Perhe ja hengellinen väkivalta

Lapsuudesta ja nuoruudesta on tavallaan. Ehkä voisi omalla kohdallani puhua hiukan enemmän "rakenteellisesta haitallisuudesta" kuin tarkoituksellisesta väkivallasta. Tarkoitan rakenteellisella haitallisuudella sitä että jos vanhemmat pelkäävät tosissaan tekevänsä syntiä ja joutuvansa helvettiin niin se välittyy myös lapseen vaikkei sillä suoraan peloteltaisi...

Isäni, joka oli "isompi paha" tältä kannalta, on jo kuollut ja viimeisinä vuosinaan hänenkin aiemmin aika tiukka uskonelämänsä muuttui paljon inhimillisemmäksi, ja meistä tulikin paljon läheisemmät.

Räikeimmiltä hengellisen väkivallan muodoilta koen itse välttyneeni, siitä huolimatta että mm. ed. mainituista syistä nuoruuteni meni ihan pipariksi, en käsittänyt mitä järkeä on mm. käydä koulua tai perustaa perhe kun kerran tulipätsiin kuitenkin joutuu ikuisuudeksi kuoleman jälkeen. Vähän kärjistetysti sanottuna tavoiteeni oli vain tehdä paljon kaikkea älytöntä, kun ei se tuomio siitä sitten enää pahemmaksi voinut muuttua niin samaan hintaan sai oltua joko järkevä tai vähemmän järkevä...

Näin helluntailaisilla:

Tällä vuosituhannella kuultua vanhan miehen suusta: Helvettiin olette menossa.

Keski-ikäisen naisen suusta: Sinussa on epäuskon henki (En nimittäin uskonut, että hän olisi rukouksella parantunut eräästä sairaudesta, jonka oireet olivat edelleen selvästi nähtävissä).

80-luvulla hengellisessä kokouksessa saarnaaja ajoi minusta astman henkeä.
Eräästä hyvin tuntemastani pikkulapsesta ajettiin epilepsian henkeä.

Nämä muutamat esimerkit ovat osoituksia ensinnäkin tietämättömyydestä ja hengellisestä väkivallasta. Tyypillistä hengellistä väkivaltaa on myös toisen ihmisen hengellisen tilan aliarviointi ja ihmettely, onko keskustelukumppanin nimi vielä elämän kirjassa.

Ihmettelen, että näitä hengellisen väkivallan muotoja harrastetaan edelleen.

Voit keskustella esim. täällä

http://huitsinnevada.info/foorumi/

Tervetuloa!