yhden tien kulkija ilman syntiä !!!!!

    • l-h

      pystytko seuraamaan Jeesusta hanen jalanjaljissaan....i dont think so...luulen ja pelkaan pahasti,etta saappaasi juuttuvat synnin saveen.. ja taas Jeesuksen taytyy tulla takaisin sinua [ja minua ] vapauttamaan..tuosta sitkeasta synnin savesta.

    • Sanoiko Jeesus todella sinulle seura minua synnissä ?? Eikö Uskovaiset on kautta aikoinaan aina rukoillut että he olisi samanlaisia kuin Hän tässä ajasssa ?? Hänen kaltaisia tässä vaelluxessa kohti Taivasta.

      Älä katso itseesi ja toisia miten he käyttäytyvät ja vaeltavat,, vaan Jeesusta katso ! Mieti onko Jumala mahdollisuus tehdä sut Hänen kaltainen. Voiko Jumala tehdä ihan mitä vaan mitä Hän Tahtoo ??

      Minä Uskon Jumalaan ja sinä synnin saveen , Siinä on meidän erovaisuus !!!

    • Paljon on näköjään kahden tien kulkijoita .. Sohaisin näköjään ampiaispesään sanoi joku äsken . Arvas kuka ???

    • ???

      Matteuksen evankeliumista

      Luku 5:27-30

      27. Te olette kuulleet sanotuksi: Älä tee huorin.

      28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.

      29. jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois.
      parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumis joutuu helvettiin.

      30. Jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois.
      Parempi on sinulle menettää yksi jäsenistäsi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

      kuinka moni on noudattanut tätä ohjetta tai tehnyt näin?

      • 18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
        19 Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset.
        20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
        21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
        22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
        23 ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
        24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;

        Niin joku yritti ja leikkasi kädet poikki mutta huomasi jatkavan synnin tekeminen jalkojen kanssa.. Elikä ainoastaan silloin kun Jeesus vapahtaa ihminen niin että hän muuttuu Uudexi. Siinä sisäisessä tilassa kun ihminen elää niin Hän ei tartte eikä pysty tekemään syntiä..

    • ???

      Matteuksen evankeliumista

      luku 19:20-22

      20. Nuorukainen sanoi Jeesukselle: Kaikkia näitä minä olen noudattanut.
      Mitä minulta vielä puuttuu?

      21. Jeesus vastasi: Jos tahdot olla täydellinen, mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa, ja tule ja seuraa minua.

      22. kuullessaan nämä sanat nuorukainen meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

      Luku 16:24-26

      24. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

      25. Sillä joka haluaa pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni löytää sen.

      26. Mitä se näet hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?
      tai mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

      Luukkaan evankeliumista

      Luku 14:26,27 ja 33

      26. Jos joku tulee minun luokseni eikä ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan, lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästäänkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

      27. Joka ei kanna ristiään ja seuraa minua, ei voi olla minun opetuslapseni.

      33. Niin ei teistäkään voi kukaan olla minun opetuslapseni,
      ellei luovu kaikesta, mitä hänellä on.

      kuinka moni on noudattanut tätä ohjetta tai tehnyt näin?

      • Rikas nuorukaisella oli ongelma rikkauden kanssa ,, Kaikki mitä me omistamme ja rahatkin mitä me omistamme tulis olla Jumalan käytössä tavalla tai toisella ja moni Uskovainen noudattaa ja on noudttaanut tämän käskyn..

        Niin ateistisen elämä tulis kuolla ristillä ja katoa että vois löytää Uusi uskovaisten elämä siinä Uusissa elämässä joka Uudestisyntyminen tarkoittaa..

        Sehän on aivan selvästi että jos ei luovu jokaisesta ihmisten palvonta joka Raamattu meille opettaa mitä Äiti ja Isä on niin kauan kun ne on käskijänä eikä Jumala niin huonosti menee . Ainoastaan Jumala meidän tulis seuraa..

        Toivottavasti monet on luopunut Äidistä Ja Isästä ja ottaneet Jumala tilalle !!

      • ???
        savonarola kirjoitti:

        Rikas nuorukaisella oli ongelma rikkauden kanssa ,, Kaikki mitä me omistamme ja rahatkin mitä me omistamme tulis olla Jumalan käytössä tavalla tai toisella ja moni Uskovainen noudattaa ja on noudttaanut tämän käskyn..

        Niin ateistisen elämä tulis kuolla ristillä ja katoa että vois löytää Uusi uskovaisten elämä siinä Uusissa elämässä joka Uudestisyntyminen tarkoittaa..

        Sehän on aivan selvästi että jos ei luovu jokaisesta ihmisten palvonta joka Raamattu meille opettaa mitä Äiti ja Isä on niin kauan kun ne on käskijänä eikä Jumala niin huonosti menee . Ainoastaan Jumala meidän tulis seuraa..

        Toivottavasti monet on luopunut Äidistä Ja Isästä ja ottaneet Jumala tilalle !!

        Apostolien toista

        Luku 2:44 ja 45

        44. Kaikki uskovat pysyivät keskinäisessä yhteydessä ja pitivät kaikkea yhteisenä.

        45. Myyden maansa ja tavaransa he jakelivat kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.

        Habakukista

        Luku 2:4

        4. Sen kansan [kaldealaisten] sielu on kopea eikä suora.
        Mutta vanhurskas on elävä uskostaan.

      • ???
        ??? kirjoitti:

        Luukkaan Evankeliumista

        luku 14:15-24

        15. Tämän kuullessaan eräs pöytävieraista sanoi: Jeesukselle. Autuas se joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.

        16. Jeesus sanoi hänelle: Eräs mies laittoi suuret illaliset ja kutsui monta.

        17. Illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: Tulkaa, sillä kaikki on valmiina.

        18. he kaikki rupesivat kuitenkin esittämään verukkeita. Eräs sanoi: Olen ostanut pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan.
        Pyydän sinua pidä minut estettynä.

        19. Toinen sanoi: ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan.
        Pyydän sinua, pidä minut estettynä.

        20. Muuan sanoi: Olen juuri mennyt naimisiin, ja siksi en voi tulla.

        21. Palvelija tuli takaisin ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo tänne köyhiä, raajarikkoja, sokeita, rampoja.

        22. Palvelija tuli sanomaan Herra, se on tehty, mitä käskit, ja vielä on tilaa.

        23. Herra sanoi palvelijalle: mene teille ja aitovierille ja vaadi heitä tulemaan sisälle, että taloni täyttyisi.

        24. Minä sanon teille: kukaan niistä miehistä, jotka oli kutsuttu, ei ole maistava minun illallisinia.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 25:1-13

        1. Taivasten valtakunta on silloin oleva kuin kymmenen mosrsiusneitoa, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

        2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtävää

        3. Tyhmät ottivat soihtunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

        4. Ymmärtävät ottivat öljyä astioihin ja soihtuihinsa.

        5. yljän viipyessä heille kaikille tuli uni, ja he nukkuivat.

        6. Yäsydäntä kuului huuto: Ylkä tulee!
        Menkää häntä vastaan.

        7. Silloin kaikki nämä morsiusneidot nousivat ja laittoivat soihtunsa kuntoon.,

        8. Tyhmät sanoivat ymmärtäville: Antakaa meille öljyänne, sillä soihtumme sammuvat.

        9. Ynnärtävät vastasivat: emme voi, se ei riitä meille ja teille,
        menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.

        10. Heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli. ne jotka olivat valmiit,
        menivät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljettiin

        11. Myöhemmin toisetkin morsiusneidot tulivat ja sanoivat Herra, Herra, avaa meille.

        12. Mutta hän vastasi: totisesti minä en tunne teitä.

        13. valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää, ettekä hetkeä.

      • ??? kirjoitti:

        Siihen ei voi vastata muilla lailla .. Voi kun löytyisi oikeita Uskovia jotka Herätyxen kautta ovat saaneet puhtaat vaatteita ja kenen kanssa vois jakaa kaiken mitä omistaa jokaiselle uskovaiselle joka tarvitsee jotain ....

      • ???
        ??? kirjoitti:

        Apostolien toista

        Luku 2:44 ja 45

        44. Kaikki uskovat pysyivät keskinäisessä yhteydessä ja pitivät kaikkea yhteisenä.

        45. Myyden maansa ja tavaransa he jakelivat kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.

        Habakukista

        Luku 2:4

        4. Sen kansan [kaldealaisten] sielu on kopea eikä suora.
        Mutta vanhurskas on elävä uskostaan.

        2 Mooseksen kirja

        Luku 5:3-5 ja 17

        3. Niin he sanoivat: Hebrealaisten Jumala on kohdannut meidät. Anna siis meidän mennä kolmen päivän matka erämaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän rankaisisi meitä rutolla tai miekalla.

        4. Egyptin kuningas vastasi heile: Miksi te, Mooses ja Aaron, pidätätte kansan työnteosta? Menkää töihinne.

        5. Farao lisäsi: Liian paljon on muutenkin joutoväkeä maassa, ja te tahdotte saattaa heidät kulkemaan työttöminä.

        17. Mutta Farao sanoi: Te olette laiskoja, laiskoja olette. Sen tähden te sanotte: Menkäämme uhraamaan Herralle

        Jesajasta Luku 58:13

        13. Jos sinä pidätät jalkasi rikkomasta sapattia, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhänpäivänäni, vaan pidät sapattia ilonpäivänä, kunnioitat Herran pyhäinpäivää ja pyhität sen, niin ette toimita omia töitäsi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia.

        Kirjeestä Hebrealaisille

        Luku 13:12-14

        12. Siksi myös Jeesus kärsi portin ulkopuolella pyhittääkseen kansan verellään.

        13. Menkäämme siis hänen luokseen "leirin ulkopuolelle" hänen tähtensä pilkkaa kärsien.

        14. eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me etsimme tulevaa.

        ymmärrättekö tämän?

    • ???

      Matteuksen evankeliumista

      Luku 19:11 ja 12

      11. Jeesus sanoi heille: Ei tämä sana sovi kaikkiin, vaan ainoastaan niihin, jolle se on suotu.

      12. Onhan niitä jotka ovat syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset on tehneet avioon kelpaamattomiksi, sekä niitä, JOTKA TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN OVAT TEHNEET ITSENSÄ AVIOON KELPAAMATTOMAKSI.
      Joka voi tämän sovittaa itseensä, sovittakoon.

      kuinka moni on noudattanut tätä ohjetta ja tehnyt näin?

      Johanneksen ilmestyksestä

      Luku 14:4

      4. Nämä eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa. He ovat kuin neitsyitä.
      He seuraavat karitsaa, mihin hän ikinä menee.
      He ovat ihmisistä Jumalalle ja karitsalle ensiryhmäksi ostettuja.

      • Ymmärrän mitä ajattelet tuon tarkoittavan huutava puskatrolli ---> JOTKA TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN OVAT TEHNEET ITSENSÄ AVIOON KELPAAMATTOMAKSI.

        Mutta olet väärässä kun se tarkoittaa että jos on eronnut niin se ei kelpaa enä naimisiin koska Raamattu kieltää sellaisen menemässä naimisiin enää..
        ------------------------------------------------------------------------------
        4. Nämä eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa---->
        On todella niitä jotka elävät niinkuin Paavali eikä ole saastuttanut itsensä naisen kanssa avioliittossa vaan elää yxin ja on saavansa paremman paikan taivassa kun me muut jotka naimisissa ovat..

        No nyt olen vastannut kaikkiin sun laittamat paikkat ja ota nyt kilttisti Jeesusta vastaan niin saat tuhlaajapojan tavoin,,,, kokea miten ihana se on olla Isän lämpimässä sylissä ikuisesti ja mikä RAUHA !!!!! RAUHA joka mene yli sun ymmärryxen....

      • ???
        savonarola kirjoitti:

        Ymmärrän mitä ajattelet tuon tarkoittavan huutava puskatrolli ---> JOTKA TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN OVAT TEHNEET ITSENSÄ AVIOON KELPAAMATTOMAKSI.

        Luku 14:3-5

        3. He veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä, neljän olennon ja vanhinten edessä.
        SITÄ VIRTTÄ EI VOINUT OPPIA KUKAAN MUU KUIN NE 144.000, jotka ovat ostettu maan päältä.

        4. Nämä eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa. He ovat kuin neitsyitä.
        He seuraavat karitsaa, mihin hän ikinä menee.
        He ovat ihmisistä Jumalalle ja karitsalle ensiryhmäksi ostettuja.

        5. Heidän suussaan ei ole havaittu valhetta. He ovat tahrattomia.

        Luku 13:8

        8. Sitä kumartavat kaikki ne maan päällä asuvat, joiden nimet eivät ole kirjoitetut maailman perustamisesta asti teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

        Luku 17:8

        8. Peto, jonka näit, on ollut, mutta ei enää ole, Se on nouseva syvyydestä, mutta joutuva tuhotuksi. Ne maan päällä asuvat, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan maailman perustamisesta asti, hämmästyvät nähdessään pedon, että se on ollut ja mennyt, MUTTA ON JÄLLEEN OLEVA TÄÄLLÄ.

        ymmärrättekö tämän?

      • 1.Tim.2:5
        savonarola kirjoitti:

        Ymmärrän mitä ajattelet tuon tarkoittavan huutava puskatrolli ---> JOTKA TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN OVAT TEHNEET ITSENSÄ AVIOON KELPAAMATTOMAKSI.

        Mutta olet väärässä kun se tarkoittaa että jos on eronnut niin se ei kelpaa enä naimisiin koska Raamattu kieltää sellaisen menemässä naimisiin enää..
        ------------------------------------------------------------------------------
        4. Nämä eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa---->
        On todella niitä jotka elävät niinkuin Paavali eikä ole saastuttanut itsensä naisen kanssa avioliittossa vaan elää yxin ja on saavansa paremman paikan taivassa kun me muut jotka naimisissa ovat..

        No nyt olen vastannut kaikkiin sun laittamat paikkat ja ota nyt kilttisti Jeesusta vastaan niin saat tuhlaajapojan tavoin,,,, kokea miten ihana se on olla Isän lämpimässä sylissä ikuisesti ja mikä RAUHA !!!!! RAUHA joka mene yli sun ymmärryxen....

        "niinkuin Paavali"

        1.Korinttolaiskirje:
        9:1 Enkö minä ole vapaa? Enkö minä ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme? Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?
        9:2 Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille; sillä te olette minun apostolinvirkani sinetti Herrassa.
        9:3 Tämä on minun puolustukseni niitä vastaan, jotka asettuvat minua tutkimaan.
        9:4 Eikö meillä olisi oikeus saada ruokamme ja juomamme?
        9:5 Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?

    • Tödellakin löytyy

      ja nyt vaalien aikana se tulee esille siinäkin, että uskovissa
      on sellaisia, jotka äänestävät homo-Haavistoa--esimerkiksi
      Kyösti Roth kumppaneineen..

    • l-h

      savis---Mutta olet väärässä kun se tarkoittaa että jos on eronnut niin se ei kelpaa enä naimisiin koska Raamattu kieltää sellaisen menemässä naimisiin enää..

      eihan kiella,jos huoruuden takia on ero tullut on vapaa naimaan uudelleen..

      Matt. 19:9 Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

      kuinkas luet savis?

      • No siinä minä olin väärässä kun kirjoitin ajattelin kun sinä mutta en selittänyt sen sitten loppuun .. Sairastan keskittymishäiriö. Ehkä Herra mua parantaa ?? : )

      • savonarola kirjoitti:

        No siinä minä olin väärässä kun kirjoitin ajattelin kun sinä mutta en selittänyt sen sitten loppuun .. Sairastan keskittymishäiriö. Ehkä Herra mua parantaa ?? : )

        Mutta muuta. Tämä keskustelu rönsöilee kovasti. Palaamme puhumaan siitä etteivät kahdella tiellä mutkittelevat Taivaaseen voi päästä .Mitään skitsofreenikkojen seurakunta ei ole olemassa .

    • Savis, savis

      Sinä savonarola olet yksi niistä kahden tien kulkijoista. Tekeydyt uskovaiseksi, vaikka elät kaikkea muuta kuin uskovaisen elämää. Se on selvästi nähty tosielämässä!

    • pedonmerkistä???

      Johanneksen ilmestyksestä

      Luku 13:8

      8. Sitä kumartavat kaikki ne maan päällä asuvat, joiden nimet eivät ole kirjoitetut maailman perustamisesta asti teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

      Luku 17:2,5-8 ja 16

      5. Hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: suuri babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti.

      6. Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeeusken todistajien verestä. Nähdessäni hänet minä hämmästyin suuresti.

      7. Enkeli sanoi minulle: Miksi olet hämmästynyt?
      Minä ilmoitan sinulle tuon naisen ja häntä kantava [PUNAISEN] PEDON SALAISUUDEN, tuon, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.

      8. Peto, jonka näit, on ollut, mutta ei enää ole, Se on nouseva syvyydestä, mutta joutuva tuhotuksi. Ne maan päällä asuvat, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan maailman perustamisesta asti, hämmästyvät nähdessään pedon, että se on ollut ja mennyt, MUTTA ON JÄLLEEN OLEVA TÄÄLLÄ.

      16. Näkemäsi kymmenen sarvea ja PETO vihaavat porttoa, riisuvat sen paljaaksi ja alastomaksi, syövät sen lihan ja polttavat tulessa.

      Luku 13:16-18

      16. Se saa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat panemaan tunnusmerkin oikeaan käteensä tai otsaansa.

      17. ettei kukaan muu voisi ostaa ja myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen luku.

      18. Tassä on viisaus. Jolla on ymmärrystä, laskekoon [punaisen] pedon luvun.
      Se on näet IHMISEN LUKU. Sen luku on 666

      Johanneksen 1 kirjeestä

      Luku 2:18 ja 19

      18. Lapset: Nyt on lopun aika. Kuten olette kuulleet, että ANTIKRISTUS on tulossa, niin onkin nyt monia antikristuksia ILMAANTUNUT.
      Siitä me tiedämme, että nyt on lopun aika.

      19. He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet yhtä kanssamme. Jos he olisivat olleet yhtä kansamme, he olisivat pysyneet yhteydessämme.
      Heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole meihin kuuluvia.

      Jesajasta

      Luku 8:12 ja 15

      12. Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea mitä tämän kansa sanoo salaliitoksi. Älkää pelätkö mitä se pelkää, älkääkä säikähtykö.

      15. Monet heistä kompastuvat, kaatuvat ja ruhjoituvat, monet kiedotaan ja vangitaan.

      Paavalin 2 kirjeestä tessalonikalaisille

      luku 2:11 ja 12

      11. Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet vääryyteen.

      1 Mooseksen kirja

      Luku 1:27

      27. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

      Jesaja

      Luku 59:2 ja 13

      2. mutta teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.

      13. Me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, olemme vetäytyneet seuraamasta Jumalaamme. Me olemme puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet sisimmässämme valheen sanoja ja purkaneet niitä suustamme

      Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

      Luku 3:16 ja 17

      16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli, ja että Jumalan Henki asuu teissä?

      17. jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala turmelee hänet, Jumalan temppeli on näet pyhä, ja sellaisia te olette.

      Luku 6:15-20

      15. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä?
      Kävisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä?
      Enhän toki!

      16. Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy PORTTOON, tulee yhdeksi lihaksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

      17. Mutta joka liittyy Herraan, on samaa Henkeä hänen kanssaan.

      18. Paetkaa haureutta. Kaikki muu ihmisen tekemä synti on ruumiin ulkopuolella, mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumista vastaan.

      19. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on teissä olevan Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen olette saaneet Jumalalalta, ettekä te ole itsenne omat.

      20. Te olette kalliisti ostetut. Tuottakaa siis ruumiissanne Jumalalle kunniaa!

      Luku 7:23 ja 24

      23. Te olette kalliisti ostetu. Älkää olko ihmisten orjia.

      24. Veljet, pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.

      • pedonmerkistä??2

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 4:8-10

        8. Sitten Perkele otti hänet kanssaan hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle KAIKKI MAAILMAN VALTAKUNNAT JA NIIDEN LOISTON

        9. ja sanoi hänelle: Tämän kaiken minä annan sinulle, JOS POLVISTUT MAAHAN JA KUMARRAT MINUA.

        10. Jeesus sanoi hänelle: Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: Herraa, sinun Jumalaasi on kumarrettava ja häntä ainoana palveltava.

        Paavalin kirjeestä filippiläisille

        Luku 3:18 ja 19

        18. kuten olen teille usein sanonut ja nyt aivan itkienkin sanon, monet vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.

        19. Heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

        Johanneksen 1 kirjeestä

        luku 2:15-17

        15. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä on maailmassa. jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä.

        16. Kaikki, mikä on maailmassa, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä vaan maailmasta.

        17. Maailma katoaa himoineen, mutta Jumalan tahdon noudattaja pysyy iäti.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 10:21

        21. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että riivaajien maljasta, ettekä voi olla osallisia sekä herran pöydästä että riivaajien pöydästä.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 6:32

        32. Tätä kaikkea kansat tavoittelevat.
        Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

        Luukkaan evankeliumista

        luku 16:15

        15. Jeesus sanoi heille: Te olette olevinanne ihmisten edessä hurskaita,
        mutta Jumala tuntee teidän sydämenne.
        Mikä ihmisten edessä on korkeaa, se on Jumalan edessä inhottavaa.

        Paavalin 1 kirjeestä Timoteukselle

        Luku 6:8

        8. Kunhan meillä on elatus ja vaatteet tyytykäämme niihin.

        Matteuksen evankeliumista

        luku 19:20-22

        20. Nuorukainen sanoi Jeesukselle: Kaikkia näitä minä olen noudattanut.
        Mitä minulta vielä puuttuu?

        21. Jeesus vastasi: Jos tahdot olla täydellinen, mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa, ja tule ja seuraa minua.

        22. kuullessaan nämä sanat nuorukainen meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

        Luku 16:24-26

        24. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

        25. Sillä joka haluaa pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni löytää sen.

        26. Mitä se näet hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon?
        tai mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

        Luukkaan evankeliumista

        Luku 14:26,27 ja 33

        26. Jos joku tulee minun luokseni eikä ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan, lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästäänkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        27. Joka ei kanna ristiään ja seuraa minua, ei voi olla minun opetuslapseni.

        33. Niin ei teistäkään voi kukaan olla minun opetuslapseni,
        ellei luovu kaikesta, mitä hänellä on.

        Apostolien toista

        Luku 2:44 ja 45

        44. Kaikki uskovat pysyivät keskinäisessä yhteydessä ja pitivät kaikkea yhteisenä.

        45. Myyden maansa ja tavaransa he jakelivat kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.

        Habakukista

        Luku 2:4

        4. Sen kansan [kaldealaisten] sielu on kopea eikä suora.
        Mutta vanhurskas on elävä uskostaan.

      • pedonmerkistä??3
        pedonmerkistä??2 kirjoitti:

        Luku 11:36-38

        36. Monet taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta.

        37. Heitä on kivitetty, sahattu poikki, miekalla surmattu. He joutuivat kuljeksimaan lampaan nahoissa ja vuohennahoissa, puutetta kärsivinä, ahdistettuina, pahoinpideltyinä,

        38. ollen liian hyviä tälle maailmalle. He harhailivat erämaissa, vuorilla, luolissa ja maakuopissa.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 19:11 ja 12

        11. Jeesus sanoi heille: Ei tämä sana sovi kaikkiin, vaan ainoastaan niihin, jolle se on suotu.

        12. Onhan niitä jotka ovat syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset on tehneet avioon kelpaamattomiksi, sekä niitä, JOTKA TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN OVAT TEHNEET ITSENSÄ AVIOON KELPAAMATTOMAKSI.
        Joka voi tämän sovittaa itseensä, sovittakoon.

        2 Mooseksen kirja

        Luku 5:3-5 ja 17

        3. Niin he sanoivat: Hebrealaisten Jumala on kohdannut meidät. Anna siis meidän mennä kolmen päivän matka erämaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän rankaisisi meitä rutolla tai miekalla.

        4. Egyptin kuningas vastasi heile: Miksi te, Mooses ja Aaron, pidätätte kansan työnteosta? Menkää töihinne.

        5. Farao lisäsi: Liian paljon on muutenkin joutoväkeä maassa, ja te tahdotte saattaa heidät kulkemaan työttöminä.

        17. Mutta Farao sanoi: Te olette laiskoja, laiskoja olette. Sen tähden te sanotte: Menkäämme uhraamaan Herralle

        Jesajasta Luku 58:13

        13. Jos sinä pidätät jalkasi rikkomasta sapattia, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhänpäivänäni, vaan pidät sapattia ilonpäivänä, kunnioitat Herran pyhäinpäivää ja pyhität sen, niin ette toimita omia töitäsi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia.

        Kirjeestä Hebrealaisille

        Luku 13:12-14

        12. Siksi myös Jeesus kärsi portin ulkopuolella pyhittääkseen kansan verellään.

        13. Menkäämme siis hänen luokseen "leirin ulkopuolelle" hänen tähtensä pilkkaa kärsien.

        14. eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me etsimme tulevaa.

        Luukkaan Evankeliumista

        luku 14:15-24

        15. Tämän kuullessaan eräs pöytävieraista sanoi: Jeesukselle. Autuas se joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.

        16. Jeesus sanoi hänelle: Eräs mies laittoi suuret illaliset ja kutsui monta.

        17. Illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: Tulkaa, sillä kaikki on valmiina.

        18. he kaikki rupesivat kuitenkin esittämään verukkeita. Eräs sanoi: Olen ostanut pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan.
        Pyydän sinua pidä minut estettynä.

        19. Toinen sanoi: ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan.
        Pyydän sinua, pidä minut estettynä.

        20. Muuan sanoi: Olen juuri mennyt naimisiin, ja siksi en voi tulla.

        21. Palvelija tuli takaisin ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo tänne köyhiä, raajarikkoja, sokeita, rampoja.

        22. Palvelija tuli sanomaan Herra, se on tehty, mitä käskit, ja vielä on tilaa.

        23. Herra sanoi palvelijalle: mene teille ja aitovierille ja vaadi heitä tulemaan sisälle, että taloni täyttyisi.

        24. Minä sanon teille: kukaan niistä miehistä, jotka oli kutsuttu, ei ole maistava minun illallisinia.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 25:1-13

        1. Taivasten valtakunta on silloin oleva kuin kymmenen mosrsiusneitoa, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

        2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtävää

        3. Tyhmät ottivat soihtunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

        4. Ymmärtävät ottivat öljyä astioihin ja soihtuihinsa.

        5. yljän viipyessä heille kaikille tuli uni, ja he nukkuivat.

        6. Yäsydäntä kuului huuto: Ylkä tulee!
        Menkää häntä vastaan.

        7. Silloin kaikki nämä morsiusneidot nousivat ja laittoivat soihtunsa kuntoon.,

        8. Tyhmät sanoivat ymmärtäville: Antakaa meille öljyänne, sillä soihtumme sammuvat.

        9. Ynnärtävät vastasivat: emme voi, se ei riitä meille ja teille,
        menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.

        10. Heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli. ne jotka olivat valmiit,
        menivät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljettiin

        11. Myöhemmin toisetkin morsiusneidot tulivat ja sanoivat Herra, Herra, avaa meille.

        12. Mutta hän vastasi: totisesti minä en tunne teitä.

        13. valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää, ettekä hetkeä.

        jokaisen kannattaa lukea nämä ketjut läpi kotosin kaikkine linkkeineen ja noista joistakin linkeistä löytyy myös minun todistukseni!

        ketä kiinnostaa?

        tässä nämä ketjut

        1.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10357387

        2.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10350577

        3.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10353873

        ymmärrättekö kaiken tämän?

      • pedonmerkistä??4
        pedonmerkistä??3 kirjoitti:

        Luku 12:33

        33. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi.
        Hedelmistään puu tunnetaan.

        Johanneksen ilmestyksestä

        Luku 17:2

        2. Sen kanssa ovat maan kuninkaat harjoittaneet haureutta, ja sen haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet.

        Luku13:11-15

        11. Minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea kuin karitsan sarvet, ja se puhui kuin lohikäärme.

        12. Hän käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maassa asuvat kumartamaan ensimmäistä petoa, jonka kuolin haava parani.

        13. Hän tekee suuria ihmeitä. saaden tulenkin laskeutumaan taivaasta maahan ihmisten nähden.

        14. Hän eksyttää maan päällä asuvia niillä ihmeillä, joita hänen annettiin tehdä pedon nähden, ja hän yllyttää maan päällä asuvia tekemään pedon kuvapatsaan, sen pedon, jossa oli miekanhaava, ja joka oli vironnut eloon.

        15. hänelle annettiin kyky antaa pedon kuvapatsaalle henki, että pedon kuva patsas puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvapatsasta, tapettaisiin.

        Danielista

        Luku 7:8

        8. Tarkatessani sarvia minä näin, miten pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellistä sarvea reväistiin pois sen edestä.
        Sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka puhui herjaten.

        Luku 6:9 ja 10

        9. Kun karitsa avasi viidenne sinetin, minä näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli surmattu Jumalan sanan tähden ja heillä olleen todistuksen tähden.

        10. He huusivat kovalla äänellä: Kuinka kauan on siihen, että sinä, pyhä ja tosi valtias, tuomitset ja rankaiset meidän veremme maan päälle asuville?

        Luku 12:11

        11. He ovat voittaneet hänet Karitsan veren ja todistuksensa sanan tähden eivätkö ole henkeään rakastaneet, vaan ovat olleet alttiit kuolemaan asti.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 1:21

        21. Kun maailma ei Jumalan viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa HULLUUDEN kautta pelastaa ne JOTKA USKOVAT.

        Apostolien teoista

        Luku 7:51-53

        51. Te niskurit, sudämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin.

        52. Onko ollut yhtään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?
        He surmasivat ne, jotka ennustivat sen vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet.

        53. Te saitte enkelin tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 13:13-15

        13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

        14. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.

        15. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten minä parantaisi heitä.

        Luku 23:34

        34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita.
        Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin,

        Matteuksen Evankeliumista

        Luku 24:3-13, 23,24, 26 ja 28

        3. Kun Jeesus istui öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät häneltä: Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja [tämän] maailman[kauden] lopusta?

        4. Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.

        5. Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia.

        6. Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomista sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin täytyy tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsillä.

        7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on nälänhätää ja maanjäristyksiä.

        8. Tämä kaikki on vasta synnystys tuskien alkua.

        9. teitä annetaan vaivaan, teitä tapetaan, ja te juodutte kaikkien kansojen vihaamiksi minun nimeni tähden.

        10. Silloin monet luopuvat uskosta sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaam.

        11. Monia vääriä profeettoja nousee ja he eksyttävät monia.

        12. Laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee.

        13. Mutta joka kestää loppuun asti pelastuu.

        23. Jos silloin joku sanoo teille: Täällä on Kristus, tai tuolla [hän] on, älkää uskoko.

        24. Vääriä Kristuksia ja vääriä profettoja näet nousee. He tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos ,mahdollista, valitutkin.

        26. Jos siis teille sanotaan: Hän on erämaassa, älkää menkö sinne, tai, Hän on sisällä talossa, älkää uskoko.

        28. Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat.

        Ymmärrätekö tämän?

      • pedonmerkistä??5
        pedonmerkistä??4 kirjoitti:

        Luku 13:3-23

        3. Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin. Sinä päivänä

        4. sinä virität tämän pilkkalaulun baabelin kuninkaasta ja sanot: Kuinka on sortajasta tullut loppu, tullut loppu raivosta.

        5. herra on murtanut jumalattomien sauvan, valtiaitten vitsan,

        6. joka raivossa löi kansoja, hakkasi lakkaamatta, vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä.

        7. Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun.

        8. Myös kypressit ja Libanonin setrit pitävät sinusta iloa: Sinun mentyäsi maata kukaan ei nouse meitä hakkaamaan.

        9. Tuonela alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaakseen sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltaan kaikki kansojen kuninkaat.

        10. He kaikki lausuvat ja sanovat sinulle: Sinäkin olet riutunut kuten me, olet tullut kaltaiseksemme.

        11. Alas hautaan on vaipunut sinun komeutesi ja harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat levitettyinä madotm toukat ovat peittonasi.

        12. Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!

        13. Sinä sanoit sydämessäsi: Minä nousen taivaaseen, Jumalan tähtiä ylemmä minä korotan istuimeni ja istun ilmestysvuorelle, kaukaiseen Pohjolaan.

        14. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.

        15. Mutta sinut heitettiin alas hautaan, syvimpään kuiluun.

        16. Jotka sinut näkevät, katsovat pitkään, tarkastelevat sinua: Onko tämä se mies, joka järisytti maata, järkytti valtakuntia,

        17. teki maanpiiriä erämaaksi, hävitti sen kaupunkeja eikä päästänyt vankejaan kotiin?

        18. Kaikki kansojen kuninkaant lepäävät kunniassa, kukin kammiossaan,

        19. mutta sinä olet kaukana haudastasi, poisviskattuna kuin hylkyvesa, olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen, kiviseen kuoppaan suistuneitten alle, olet kuin tallattu raato.

        20. Sinä et saa yhtyä heidän kanssaan haudassa. Sinähän olet hävittänyt maatasi, tappanut kansasi. Pahantekijöiden sukua ei ikinä enää mainita.

        21. Pankaa toimeen hänen lapsilleen verilöyly heidän isiensä pahojen tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omakseen maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla.

        22. Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset. Näin sanoo Herra.

        23. Tuonenkurkien perinnöksi ja vesirämeeksi minä sen teen, lakaisen sen pois hävityksen luudalla, sanoo Herra Sebaot.

        ymmärrättekö tämän?

      • pedonmerkistä
        pedonmerkistä??4 kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 12:33

        33. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi.
        Hedelmistään puu tunnetaan.

        Johanneksen ilmestyksestä

        Luku 17:2

        2. Sen kanssa ovat maan kuninkaat harjoittaneet haureutta, ja sen haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet.

        Luku13:11-15

        11. Minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea kuin karitsan sarvet, ja se puhui kuin lohikäärme.

        12. Hän käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maassa asuvat kumartamaan ensimmäistä petoa, jonka kuolin haava parani.

        13. Hän tekee suuria ihmeitä. saaden tulenkin laskeutumaan taivaasta maahan ihmisten nähden.

        14. Hän eksyttää maan päällä asuvia niillä ihmeillä, joita hänen annettiin tehdä pedon nähden, ja hän yllyttää maan päällä asuvia tekemään pedon kuvapatsaan, sen pedon, jossa oli miekanhaava, ja joka oli vironnut eloon.

        15. hänelle annettiin kyky antaa pedon kuvapatsaalle henki, että pedon kuva patsas puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvapatsasta, tapettaisiin.

        Danielista

        Luku 7:8

        8. Tarkatessani sarvia minä näin, miten pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellistä sarvea reväistiin pois sen edestä.
        Sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka puhui herjaten.

        Luku 6:9 ja 10

        9. Kun karitsa avasi viidenne sinetin, minä näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli surmattu Jumalan sanan tähden ja heillä olleen todistuksen tähden.

        10. He huusivat kovalla äänellä: Kuinka kauan on siihen, että sinä, pyhä ja tosi valtias, tuomitset ja rankaiset meidän veremme maan päälle asuville?

        Luku 12:11

        11. He ovat voittaneet hänet Karitsan veren ja todistuksensa sanan tähden eivätkö ole henkeään rakastaneet, vaan ovat olleet alttiit kuolemaan asti.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 1:21

        21. Kun maailma ei Jumalan viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa HULLUUDEN kautta pelastaa ne JOTKA USKOVAT.

        Apostolien teoista

        Luku 7:51-53

        51. Te niskurit, sudämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin.

        52. Onko ollut yhtään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?
        He surmasivat ne, jotka ennustivat sen vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet.

        53. Te saitte enkelin tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 13:13-15

        13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

        14. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.

        15. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten minä parantaisi heitä.

        Luku 23:34

        34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita.
        Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin,

        Matteuksen Evankeliumista

        Luku 24:3-13, 23,24, 26 ja 28

        3. Kun Jeesus istui öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät häneltä: Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja [tämän] maailman[kauden] lopusta?

        4. Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.

        5. Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia.

        6. Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomista sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin täytyy tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsillä.

        7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on nälänhätää ja maanjäristyksiä.

        8. Tämä kaikki on vasta synnystys tuskien alkua.

        9. teitä annetaan vaivaan, teitä tapetaan, ja te juodutte kaikkien kansojen vihaamiksi minun nimeni tähden.

        10. Silloin monet luopuvat uskosta sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaam.

        11. Monia vääriä profeettoja nousee ja he eksyttävät monia.

        12. Laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee.

        13. Mutta joka kestää loppuun asti pelastuu.

        23. Jos silloin joku sanoo teille: Täällä on Kristus, tai tuolla [hän] on, älkää uskoko.

        24. Vääriä Kristuksia ja vääriä profettoja näet nousee. He tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos ,mahdollista, valitutkin.

        26. Jos siis teille sanotaan: Hän on erämaassa, älkää menkö sinne, tai, Hän on sisällä talossa, älkää uskoko.

        28. Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat.

        Ymmärrätekö tämän?

        muutma kohta unohtu

        Johanneksen evankeliumista

        Luku 8:42-47

        42. Jeesus sanoi heille: Jos Jumala olisi teidän Isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut. Minä en ole tullut itsestäni, vaan hän on minut lähettänyt.

        43. Miksi te ette ymmärrä minun puhettani?
        Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.

        44. Te olette isästä Perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte tyydyttää. hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Puhuessaan valhetta hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja valheen isä

        45. Te ette usko minua, koska minä sanon totuuden.

        46. kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?
        Jos minä puhun totuutta, miksi ette usko minua?

        47. Joka on Jumalasta, kuulee mitä Jumala sanoo. Te ette kuule, koska ette ole Jumalasta

        Johanneksen 1 kirjeestä

        Luku 2:4

        4. Joka sanoo: Minä tunnen Hänet, mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.

        ymmärrätekö tämän?

      • yksi kohta
        pedonmerkistä kirjoitti:

        vielä!

        Luukkaan Evankeliumista

        Luku 18:7,8

        7. Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka yötä päivää huutavat häntä avuksi, ja viivyttäisikö hän heiltä apuaan?

        8. minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee,
        LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA MAAN PÄÄLTÄ?

      • pedonmerkistä??6
        pedonmerkistä??4 kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 12:33

        33. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi.
        Hedelmistään puu tunnetaan.

        Johanneksen ilmestyksestä

        Luku 17:2

        2. Sen kanssa ovat maan kuninkaat harjoittaneet haureutta, ja sen haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet.

        Luku13:11-15

        11. Minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea kuin karitsan sarvet, ja se puhui kuin lohikäärme.

        12. Hän käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maassa asuvat kumartamaan ensimmäistä petoa, jonka kuolin haava parani.

        13. Hän tekee suuria ihmeitä. saaden tulenkin laskeutumaan taivaasta maahan ihmisten nähden.

        14. Hän eksyttää maan päällä asuvia niillä ihmeillä, joita hänen annettiin tehdä pedon nähden, ja hän yllyttää maan päällä asuvia tekemään pedon kuvapatsaan, sen pedon, jossa oli miekanhaava, ja joka oli vironnut eloon.

        15. hänelle annettiin kyky antaa pedon kuvapatsaalle henki, että pedon kuva patsas puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvapatsasta, tapettaisiin.

        Danielista

        Luku 7:8

        8. Tarkatessani sarvia minä näin, miten pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellistä sarvea reväistiin pois sen edestä.
        Sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka puhui herjaten.

        Luku 6:9 ja 10

        9. Kun karitsa avasi viidenne sinetin, minä näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli surmattu Jumalan sanan tähden ja heillä olleen todistuksen tähden.

        10. He huusivat kovalla äänellä: Kuinka kauan on siihen, että sinä, pyhä ja tosi valtias, tuomitset ja rankaiset meidän veremme maan päälle asuville?

        Luku 12:11

        11. He ovat voittaneet hänet Karitsan veren ja todistuksensa sanan tähden eivätkö ole henkeään rakastaneet, vaan ovat olleet alttiit kuolemaan asti.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 1:21

        21. Kun maailma ei Jumalan viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa HULLUUDEN kautta pelastaa ne JOTKA USKOVAT.

        Apostolien teoista

        Luku 7:51-53

        51. Te niskurit, sudämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin.

        52. Onko ollut yhtään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?
        He surmasivat ne, jotka ennustivat sen vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet.

        53. Te saitte enkelin tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 13:13-15

        13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

        14. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.

        15. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten minä parantaisi heitä.

        Luku 23:34

        34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita.
        Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin,

        Matteuksen Evankeliumista

        Luku 24:3-13, 23,24, 26 ja 28

        3. Kun Jeesus istui öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät häneltä: Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja [tämän] maailman[kauden] lopusta?

        4. Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.

        5. Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monia.

        6. Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomista sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin täytyy tapahtua, mutta loppu ei ole vielä käsillä.

        7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on nälänhätää ja maanjäristyksiä.

        8. Tämä kaikki on vasta synnystys tuskien alkua.

        9. teitä annetaan vaivaan, teitä tapetaan, ja te juodutte kaikkien kansojen vihaamiksi minun nimeni tähden.

        10. Silloin monet luopuvat uskosta sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaam.

        11. Monia vääriä profeettoja nousee ja he eksyttävät monia.

        12. Laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee.

        13. Mutta joka kestää loppuun asti pelastuu.

        23. Jos silloin joku sanoo teille: Täällä on Kristus, tai tuolla [hän] on, älkää uskoko.

        24. Vääriä Kristuksia ja vääriä profettoja näet nousee. He tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos ,mahdollista, valitutkin.

        26. Jos siis teille sanotaan: Hän on erämaassa, älkää menkö sinne, tai, Hän on sisällä talossa, älkää uskoko.

        28. Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat.

        Ymmärrätekö tämän?

        Paavalin kirjeetä roomalaisille

        Luku 1:18-32

        18. Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa.

        19. Se, mitä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan, sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

        20. Ovathan hänen näkymätln olemuksensa, hänen ikuinen voimansa ja jumalallisuutensa, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät voi puolustaa itseään.

        21. Vaikka he ovat TUNTENEET Jumalan, he eivät ole häntä Jumalan kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

        22. Keuhuessaan olevansa viisaita he ovat tyhmistyneet

        23. ja MUUTTANEET KATOAMATTOMAN JUMALAN KIRKKAUDEN KATOAVAN IHMISEN SEKÄ LINTUJEN, NELIJALKAISTEN JA MATELEVIEN
        KUVAN KALTAISEKSI.

        24. Sen tähden Jumala on hylännyt heidät sydäntensä saastaisten himojen valtaan, häpäisemään oman ruumiinsa.

        25. VAIHTAEN JUMALAN TOTUUDEN VALHEESEEN HE OVAT KUNNIOITTANEET JA PALVELLEET LUOTUA ENEMMÄN KUIN LUOJAA,
        joka on ylistetty iäti. Aamen.

        26. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojensa valtaan. Heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnottomaan.

        27. Luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolten kanssa miehet ovat samoin kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet riettautta miespuolet miespuolten kanssa, saaden eksymyksestään ansaitsemansa palkan.

        28. Koska heille ei ole kelvannut pitää kiinni Jumalan TUNTEMISESTA, Jumala on jättänyt heidät oman kelvottaman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

        29. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä.

        30. He ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahan keksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

        31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta.

        32. Vaikka HE TUNTEVAT Jumalan vanhurskaan säädöksen, että sellaisia tekevät ovat ansainneet kuoleman, he eivät ainoastaan itse tee niitä, vaan vieläpä osoittavat HYVÄKSYMISTÄÄN, kun MUUT TEKEVÄT samoin.

        Johanneksen ilmestyksestä

        Luku 17:6

        6. Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeeusken todistajien verestä. Nähdessäni hänet minä hämmästyin suuresti.

        Apostolien teoista

        Luku 7:51-53

        51. Te niskurit, sudämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin.

        52. Onko ollut yhtään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?
        He surmasivat ne, jotka ennustivat sen vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet.

        53. Te saitte enkelin tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.

        Luku 23:34

        34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita.
        Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin,

        Luku 24:28

        28. Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat.

        ymmärrätekö tämän?

      • pedonmerkistä???7
        pedonmerkistä??6 kirjoitti:

        luku 24:48-51

        48. Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: Herrani tulo viipyy,

        49. ja rupeaa lyömään toisia palvelijoita sekä syö ja juo juoppojen kanssa.

        50. Sen palvelijan Herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa

        51. ja hakkaa hänet kappaleiksi, määräten hänelle saman osan kuin TEESKENTELIJÖILLE.
        Siellä itketään ja kiristellään hampaita.

        Jesajasta

        luku 55:6,7

        6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää. Huutakaa häntä avuksi, kun hän on läsnä.

        7. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja kääntyköön Herran puoleen, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalan puoleen, sillä hänellä on paljon anteeksi antamusta.

        Johanneksen Ilmestyksestä

        Luku 9:18,20,21

        18. Näistä kolmesta vitsauksesta kuoli kolmannes ihmiskuntaa: tulesta, savusta ja tulikivestä.

        20. Jäljelle jääneet ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin,
        eivät nöyrtyneet parannukseen kättensä teoista,
        että olisivat lakanneet kumartamasta riivajia sekä kultaisia, hopeisia, vaskisia, kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä

        21. He eivät nöyrtyneet parannukseen murhistaan, velhouksistaan, haureudestaan ja varkauksistaan.

        Luku 16:7-11,21

        7.Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.

        8.Neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä kuumuudella.

        9.Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä. hänen jolla on vallassaan nämä vitsaukset.
        He eivät kuitenkaan nöyrtyneet parannukseen, että olisivat antaneet hänelle kunnian

        10.Viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni. He pureskelivat tuskissaan kielensä rikki

        11.Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät nöyrtyneet parannukseen teoistaan.

        21.Suuria rakeita, talentin* painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle.
        Ihmiset pilkkasivat Jumalaa raevitsauksen tähden, sillä se oli tavattoman ankara.

        ymmärrättekö tämän?

      • pedonmerkistä???
        pedonmerkistä???7 kirjoitti:

        ite ihmettelen sitä että uskovat puhuvat niin paljon pedonmerkistä ja antikristuksesta ja näistä keskustellaan enemmän kuin omasta tilasta, vaelluksesta ja parannuksen teosta, kovasti varoitetaan että älä ota pedonmerkkiä ja varo antikristusta, mutta ei valvota tilaansa ja vaellustaan.

        kysymys kaikille

        mitä se hyödyttää uskovaa jos ei ota pedon merkkiä kun elää synnissään?

        mitä se hyödyttää penseää ja eksynyttä uskovaa joka ei ole tehnyt parannusta penseydestään ja eksymyksestään jos ei ota pedonmerkkiä?

        mitä se hyödyttää semmosta uskovaa joka ei ole ees uudestisyntynyt jos ei ota pedonmerkkiä?

        kun ei ole tehnyt parannusta synneistään, penseydestään ja eksymyksestään niin vaikka uskova kieltäytyisikin pedonmerkistä jos ei ole tehnyt parannusta synneistään, pensydestään ja eksymyksestään niin ei se mitään uskovaa hyödytä ja pelasta!

        eikö?

        eikö uskovien pitäisi pedonmerkin ja antikristuksen sijasta pitäisi keskittyä, omaan vaellukseensa, Kristus ja Jumala suhteeseensa eikä siihen että koska pedonmerkki ja antikristus tulee?

        eikö?

        silloin kun uskon asiat on kunnossa ja valvoo itseään ja seuraa ajanmerkkejä niin ei ole mitään hätää!

        eikö?

        Johanneksen Ilmestyksestä

        Luku 9:18,20,21

        18. Näistä kolmesta vitsauksesta kuoli kolmannes ihmiskuntaa: tulesta, savusta ja tulikivestä.

        20. Jäljelle jääneet ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin,
        eivät nöyrtyneet PARANNUKSEEN kättensä teoista,
        että olisivat lakanneet KUMARTAMASTA riivajia sekä kultaisia, hopeisia, vaskisia, kivisiä ja puisia EPÄJUMALANKUVIA, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä

        21. He eivät nöyrtyneet parannukseen murhistaan, velhouksistaan, HAUREUDESTAAN ja varkauksistaan.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 12:2

        2. Tiedättehän, kuinka teitä pakanoina ollessanne vietiin mykkien EPÄJUMALIEN luo, miten vain tahdottiin.

        Paavalin kirjeestä Efesolaiskirje

        Luku 2:1-6

        1. Te olitte kuoleet rikkomulsiinne ja synteihinne,

        2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman ajan mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomissa ihmisissä.

        3. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen vaelsimme turmeltuneen luontomme himoissa, noudattaen tämän luonnon ja sen ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamma VIHAN lapsia niin kuin muutkin.

        4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,

        5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-

        6. yhdessä hänen kanssaan Jumala on herättänyt meidät uhdessä hänen kanssaan asettanut TAIVAALLISIIN Kristuksessa Jeesuksessa,

        Luku 5:3,5-8

        3. Haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-

        5. Tehän tiedätte ja tunnette, ettei kenelläkään haureellisella, saastaisella tai ahneella, joka on EPÄJUMALANPALVELIJA, ole perintö osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.

        6. Älköön kenenkään antako pettää teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;

        7. Älkää siis osallistuko niihin heidän kanssaa.

        8. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina

        ymmärrätekö tämän?

    • MUTTA YMMÄRRÄTKÖ SINÄ ETTÄ JOS EI TU HERÄTYS NIIN KÄY HUONOSTI USEAMMILLE USKOVILLE .
      KAHDEN TIEN MUTKIJOILLE EI TIETÄÄ HYVÄ..

      • ymmärrättekö tämän??

        Jobista

        Luku 33:14,17,18,29 ja 30

        14. Jumala puhuu tavalla tai toisella.
        sitä ei vain huomata.

        17. Kääntääkseen heidät pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,

        18. säästääkseen hänen elämänsä turmiosta ja hänet juoksemasta keihäiden saaliiksi.

        29. Kaikkea tätä Jumala tekee kahdesti ja kolmastikin ihmiselle

        30. Palauttaakseen hänet turmiosta ja antaakseen hänelle elämän valon.

      • ymmärrätekö tämän?
        ymmärrättekö tämän?? kirjoitti:

        Jobista

        Luku 33:14,17,18,29 ja 30

        14. Jumala puhuu tavalla tai toisella.
        sitä ei vain huomata.

        17. Kääntääkseen heidät pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,

        18. säästääkseen hänen elämänsä turmiosta ja hänet juoksemasta keihäiden saaliiksi.

        29. Kaikkea tätä Jumala tekee kahdesti ja kolmastikin ihmiselle

        30. Palauttaakseen hänet turmiosta ja antaakseen hänelle elämän valon.

        Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

        Luku 1:21

        21. Kun maailma ei Jumalan viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa HULLUUDEN kautta pelastaa ne JOTKA USKOVAT.

        Apostolien teoista

        Luku 7:51-53

        51. Te niskurit, sudämeltä ja korvilta ympärileikkaamattomat, aina te vastustatte Pyhää Henkeä, kuten teidän isänne, niin tekin.

        52. Onko ollut yhtään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?
        He surmasivat ne, jotka ennustivat sen vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet.

        53. Te saitte enkelin tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 13:13-15

        13. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

        14. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.

        15. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten minä parantaisi heitä.

        Luku 23:34

        34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita.
        Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin,

    • OIKEIN ! HYVÄ ETTÄ YMMÄRRÄT JA USKOT ETTÄ JUMALAN TAHTOA ON ANTAA TÄLLE SYNTISELLE KANSALLE SYNNINTUNTO JOKA ON SE RAVISTAVA PELASTAVA HERÄTYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      : ) OLE SIUNATTU !!!!!

      • raamatusta

        Paavalin toisesta kirjeestä timoteukselle

        Luku 4:3 ja 4

        3. Tulee aika jolloin he eivät suvaitse tervettä oppia, vaaan omien halujensa mukaan haalivat korvasyyhyynsä opettajia.

        4. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja eksyvät taruihin.

        Jeremiaasta

        8:11 ja 15 / 9:4 ja 23:22,28 ja 29

        8:11,15

        11. Kevyesti he parantavat tyttären, minun kansani, vamman sanoen: Rauha, rauha! vaikka rauhaa ei ole.

        15. Odotetaan rauhaa, mutta hyvää ei tule paranemisen aikaa, mutta tuleekin kauhun aika!

        9:4

        4. Varokaa kukun lähimmäistänne, älkää luottako yhteenkään veljeen.
        Jokainen veli näet pettää viekkaasti ja jokainen lähimmäinen liikkuu panettelijana.

        23:22,28,29 ja 32

        22. Jos he olisivat seisoneet minun neuvotteluissani, he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois pahalta tieltään ja pahoista teoistaan.

        28. Profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa. Mutta jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti.
        Mitä tekevät oljet jyvien seassa?
        Sanoo Herra.

        29. Eikö minun sanani ole kuin tuli, sanoo Herra ja vasara, joka murtaa kallion?

        32. minä käyn niiden kimppuun,jotka ennustavat valeunia, sanoo Herra, kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillaan ja kerskumiselleen, vaikka minä en ole lähettänyt enkä käskenyt, ja vaika HEISTÄ EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ TÄLLE KANSALLE, SANOO HERRA.

        Jesajasta

        Luku 28:7-13

        7.Nämäkin horjuvat viinistä ja hoipertelevat väkijuomasta. Väkijuomasta horjuu pappi ja profeetta. He ovat sekavia viinistä, hoipertelevat väkijuomasta. He horjuvat näyissä, huojuvat tuomioissa.

        8.Kaikki pöydät ovat täynnä oksennusta ja saastaa, ei ole puhdasta paikkaa!

        9.Keitähän tuokin luulee neuvovansa taitoon, keitä saarnalla opettavansa?
        Olemmeko me vasta maidolla vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?

        10.Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!

        11.Vieraalla kielellä, oudoin sanoin hän on puhuva tälle kansalle,

        12.hän, joka on sanonut heille: Tässä on lepo. Antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka. Mutta he eivät tahtoneet kuunnella.

        13.Niimpä Herran sana on oleva heille: Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!
        Kulkiessaan he kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, heidät kiedotaan ja vangitaan.

        Luku 29:9-16

        9.Viipykää ja odottakaa, tuijottakaa itsenne sokeiksi! he ovat juovuksissa, MUTTA EIVÄT VIINISTÄ, he horjuvat, MUTTA EIVÄT VÄKIJUOMASTA.

        10.Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne, profeettanne, ja peittänyt teidän päänne, näkijänne.

        11.Kaikki ilmoitus on teillle kuin lukitun kirjan sanat. Jos se annetaan kirjan taitavalle ja sanotaan: Lue tämä, hän vastaa: En voi, sillä se on lukittu.

        12. Jos kirja annetaan kirjan taitamattomalle ja sanotaan: Lue tämä, hän vastaa: En osaa lukea.

        13.HERRA SANOI: KOSKA TÄMÄ KANSA LÄHESTYY MINUA SUULLAAN JA KUNNIOITTAA MINUA HUULILLAAN, MUTTA PITÄÄ SYDÄMENSÄ MINUSTA KAUKANA, JA KOSKA HEIDÄN JUMALANPELKONSA ON VAIN OPITTUJA IHMISKÄSKYJÄ

        Pietarin 2 kirjeestä

        Luku 2:1-3

        1.[Israelin] kansan keskuudessa oli VÄÄRIÄKIN PROFEETTOJA, KUTEN MYÖS TEIDÄN PARISSANNE ON OLEVA HARHAOPETTAJIA.
        Nämä tuovat salaa EKSYTTÄVIÄ OPPEJA, KIELTÄVÄTPÄ HERRANKIN, joka on heidät LUNASTANUT, tuottaen itselleen pikaisen perikadon.

        2.Monet seuraavat heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä TOTUUDEN TIE TULEE HÄVÄISTYKSI.

        3.Ahneudessaan he VALHEPUHEILLAAN pyrkivät hyötymään teistä. jo ammoisista ajoista jeidän tuomionsa kuitenkin valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

      • kirjeestä
        raamatusta kirjoitti:

        Hebrealaisille

        Luku 4:12

        12. Jumalan sana on elävä ja voimallinen, terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet, ollen sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

      • Jesajasta
        kirjeestä kirjoitti:

        Hebrealaisille

        Luku 4:12

        12. Jumalan sana on elävä ja voimallinen, terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet, ollen sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

        Luku 30:10

        10. He sanovat näkijöille: Älkää nähkö, ja ennustajille: Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita.

        Aamoksesta

        Luku 5:10

        10. He vihaavat sitä, joka portissa puoltaa oikeutta, ja totuuden puhuja on heille kauhistus.

    • raamatunlause kotelo

      onko se hurskaanpi joka saa pidemmän kopsauksen raamatusta laitettua ja vallan viimeiseksi?

      • ETKÖ RAKASTAA JUMALAN SANA ??? VIELÄ PIDEMPI TULIS OLLA JUMALAN SANA TÄÄLLÄ JA SUN JA MUIDEN PASKAPUHEET LYHYEMPIÄ..........

        1. Kor. 6:16

        Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".

        Ef. 4:8

        Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille".

        Hepr. 4:7

        niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".

        Ps 106
        14 Heissä syttyi himo erämaassa, ja he kiusasivat Jumalaa autiossa maassa.
        15 Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.
        16 Ja heissä syttyi leirissä kateus Moosesta vastaan ja Aaronia, Herran pyhää, vastaan.
        17 Mutta maa aukeni ja nieli Daatanin ja peitti Abiramin joukkion.
        18 Ja heidän joukkiossaan syttyi tuli, liekki poltti jumalattomat.
        19 He tekivät vasikan Hoorebin juurella ja kumarsivat valettua kuvaa;
        20 he vaihtoivat Kunniansa ruohoa syövän härän kuvaan.
        21 He unhottivat Jumalan, pelastajansa, joka oli tehnyt Egyptissä suuria tekoja,
        22 ihmeitä Haamin maassa, peljättäviä tekoja Kaislameren rannalla.
        23 Silloin hän aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, seisoi suojana hänen edessään ja käänsi pois hänen vihansa tuhoa tuottamasta.
        24 He pitivät halpana ihanan maan eivätkä uskoneet hänen sanaansa.
        25 He napisivat teltoissansa eivätkä kuulleet Herran ääntä.
        26 Silloin hän nosti kätensä heitä vastaan kaataakseen heidät erämaassa,
        27 kaataakseen heidän jälkeläisensä pakanain seassa ja hajottaakseen heidät pakanamaihin.
        28 He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleitten jumalien uhreja.
        29 He vihoittivat hänet teoillansa, ja niin vitsaus alkoi riehua heidän keskuudessaan.
        30 Mutta Piinehas astui esiin ja pani tuomion toimeen, ja vitsaus taukosi.
        31 Ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, polvesta polveen, iankaikkisesti.
        32 He vihoittivat hänet Meriban vetten luona, ja Mooseksen kävi pahoin heidän tähtensä.
        33 Sillä he niskoittelivat Jumalan Henkeä vastaan, ja hän puhui huulillaan ajattelemattomasti.

    • raamattua olla huva

      Aam. 5:23

      Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa.

      • Aivan !! Tyhjä maratonylistys joka pauhaa yötä päivä on kauhistus Jumalalle !!!

    • raamatusta

      Paavalin 2 kirjeestä tessalonikalaisille

      Luku 2:7

      7. Laittomuus on jo salakavalasti vaikuttamassa, kunnes sen keskuudesta tulee poistetuksi estäjä.

      Paavalin kirjeestä roomalaisille

      Luku 9:6-8 ja 24-26

      6. Jumalan sana ei kuitenkaan ole mennyt mitättömäksi.
      Eiväthän kaikki israelilaiset kuulu [Jumalan] israeliin.

      7. Eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin jälkeläisiä.
      Onhan sanottu: vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.

      8. Se on: eivät ne, jotka ovat luonnollisia lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset luetaan jälkeläisiksi.

      24. Sellaisiksi hän on kutsunut meidätkin, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös muista kansoista.

      25. Sanoohan hän Hoosean kirjassa: Minä olen kutsuva kansakseni sen joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.

      26. Ja siinä paikassa, missä heille on sanottu: Te ette ole minun kansaani heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi.

      Luku 10:12

      12. Tässä ei ole eroa juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

      Luku2:28 ja 29

      28. Eihän oikea juutalainen ole se, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä oikea ympärileikkaus ole vain ulkonaisesti ruumiissa tapahtuva.

      29. Oikea JUUTALAINEN on se, joka on SISÄLLISESTI juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus HENGESSÄ eikä pelkkä ulkonainen toimitus. Hän saa kiitoksensa Jumalalta eikä ihmisiltä.

      Paavalin kirjeestä Filippiläisille

      Luku 3:2 ja 3

      2. Kavahtakaa noita koiria, varokaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalle leikattuja.

      3. OIKEITA YMPÄRILEIKATTUJA olemme näet me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa, kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota itseemme ihmisinä.

      ymmärrättekö tämän?

      • tähän voisi lisätä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34481
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22064
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11155
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      84
      7591
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6675
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      54
      5073
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4107
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      46
      1756
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      35
      1693
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe