Krapulan kristillinen paatos

Krapulaperinteenäni on palata lapsuudesta ja teini-iästä tutun kristillisen paatoksen pariin. Pidän itseäni ateistina. Humalassa tulee eteen kiusauksia, ja äärikristillisen kasvatukseni vuoksi useasti torjun näitä kiusauksia pitkin humalailtoja. Jäänne päähän taotuista moraalisäännöistä, joita en tietoisesti haluaisi enää noudattaa, mutta jotka ovat arpien lailla luultavasti ikuiset.

Vituttaa helvetisti kristittyjen asenne. Kielletään todellisuus ja korvataan "JEE JEE JEESUS" -ihanuuksilla. Ei se ole oikeaa maailmaa. Jos Jeesus joskus eli, hänen suuruutensa kumpusi tämän maailman kohtaamisesta rehellisesti. Hän tutustui naisiin, tiesi että suhteista ei ikinä tulisi mitään ja silti pyrki pukille, häpäisten oman itsensä. Hän joutui humalassa tekemään ratkaisuja: ottaako vastaan edes se yksi suudelma jota sielu huutaa, vai pysyäkö suurellisten moraalikoodistujen kannattajana. Siis mikä merkitys on täydellisellä Jeesuksella joka ei tehnyt virheitä! Todellisuuden kieltämistä joka on jokaisella tasollaan haitallista tälle maailmalle. Ja vihaan itseäni koska annan tällaisille asioille vallan. Vihaan kristinuskoa ja Jeesusta. Ja silti heikoimpina hetkinäni joudun palaamaan aiheen pariin. Helvetin vanhemmat kun altistivat minut tällaiselle.

Jeesus epäonnistui tehtävässään. Ei saanut maailmaa paremmaksi paikaksi. Raamattun otettiin vain kaikki ihmisyyden kieltävät evankeliumit. Ja kristityt ovat minuakin suurempia ja itsetuhoisempia idiootteja jotka eivät tajua miustään mitään. Kukaan kristitty ei sano "Tee hyvää tässä maailmassa ja jätä tuonpuoleinen Jumalalle hoidettavaksi!"