"kaikki eroaa, niin mekin kohta"

SaaGa

Miesystäväni jätti minut hiljattain, ei kuulema "tykkää tarpeeksi". Tuli täysin puun takaa, valtava järkytys. Järkytys siitä huolimatta, että lyhyeksi jääneen suhteen alusta asti (yhdessä n.4kk:tta)hän puhui paljon siitä että ei ole olemassa onnellista parisuhdetta, kaikki pettää, ero tulee aina jossain kohtaa. ei myöskään voinut kuvitella ottavansa kenenkään kanssa esim. yhteistä lainaa koska "ero tulee kuitenkin". meillä oli todella mukavaa yhdessä, mielestäni synkkasi tosi hyvin ja intohimoa oli. mutta sitten, pläts, ei kiinnosta enää. "muitakin olen jättänyt kun ahdistanut samalla tavalla".eipä siinä, ei tykkää niin ei tykkää, hyväksyn sen(!), mutta miksi seurani tuntuu edelleen kiinnostavan ja haluaa minut elämässään pitää ja soittelee/tekstailee. jatkan tässä nyt elämääni yksin mutta kyllä ihmetyttää herran touhu! huippu tyyppi muuten, harmittaa etten ollut "se oikea"..mutta kuka on tommosilla ajatuksilla?!

9

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei voi vaan ymmärtää

      aivan samalla tavalla kävi eksäni kohdalla! olisin niin voinut kirjoittaa tekstisi.. parasta juuri tuo, että "minulle käy aina näin suhteessa, jokaisen kohdalla joutunut käymään tämän saman keskustelun, et oo ainut jolle oon näin tehnyt!" voi elämä...

    • Aikuisen ajatuksia:

      "... harmittaa etten ollut "se oikea"..mutta kuka on tommosilla ajatuksilla?!"
      Tuon voisit totta vieköön kysyä suoraan siltä pojalta, seuraavan kerran kun hän sinulle soittaa ja JOS vielä vastaat hänelle.

      Kertoo ihmisestä aika paljon, jos hän jo seurustelun alussa hokee kaikkea negatiivista joka liittyy toisen ihmisen kanssa elämiseen. Ei tasapainoinen ja itseensä luottava ihminen asennoidu seurusteluun tuolla tavalla negatiivisesti.

      Se poika pelkää kuollakseen tulla hyljätyksi, joten hän ahdistuu omista ajatuksistaan ja jättää kumppaninsa raukkamaisesti ennen kuin kumppani (mahdollisesti!) jättää hänet. Koska hän ajattelee noin naivisti, että KAIKKI pettävät ja jättävät, hän tietysti pakenee itse paikalta aina etuajassa.
      Se on avuttoman raukan käytöstä, jonka itsetunto notkuu ja pahasti.

      Etukäteen negatiivisten asioiden vatvominen ja eron jatkuva pelkääminen kielii myös itsearvostuksen puutteesta. Mä en riitä enkä oo tarpeeks hyvä joten mut saatetaan jättää koska vaan. Niin ajatteleva, epävarma ihminen ei ole kypsä sitoutumaan rakkaussuhteeseen. Hän ei uskalla rakastaa täysillä ja antautua tunteen vietäväksi, vaan järkeilee suhteen nurin jo ennen kuin se kunnolla alkaakaan.

      No, onko se sinusta ok, että kun seurustelukumppania alkaa pelottaa, hän luikkii mäkeen ja huhuilee sitten turvallisen matkan päästä sinulle "ystävänä vaan" aina silloin kun hänelle itselleen sopii? Haluatko sinä olla vielä ystävä sille ihmiselle, joka petti sinun luottamuksesi ja tunteesi?
      Sellaista tekoa EI ole pakko antaa anteeksi tuosta noin vaan.
      Etkä sinä todellakaan ole syypää siihen, että se poika on tuollainen raukka.

      Ehkä hänkin tajuaisi vihdoin vastuunsa, kun joutuisi vastakkain tytön kanssa, joka ei suostukaan leikkimään hänen pelkojensa mukaan: ensin tyttäystävänä ja sitten "vain kaverina"...

      Toisen ihmisen pelkoja ei voi poistaa ulkoakäsin. Jokaisen on ymmärrettävä ja sitten käsiteltävä omat pelkonsa itse. Toiset ihmiset voivat vain osoittaa omat sietorajansa ja siten kyseenalaistaa pelkäävän ihmisen asenteen ja käytöksen heitä kohtaan.

      • alkup

        niin totta mitä kirjoitat!! tämä "poika" sattuu olemaan jo reilusti yli 30 joten vielä vaikeampi käsittää. pahalta se vaan tuntuu ettei tykätä, itsellä kun ei ole ensimmäinen kerta kuulla tuo ja tiedän kuitenkin olevani hyvä tyyppi ja kiinnostava 35 vuotias nainen! :)


      • rakkautta on onhan

        "Niin ajatteleva, epävarma ihminen ei ole kypsä sitoutumaan rakkaussuhteeseen. Hän ei uskalla rakastaa täysillä ja antautua tunteen vietäväksi, vaan järkeilee suhteen nurin jo ennen kuin se kunnolla alkaakaan."

        Olen eri mieltä tuosta,että pitäisi olla jotenkin erityisen kypsä rakkaussuhteeseen. Myös suhteessa voi kypsyä rakastamaan toista. On paljon pahasti särkyneitä ihmisiä, jotka toisen ihmisen rakkaus parantaa. Kun eheytyminen on tarpeeksi pitkällä, se särkynytkin osaa antaa rakkautta ja heittäytyä siihen. Ilman keskeneräisten rakkausyrityksiä maailma olisi tosi yksinäisten paikka. Onnea kaikille keskeneräisille ja rakkaudessa pettyneille.


    • yadinalia

      I feel you! Exäni kanssa puhuttiin joskus avioliitosta ja luottamuksesta yleisesti. Hänen mukaansa naimisiin mennessä tulee jo valmistautua eroon, koska puolet liitoista päättyvät. Lisäksi mies ilmoitti, ettei koskaan tule luottamaan muihin kuin itseensä. Siinä suu auki istuin pystymättä sanomaan mitään. No hupsis, sitten pettikin ja jäi kiinni. Rukoili anteeksiantoa ja typeränä annoinkin. Ilmoitin miehelle, että suhteen eteen pitää molempien tehdä töitä. Voi kuinka sitten ahdistinkin miestä noilla vaatimuksilla eikä enää halunnut olla kanssani, koska olin nalkuttaja(?). Ei pystynyt tekemään omien sanojensa mukaan minua onnelliseksi. Jassoo, olisi vaikka aluksi lopettanut pessimistipuheensa. Ja minä olin pilvilinnassa asuva prinsessa.hmm.
      Harmittaa ero ihan hirveästi, koska ihana mies pilaa itseään. Luulin vain pystyväni ratkomaan hänen ongelmiaan. Fail..

      • alkuperäinen taas

        Kiitos kun kirjoitit, saa hetkeksi hymyn huulille tämän ahdistuksen keskellä. joku varmaan miettii miten voin olla näin "hajalla" kun suhde lyhyt kuitenkin, mutta harmittaa kun PITKÄSTÄ AIKAA annoin tunteille vallan ja luotin ni näin kävi.. :( tämä hra ahdistunut oli ihana romantikko ja huomioi minut hyvin, osasi piristää mieltä kun työt väsytti tms. sitten toteamus "jo pari viikkoa tuntunut siltä että tämä loppuu. en tykkää, ei ole yhteistä tulevaisuutta, eri kiinnostuksen kohteet,ei rakastumisen tunnetta"... miten voi parissa viikossa lopettaa tykkäämästä, en tajua! enkä minäkään mitenkään rakastunut vielä ollut!!! voi kristus..


      • yadinalia
        alkuperäinen taas kirjoitti:

        Kiitos kun kirjoitit, saa hetkeksi hymyn huulille tämän ahdistuksen keskellä. joku varmaan miettii miten voin olla näin "hajalla" kun suhde lyhyt kuitenkin, mutta harmittaa kun PITKÄSTÄ AIKAA annoin tunteille vallan ja luotin ni näin kävi.. :( tämä hra ahdistunut oli ihana romantikko ja huomioi minut hyvin, osasi piristää mieltä kun työt väsytti tms. sitten toteamus "jo pari viikkoa tuntunut siltä että tämä loppuu. en tykkää, ei ole yhteistä tulevaisuutta, eri kiinnostuksen kohteet,ei rakastumisen tunnetta"... miten voi parissa viikossa lopettaa tykkäämästä, en tajua! enkä minäkään mitenkään rakastunut vielä ollut!!! voi kristus..

        En vaan ymmärrä tota ahdistusta. Mistä ja miksi se yhtäkkiä kumpuaa? Minunkin exäni niin psljon halusi olla kanssani, mutta kuitenkin ahdistui kummallisista asioista. Loppujen lopuksi kurjinta on, että mies syyttää siis minua kaikista suhteen ongelmista. Olen itsekin pikku hiljaa alkanut syyttämään itseäni ja kurja mieli kyllä. Tekisi myös mieli ottaa exään yhteyttä ikävän kourissa, mutta yritän pysyä kovana.

        Paljon tsemppiä sinulle. Vaikka suhde olisi ollut kuinka lyhyt, on sinulla oikeus surra sitä niin kauan kuin vain tarvitsee. Jossain vaiheessa mies alkaa varmasti ruikuttamaa perääsi, jolloin sinun kannattaa näyttää hänelle olevasi kypsymättömän miehen yläpuolella. :)


      • yadinalia
        alkuperäinen taas kirjoitti:

        Kiitos kun kirjoitit, saa hetkeksi hymyn huulille tämän ahdistuksen keskellä. joku varmaan miettii miten voin olla näin "hajalla" kun suhde lyhyt kuitenkin, mutta harmittaa kun PITKÄSTÄ AIKAA annoin tunteille vallan ja luotin ni näin kävi.. :( tämä hra ahdistunut oli ihana romantikko ja huomioi minut hyvin, osasi piristää mieltä kun työt väsytti tms. sitten toteamus "jo pari viikkoa tuntunut siltä että tämä loppuu. en tykkää, ei ole yhteistä tulevaisuutta, eri kiinnostuksen kohteet,ei rakastumisen tunnetta"... miten voi parissa viikossa lopettaa tykkäämästä, en tajua! enkä minäkään mitenkään rakastunut vielä ollut!!! voi kristus..

        Piti lisätä vielä, et itseäni loukkasi hirveesti muihin vertailu. "Kuule, oon eronnut samasta syystä muiden kanssa" , "kaikki valittavat samasta asiasta". Loukkasi tosi paljon olla kuin kaikki muutkin...


    • Been there

      Mä taas toistan itseäni, mut olette todennäköisesti törmänneet aika selkeään narsistiin, vieläpä aika rehelliseen sellaiseen.

      Narsistit tosiaan ovat aika hurmaavia ihmisiä, heissä on yksi pieni ansa.
      He eivät kykene oikeasti rakastamaan ketään, vaan ovat aika hyviä sellaisen esittämisessä. He ovat kuin pohjattomia kaivoja, jotka eivät koskaan tule täyteen.
      He eivät rakasta teitä, vaikka kuinka paljon rakastaisitte heitä.

      Näillä vekkuleilla tosiaan kumppanit yleensä vaihtuu aika tiuhaan ja millon mistäkin syystä, koskaan vika ei ole heissä:)
      Todennäköisesti he tulevat jatkamaan samaa menoa elämänsä loppuun saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe