luottamisesta

Ei tuohon ole oikeaa vastausta. Ylipäätään "sallisin" miehen historiassa yhden pettämisen, ja sen, että on ottanut opiksi. Mutta se, että on toistanut, toistanut ja toistanut pettämistä kuulostaa kyllä hieman pahalta. Mutta kai se pahinkin pettäjä voi muuttua. Vai voiko?

Pahimmat pettäjät ovat niitä kiltti perheenisä-tyyppejä.

Jos haluaa olla varma(ja mistään ei voi olla varma), että mies ei ole pettäjä, niin silloin ei kannata ottaa pettäjää kumppaniksi. Vähän sama alkoholin kanssa; nyt raitis alkoholisti voi sortua. Tai olla sortumatta....

Luota jos tuntuu siltä, ei ole sinun vikasi, jos luottamustasi joku niljake käyttää väärin. Ei ole väärin nähdä toisessa ihmisessä hyvää ja kaunista ja uskoa hänen oppineen ja kasvaneen. Jos toinen ei osaa arvostaa sitä, se on toisen menetys.

Tai ole luottamatta ja kuuntele sitä ääntä, joka sai sinut jo kirjoittamaan tänne palstalle...

Ei sitä naamasta nää et pettääkö. Ja ihan varmaan lupaa sulle ettei petä niin kuin on luvannut niille muillekkin naisille ettei petä. Siltin ajattelee munallaan ja jos saa tilaisuuden niin taatusti pettää. En alkais olemaan sellasen kanssa.

Minä olin luottavainen, ihan älyttömyyksiin asti. Petetyksi siinä tulin, yli kymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Mutta yhtään en kadu sitä, että luotin toiseen ihmiseen. Enkä siltikään, kaiken kokeneena, vieläkään ymmärrä pettämistä. Kai minä olen joku jäänne jostain, jonka mielestä toisen satuttaminen ja oman edun asettaminen kaiken etusijalle ei ole kivaa.

Pystyn yhä luottamaan ihmisiin, mutta kyllä se koville otti. Jos ap pystyt jotenkin välttämään petetyksi tulemista, niin vältä.

"Kai minä olen joku jäänne jostain, jonka mielestä toisen satuttaminen ja oman edun asettaminen kaiken etusijalle ei ole kivaa."

Joo, mutta se oma etu saattaa olla niin mielettömän iso. Sen itseltään kieltäminen saattaa tuntua siltä, kuin jättäisi lottovoiton noutamatta.

Itse en ole koskaan pettämistä harkinnutkaan, mutta tämä kaidan tien elämä ei ole kyllä mistään kotoisin.