Nitrofur C

pissijä

Kaksi lääkäriä on vastannut kysymykseeni, saako Nitrofur-kuurin (pissitulehdus) aikana juoda aloholia kevyesti, esimerkiksi siideriä tai viiniä, että saa toki. Huomasin kuitenkin netistä mm. Lääkelaitoksen sivuilta, että Nitrofur ja alkoholi voivat aiheuttaa antabusreaktion!

Kumpaa uskon?

Lisäksi pelkään Nitrofurin haittavaikutuksia, sillä tuoteselosteessa mainitaan mm. vaarallinen keuhkoreaktio. Uskaltaako lääkettä syödä nyt kuurin jälkeen estolääkkeeksi, kuten lääkäri suositteli? Onko kellään kokemusta?

22

41534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastauksia

      Eli tervettä järkeä kannattaa näissäkin asioissa käyttää. Itse olen syönyt monia antibioottikuureja virtsatietulehduksiin, mutta Nitrofurille olin tosin allerginen.

      Mikäli lääkärit ovat sanoneet, että alkoholia voi kohtuullisesti nauttia kuurin aikana, se pitää silloin paikkansa. Eli yhdestä keskiolutpullosta tai viinilasillisesta ei ole välttämättä haitaksi, mutta suuret määrät voivat aiheuttaa vakaviakin oireita.

      Yleensäkään lääkkeet ja alkoholi eiv't ole hyvä yhdistelmä. Kun elimistössä on bakteeritulehdus ja sitä kuormitetaan antibiooteilla, ei kannata alkoholilla kuormaa lisätä.

      Itselläni on usein tulehduksien aikaan veto muutenkin pois ja lääkkeet voivat aiheuttaa muutenkin väsymystä ja pahoinvointia, vaikka ei allreginen olisikaan.

      Ja kannattaa pohtia, pystyisikö olemaan ilman alkoholia kuurin ajan, se ei kuitenkaan ole kovin pitklä aika ja aika halpa hinta omasta terveydestä, vai mitä?

      Kannattaa myös muistaa juoda paljon vettä Nitrofur kuurin aikana. Se huuhtoo bakteereja ja kiteitä pois virtsasta. Nitrofur määrätään yleensä bakteerikannan mukaan ja silloin, jos virtsassa on kiteitä.

      Toivottavasti oli apua, hyviä vointeja Sinulle!

      • pissijä

        Kiitos vastauksista!

        Täsä vaan menee koko kesäloma ilman ainuttakaan saunaolutta tai siideriä, saatikka viini-illoista ystävien kanssa. Ensimmäien kuurin aloitin 9. kesäkuuta ja sen jälkeen olen syönyt pari muuta kuuria.

        Tänään tulivat labratulokset ja todettiin, että Nitrofur C ei tehoakaan tähän enterobakteeriin, mikä nyt on päällä, joten jouden 6 päivän popsimisen jälkeen lopettamaan väärän antibiootin ja saan iltapäivällä taas uuden kuurin. Että se siitä lyhyestä ajasta... ;)


      • uimarityttö
        pissijä kirjoitti:

        Kiitos vastauksista!

        Täsä vaan menee koko kesäloma ilman ainuttakaan saunaolutta tai siideriä, saatikka viini-illoista ystävien kanssa. Ensimmäien kuurin aloitin 9. kesäkuuta ja sen jälkeen olen syönyt pari muuta kuuria.

        Tänään tulivat labratulokset ja todettiin, että Nitrofur C ei tehoakaan tähän enterobakteeriin, mikä nyt on päällä, joten jouden 6 päivän popsimisen jälkeen lopettamaan väärän antibiootin ja saan iltapäivällä taas uuden kuurin. Että se siitä lyhyestä ajasta... ;)

        ...tosiaan voi saada tuon keuhkoreaktion ko. lääkkeestä, ja itselleni kävi juuri näin! :(((

        Eli kuurin loputtua nousi 40 asteen kuume, keuhkoihin sattui ja tuli vielä paha ihottuma allergisena reaktiona. Söin kuurin juuri, ja odotan nyt keuhkokuvien tuloksia... Eli en kyllä suosittele ko. lääkettä! minulla oli 5 pv kuuri akuuttiin pissatulehdukseen. Mutta onneksi tällainen reaktio on harvinainen...joten toivottavasti ei osu sinun kohdalle. Mukavaa kesää!


      • kandipaatti
        pissijä kirjoitti:

        Kiitos vastauksista!

        Täsä vaan menee koko kesäloma ilman ainuttakaan saunaolutta tai siideriä, saatikka viini-illoista ystävien kanssa. Ensimmäien kuurin aloitin 9. kesäkuuta ja sen jälkeen olen syönyt pari muuta kuuria.

        Tänään tulivat labratulokset ja todettiin, että Nitrofur C ei tehoakaan tähän enterobakteeriin, mikä nyt on päällä, joten jouden 6 päivän popsimisen jälkeen lopettamaan väärän antibiootin ja saan iltapäivällä taas uuden kuurin. Että se siitä lyhyestä ajasta... ;)

        Voi sinua raukkaa! Kyllä on suomalaisella tärkeämpi viinan vetäminen kuin taudin parantaminen.


      • Anonyymi

        No olipa ohje. Alkoholia EI pidä nauttia lääkityksen aikana, ei todellakaan . Oma syy, jos ei silloin touvu taivtulee lääke reaktioita .


    • farkku

      jokin aika sitten poistettiin pakkausselosteesta maininta antabusreaktion vaarasta, koska se oli vanhentunutta tietoa. Jos lääke reagoi alkoholin kanssa, se pitää AINA mainita pakkausselosteessa.

      Olet ehkä löytänyt lääkelaitoksen sivuilta jonkin vanhan tiedotteen. Antabus-teksti hävivi pakkausselosteesta ehkä vuosi sitten. Tai jotain. Mutta siis, kyllä voi lasin viiniä ottaa kuurin aikana.

      • Nitrofur-C+alkoholi

        Soitin yliopiston apteekin palvelunumeroon (Yliopiston apteekki, Tampere) kysyäkseni Nitrofur-C:n ja alkoholin yhteisvaikutuksesta. Nitrofurantoiinilla ei ole vaikutusta alkoholin kanssa. Ainoa huomioonotettava asia farmaseutin mukaan oli se, että runsas alkoholin nauttiminen kuurin aikana saattaa heikentää antibiootin vaikutusta (samoin kuin muidenkin antibioottien kanssa).


      • Anonyymi
        Nitrofur-C+alkoholi kirjoitti:

        Soitin yliopiston apteekin palvelunumeroon (Yliopiston apteekki, Tampere) kysyäkseni Nitrofur-C:n ja alkoholin yhteisvaikutuksesta. Nitrofurantoiinilla ei ole vaikutusta alkoholin kanssa. Ainoa huomioonotettava asia farmaseutin mukaan oli se, että runsas alkoholin nauttiminen kuurin aikana saattaa heikentää antibiootin vaikutusta (samoin kuin muidenkin antibioottien kanssa).

        Osta antibiootti Nitrofurantoiinia netistä - https://htm109.com/track.php?c=cmlkPTgzMzI2MiZhaWQ9MjQ1ODMyNTI Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti.


    • Jokuvaa.

      Aattelin sellasta et jos on täta nitrofur nii tapahtuuko jotai jos juo vaikka sixin olutta? onko se liikaa?

    • julia3669

      Ei missä vaiheessa Nitrofur C ko estolääke. Englannin kielisilla sivulla on ilmoitettu, että keuhkofibroosi ja maksakirrosi voi tulla. Minun yhdellä potilaalla on tullut maksakirrosi kun hän on käyttänyt Nitrofur C 75mg x1 noin 1 vuosi.
      Olen lääkäri.

    • Ihmetteliä

      Kertokaapa suoraan nitrofur-c lääkkeestä? mulle määrättiin se virtsarakontulehdukseen joita nyt on ollu jo vuodessa 4 kertaa ja aikasemmin en tätä lääkettä oo syöny. Sain nyt tämän viiden päivän kuurin ja tämän aikana ei vissiin uskalla alkoholia juoda vai mitä mieltä ootte? Vähän on etovaa oloa ollu aina pari tuntia lääkkeen oton jälkeen ja nyt on kolmas päivä menossa.

      Kertokaa mielipiteitä kiitos :)

      • ei hätää

        Itsellä oli kuuri päällä Juhannuksena. Ei mitään yhteisvaikutusta alkoholin kanssa. Tautikin parani 3 päivässä.


    • fgjgfdyktxk

      itselläni on 5 päivän kuuri ja nyt on jo kolmas päivä menossa...vieläkin on kipuja munuaisten kohdalla (ala selässä) enkä tiedä miten päin olisi... oksettava olo joka toki lukikin pakkaus selosteessa....hieman kirvelyä vieläkin kun menee pissalle! (ei pahasti) tarkoitukseni on soittaa aamulla lääkäriin ja sanoa asiasta! ja olen elämäni aikana syönyt monen monituista antibiootti kuuria ja jo ensimmäinen aina vaikuttanut...nyt ei! toki tämä on yksilöllistä. itse en tykkää!

    • Äippä3

      Eilen itkin kivusta ja tuskaista olosta Virtsarakon tulehduksessa. Illalla otin ensimmäisen pillerin Nitrofur-C ja nyt aamulla kaikki kipu ja tuskaisuus poissa. Pissa testata toki vielä hieman tuntui mutta se räjähdyttävä pakotti ja kirvelyä oli pois. 5 pv kuuri, mutta lupaavaa kun jo yhdellä pillerilla tällainen vaikutus. Olen vakuuttunut siis lääkkeestä ja aion Juhannuksena nauttia pari siideriä ja lasilliset viintä.

    • N49v

      Mulla on uusiutunut tulehdus, johon sain 3 pv:n kuurin Nitrofur-C lääkettä (viljely:E-coli pot 10). Pitää kuulemma syödä ja juoda samalla ettei tule lääke ulos.
      Lääke on tosi isokokoinen, halkaisin keskeltä ja otin 2xpuolikkaan 2 krt / pv kolmen pvän ajan. Vaikutti tosi hitaasti, vielä 2 pv:n jälkeen oli oireita ja 3. pv:n aamuna tuntuu et elämä voittaa. Ruokahalua ei ole ollut 2 päivään ja suun ympärille tuli ihottumaan 2 pv:ksi, hävisi Bepanthenilla... saas nähdä paranenko nyt hetkeksi edes. Ei vaikuta kovin hyvältä lääkkeeltä, toivoisin laadukkaampaa lääkettä.

    • Ei.sovi.kaikille

      MINULLE EI SOVI NITROFUR C. TULEE KUUME JA PAHA OLO.
      SORMENPÄÄT MENI TUNNOTTOMAKSI. CIPROFLOXACIN ON SOPINUT. ALKOHOLIA VOI OTTAA JONKUN VERRAN JOS MUISTAA MYÖS LÄÄKKEEN.

    • Anonyymi

      Mielisairaaloissa pakkolääkitään ihmisiä uskonnon nimissä. Yksi pakkolääkinnän tarkoitus on juurruttaa neuroleptien avulla uskontoa ihmisiin. Ateistille, joka on joutunut mielisairaalaan juurrutettaan uskontoa päähän puhutteluissa ja terapiatapaamisissa. Pakkolääkintä syövyttää aivoja omaksumaan uskonnon.

      Näin minulle kertoi eräs entinen eläkkeelle jäänyt Kupittaan mielisairaalan mielenterveyshoitaja ennen kuolemaansa. Hän ei osannut kertoa oliko kyseessä osaston ylilääkärin yksityisprojekti vaiko joku ylemmältä taholta määrätty käytäntö mutta hän vannoi todeksi asian-

      • Anonyymi

        Nitrofur-C on suunnilleen pelastanut elämäni. Se ei sovi kaikille niinkuin ei mikään lääke, mutta minulla se on ainoa joka pitää pissatulehdukset poissa.


    • Anonyymi

      minulle määrättiin nitrofur-C estolääkkeenä muutamaksi kuukaudeksi ja tässä pohdiskelen että voinko alkoholia juoda

    • Anonyymi

      Minulle on terveys alkoholia tärkeämpi - onneksi.
      En ole ikinä ottanut alkoholia antibioottikuurin aikana .

    • Anonyymi

      No ei tietenkään minkään sntibiotiin aikana tule ryypislellä alkoholipitoisia juomia.
      Eikä ne ole suotavia koskaan kellekään.
      Järki hoi !

    • Anonyymi

      Nitrofur C käytin sitä pissatulehduksen estoon ja sairastuin pahaan keuhkokuumeeseen 10pv sairaalareissulla. En tule ikinä käyttämään kyseistä lääkettä ja ihmettelen miten se on yleensä apteekissa lääkehän on saanut Jo80 luvulla haittavaikutus ilmoituksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe